Mitä tapahtuu, kun menetyksen ja rahojen paino kohtaa?

Sophronia Miller seisoi haudan äärellä ja mietti elämän ja kuoleman katoavuutta. Hänen mielessään kaikui vielä juuri kuulemiensa sanojen kaiku. “Kiitos, vanhus,” ja hetkeä myöhemmin hän oli yksin, palaten vaunuun, jossa Peter Carmeny oli kuollut – hänen vaunuunsa, jossa nyt ei ollut muuta kuin yksinäinen sänky. Hänen jalkansa olivat raskaat, mutta silti hän riemuitsi siitä, että oli saanut nukutuksi. Uni oli hänen ainoa lohtunsa, mutta se tuntui myös epärehelliseltä. Kuolema tuntui kipeältä fyysisenä tuskana, ei niinkään henkisenä tuskana.

Väsyneenä, mutta kevyempänä, hän nousi vaunustaan ja otti juomaa astiastaan. Hänen edessään seisoi Clem Talbot, vanha ystävä ja luotettava mies, joka ei ollut edes riisunut kenkiään. Ei ollut sanottu sanaakaan surunvalittelua, mutta silti talon poika oli läsnä.

Talbot oli huolissaan Annin tulevaisuudesta, siitä, mihin hän aikoi mennä, mihin hänen elämässään seuraavaksi veisi tuuli. Ann ei ollut varma, mutta hän ei antanut pelolle periksi. Hän huomasi talon miehen pitävän isänsä pyssyä vyössään ja hetken kuluttua, yllättäen, hän huomasi itsekin kantavansa suurta taakkaa, ei vain surua, vaan myös isänsä jättämää kultaa. Se oli rahaa, joka oli ollut hänen isänsä elämän ponnisteluiden palkkio – mutta samalla se oli jotain muuta. Se oli jotain, joka toisi häneen surua ja huolia.

Clem ei kysynyt, mitä Ann aikoi tehdä. Hän oli omistautunut Annille ja kunnioitti tätä. Hän oli valmis menemään mihin tahansa suuntaan, mikäli se oli Annin tahto. Rahaa oli paljon, mutta Clem tiesi sen arvon ja vaaran. Sen kanssa ei voinut leikkiä. Hän ehdotti, että Ann vie sen turvaan, ja hän itse suostui huolehtimaan aseistaan, sillä tiesi, että aina ei ollut turvallista kulkea yksin, kun oli mukana suuri rahasumma. Kulta oli houkutteleva, mutta vaarallinen kiintopiste – kulta oli juuri niin kuin veren maku koiralle. Kun ihminen maistaa sitä, hän voi hullaantua ja kadottaa järkensä.

Myöhemmin Ann meni Wells-Fargon toimistoon, jossa hän sai kultansa turvaan. Hän ei halunnut nostaa huomiota, mutta taustalla leijui ajatus siitä, että tällä rahalla voisi olla suuri merkitys niin pitkälle kuin silmä kantoi. Raha oli vain väline, mutta samalla myös syy murehtia, syy olla varovainen. Ja silti, kaiken keskellä, Annin täytyi keskittyä siihen, mitä hänen isänsä oli halunnut. Se oli perintö, joka ei ollut vain kultaa, vaan myös rakkaus, joka oli jäänyt taakaksi.

Kun Ann palasi haudalle isänsä kanssa, hän huomasi, että paikalla oli paljon väkeä, ja hänelle tuli mieleen, kuinka kaikki elivät erillään toisistaan, vaikka olivat aivan yhtä paljon osallisia kohtalon kulussa. Kaikki olivat paikalla, mutta silti kukaan ei ollut oikeasti siellä toisiaan varten. Menetyksen ja rahojen paino olivat läsnä.

Erityisesti mormonien ja muiden matkalaisjoukkojen ero oli käsin kosketeltava. He olivat erillään, kuten erillään olivat myös heidän ajatuksensa ja elämänsä. Vaikka tilanne oli yhteinen, se ei koskaan ollut yhteinen kaikille. Näiden ihmisten elämät eivät olleet kuin toistensa elämät – he elivät omassa maailmassaan ja kokivat elämän omalla tavallaan. Mutta suru yhdisti heidät, ja ehkä juuri siksi heidän oli vaikea olla täysin yksin.

Lopulta Ann huomasi, että hän oli juuri astunut siihen vaiheeseen elämässään, jossa hänen oli täytettävä isänsä jättämä aukko. Hänen oli kannettava kulta, mutta myös kantettava se vastuu, joka sen mukana tuli. Vaikka hän oli nainen, joka ei ollut vielä täysin valmis kohtaamaan tätä taakaa, hänen täytyi olla valmis.

Miksi avioparit valitsevat erilliset makuuhuoneet: Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset merkitykset?

Ajan myötä, ja erityisesti vakiintuneen elämänmuodon ja yhteiskunnallisten odotusten muuttuessa, avioliiton ja yhteiselämän käytännöissä on ollut lukuisia muutoksia. Tällainen käytäntö ilmenee erityisesti silloin, kun huomioidaan se, että kahden eri sukupuolen edustajat, jotka perinteisesti elivät saman katon alla, valitsevat kuitenkin joskus elää erillään. Tämä on merkittävä poikkeus yhteiskunnassa, jossa yhdessä asuvilta pariskunnilta yleensä odotetaan, että he jakavat elämänsä ja kotinsa.

Eräs mielenkiintoinen ja kulttuurisesti ladattu esimerkki tästä ilmiöstä löytyy tarinassa, jossa keskustellaan avioparista, jotka asuvat erillään omissa makuuhuoneissaan. Miehen ja vaimon välillä ei ole merkittävää etäisyyttä, mutta eroavat makuuhuoneet ovat herättäneet kysymyksiä siitä, miksi näin on. Aiemmin, kun yhteiskunnat olivat vähemmän avointa ja tiukemmin säädeltyjä, oli tavallista, että avioparit asuivat yhdessä ja jakavat kaikki tilat, sillä he olivat usein sosiaalisesti sidoksissa tiukempaan normistoon. Miksi siis tässä tarinassa on valittu tämä erillinen asettelu?

Tämä käytäntö saattaa juontaa juurensa useisiin eri syihin, jotka voivat liittyä niin käytännön asioihin kuin psykologisiin ja kulttuurisiin tekijöihin. Yksi mahdollinen selitys tälle valinnalle on yksityisyyden ja henkilökohtaisen tilan korostaminen. Aivan kuten tarinan hahmot mainitsevat, makuuhuoneet voivat toimia eräänlaisina henkilökohtaisina tiloina, joissa avioparit voivat käydä omia ajatuksiaan ja valmistautua yhteisiin tehtäviin. Tämä käytäntö saattaa myös heijastaa sitä, kuinka kulttuurissa on kehittynyt vähitellen hyväksyntä henkilökohtaisen ja yhteisen tilan erottamiselle.

Tämän kaltaisten käytäntöjen syyt voivat olla syvällä henkilökohtaisessa ja kulttuurisessa psykologiassa. Erilliset makuuhuoneet voivat olla myös symbolinen ele siitä, että kumppanit eivät koe tarvetta toimia perinteisten rooliodotusten mukaisesti, vaan kokevat itse valitsevansa omat rajansa. Yhteiskunnallisesti tämä saattaa kertoa myös muutoksista avioliiton ja perhesuhteiden rakenteissa.

Kun katsotaan tarkemmin tällaisia tilaratkaisuja, on huomattava, kuinka moni kulttuuri ympäri maailmaa on käsitellyt henkilökohtaisten ja yhteisten tilojen rajoja. Esimerkiksi eri puolilla maailmaa on ollut kulttuureja, joissa on ollut tapana, että avioparit nukkuvat erillään eri huoneissa. Samoin on ollut paikkoja, joissa aviopari saattaa jakaa yhden huoneen, mutta tilan jakaminen merkitsee eri asioita eri yhteiskunnissa.

Ymmärtääksemme paremmin, mitä tämä valinta kertoo pariskunnasta, on tärkeää pohtia, miten yhteiskunnan paineet ja perinteiset odotukset voivat vaikuttaa ihmisten valintoihin ja elämäntapoihin. Erillisten makuuhuoneiden valinta saattaa yksinkertaisesti heijastaa yksilön tarvetta itsenäisyyteen ja henkilökohtaiseen tilaan yhteisön tai perhesuhteen sisällä.

Tässä kontekstissa ei ole myöskään merkityksetöntä tarkastella, kuinka taloudelliset ja käytännölliset tekijät voivat vaikuttaa tällaisiin valintoihin. Esimerkiksi tarinan hahmojen asettelu – huoneet erilleen, mutta myös kulttuurilliset ja taloudelliset valinnat kuten erillisten vuoteiden hankinta – voivat olla ymmärrettävissä yksittäisinä valintoina, jotka heijastavat elämänkaaren eri vaiheiden tarpeita. Tällöin ei ole kyse vain henkilökohtaisesta, vaan myös sosiaalisesta toiminnasta, joka saattaa muokata näitä tilavalintoja.

Miksi Electa Plummerin häät eivät kestäneet – ja mitä siitä voi oppia?

Yksi voimakkaimmista hetkistä elämässä on usein se, kun joku tekee suuria päätöksiä – kuten avioliiton solmiminen – mutta myöhemmin tajuaa, ettei se ollutkaan se oikea valinta. Tällainen tilanne ei ole vain tarina tai mielikuva, vaan se on yksi niistä kokemuksista, joita monet saavat elää, tavalla tai toisella. Tähän liittyvä mysteeri piilee kuitenkin siinä, mitä emme voi täysin ymmärtää pelkästään ulkokuorelta. Electa Plummerin tarina on juuri tällainen: ulkoisesti kaikki tuntui olevan kunnossa, mutta pinnan alla piili jotakin, joka hämmensi ja sai ihmiset pohtimaan syvemmin.

Electa Plummer, nuori nainen, joka oli mennyt naimisiin Bannackin sheriffin, Henry Plummerin kanssa, ei koskaan vaikuttanut onnelliselta. Hänen elämänsä oli täynnä odotuksia ja yhteiskunnallisia paineita, mutta jostain syystä hän ei koskaan kyennyt täysin sulautumaan siihen elämään, jonka hänen miehensä ja hänen asemansa yhteiskunnassa toivat mukanaan. Hän ei ollut naapuruston tai kylän kaunein, mutta hänen olemuksensa oli seesteinen ja kaihoisa. Hän tuntui olevan koko ajan jollain tavalla pelokas ja ahdistunut, vaikka ei koskaan suoraan ilmaissut, mikä tämän pelon syy oli.

Se, että Electa ei koskaan löytänyt todellista yhteyttä muihin naisiin, voi olla merkki siitä, että hän ei ollut valmis elämäntapaan, johon hän oli astunut. Aivan kuten monet tuon aikakauden naiset, hän oli rajojen sisällä, mutta ei ehkä koskaan kyennyt löytämään niitä rooleja, joita yhteiskunta hänelle oli määrännyt. Tässä piilee myös yhteiskunnan suuri ongelma: se, että naisten osalta oli olemassa vain hyvin rajallisia rooleja ja vaihtoehtoja. Electa oli kuin monen muun aikanaan naisen tavoin yksin, huolimatta siitä, kuinka paljon hän oli ympäröity muiden odotuksilla.

Monet huomasivat, että Electa oli eristäytynyt ja oli haluton keskustelemaan syvällisesti omasta elämästään. Tämä ei ollut vain yksittäinen tapaus, vaan enemmänkin ilmiö, joka toistui ajan saatossa. Naiset, jotka eivät sopeutuneet yhteisön sääntöihin tai eivät saaneet tukea, jäivät helposti syrjään ja unohdettiin. Electan tapauksessa hän ei ollut edes avannut itseään muille naisille – eikä ollut varmasti myöskään avannut itseään miehelleen. Hänen hiljaisuutensa oli kuin varoitusmerkki siitä, että hänellä oli omat, ehkä piilotetut, salaisuutensa, jotka eivät olleet valmiita paljastumaan.

On kiinnostavaa huomata, kuinka eri tavoin ihmiset voivat tulkita Electan tilannetta. Jesse Minor, joka ei ollut pelkkä tarkkailija vaan myös osin osallisena tilanteessa, tunsi, että Electa oli pelokas. Hänen pelkonsa ei ollut vain ilmeistä, vaan se oli syvällä hänen käytöksessään. Tämä pelko ei liittynyt vain uuteen elämään avioliitossa vaan myös siihen elämänmullistukseen, joka oli saattanut tapahtua ennen avioliittoa. Jesse uskoi, että Henry oli saattanut kertoa vaimolleen kaiken menneisyydestään – ja tämä ei ollut halunnut kuulla siitä, vaan oli jollain tasolla sokkiin joutunut tämän totuuden edessä.

Kylässä ei oltu aivan varmoja siitä, mitä todella oli meneillään, mutta oli selvää, että Electa ei ollut elämänsä valinnassaan onnellinen. Hänen oli vaikea nauttia uudesta elämästään sheriffin vaimona, ja hänestä tuntui, että kaikki ympärillään ei ollut sitä, mitä hän oli kuvitellut. Hän oli jäänyt yksin – ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti. Tämä oli nainen, joka oli valmis paeta entistä elämäänsä, vaikka se tarkoittikin sitä, että hän ei koskaan palaisi takaisin. Hän ei ollut valmis siihen, että hänen elämänsä olisi vain sosiaalinen status, eikä hän ollut valmis elämään yhteiskunnan asettamissa rajoissa.

Aivan kuten Electa, monet ihmiset löytävät itsensä tilanteista, joissa he joutuvat tekemään päätöksiä, mutta eivät ole varmoja siitä, onko se oikea päätös. On tärkeää muistaa, että ihmiset tekevät valintoja, jotka saattavat olla heille järkeviä hetkellisesti, mutta eivät välttämättä ole kestäviä pitkällä aikavälillä. Electan tapaus ei ole vain kertomus yhdestä naisesta, vaan se heijastaa laajemmin sitä, kuinka ulkoiset odotukset ja yhteiskunnan normit voivat muokata yksilöiden elämää ja estää heitä löytämästä omaa ääntään ja omaa onnellisuuttaan.

Endtext