1980-luvulla mustan yhteisön jäsenenä meiltä puuttui monia nykyisin itsestäänselvinä pidettyjä roolimalleja. Ei ollut Oprah Winfreytä, Michelle Obamaa tai Stacy Abramsia, jotka toimisivat elävänä esimerkkinä mustan erinomaisuudesta ja todistaisivat, ettei rotu määritä kykyjä tai arvoa. Meidän esikuvamme olivat aluksi lähinnä popkulttuurin ja viihteen maailmasta, kuten Mr. T, Gary Coleman, Eddie Murphy, Prince ja Michael Jackson. Jackson, vaikkakin mestarillinen artisti, ei enää muistuttanut nuorta poikaa Garystä, Indianasta. Ja Whitney Houston, sukupolveni voimakkain ääni, kärsi tabloidien ja median julmuudesta, joka riemuitsi hänen alamäestään. Tällainen median tuomitsevuus oli tyypillistä ajalle, kuten nähtiin myös silloin, kun ensimmäinen musta Miss Amerikka, Vanessa Williams, pakotettiin eroamaan julkisten valokuvien vuoksi.

Mustan yhteisön roolimallien puute ja rotuun perustuvat ennakkoluulot eivät olleet vain yksilön kokemia vaan koko yhteisön läpi kulkevia ilmiöitä. Mustien perheiden kokema sosiaalinen ja taloudellinen paine näkyi myös kodin ulkopuolella. Meidän naapurustossamme, jossa kasvoimme, musta perheemme olisi lännen mittakaavassa saattanut olla varakas, mutta varallisuutemme oli saatu kovalla työllä. Eri taustoista tulevien ihmisten yhteisönä me emme koskaan kokeneet tarvetta siirtyä valkoisten alueille tai "valkoiseen siirtymään" eli maaseudulle etsimään vauraampia alueita. Tämä oli yleinen käytäntö monille ammattimaisille mustille urheilijoille, jotka solmivat ison sopimuksen ja muuttaivat kauas kaduilta, joiden nimiin oli liitetty Martin Luther Kingin perintö.

Vaikka monet sanovat, etteivät he tienneet olevansa köyhiä kasvaessaan, en minäkään koskaan tiennyt olevamme erityisen vauraita. Vanhempamme opettivat meitä arvostamaan työtä ja yrittämistä ilman oikeutettua vaatimusta, joka usein seuraa syntyperäisestä rikkaudesta. Meidän perheemme ei kuulunut ylemmän luokan mustiin, jotka liittyivät elitistisiin järjestöihin kuten The Links tai Jack and Jill, eikä me käyneet debutanttijuhlissa. Kotiimme olivat tervetulleita kaikki - rikkaat, köyhät, kadotetut ja etsijät - erityisesti ne, jotka etsivät isäni tietoa ja viisautta.

Nuorena sain myös kasvatusta kolmelta valkoiselta perheeltä, jotka opettivat minulle valkoihoisten kulttuuria. He opettivat minut hiihtämään, uimaan, retkeilemään ja juomaan TAB:ia. He eivät olleet vain varakkaita perheitä, vaan myös kansalaisoikeusaktivisteja, hyväntekijöitä ja monimuotoisuuden ja tasa-arvon puolestapuhujia - paljon ennen kuin DEI (diversiteetti, tasa-arvo ja inkluusio) oli edes tunnettu termi. Tällaiset perheet, kuten Anne Gerber ja hänen miehensä Sid, joka oli juutalainen kansalaisoikeusaktivisti, auttoivat minua löytämään rakkauden taiteisiin ja kulttuuriin. Gerberin talo oli täynnä veistoksia ja maalauksia, ja siellä uin ensimmäistä kertaa.

Myöhemmin tärkeä hahmo elämässäni oli myös Mrs. Winsberg, saksalainen nainen, joka järjesti viikoittaisia tarinatuokioita. Me luimme kirjoja, jotka olivat meille ennestään tuntemattomia, kuten Moby Dick ja Pippi Pitkätossu. Erityisesti Island of the Blue Dolphins jäi mieleeni, sillä siinä oli hahmo, joka oli alkuperäiskansan nainen - rooli, johon minä pystyin samaistumaan. Tällaisesta altistumisesta syntyi rakkaus kirjallisuuteen ja kulttuuriin, joka myöhemmin muovasi minua.

Keskeinen vaikutus oli myös pariskunnalla, Joan ja Ed Singlerillä, jotka olivat tärkeä osa Seattlea ja kansalaisoikeusliikettä. He eivät vain kamppailleet rotuerottelua vastaan ja ajoivat syrjinnän poistamista työpaikoilta ja kouluista, vaan opettivat minulle, että meidän kaikkien on oltava osa muutosta. Joan, Detroitista kotoisin oleva kansalaisoikeusaktivisti, oli mukana kirjoittamassa Seattle in Black and White ja toimi Seattle CORE:n (Congress of Racial Equality) perustajana. Joan ja Ed toivat minut mukaan myös ympäristönsuojeluun ja yhteisön parantamiseen. He opettivat, ettei rotukysymykset ole vain mustien taistelu, vaan kaikkien yhteinen asia. He olivat mukana boikotoimassa kauppoja, jotka kieltäytyivät palkkaamasta mustia, ja he nostivat esiin epäoikeudenmukaisuuden ja syrjinnän joka puolella.

Lapsuudessani varallisuus ei ollut se, joka määritteli naapuruston elämän. Me liikuimme pelottomasti ympäri katuja ja leikimme vailla huolta tulevasta. Puhelimia, tietokoneita tai sosiaalista mediaa ei ollut, mutta sen sijaan kaikki naapuruston aikuiset olivat valmiita opettamaan, rangaistuksia ja puhdistusta tuli, jos joku teki jotain väärin. Meidän elämässämme oli kyse ennen kaikkea yhteisön ja yhdessä elämisen arvoista.

Ajan kulumisen myötä on tullut esiin suuret taloudelliset erot, jotka edelleen vaikuttavat mustien ja valkoisten elämään. Monet mustat ystäväni ovat menettäneet elämänsä huumeisiin, itsemurhaan, väkivaltaan tai vankilaan, kun taas valkoiset ystäväni ovat edenneet elämänsä varrella opiskelemalla huippukouluissa ja omistamalla luksusasuntoja. Tämä on kipeä muistutus siitä, kuinka syvälle yhteiskunnan eriarvoisuus juontaa juurensa ja kuinka vaikea siitä on joskus päästä irti.

Miksi kiinteistösijoittaminen on niin houkuttelevaa ja miten se voi muuttaa tulevaisuuden

Kiinteistösijoittaminen houkuttelee monia sen tarjoamien verohyötyjen, poistojen ja arvonnousua kokevien omaisuuserien kautta. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että sen lisäksi sijoittaminen kiinteistöihin on myös tunne- ja ajanhallinnan taidetta. Vuosien saatossa rakensin itselleni varallisuutta ostopäätöksillä, jotka eivät aina tuntuneet järkeviltä aluksi. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, vaatii pitkäjänteinen työ ja rohkeus uskoa itseensä, vaikka polku olisi hämärä ja täynnä epävarmuutta.

Omasta elämästäni voi löytää samanlaisen matkan, kuin monilla muilla, jotka astuvat kiinteistösijoittamisen maailmaan. Olin aikuisena alkanut harrastaa laskettelua. Pelko oli suuri alussa – oli vaikeaa muuttaa vanhoja tapoja ja oppia uutta. Mutta jokainen oppitunti ja jokainen lasku vuorenrinteillä lisäsivät itseluottamusta. Alkujärkytyksistä huolimatta nautin siitä, kuinka pystyin laskeutumaan haastavimpia rinteitä pitkin ilman, että kaaduin. Koko kokemus oli täynnä adrenaliinia ja onnistumisen tunnetta. Kuten sanonta kuuluu: on vaikeaa opettaa vanhalle koiralle uusia temppuja. Kuitenkin, juuri tuo pelon ja epävarmuuden tunne avasi minulle tien uusiin mahdollisuuksiin.

Sijoittamisessa on sama kaava. Lähdet liikkeelle epävarmuudesta ja pelosta, mutta ajan myötä, kun oppii ja toistaa, pelko väistyy ja jää tilaa saavutuksille. Sijoittaminen ei ole vain rahaa – se on tapa elää, oppia, kasvaa ja kokea. Minun matkani kiinteistösijoittajana ei ollut täysin suunniteltu etukäteen. Se oli matka, jossa rohkeus, perheen tuki ja omat uskomukset olivat tärkeitä kulmakiviä. Voisinpa olla täällä tänään ilman tuota perheen tukea. Yhteistyö äitini kanssa oli minulle arvokasta, ja hän on ollut mukana kaikessa. Asuimme yhdessä suurimman osan elämästämme ja keskustelimme kaikista elämän tärkeistä asioista – hän oli ensimmäinen, johon tukeuduin joka aamu ja viimeinen illalla.

Meidän perheemme kiinteistösijoittaminen on ollut enemmän kuin vain taloudellista hyötyä. Se on ollut elämänmuutos, joka on antanut meille mahdollisuuden muuttaa elämäntyyliämme ja valmistella seuraavaa sukupolvea vastaavaan matkaan. Muistan, kuinka isäni teki ensimmäisen sijoituksensa 18-vuotiaana. Hänen ei tarvinnut tietää, kuinka suuri vaikutus tuolla päätöksellä olisi perheemme tulevaisuuteen. Hän opetti minulle, että "Tämä on minun hikeä ja teidän pääomaa." Tämä lause on ollut ohjenuorani, ja valmistautuessani siirtämään tämän perinnön seuraavalle sukupolvelle, olen entistä enemmän vakuuttunut siitä, että on tärkeää uskoa itseensä ja omiin valintoihin.

Voin suositella kaikille, jotka pohtivat, miten luoda passiivista tuloa ja rakentaa sukupolvien varallisuutta, että lähestyvät kiinteistösijoittamista vakavasti. Kiinteistöt eivät ole vain taloudellisia instrumentteja – ne ovat välineitä, joilla voidaan muuttaa elämäntapaa, antaa mahdollisuus kasvuun ja varmistaa perinnön siirtyminen seuraaville sukupolville. Jos voisin puhua 25-vuotiaalle itselleni, sanoisin: "Tämä matka on hetkellinen, nauti siitä ja usko, että paras on vielä edessä." Elämässä tärkeintä on olla läsnä, olla kärsivällinen ja uskoa siihen, että omalla ahkeruudella voi saavuttaa suuria asioita.

Älä anna kenenkään kertoa, ettei sinulla ole mahdollisuuksia. Vaikka kohtaat esteitä – taloudellisia vaikeuksia, rahoituksen eväämisiä, yhteistyökumppaneiden erimielisyyksiä – älä luovuta. Kiinteistösijoittaminen on pitkän tähtäimen peli, jossa jokainen takaisku on vain mahdollisuus oppia ja kasvaa. On päiviä, jolloin olet väsynyt, mutta älä unohda, että palautumisaika voi olla osa matkaasi kohti suuria saavutuksia. Tee tilaa liikunnalle ja huolehdi itsestäsi. Tällainen elämäntapa auttaa jaksamaan paremmin pitkällä aikavälillä.

Lopulta on tärkeää muistaa, että kiinteistösijoittaminen on enemmän kuin vain taloudellinen sijoitus. Se on mahdollisuus luoda elämää, joka on sekä taloudellisesti turvallinen että merkityksellinen. On kyse perinnön luomisesta ja halusta vaikuttaa niin omiin kuin muiden elämään. Ota askel eteenpäin ja tee elämästäsi seikkailu, jonka voit jakaa myös tuleville sukupolville.

Miten kova työ ja verkostoituminen loivat vaurautta

Providence Hospitalissa hän pohdiskeli sairaanhoitajan uraa, kunnes, punnitessaan diabetekselle sopivia ruokia, hän sai käskyn asettaa miehen sukupuolielimet virtsakuppiin. Tämä sai hänet ymmärtämään, ettei se ollut tie, jota hän halusi kulkea. Sen sijaan hän palasi ensimmäiseen rakkauteensa: muotiteollisuuteen, ja työskenteli Graysonin tavaratalossa ikkunakoristelijana. Vaikka hän nautti työstään, hän löysi paremmin palkatun paikan Pacific Northwest Bellistä. Äidin intohimo oli aina ollut haute couture -vaatteet, ja hän saavutti kestävää menestystä huipputason mallina muotinäytöksissä, mainoskampanjoissa ja lehtikuvissa. Hän oli aina kysytty malli Nordstromilta, I. Magninilta ja useilta muilta suunnittelijaliikkeiltä, kuten Helen's of Course ja Mediterranean.

Kun hän meni naimisiin isäni kanssa, he jatkoivat sijoittamista ja käyttivät luovia rahoitusratkaisuja hankkiakseen lisää omaisuutta. Taktiikoihin kuului esimerkiksi vuokraus optiolla ostamiseen, jolloin osa kuukausivuokrasta laskettiin käsirahaksi. He loivat myös osakejakosopimuksia, joissa pääomasijoittaja maksoi käsirahan, isäni vastasi työstä ja parannuksista, ja äitini hoiti kirjanpidon ja siivouksen. He saivat palkkaa tarjoamistaan palveluista ja näin luotiin tuloja, kun omaisuutta hankittiin lisää. Kumppanuus jakoi omaisuuden sen jälkeen, kun pääomasijoittajan käsiraha oli maksettu takaisin.

Vanhempani oppivat aikaisin verkostoitumisen voiman ja ystävystyivät juutalaisyhteisön yrittäjien kanssa, kuten Carpet Exchange -liikkeen, Seattle Curtainin ja Wilcoxson Hardware -liikkeen omistajien kanssa. Jonkin aikaa isäni oli yhteydessä ja työskenteli tunnetun Seattlelainen rikospomo Frank Colacurcion kanssa, joka oli Seattlelainen pitkään vaikuttanut rikollinen. Frank Colacurcio, Sr. oli Seattlelainen stripteasiklubien moguli, joka kuoli 93-vuotiaana vuonna 2010. Isäni oli tutustunut Colacurcioon 1950-luvulla, ja he yhdessä pyörittivät yökerhoja, jotka olivat varsin tuottavia. Strobovalot loistivat paljasselkäisille tanssijoille, jotka houkuttelivat humalaisia miehiä antamaan suuret juomarahat. Kun kaupunki sulki heidän paikkansa esitellessään alastomia naisia, Colacurcio avasi jälleen pohjattomilla esityksillä. Ilmeisesti tämä ei kestänyt kauan.

Kaikesta huolimatta vanhempieni tulot olivat vaatimattomat, ja isäni joutui yrittämään erilaisia keinoja ansaita. Hän laittoi ikkunaan kyltin, jossa luki: "Saatavilla töihin." Hän alkoi pestä ikkunoita keskustan toimistotaloista. Työn valmistuttua hän esitti laskun talon johdolle. Vaikka palveluja ei ollut pyydetty, he tunsivat itsensä velvollisiksi maksamaan. Kerran isäni käski äitiäni palauttamaan kaupassa ostamansa maapähkinävoin, koska se oli tarpeeton mauste, jota he eivät voineet ostaa. Vuoteen 1957 mennessä he omistivat talon Helen Streetillä, toisen Thirty-second-kadulla, kaksikerroksisen asunnon Temple Wayllä ja pienen kuuden huoneiston kompleksin Washington Streetillä. Kuitenkin heidän lupaava tulevaisuutensa keskeytyi, kun isäni, jolla oli juuri vanhin sisareni muutaman kuukauden ikäinen, joutui vangiksi.

Isäni oli työskennellyt kaikin mahdollisin tavoin edetäkseen elämässään, ja se oli sisältänyt nopeaa rahaa ja houkuttelevan nopeaa elämäntapaa. Naisten, joita hän oli tavannut pitkin pitkiä viikonloppujaan tanssilavoilla, asenteet kääntyivät häntä vastaan, kun hän meni naimisiin äitini kanssa. Hänet pidätettiin naispuolisten prostituoitujen kuljettamisesta osavaltioiden rajojen yli ja hänet tuomittiin 18 kuukaudeksi MacNeil Islandin vankilaan Mann Actin rikkomisesta. Äitini jäi hoitamaan vauvaa, jatkamaan työtään Puhelinyhtiössä ja keräämään vuokraa heidän vuokra-asunnoistaan. Kun uutinen isäni pidätyksestä julkaistiin Seattle Timesissa, vuokralaiset heittivät raakaa munaa äitini päälle, kun hän meni keräämään vuokraa. Isän ollessa vankilassa vuokralaiset kiusausivat äitiäni, jotta he eivät joutuisi maksamaan vuokraa. Äitini piti kuitenkin päänsä kylmänä ja jatkoi talouden hoitamista ja huolehti siitä, että hänellä oli kaikki tarvittavat dokumentit ja rahasto.

Kun isäni vapautui, hän oli päättänyt muuttaa elämäntapaansa. Hän ei halunnut enää palata "katujen" elämään vaan kääntyi kohti rehellistä elämää ja aikojaan "suoristautui". Vapautumisen jälkeen hänellä oli kaksi voimanlähdettä: "Ei antauduta, ei anneta periksi" ja "Nouse ja mene eteenpäin." Hänen työnsä etiikka oli kiitettävää. Hän heräsi aamuyöstä ja tunsi, että puolet päivästä oli mennyt, kun muiden työpäivä alkoi kello yhdeksältä. Hän luosi uusia yhteyksiä vaikutusvaltaisiin liikekumppaneihin, jotka tulivat läheisiksi perheemme ystäviksi. Isäni ja äitini olivat ahkeria oppimaan ja kehittämään itseään. Hän piti tärkeänä, että me sisarukset jatkamme opiskelua ja itsemme kehittämistä. Hänellä oli myös periaate, että meidän oli seurattava ympärillä olevia ihmisiä, jotka jakavat samanlaisen ajattelutavan.

Isäni ja äitini yhteistyö muiden liikemiesten kanssa tuotti tuloksia. He ostivat viisi asuinkiinteistöä Capitol Hilliltä Michael Goldfarbin kanssa, joka oli yksi Seattleen vaikutusvaltaisimmista liikemiehistä. Isän ja hänen kumppaninsa välinen yhteistyö päättyi myöhemmin, mutta se oli heille suuri opetus. Isäni opiskeli, seurasi ja otti mallia liikekumppaneistaan, kuten Benjamin F. McAdoosta, ensimmäisestä mustasta arkkitehdista Washingtonin osavaltiossa, joka suunnitteli useita merkittäviä taloja Tyynenmeren luoteisessa osassa.

Miksi Jeb Bush ei onnistunut 2016 presidentinvaaleissa?
Miten opettaa koiralle temppuja: "Päätä alas", "Peitä silmäsi" ja "Voi hei hei"
Miten hallita arjen palvelutilanteet espanjankielisessä ympäristössä?
Miten parylenin pinnoitteet ja hydrogelit voivat parantaa lääketieteellisten laitteiden turvallisuutta ja tehokkuutta?
Miten ymmärtää asiakastarpeita ja markkinasegmentointia tehokkaasti?