Mikä vaikuttaa akuutin välikorvantulehduksen syntyyn ja sen kehitykseen?

Välikorvantulehdus on yksi yleisimmistä lapsuuden sairauksista, ja sen esiintyvyys huipentuu erityisesti elämän ensimmäisten kuukausien aikana. Sen syntymekanismit ovat monivaiheisia ja niihin liittyy useita anatomisia, fysiologisia sekä ympäristötekijöiden vaikutuksia. Välikorvantulehdus, joka ilmenee yleisimmin virus- tai bakteeri-infektion seurauksena, aiheuttaa tulehdusta keskikorvan ja mastoidirakenteiden limakalvoilla ja siihen liittyy usein eritteiden kertymistä välikorvaan. Tällainen infektiotila voi vaihdella oireiden voimakkuudeltaan ja kestoltaan ja aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten korvakipua, kuulon heikkenemistä ja joskus eritteiden valumista korvasta.

Välikorvan ja mastoidirakenteen kehitykselle on ominaista, että ne kehittyvät ensimmäisten ja toisten paraksiaalisten kaarien (branchial arches) alueella. Eustachian putki, välikorva ja mastoidiantrum ovat kaikki tämän kehityksen seurauksia. Eustachian putken lumen ja välikorvan tilat kehittyvät noin kahdeksannella raskauskuukaudella, ja epitympanum ja mastoidiantrum muodostuvat syntymän yhteydessä. Mastoidin ilmatiehyiden järjestelmä, joka kehittyy syntymän jälkeen, saavuttaa lähes täyden kehityksensä kuuden vuoden ikään mennessä.

Välikorvan limakalvo, joka tuottaa limaa, on erityisen tärkeä välikorvan ja sen eri osien toiminnalle. Sen tehtävä on estää infektioiden leviämistä ja ylläpitää korvan normaalitoimintaa. Tämä limakalvo on hengitystyyppistä epiteeliä, joka sisältää värekarvoja, jotka auttavat ohjaamaan limaa ja muita eritteitä pois välikorvasta. Limakalvolla on myös tärkeä rooli välikorvan ilmanvaihdon säilyttämisessä, erityisesti yhteyksien ylläpidossa Eustachian putken ja välikorvan eri osien välillä.

Eustachian putki, joka yhdistää välikorvan nenänieluun, on osittain luinen ja osittain rustoinen. Tämä rakenne on erityisen tärkeä välikorvan paineen tasapainon ja ilmanvaihdon säilyttämisen kannalta. Eustachian putken toiminta on erityisesti kiinni nielun ja nielurisojen lihasten, kuten leuka-, palatti- ja salpingofaryngeaalilihasten toiminnasta, jotka auttavat avaamaan putken nielemisen tai haukottelun yhteydessä. Näiden lihasten toimintahäiriö voi estää Eustachian putken normaalin toiminnan ja johtaa välikorvatulehduksiin.

Eri geenit ja perinnölliset tekijät vaikuttavat yksilön alttiuteen akuutin välikorvantulehduksen kehittymiselle. Esimerkiksi on havaittu, että joidenkin rotujen, kuten alkuperäisamerikkalaisten, inuiittien ja australialaisten alkuperäiskansojen keskuudessa välikorvatulehduksia esiintyy useammin. Tämä liittyy muun muassa Eustachian putken rakenteen ja koon eroihin. Lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että immuunivajeet, erityisesti alhainen IgG2-luokan vasta-ainepitoisuus, voivat lisätä välikorvatulehduksille altistumista. Allergeenit ja äidin veriryhmä voivat myös olla tekijöitä, jotka altistavat lapsen välikorvatulehdukselle.

Ympäristötekijät ovat myös merkittävässä roolissa välikorvantulehduksen kehittymisessä. Alhainen sosioekonominen status, erityisesti huonot asuinolosuhteet ja asukkaita täynnä olevat tilat, on yhdistetty lisääntyneeseen välikorvatulehdusten riskiin. Päiväkodissa käyminen, tutin käyttö ja passiivinen tupakointi ovat myös tekijöitä, jotka voivat lisätä välikorvatulehduksien esiintyvyyttä. Toisaalta äidinmaito voi tarjota suojaa, sillä imetys vähentää välikorvantulehduksen riskiä merkittävästi.

Syntymän jälkeinen kehitys on myös tärkeää välikorvantulehdukselle alttiiden henkilöiden kannalta. Välikorvan ja mastoidin rakenteet kehittyvät pitkälle vasta syntymän jälkeen, ja tähän kehitykseen liittyy monia mahdollisia ongelmia, jotka voivat altistaa välikorvatulehduksille. Erityisesti potilaat, joilla on huonoimmassa kehitysvaiheessa olevia rakenteellisia ongelmia, kuten Downin oireyhtymä tai Turnerin oireyhtymä, voivat olla alttiimpia toistuviin välikorvantulehduksiin.

Miten diagnosoida kasvojen kipu, joka ei liity poskiontelotulehdukseen?

Kasvojen kipu, johon liittyy usein päänsärkyä, on yleinen syy, miksi potilaat hakeutuvat korva-, nenä- ja kurkkutautilääkärin (ENT) vastaanotolle. Yhä useammin on havaittu, että suuri osa potilaista, jotka saavat alustavan diagnoosin poskiontelotulehduksesta, kärsii itse asiassa muista, poskionteloihin liittymättömistä kivun syistä. On tärkeää ymmärtää, että kasvojen kipu, erityisesti jos se on pääasiallinen oire ja potilaalla ei ole muita nenän tai hengitysteiden oireita, ei todennäköisesti liity poskiontelosairauksiin. Mikäli kipu on jatkuvaa ja siihen liittyy vain vähän tai ei lainkaan muita nenäoireita, voidaan olettaa, että syynä on muu kuin poskiontelotulehdus.

Poskiontelosairaudet, kuten akuutit ja krooniset bakteeriperäiset poskiontelotulehdukset, voivat kyllä aiheuttaa kasvojen kipua, mutta on tärkeää muistaa, että yli 80 % potilaista, joilla on purulentteja eritteitä nenän endoskopiassa, ei valita kasvojen kivusta. Ne, jotka kokevat kipua poskiontelosairauksien yhteydessä, tuntevat yleensä sen vain akuutissa vaiheessa. On myös havaittu, että suurella osalla potilaista, joilla on idiopaattinen nenäpolyypoosi, ei ole kipua ennen kuin heillä esiintyy akuutti tulehdusjakso. Tässä tapauksessa kipu on usein lievempää ja ilmenee vain tietyissä tilanteissa.

Suurin osa potilaista, jotka kokevat kasvojen kipua ilman objektiivisia todisteita poskiontelosairaudesta nenä-endoskopiassa, ei todennäköisesti kärsi poskiontelotulehduksesta. On kuitenkin huomattava, että vaikka poskiontelosairaus ei olisikaan kipualueen perimmäinen syy, voi kirurginen hoito, kuten endoskooppinen poskionteloleikkaus, lievittää kipua ainakin lyhytaikaisesti. Tällaisen leikkauksen jälkeinen kipujen tilapäinen lievittyminen voi liittyä joko kognitiiviseen dissonanssiin tai hermotuksellisten muutosten aiheuttamaan hetkelliseen kipukynnysten laskuun trigeminusytimessä.

Kasvojen kipu voi olla myös muiden kuin poskiontelosairauksien, kuten neurologisten tai jännityspäänsärkyjen, seurausta. Esimerkiksi kasvojen kipu, joka on symmetrinen ja tuntuu erityisesti otsassa, voi viitata jännityspäänsärkyyn. Jos kipu on epäsymmetristä ja lokalisoituu kasvojen keskiosaan, on todennäköisempää, että kyseessä on niin sanottu keskikasvojen segmenttikipu. Tällöin kipu voi olla neuropatista tai neurogeenistä, mikä voi ilmetä polttavana tai jomottavana tunteena.

On myös tärkeää huomata, että kipu, joka esiintyy paineen muutosten, kuten lentämisen, sukelluksen tai laskettelun yhteydessä, ei yleensä liity poskiontelosairauksiin. Tällaiset oireet menevät usein ohi itsestään ja voivat olla merkki siitä, että potilas kärsii vain tilapäisestä paineen muutoksen aiheuttamasta epämukavuudesta, kuten "hiljaisen poskiontelosairauden" yhteydessä. Tämä sairaus johtuu siitä, että maxillaarinen poskiontelo on tukossa, mutta potilas ei tunne kipua, vaikka poskionteloon liittyy rakenteellisia muutoksia.

Kivun luonteen ja tiheyden tarkastelu on olennainen osa diagnoosia. Jos kipu on jatkuvaa, tavallisesti keskikasvoilla tuntuvaa ja ei liity hengitysteiden oireisiin, on todennäköistä, että kyseessä ei ole sinuiitti tai migreeni, vaan jollain muulla tavalla aiheutettu kasvojen kipu. Tällöin olisi hyvä ottaa huomioon, että kipu saattaa olla joko neuropatista tai liittyä keskikasvojen alueen hermostollisiin häiriöihin. Jos kipu on vähenemässä leikkauksen jälkeen, mutta palaa muutaman kuukauden kuluttua, voi kyseessä olla muusta kuin poskiontelosairaudesta johtuva kipu, ja silloin on tärkeää kartoittaa kaikki mahdolliset vaihtoehdot.

Kivun tarkempi arviointi on siis olennainen osa diagnosointiprosessia. Tämän vuoksi potilaan tarkka haastattelu ja kivun luonteen kartoittaminen voivat tarjota arvokkaita vihjeitä siitä, mikä on kivun perimmäinen syy. Lääkärin tulee myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka potilas kuvaa kipuaan ja milloin se ilmenee. Onko kipu jatkuvaa vai ajoittaista? Kuinka voimakkaana potilas kokee kipunsa asteikolla 1–10? Mikäli kipu on erityisesti laajalle levinnyt ja siihen liittyy esimerkiksi nenän tukkoisuutta tai poskiontelotulehdukselle tyypillisiä oireita, voi olla tarpeen tutkia mahdolliset poskiontelosairaudet tarkemmin.

Lopuksi on tärkeää korostaa, että kasvojen kipu ei aina johdu sinuiitista, vaikka se usein aluksi niin vaikuttaisi. Eri kivun syiden ja taustatekijöiden tarkastelu auttaa muodostamaan kattavan ja oikean diagnoosin. Jos kipu ei lievity tavanomaisilla hoitomenetelmillä, on suositeltavaa etsiä toista syytä kivulle, ja tämä voi vaatia laajempaa tutkimusta ja erikoistuneempia hoitomuotoja.