Omahan maratonin paljasjalkajuoksun osuus vuonna 2007 herätti huomiota paljasjalkajuoksuyhteisössä ja houkutteli useita tunnetuimpia paljasjalkajuoksijoita, kuten Missouri'n Barefoot Rickin, Ken Bobin ja Tiger Pawin. Suurin vaikutus kuitenkin tuli uudelta tulokkaalta: Los Angelesista kotoisin olevalta Julian Romerolta, joka sijoittui neljänneksi kokonaiskilpailussa ajalla 3:10. Mutta kolmen tunnin maraton paljain jaloin oli vain lämmitelyä Julianille, joka yhdessä nuoremman veljensä Alexin kanssa nousisi kaksi vuotta myöhemmin juoksumaailman valokeilaan, ei vain paljasjalkajuoksun maailmassa, vaan laajemmin juoksijoiden keskuudessa. Lokakuussa 2008 Albuquerque’ssa, New Mexicossa, Romero-veljekset jättivät jälkensä maratonjuoksuun. Alex Romero, 23, voitti 25. Duke City Marathonin ajalla 2:40:23, ja Julian Romero, 25, oli toinen ajalla 2:47:10.

Vaikka veljekset eivät olleet ensimmäiset paljasjalkajuoksijat, jotka voittivat maratonin (Bikila tuli mieleen), ja Duke City ei ole se maraton, jonne maailman huippujuoksijat suuntaavat, heidän suorituksensa oli tarpeeksi merkittävä, jotta se päätyi LetsRun.com -sivuston etusivulle. Se herätti laajaa keskustelua juoksufoorumeilla ympäri maailmaa ja osoitti, että "nopeus" ja "paljasjalkajuoksija" voivat olla osa samaa keskustelua. Veljekset, jotka olivat tuolloin Ph.D. -opiskelijoita Kalifornian teknologiainstituutissa (CalTech) Pasadenassa, ovat nousseet korkeasuorituskykyisen paljasjalkajuoksun lähettiläiksi maratoneilla ympäri Lännen Yhdysvaltoja.

Julian Romero, joka hyödynsi makroekonomista peliteoriaa akateemisessa työssään Purdue Universityssa, totesi, että paljasjalkajuoksu ei heikennä suoritusta. "Paljasjalkajuoksussa on vähemmän painoa—ei kenkiä—vähemmän kitkaa, parempi lämmönhallinta ja automaattisesti parempi juoksutekniikka", hän sanoi. Ironisesti 91 kg painava Julian, joka oli aikaisemmin pelannut pesäpalloa yliopistotasolla, oli perheen paljasjalkakokeilija, ei niinkään hoikka 77 kg painava Alex, joka oli kokenut juoksija. Julian oli alun perin kiinnostunut paljasjalkajuoksusta älyllisestä uteliaisuudesta, ei vammasta. "Vuonna 2004 Alex luki Runner's Worldista Ken Bobin profiilin ja kertoi minulle siitä", Julian muisteli. "Hän ei voinut kokeilla sitä silloin, koska hän juoksi Duke-yliopistossa, mutta minä olin juuri aloittamassa juoksemista ja olin kiinnostunut. Olin juossut maratonin kengissä 2:52:30, ja kuulin monien sanovan, että maratonit olivat huonoja polville, erityisesti raskaammille ihmisille. Kuultuani, että paljasjalkajuoksu olisi kevyempää, päätin kokeilla." Hänen ensimmäinen paljasjalkajuoksunsa San Marinossa oli täynnä haasteita, mutta se avasi oven suuremmalle muutokselle hänen juoksutekniikassaan.

Muutoksen alku ei ollut kivuton. "Jalkojen lihakset—joita en ollut koskaan tuntenut—olivat melko kipeät", hän kertoi. "Joskus ajattelin, että mitä teen?" Kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen ilman kenkiä, mikä oli poikkeuksellisen nopea sopeutumisjakso lyhentyneille pohjelihaksille ja akillesjänteille, Julian osallistui Las Vegasin maratoniin vuonna 2006. Hänen odotuksensa olivat alhaiset, mutta hän juoksi ajan 2:55. "Vaikeinta oli se, että sain paljon huomiota. En pitänyt siitä", hän muisteli. "Ihmiset katselivat minua oudosti, kun juoksin paljain jaloin 4,4 °C lämpötilassa. Mutta plussapuolella ei ollut mitään ongelmia, ja tapasin Barefoot Ken Bobin maalissa."

Samalla kun Julianin paljasjalkajuoksukilpailut jatkuivat, hänen veljensä Alex, joka oli Duke-yliopistossa juokseva urheilija, kärsi toistuvista vammoista. "Aloitin stressimurtumalla sääriluussa, ja minulla oli jatkuvasti bursiitti lonkassa, polvivaivoja ja selkäongelmia", Alex kertoi. "Päätin, että jaloillani ei ollut tarpeeksi voimaa sietää aerobista kuntoani. Juoksin 128 kilometriä viikossa, mikä oli kaksinkertainen määrä verrattuna lukioon. Joko jalkojeni piti vahvistua, tai kengät piti vaihtaa." Alexin omat juoksukengät, kuten Duke-yliopistolle annettu Asics Kayanos, jotka olivat täydellisesti vaimennettuja, olivat toistuvasti aiheuttaneet vammoja. "Paljasjalkajuoksu tuntui ratkaisulta. Uskoin evoluutiobiologina, että me ihmiset olemme optimoituneet juoksemaan paljain jaloin miljoonien vuosien ajan." Silti Alex aloitti varovaisesti ja käveli ensin paljain jaloin ympäri kampusta ennen kuin siirtyi juoksemiseen.

Alexin juoksukokemukset paljain jaloin avasivat uusia kehon osia ja vahvisti alempien jalkojen lihaksia, jotka eivät olleet aiemmin saaneet tarpeeksi liikettä kengillä juoksemisen takia. Juoksemalla paljain jaloin hänen kalvonsa, reisi- ja pohjelihaksensa vahvistuivat, ja hän huomasi, että monet kehon osat olivat aiemmin jääneet vähemmälle huomiolle. Paljasjalkajuoksu on siis muutakin kuin vain kengättömyyttä: se muuttaa koko juoksutekniikkaa ja kehon mekanismia.

On tärkeää huomioida, että vaikka paljasjalkajuoksu ei ole kaikille, se voi tarjota merkittäviä etuja niille, jotka haluavat vahvistaa kehoaan ja parantaa juoksutekniikkaansa. Yksilölliset erot, kuten kehon rakenne ja aiemmat vammat, voivat vaikuttaa siihen, kuinka helposti juoksija siirtyy paljasjalkajuoksuun. Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että paljasjalkajuoksu ei ole vain suoritustason kysymys, vaan myös kehon ja mielen sopeutumisen prosessi, joka vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä.

Kuinka paljasjalkajuoksu voi parantaa liikuntakokemustasi ja elämänlaatua?

Vuonna 1990 aloin kulkea työmatkoja jalan – paljain jaloin! Tavanomainen matka Long Beachiin, Kalifornian osavaltion yliopistoon, jossa olin työskennellyt elektroniikkateknikkona vuodesta 1985 ja samalla opiskellut radiotekniikkaa, televisiota ja elokuvaa, oli kymmenen mailin (noin 16 km) mittainen. Aamuisin menin töihin pyörällä tai bussilla, mutta paluumatka oli pidempi ja haastavampi: juoksin lähes 11 mailia (noin 17,6 km) kotia kohti. Juoksureitilläni oli vaihteleva maasto, ja puolet matkasta kuljin asfalttia ja betonikatuja pitkin. Loput matkasta valitsin joko modernimpia teitä tai polkuja San Gabriel Riverin pyörätiellä, Seal Beachin ja Surfsideen vievällä hiekkatiellä tai Bolsa Chica -suolla kulkevilla maapoluilla. Mukanani oli aina varakengät, mutta usein jätin ne reppuun varmuuden vuoksi, ja jopa juoksin lisämatkan meren rannalle Seal Beachille. Matka oli itsessään seikkailu: juoksua, kävelyä, ja satunnaisia pysähdyksiä meressä pulikoimista varten.

Alkuun tunsin, ettei juoksu ollut minulle vaikeaa, vaikka olin kerryttänyt hieman painoa ja jäänyt muilta treeneiltä jälkeen kolmen vuoden aikana. Jalat kannattelivat minua hyvin pitkin matkaa, ja huomasin, että paljain jaloin juokseminen ei ollut ongelma, vaikka olin aiemmin tottunut kengillä juoksemiseen. Tämä kokeilu ei ollut vain hauskaa ja erilaista, mutta se myös opetti minulle tärkeitä asioita omasta kehostani ja liikkumisesta.

Eräänä talvisena iltana juoksin kotiin pimeässä, ja yhden sillan alitse kulkiessani tökkäsin kantapääni terävään kiveen. Kipua ei voinut välttää, mutta juoksin silti jäljellä olevan matkan kotiin. Tällöin tunsin, kuinka tärkeää oli mukauttaa juoksutekniikkaa. Aiemmin olin kokeillut jännittää pohjelihaksiani kipualueen välttämiseksi, mutta pian ymmärsin, ettei se ollut kestävä ratkaisu. Siirryin entistä enemmän hyödyntämään polvien taivuttamista. Polvien taivutus muutti jalkani laskeutumiskulmaa, estäen kantapään iskeytymisen maahan, ja näin sain jalkani maahan kevyemmin ja joustavammin. Tämän yksinkertaisen mutta tehokkaan tekniikan avulla sain paljain jaloin juoksemisesta entistä nautinnollisempaa ja vähemmän rasittavaa.

Paljain jaloin juokseminen ei rajoittunut vain omiin treeneihini, vaan se vaikutti myös muuhun elämääni. Työpaikallani Kalifornian osavaltion yliopistossa tein pitkään töitä paljain jaloin. Aluksi ihmiset tuijottivat minua oudosti, mutta pikkuhiljaa tämä tapa alkoi tuntua normaalilta. Erityisesti työkavereiden reaktiot vaihtuivat ajan myötä: eräs siivooja, joka aluksi varoitteli minua "nauloista ja liimahipuista" lattialla, lakasi huolensa ja totesi, ettei minun tarvinnut enää huolehtia niin paljon. Oppilaat olivat ihmeissään siitä, kuinka jalat eivät olleet täynnä haavoja ja hiertymiä, vaikka olin myös juossut maratoneja paljain jaloin. Tämä kertoi minulle, että monet aliarvioivat paljain jaloin juoksemisen edut ja ylikorostavat sen mahdollisia vaaroja.

Samalla kun oma paljain jaloin juoksu kehittyi, minusta tuli "kovan luokan" juoksija. En ole koskaan pitänyt itseäni kovana juoksijana, sillä juoksin vain silloin, kun se tuntui hyvältä. Jos juoksu alkoi tuntua liian raskaalta, pidin taukoa. Silti kykenin juoksemaan pidempiä matkoja ja parempia aikoja kuin monet huipputason juoksijat, sillä en kokenut juoksun aikana loukkaantumisia. Käytännössä juoksin lähes koko vuoden ilman loukkaantumisia, koska en pakottanut itseäni liikaa. Juoksin sen verran kuin huvitti, ja osasin kuunnella kehoani. Tämä tekniikka oli avain siihen, että pystyin nauttimaan juoksusta ja saavuttamaan tavoitteita ilman stressiä.

Tämä lähestymistapa paljain jaloin juoksuun ei ole pelkästään fyysisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää, vaan se tarjoaa myös syvemmän yhteyden luontoon ja omiin kehon rajoihin. Paljain jaloin juokseminen ei ole vain jalkojen käytön tai juoksutekniikan harjoittelua, vaan se on myös kehon ja ympäristön välistä tasapainoa ja herkkyyttä. Maa tarjoaa meille palautetta jokaisella askeleella: kivien terävyys, maaston epätasaisuus ja pintojen vaihteleva luonne pakottavat meidät kuuntelemaan jalkojamme ja säätämään askellusta sen mukaan. Tämä luo monitasoisen yhteyden ympäröivään maailmaan, joka on usein jäänyt huomiotta perinteisissä juoksutekniikoissa.

Mikäli päättää kokeilla paljain jaloin juoksemista, on tärkeää muistaa, että se ei ole nopea ratkaisu, vaan vaatii kärsivällisyyttä ja kehon kuuntelua. On tärkeää edetä asteittain ja antaa kehon sopeutua uuteen juoksutekniikkaan. Alussa voi tuntua haastavalta, mutta ajan myötä se voi tuoda elämään uudenlaista vapautta ja keveyttä. Myös kenkien pois jättäminen voi luoda yhteyden, joka on aikaisemmin jäänyt huomaamatta – askelten vaivattomuus, maan tuntu ja luonnollinen liikunta.

Miten Trumpin hallinto muutti Yhdysvaltain oikeusjärjestelmää ja rikospolitiikkaa?
Miten ymmärtää narsismin ja psykoosin rajamailla elävä johtaja?
Kolmivaiheinen kollisio kolmea tasoa vastaan: Laskentamallin päivitys ja dynamiikka