Miksi salaliittoteorioiden ennustettavuus ja falsifioitavuus ovat ongelmallisia?

Salaliittoteorioiden arvioinnissa usein esitetään väite, että yleinen, epämääräinen salaliittoteoria, joka ei tee spesifejä ennusteita, olisi huonompi kuin sellainen, joka tekee. Tämä perustuu tieteellisen metodin normiin, jossa hypoteesin kyky ennustaa uusia havaintoja on keskeinen arviointikriteeri. Kuitenkin salaliittoteorioiden erityisluonne, niiden kohteena olevan toiminnan inhimillisyys ja tarkoituksellisuus, haastaa tämän oletuksen. Harris (2018) huomauttaa, että salaliittoteoreetikot voivat itse asiassa ennustaa, että teoriaan ristiriidassa oleva näyttö tulee esiin ja että näin tapahtuu usein. Tällaiset ennusteet ovat kuitenkin erilaisia kuin luonnontieteissä vaaditut täsmälliset ennusteet, koska ne usein koskevat sitä, että salaliittoryhmä pyrkii peittelemään totuutta ja esittämään harhaanjohtavaa tietoa.

Tämä näkökulma kuitenkin herättää myös skeptisyyttä siitä, voiko tällainen "refleksiivisyys" oikeuttaa sen, että salaliittoteoriat ovat immuuneja falsifioinnille eli kyvyttömiä kumoutua havaintojen perusteella. Ensinnäkin refleksiivisyyttä käytetään usein kritiikkinä joidenkin sosiaalitieteiden metodologialle, ei perusteena hyväksyä tieteellisesti epäkelpoja teorioita. Toiseksi, refleksiivisyys saattaa ennemminkin osoittaa sen, kuinka vaikeaa tai jopa mahdotonta on laatia pätevä ja luotettava salaliittoteoria, joka kestäisi tieteellisen tarkastelun. Jos teoria olettaa, että tutkittava ilmiö reagoi aina tutkimukseen niin, että kaikki ennusteet kumotaan, jää epäselväksi, voiko tällaista teoriaa edes pitää pätevänä selityksenä.

Salaliittoteorioissa on usein kaksi osaa: varsinainen salaliittoväite, jonka mukaan tietty ryhmä vaikuttaa tapahtumaan, sekä peittelyväite, joka ennustaa, millaista vastanäyttöä teoriasta saattaa tulla esiin. Vaikka peittelyväite voi tuoda ennustettavuutta, se voi myös lisätä teorian joustavuutta niin, että teoriasta on vaikea löytää todistetta kumoamiseksi. Tämä herättää ongelman ad hoc -ratkaisuista, jotka on tehty suojautumaan falsifioinnilta, eikä siten lisää teorian rationaalisuutta tai tiedollista arvoa.

On syytä muistaa, että salaliittoteoriat usein osoittavat huomattavasti enemmän tahallisuutta ja intentionaalisuutta toimijoille kuin tavanomaiset selitykset, mikä lisää niiden arvioinnin vaikeutta. Tämä intentionaalisuuden korostaminen voi jopa heikentää niiden tiedollista arvoa, koska se tekee selityksestä herkemmän ad hoc -päätelmille ja vaikeasti testattavaksi.

Lisäksi salaliittoteorioiden arvioinnissa on tärkeää ymmärtää niiden asema tiedon ja epäluottamuksen kentässä. Ne voivat toimia keinoina selittää monimutkaisia ja pelottavia tapahtumia, mutta samanaikaisesti ne saattavat vahvistaa itsesulkeutuvia tietolohkoja, joissa vastakkaiset todisteet tulkitaan peittelyksi tai vääristelystä. Tällainen itseään vahvistava mekanismi vaikeuttaa objektiivista keskustelua ja yhteisen todellisuuskäsityksen muodostamista.

Ymmärtäminen siitä, että salaliittoteoriat toimivat usein refleksiivisenä ilmiönä, jossa tutkittava kohde voi muuttaa käyttäytymistään vastauksena selityksiin, auttaa hahmottamaan niiden dynamiikkaa, mutta samalla se haastaa perinteiset tieteelliset kriteerit ja vaatii kriittistä ja monipuolista lähestymistapaa. Tämä tarkoittaa, että pelkkä falsifioinnin vaatimus ei aina ole riittävä arviointityökalu, mutta toisaalta liiallinen joustavuus tekee teorioista vaikeasti erotettavia tieteellisistä selityksistä ja altistaa ne päätymään uskomusjärjestelmiksi ilman todellista näyttöä.

Miten taustaoletukset ja epistemiset suodattimet muovaavat tiedonhankinnan normeja ja käytäntöjä

Epistemisesti sallittu ja vaadittu tieto ei ole staattista, vaan se voi vaihdella kyselytilanteen ja taustaoletusten mukaan. On tärkeää ymmärtää, että väittäessämme epistemisen hyväksyttävyyden ja vaatimusten olevan muuntuvaa, emme tarkoita, että kaikki tutkimustavat olisivat yhtä päteviä. On mahdollista, että jotkin tutkimustavat voivat olla normatiivisesti vähemmän hyväksyttäviä kuin toiset, vaikka niiden epistemiset raamit saattavat vaihdella. Kyselytilanteen kokonaisarviointi riippuu pitkälti siitä, kuinka se täyttää alethisen teloksen, eli kuinka hyvin se onnistuu maksimoimaan totuuden ja minimoimaan vääristymät.

Tämä ei tarkoita, että poikkeavien käytäntöjen arvottaminen olisi helposti ratkaistavissa. Se vaatii syvällistä ymmärrystä ja huolellista analyysia, jotta voimme arvioida tieteen kieltämisen ilmiötä oikeassa kontekstissa. Kysely, joka ei noudata valtavirran käytäntöjä, mutta silti pyrkii jollain tavoin totuuteen, on tutkittava tarkemmin eikä sitä tule arvioida vain irrationaaliseksi. Näin ollen, vaikka tieteellinen denialismi saattaa näyttää poikkeavalta ja virheelliseltä, sen yhteiskunnallista käytäntöä ja sen sisäistä normatiivista rakennetta on käsiteltävä tarkemmin.

Epistemisten normien täsmällinen määrittäminen edellyttää, että otamme huomioon, miten taustaoletukset ja epistemiset suodattimet muovaavat yksilön tiedonhankintaa. Episteminen suodatin on mekanismi, joka rajoittaa, mitä tietoa pidetään hyväksyttävänä tai tarpeellisena tietyssä kyselyssä. Suodatin toimii niin, että tutkija valitsee taustaoletusten perusteella, mitkä todisteet ovat merkityksellisiä ja mitkä eivät. Tämä mekanismi ei kuitenkaan tarkoita, että suodatettu tieto olisi väärää tai epäkelpoa; pikemminkin se yksinkertaisesti rajaa, minkälaista tietoa tutkija pitää relevanttina sen hetkisen kyselyn kannalta.

Taustaoletukset, jotka ovat keskeisiä epistemisten suodattimien toiminnassa, ovat uskomuksia, jotka liittyvät siihen, kuinka tiettyjä tietolähteitä arvioidaan tai millaisia todisteita pidetään luotettavina. Taustaoletusten erityispiirre on se, että ne pidetään usein hyvin itsestäänselvinä ja niihin ei helposti kyseenalaisteta. Toisin sanoen, taustaoletukset voivat olla uskomuksia siitä, mitkä tietolähteet ovat luotettavia, mutta ne voivat myös olla käsityksiä siitä, mitä tietoa pidetään yleensä hyväksyttävänä. Nämä oletukset muovaavat sitä, miten tutkija suhtautuu uusiin todisteisiin ja miten hän muokkaa uskomuksiaan.

Michael Lynchin käyttämä käsite "convictions" (vakaat uskomukset) on läheinen taustaoletusten käsitteelle, vaikka taustaoletukset eivät ole samalla tavalla arvolatautuneita. Lynch kuvaa, että vakaat uskomukset vaikuttavat siihen, mitä pidämme totena, ja että niihin sitoutuminen saattaa sulkea pois todisteita, jotka voisivat horjuttaa niitä. Taustaoletukset eivät kuitenkaan tuo mukanaan moraalista auktoriteettia, vaan ne vaikuttavat ainoastaan epistemiseen auktoriteettiin, joka ohjaa tutkijan tiedonhankintaa. Taustaoletukset määrittelevät tutkijan epistemisen itseymmärryksen, eli sen, millaisen tiedonhankkijan hän kokee olevansa.

Taustaoletusten vaikutus tiedonhankintaan on merkittävä. Ne voivat rajata pois tietynlaisen tiedon, sillä tutkija ei yksinkertaisesti pidä sitä relevanttina omassa kyselyssään. Toisaalta ne voivat myös discreditoida tiettyjä lähteitä, jolloin tutkija hylkää ne ei niinkään todisteiden heikkouden, vaan niiden epistemisten ominaisuuksien vuoksi, jotka ovat ristiriidassa taustaoletusten kanssa. Tällöin tutkija voi tietoisesti tai tiedostamattaan valita, mitkä todisteet ja lähteet jäävät hänen epistemisten normien ulkopuolelle.

Taustaoletusten vaikutus näkyy erityisesti siinä, kuinka tutkija suhtautuu erilaisiin lähteisiin ja todisteisiin. Kysymys siitä, mitä pidämme luotettavana todisteena, ei ole pelkästään tieteen objektiivisuuden kysymys, vaan siihen vaikuttavat syvälliset, henkilökohtaiset ja yhteiskunnalliset uskomukset ja arvot. Taustaoletukset eivät ole pelkästään tiedon hankkimisen välineitä, vaan ne ovat myös osa laajempaa prosessia, jossa tutkija rakentaa itselleen kuvan siitä, millainen tiedonhankkija hän on. Näin ollen niiden vaikutus ei ole vain teoreettinen, vaan sillä on konkreettisia seurauksia siihen, miten tieto muodostuu ja miten sitä arvioidaan.

Endtext

Miksi valeuutiset eivät ole niin uusia kuin luullaan, ja mikä tekee niistä nykyään erilaisia?

Uusi ulottuvuus valeuutisissa löytyy niiden tuottamisen, levittämisen ja kuluttamisen teknologioista. Internet ja sosiaalinen media ovat muuttaneet uutis- ja journalismimaisemaa radikaalisti. Sisällön tuottaminen laajalle yleisölle on nyt teknisesti ja taloudellisesti helpompaa kuin koskaan. Perinteisen sanomalehden tai aikakauslehden kustannuksiin verrattuna verkkosivuston, blogin tai sosiaalisen median tilin perustaminen on lähes vaivatonta ja usein ilmaista. Sisältö on myös helposti saatavilla lähes rajattomasti aikaa, mikä aluksi herätti suuria toiveita internetin demokratisoivasta vaikutuksesta: se voisi tehdä maailmasta "globaalin kylän" (McLuhan 1964) ja toteuttaa vapaan ideavaihtelun ihanteen (Mill 1999). Kaikilla olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet tulla kuulluiksi, osallistua keskusteluun ja toimia toimittajina, lukijoina, kansalaisina ja aktivisteina.

Myytit sosiaalisen median aikakaudesta, kuten että uutisten personointi lisää pluralismia ja demokratiaa, toimittajan ja yleisön roolien sulautuminen sekä "monet ovat viisaampia kuin harvat", on kyseenalaistettu tutkimuksin (Elvestad & Phillips 2018). Internet ei siis ole toteuttanut lupaustaan demokratisoida tiedonvälitystä.

Teknologian mahdollisuudet ovat olemassa, mutta niiden hyödyntäminen vaatii yhä huomattavaa taloudellista ja organisatorista panostusta. Tämä korostaa, että nykyiset valeuutiset eivät ole pelkästään uuden median ilmiö, vaan niiden vaikutus syntyy monimutkaisesta, osin vanhojen ja uusien medioiden ja teknologioiden vuorovaikutuksesta. Kuluttajan on tärkeää ymmärtää, että verkon uutismaailma ei ole automaattisesti demokraattinen tai monipuolinen tila, vaan sen sisällä toimii vahvoja vaikutusvaltaisia toimijoita, jotka muokkaavat informaatiovirtoja.