Kuinka Trump rakensi oman imagonsa ja mitä siitä on opittava?

Donald Trumpin elämäntarina on ennen kaikkea kertomus henkilökohtaisesta markkinoinnista, itse tekemänsä myytin luomisesta ja siitä, kuinka pitkälle henkilö voi mennä manipuloidessaan omaa julkista kuvaansa. Se on kertomus miehestä, joka ei tiennyt paljoakaan rakentamisesta tai kasinoteollisuudesta, mutta joka osasi luoda itselleen menestyjän kuvan, jota hän sitten käytti hyväkseen. On tärkeää huomata, että Trumpin varhaiset liiketoimet eivät olleet niin suuria, kuten hän itse väitti. Hänen perheensä taloudellinen apu oli ratkaiseva tekijä, joka mahdollisti hänen liike-elämänsä alkuvaiheet.

Donald Trumpin onnistumisten varsinainen tausta oli hänen isänsä ja perheensä varallisuus ja resurssit. Suuri osa hänen varallisuudestaan tuli perinnöstä ja perhesuhteista. Fred Trump ei vain tukenut poikaansa taloudellisesti, vaan myös varmisti, että Donaldin projekti ei menisi pieleen. Yksi esimerkki tästä oli, kuinka Donald esitteli hänen isänsä projekteja ominaan, vaikka ne olivat oikeasti Fredin luomia. Vaikka Trumpin isä oli myös rakentaja, Donald ei omannut samaa asiantuntemusta ja oli enemmän markkinoija kuin rakentaja.

Trumpin menestyksen todellinen salaisuus oli hänen kykynsä luoda ja myydä imagoa itsestään. Hän oli loistava markkinoija, mutta ei niinkään liikemies. Hänen suurimmat “voittonsa” tulivat TV-show'sta "The Apprentice", joka toi hänelle yli 190 miljoonaa dollaria 16 vuoden aikana. Tämän lisäksi Trumpin tunnettuus oli tärkeä tekijä, joka toi lisää arvoa hänen brändilleen. Tämä itse rakennettu myytti itse tehdyistä menestyksistä oli se, joka piti yllä hänen julkista kuvaansa ja sai hänet näyttämään todelliselta voittajalta.

Trumpin uskottavuus ja hänen todelliset liiketoimintaosaamisensa eivät olleet yhteneviä. Hänen taloudelliset vaikeutensa ja epäonnistuneet liiketoimet eivät estäneet häntä kuitenkaan luomasta itsestään kuvaa, joka oli monelle kiistaton totuus. Hänen isänsä, perheensä ja jopa yritysmaailman tukiverkosto olivat olennainen osa tätä illuusiota. Trumpin menestys perustui juuri siihen, kuinka hyvin hän osasi manipuloida ympärillään olevia ihmisiä ja uskomuksia. Hän ei pelännyt esittää itselleen edullisia tarinoita ja luoda väitettä siitä, että hän oli itsenäinen ja itse rakentanut omaisuutensa, vaikka todellisuus oli kaukana tästä kuvasta.

On myös tärkeää ymmärtää, että Trumpin elämäntarina ei ole vain kertomus yksilöstä, vaan se liittyy syvällisesti suurempiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin ilmiöihin. Trumpin kyky manipuloida totuutta ja valjastaa median ja poliittisen tukijoukkonsa omiin tarpeisiinsa on ollut keskeinen osa hänen menestystään. Tämä kyky ei rajoitu pelkästään liiketoimintaan, vaan se on ollut keskiössä myös hänen poliittisessa urassaan. Hänen suhteensa kannattajiinsa, jotka ovat valmiita uskomaan hänen valheisiinsa ja vääristelyihinsä, on keskeinen osa sitä, miksi Trump on pysynyt vahvana poliittisessa kentässä. Tämä näkyy myös siinä, kuinka hän ja hänen kannattajansa ovat suhtautuneet esimerkiksi vuoden 2020 presidentinvaalien tuloksiin ja kuinka he ovat levittäneet valheita vaalivilpistä.

Donald Trumpin tarina on myös muistutus siitä, kuinka helposti yksilö voi manipuloida ympäristöään ja luoda itselleen valtavan vaikutusvallan ja rahavirran, vaikka hänen menestyksensä ei perustuisi kykyyn tai rehellisyyteen. Tärkeä osa tätä on ymmärtää, kuinka tehokasta markkinointia ja itsensä esittämistä hän on harjoittanut, ja kuinka hän on osannut hyödyntää heikkoja kohtia yhteiskunnassa. Hänen tarinassaan on paljon opittavaa siitä, kuinka ihmiset voivat uskoa siihen, mitä heille tarjotaan, ja kuinka helposti valheita voidaan pitää totuuksina.

Miten Donald Trump onnistui pitkään kiertämään vastuunsa ja valtaamaan Valkoisen talon?

Kriminologia Kalifornian yliopistossa.

Tämä kokonaisanalyysi lain alapuolisesta maailmasta herättää kysymyksen: Jos Donald Trump ei olisi tullut Yhdysvaltojen 45. presidentiksi, olisiko hän, hänen lapsensa tai Trump Organization joutuneet oikeudellisiin toimiin New Yorkin osavaltiota vastaan? Vastaukseni tähän olisi ehdoton ei. Tammikuun 6. päivänä 2022 kysymys on edelleen avoinna siitä, asetetaanko Donald Trump, entinen presidentti, tai hänen perheenjäsenensä syytteeseen rikollisista veropetoksista ja muista rikoksista yhdessä Trump Organizationin ja sen talousjohtaja Allan Weisselbergin kanssa.

Trumpin ympärillä käydyt keskustelut, joita leimaavat lainsäädännön rikkomukset ja tasapuolinen oikeudenmukaisuus, pyörivät usein kilpailevien narratiivien ympärillä. Näistä voimakkaimmin kaikuvat ovat apokalyptiset kertomukset, jotka kulkevat niin vanhojen kuin uusien medioiden kautta. Yksi narratiivi kertoo noitavainoista, huijauksista, valeuutisista, globaalien eliittien salaliitoista ja syvävaltiosta, joka pyrkii tuhoamaan Trumpin. Toinen narratiivi keskittyy Yhdysvaltain demokratian pelastamiseen autoritarismilta, lain ja järjestyksen palauttamiseen Trumpin tuhoaman sekasorron jälkeen sekä normaalin amerikkalaisen politiikan palauttamiseen ilman Trumpin luomaa kaaosta. Vaikka nämä kaksi narratiivia heijastavat kulttuurista konfliktia, erilaisten ryhmien välistä kamppailua ja toisiaan vastustavia sosiaalisia liikkeitä, kumpikaan ei käsittele niitä perusrakenteellisia tekijöitä, jotka luovat jakautumisen näiden kahden kertomuksen välille. Ilman, että nämä rakenteelliset suhteet käsitellään, kummatkin osapuolet jäävät umpikujaan vielä pitkäksi aikaa.

Keskeinen ero menneisiin vuosiin verrattuna on ollut pääoman kasaamisen jakautuminen. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Yhdysvalloissa koettiin lähes kolme vuosikymmentä ennennäkemättömän nopeaa yhteiskunnallista liikkuvuutta ja nopeasti laajentuvaa keskiluokkaa. 1970-luvun puolivälin jälkeen, aina vuoteen 2022 asti, taloudellinen eriarvoisuus on kuitenkin kasvanut tasaisesti, keskiluokka on kutistunut ja monille sosiaalinen liikkuvuus on ollut laskevaa. Tämän seurauksena Yhdysvaltojen nykyinen poliittinen kriisi ei ole pelkästään liberalistisen kapitalismin konsensuksen heikentymistä, vaan se on oire paljon laajemmasta ongelmasta, jota ei ole haluttu kohdata. Tämä ongelma liittyy kyvyttömyyteen ratkaista poliittisen talouden ristiriitoja, jotka lupaavat Amerikkalaista unelmaa kaikille mutta palvelevat rikkaita yhden prosentin etuja ja tarjoavat mukautetusti ykköskymmenelle prosentille.

Tämä Trump-kirja eroaa muista sikäli, että se on ainoa, joka perustuu rikollisuuden ja sosiaalisen kontrollin tieteelliseen tutkimukseen. Kriminologia tutkii haitallisten tekojen patologiaa, rikoksen ja rangaistuksen kulttuurista rakennetta ja rikoksenvalvonnan politiikkaa. Se käsittelee myös sosiaalisen kontrollin kiinteitä suhteita ja muodollisia järjestelmiä, jotka yleensä puolustavat ja suojelevat voimakkaiden rikoksia vastuuseenottamista, syyllisyyttä ja/tai vastuuta vastaan. Yksinkertaistettuna kriminologia tarjoaa ihanteelliset työkalut, menetelmät ja teoriat Trumpin ja hänen seuraajiensa käyttäytymisen arvioimiseksi.

Tarkastelemalla Trumpia ja Yhdysvaltoja sosiaalisen poikkeavuuden näkökulmasta, voidaan esittää peruskysymys: Miten Donald Trump onnistui pääsemään eroon niin monista tuhoisista teoista koko elämänsä ajan ja jopa saavuttamaan Yhdysvaltojen 45. presidentin paikan? Tämän kysymyksen käsittelyssä on otettava huomioon rikoksen ja järjestyksen muuttuva kulttuuri ja talous, joka vaikuttaa siihen, miten valtio reagoi rikollisuuteen ja kuinka se suojelee itseään. Tämä kyseenalaistaa perinteiset ajatukset rikollisuudesta ja vallasta Yhdysvalloissa.

Miten Trumpin globaalit verkostot ovat vahvistaneet suurkorruptiota ja yhteiskunnallista hallintaa?

Rajanin esittämällä tavalla nämä verkostot ohjaavat kaikkea rikollista toimintaa aina terrorismirahoituksesta verovapautusten manipulointiin shell-yhtiöiden ja veroparatiisien avulla. Ajan myötä lait saattavat muuttua, jotta nämä toimet saadaan näyttämään laillisilta ja että poliittisten kampanjoiden rahoitus voidaan pestä laillisesti. Tämä luo rakenteen, joka syventää valkoisen kauluksen rikollisuuden valtaa demokratian yllä.

Tällainen globaali korruptio ei koske vain niitä poliitikkoja ja byrokraatteja, jotka satunnaisesti vääristävät julkisia varoja yksityisiin etuihin. Sen sijaan kyseessä on laaja sosiaalinen verkosto, jossa "sisäpiiri" koostuu varakkaista ja vaikutusvaltaisista henkilöistä, poliittisista koneista ja yrityksistä, jotka voivat huijata yleisöä paljon pidemmän ajan kuin pelkkä vaalikausi. Yksi esimerkki tästä on Yhdysvaltain korkein oikeus, joka vuonna 2010 poisti rajoitukset yrityksiltä, jotka voivat rahoittaa poliittisia kampanjoita. Tämä päätös, Citizens United vs. Federal Election Commission, mahdollisti suurten yritysten ja poliittisten puolueiden liittoutumisen, mikä entisestään lisäsi korruption laajuutta.

Trumpin henkilökohtaiset yhteydet ja hänen hallituksensa jäsenet ovat myös esimerkki siitä, kuinka henkilökohtaiset suhteet voivat tukea laajaa globaalin vallan ja varallisuuden verkostoa. Esimerkiksi monet Trumpin liittolaiset ja neuvonantajat, kuten Paul Manafort, Michael Flynn, ja Rudy Giuliani, ovat olleet osallisina laajoissa oikeudenkäynneissä, jotka liittyvät rikoksiin, joita tutkittiin Robert Muellerin venäläisten väliintulojen tutkimuksessa. Trump itse armahti useita pitkäaikaisia liittolaisiaan ennen viraltapanoa, kuten Manafortin ja Flynnin.

Erityisesti Tom Barrack, joka oli yksi Trumpin pitkäaikaisista liittolaisista, on mielenkiintoinen hahmo globaalin korruption verkostossa. Barrack, joka oli Trumpin 2016 kampanjan suurimman rahankeruujärjestön puheenjohtaja, on myös ollut osallisena laajoissa liiketoimintakytköksissä Lähi-idässä, erityisesti Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja Saudi-Arabiassa. Hänen syytettynä olevat rikoksensa liittyvät siihen, että hän toimi Yhdysvalloissa salaa ulkomaisen agenttina, edistäen Yhdistyneiden arabiemiirikuntien poliittisia etuja ja politiikkaa Trumpin hallituksen aikana.

Barrackin tapaus on vain yksi esimerkki siitä, kuinka korruptio voi ulottua aivan poliittisten huippujen läheisyyteen ja kuinka nämä kytkökset saavat kansainvälisen ulottuvuuden. Hänen yhteytensä sekä Trumpiin että muihin globaaleihin valtahenkilöihin, kuten Vladimir Putiniin ja Mohammed bin Salmaniin, osoittavat, kuinka taloudelliset ja poliittiset intressit voivat sulautua yhteen ja luoda verkoston, jossa yksittäiset henkilökohtaiset suhteet voivat vaikuttaa laajempiin kansainvälisiin politiikan ja talouden kenttiin.

Tämänkaltaiset globaalit verkostot korostavat, kuinka vaikeaa on taistella suurkorruptiota vastaan, kun se on juurtunut syvälle valtion ja yritysmaailman välisten suhteiden ytimeen. On tärkeää ymmärtää, että suurkorruptio ei ole vain yksittäisten henkilöiden väärinkäytöksiä, vaan se on järjestelmällinen ilmiö, joka tarvitsee valtavia taloudellisia ja poliittisia resursseja pysyäkseen hengissä. Lisäksi oikeusjärjestelmien heikkoudet, kuten Yhdysvalloissa tapahtunut muutoksenhakupäätös, joka sallii rajattoman rahan virtauksen poliittisiin kampanjoihin, antavat entistä enemmän voimaa näille verkostoille.

Vaikka yksittäisten henkilöiden, kuten Barrackin ja Trumpin, roolit voivat herättää huomiota, on oleellista nähdä, että kyseessä on laajempi prosessi, jossa yksittäiset toimet kytkeytyvät laajempiin taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin. On tärkeää, että tutkijat, kansalaisaktivistit ja päättäjät ymmärtävät, kuinka nämä verkostot voivat vaikuttaa demokraattisten prosessien läpinäkyvyyteen ja toimintaan. Vain siten voidaan alkaa purkaa näitä syvälle juurtuneita korruption rakenteita, jotka uhkaavat demokratian perusperiaatteita.

Miten oikeusministeriön korruptio muutti Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmää Trumpin aikakaudella?

Donald Trumpin hallinto ei ollut vain poliittisten skandaalien ja valta-asetelmien areena, vaan myös uusi aikakausi, joka nosti esiin syvälle juurtuneita rakenteellisia ongelmia Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmässä. Trumpin kauden aikana oikeusministeriö ja sen toiminta kärsivät merkittävästä korruptiosta, jossa valtion instituutioiden itsenäisyys ja lain alaisuus asetettiin kyseenalaisiksi. Oikeusministeriön päätöksentekoa ohjasi poliittinen näkemys, ja oikeusvaltio joutui kamppailemaan oman uskottavuutensa kanssa.

Yksi keskeinen piirre Trumpin hallinnon aikana oli syvä poliittinen kahtiajako, joka vaikutti suoraan lain täytäntöönpanoon. Hallituksen jäsenten, kuten oikeusministeri William Barrin, rooli oli yhä enemmän sidoksissa presidentin etujen ajamiseen, jopa lain ja oikeuden vastaisesti. Barrin toiminta herätti huolta, kun hän otti aktiivisen roolin presidentin puolustamisessa ja jopa horjutti oikeusministeriön itsenäisyyttä. Hän kirjoitti presidentti Trumpille muistion, jossa väitettiin, että presidentti ei voinut syyllistyä oikeuden estämiseen, mikä oli ristiriidassa perinteisten lainopillisten periaatteiden kanssa.

Barrin toimet eivät jääneet huomaamatta. Hänen tukenaan toimi joukko muita hallinnon jäseniä, jotka olivat valmiita tukemaan presidentin linjaa oikeuslaitoksen sisällä, vaikka tämä tarkoittikin poliittisen väkivallan ja laillisten rajoitusten hyväksymistä. Oikeusministeriön rooli muuttui niin sanotuksi "presidentin asianajajaksi", joka toimi enemmän Trumpin hallinnon poliittisten etujen ajajana kuin kansallisen oikeuden puolustajana. Tämä ei ollut vain skandaali vaan myös vakava askel taaksepäin oikeusvaltion periaatteiden noudattamisessa.

Erityisesti Trumpin toimikaudella nähtiin tapauksia, joissa hallinto ei epäröinyt käyttää valtaa väärin poliittisten vihollisten tukahduttamiseksi. Esimerkiksi Black Lives Matter (BLM) -protestien aikana hallinto käytti viranomaisvaltaa systemaattisesti pyrittäessä estämään liikkeen laajentumista. Tämä ilmensi selvästi, kuinka oikeuslaitos ja poliisivoimat voivat joutua poliittisen paineen alaisiksi, ja kuinka tällaisissa olosuhteissa oikeus ja oikeudenmukaisuus jäävät usein taka-alalle.

Trumpin kauden aikana oikeusministeriö menetti osittain uskottavuutensa ja itsenäisyytensä, mikä johti moniin oikeudellisiin epäselvyyksiin ja ristiriitoihin. Hänen nimittämänsä erityiset syyttäjät ja muut toimielimet eivät aina pystyneet toimimaan täysin puolueettomasti. Usein heidän toimintaansa varjostivat poliittiset vaikutteet, jotka estivät objektiivista ja riippumatonta oikeudenhoitoa. Tämä ilmeni muun muassa erityisten syyttäjien nimityksissä ja heidän toimivaltuuksien rajoittamisessa, mikä kävi ilmi myös Robert Muellerin tutkimuksissa, joissa Trumpin mahdollisia rikoksia ei pystytty kokonaisuudessaan tutkimaan.

Oikeusministeriön korruptio ei ollut vain henkilökohtaisia vääryyksiä, vaan se johti koko oikeusjärjestelmän rapautumiseen. Donald Trumpin hallinto osoitti, kuinka valta voidaan käyttää väärin oikeusjärjestelmän institutionaalista riippumattomuutta vastaan, ja kuinka poliittinen interventio voi estää oikeudenmukaisen ja tasapuolisen käsittelyn. Tällaiset toimet ovat vaarallisia, sillä ne luovat ilmapiirin, jossa lakia voidaan tulkita ja käyttää henkilökohtaisten etujen ajamiseen sen sijaan, että se suojelisi kansalaisia ja ylläpitäisi oikeudenmukaisuutta.

On tärkeää ymmärtää, että oikeuslaitoksen itsenäisyys ei ole vain periaatteellinen kysymys. Se on kansakunnan luottamuksen säilyttämisen kysymys. Jos oikeuslaitos menettää itsenäisyytensä, se voi vaarantaa koko demokraattisen järjestelmän toimivuuden. Yhdysvalloissa tämä prosessi on nähty erityisesti silloin, kun oikeuslaitoksen ja poliisin tehtävät sekoittuvat poliittiseen peliin. Tällöin oikeuslaitos ei enää ole puolueeton ja objektiivinen, vaan se saattaa toimia valtaapitävien tahdon mukaisesti.

Endtext