Hän ei ampunut häntä. Hän löi Clemia aseella päähän ja sai hänet tiedottomaksi, kylmemmäksi kuin tammikuun pakkaset. Sitten hän kompuroi ja minä näin muita miehiä tulevan ratsain. Juoksin tänne kertomaan teille. Se mies, joka iski Clemiä, piti asetta minua kohti, mutta ei ampunut. Hän huusi vain, että he vievät Clemin vankilaan ja jos haluan nähdä hänet, niin minun pitäisi tehdä se tänä iltana, koska huomenna aikaisin he vievät hänet ulos ja hirttävät hänet! Ann menetti tajuntansa. Keltainen auringonvalo muuttui yhtäkkiä violetiksi hänen silmäluomiensa alla, ja vuoret kumartuivat ja pyörivät fantastisesti leirille päin. Hän yritti tarttua tuoliin tai vankkuriin, mutta tuoli heitti ja hyppi kuin vuoret ja pyörä pyöri hurjasti käsistä. Larsen tarttui häneen, kun hän kaatui.

Hän heräsi Millerin vankkurista. Hänen hiuksensa olivat märät, ranteet kihelmöivät ja hän maistoi brandyn, joka oli työnnetty hänen huuliinsa. Lige Miller kumartui hänen ylleen pitäen pulloa, samaa pulloa, jonka Jesse Minor oli ostanut – kuinka he tiesivät, minne Clem oli sen piilottanut? "Hän on tullut tajuihinsa, kiitos Jumalan," sanoi rouva Miller. "John Larsen, sinun pitäisi saada kenkää tuollaista tarinaa purkaessasi ilman, että valmistat häntä. Kuulin sinut täältä asti... lepää vain, rakas."

"Mitä minä teen?" Ann huokaisi.

"Lepää vain. Ei hätää. En välitä mitä muut sanovat, vien sinut mukanani", mitä hän tarkoitti sillä? "En anna sinun joutua vaaraan. Lepää vain, rakas."

"En voi." Ann kamppaili ja nousi istumaan. "Clem on vankilassa ja he aikovat hirttää hänet. Larsen kertoi niin."

"Rauhoitu nyt, rakas..." Lige, mene siitä, mitä minä sanoin sinulle, äläkä jää siihen tuijottamaan kuin kukko ilman päätä. Mene! Laita pullo alas ensin."

"Mihin hän menee?" Ann antautui rouva Millerin käsivarsille ja vaipui takaisin peittojen päälle. Hänen päässään pyöri, ja kun hän avasi silmänsä, vankkurin kiiltävät keltaiset nauhat kutoutuivat villisti geometrisiksi kuvioiksi tahriintuneen kankaan taustalle.

"Lähetin hänet tehtävälle. Ei, ei se ole tarkkaa, ehkä pitäisi kertoa totuus. Lähetin hänet Salt Lake Houseen hakemaan sitä miestä, joka auttoi sinua aiemmin, sitä uhkapelaajaa, Jesse Minoria."

"Et saa. En halua häntä."

"Ehkä et halua kastoröljyä, mutta on aikoja, jolloin sinun on otettava se. Täällä leirissä me pelkäämme olla lähelläsi - kun outoja miehiä tulee yöllä ja kertoo John Krugerille, mitä kamalaa meille tapahtuisi, jos lähtisimme Kaliforniaan ja ottaisimme sinut mukaan. He sanoivat, että muita maahanmuuttajajunia oli teurastettu ja jos emme halua, että kurkut leikataan, meidän on parasta kuunnella heitä. Pelkäämme heitä..."

"Mutta kuka he ovat?" Ann löysi voimia kysyä.

"Toivoisimme tietävämme, me kaikki. He tulevat pimeässä ja laittavat suunsa aukkoon vankkurin kyljestä ja sanovat mitä haluavat, sitten he ovat poissa. Kukaan ei näe heitä, eikä koira hauku. Se on pelottavaa. Kruger oli menossa viranomaisille koko asian kanssa - hän ei ole vihamielinen sinua kohtaan, Ann - mutta hänen vaimonsa ei antanut hänen mennä, ja oli monia, jotka tukivat häntä. Jesse Minor vaikuttaa olevan aika suuri hahmo täällä päin. Hän on auttanut sinua aiemmin ja minä luulen, että hän auttaa taas."

Tämä kaikki on monivaiheinen ja monipolvinen kerronta, joka kiehtoo jännittävällä tavalla. Mutta on tärkeää, että lukija ymmärtää, että kyseessä ei ole pelkkä jännitystarina, vaan myös yhteiskunnallisten suhteiden ja inhimillisten pelkojen käsittely. Tämä kohta ei ole vain yksi yksittäinen tapahtuma, vaan osa laajempaa kertomusta siitä, kuinka yhteisö elää jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa. Lisäksi tämä tuo esiin sen, miten henkilökohtaiset suhteet ja menneisyys voivat vaikuttaa tuleviin päätöksiin ja toimintaan.

Lukijan on tärkeää ymmärtää, että vaikka tarinan hahmot elävät henkensä pelossa ja epävarmuudessa, he tekevät valintoja, jotka saavat vaikutteita myös heidän aiemmista kokemuksistaan, eikä kaikki ole mustavalkoista. Jokaisella on oma motivaationsa ja tarpeensa, joka määrittää heidän toimintaansa tietyssä tilanteessa. Yhteisön pelot, aiemmat kokemukset ja yksittäisten henkilöiden taustat luovat monimutkaisen verkoston, jossa jopa pienet valinnat voivat saada suuria seurauksia.

Miten suhteet ja identiteetti muotoutuvat matkoilla ja kulttuurivaihdoksissa?

Tie Great Salt Lake Citystä vei lähes suoraan pohjoiseen. Sen molemmin puolin oli peltoja, joissa viljeltiin maissia, vehnää ja kauraa, pienemmillä alueilla kasvoi papuja ja muita vihanneksia. Vesi tuotiin kukkuloilta, jotka muodostivat pitkän, pyöreähuippuisten vuorten ketjun kaupungin itäpuolelle. Vaunu ravisteli ja nostatti pölyä jokaisesta ojasta. Länteen, viljelysten takana, avautuivat suolatasangot ja laajat suoalueet, jotka jatkuivat aina Suolajärven ääriin asti. Joskus, kun vaunu nousi kukkulan huipulle, Ann näki meren tyyneen pintaan ja sen karut saarten kiviset huiput. Sitten, kun tie laski jälleen notkelmaan, he ajoivat puiden varjoon ja pienten talojen ohitse.

Taloista suurin osa oli valmistettu kuivatuista adobe-puista, sillä lähin metsätarjonta oli kaukana, Wasatchin vuorilla. Puuta oli liian kallista ja vaikea saada, joten sitä käytettiin vain ikkunoiden ja ovien kehyksiin sekä rakennuksen tukipalkkeihin. Muu rakennusmateriaali oli tiilestä tai savesta tehtyjä seiniä, ja katot oli useimmiten peitetty mudalla tai harvemmin käsintehdyillä setripuisilla laudoilla.

Matkalla oli useita pieniä kyliä, ja majoitusta oli tarjolla matkustajille, jotka pystyivät maksamaan siitä. Jesse kommentoi niitä, jotka eivät saaneet paljon rahaa, mutta jos vain näyttäisi dollarin, perheet antaisivat majoituksen ja nukkuisivat itse navetassa. “Nämä ihmiset eivät ole nähneet paljon rahaa. Näytä vain dollari, ja perhe antaa meille majoituksen ja nukkuu itse navetassa. Paljon heistä tekisi niin pelkästään vieraanvaraisuudesta.”

Ann ei vastannut mitään. Heidän välillään vallitsi kylmä ystävällisyys, eikä konflikteja syntynyt suoraan, mutta kaikki oli pinnalla – heidän välinen hiljaisuus oli täynnä merkityksiä. Ann oli päättänyt olla ilmaisematta tunteitaan, ei ainakaan niin, että Jesse saisi siitä mielihyvää. Hänen ajatuksensa olivat selvät: “Minä en tule sinua luoksesi. Sinun on tultava luokseni, ja sinun täytyy tehdä se vaatimattomasti, niin kuin miehen kuuluu. Sinä ajattelet, että minä olen kuin kaikki muut naiset, mutta minä en ole.” Tämä ajatus, joka sai Annin tuntemaan itsensä ylpeäksi, riitti pitämään hänet vahvana ja valmiina puolustamaan itseään.

Matka kulki eteenpäin, ja Jesse ei ollut kiireinen. Aika tuntui olevan hänen puolellaan, eikä matka ollut kiire. Hän oli kuin vaivihkaa ylpeä vaimostaan ja halusi esitellä tämän kauneuden ja statuksen ympäristölle. "Olet minun vaimoni, Jesse, ja minä haluan näyttää sen sinulle. Anna minulle mahdollisuus, ja teen sen – yksi sana riittää", Ann ajatteli itsekseen.

Heidän matkansa oli hiljainen ja jollain tapaa väkinäinen. Jesse nauttii huomiosta ja siitä, että hänen vaimonsa oli hänen rinnallaan ja että hän sai esittää heitä pariskuntana. Ann taas huomasi, kuinka Jesse oli omistautunut itselleen, ja ehkä juuri tämä itsekeskeisyys oli ollut osa hänen viehätystään. Jesse ei halunnut nähdä vaimonsa pukeutuvan "emigrantin vaatteisiin". Hän ei halunnut, että Ann näyttäisi tavalliselta, vaan halusi hänet erottuvan joukosta.

“En pidä niistä päähineistä”, Jesse oli sanonut, kun Ann oli yrittänyt laittaa päähänsä aurinkohatun, joka ei hänen mielestään ollut tarpeeksi hieno. “Olet Jesse Minorin vaimo, ja sinä ajat tänään tyylillä. En pidä noista mopo-hatuista.” Ann oli vastannut, että jos Jesse niin halusi, hän voisi olla täysin hiljaa ja nauraa sisällään.

Keskustelu oli päättynyt nauruun, mutta se oli myös hiljainen muistutus siitä, kuinka tärkeää oli elää ja kulkea toisensa rinnalla sekä säilyttää oma arvonsa suhteessa toiseen. Jesse oli tavallaan omistavainen ja halusi pitää vaimonsa aina täydellisesti hänen mielestään sopivana. Hän ei halunnut, että heidän suhteensa tulisi näkyväksi jollain tavoin vähäisenä tai epätäydellisenä.

Vaikka Ann ei ollut täysin tyytyväinen Jesseyn, hän ei ollut valmis riitelemään. Hänen omat ajatuksensa ja ylpeytensä olivat suuria esteitä väittelyille. Hän ei halunnut tulla alistetuksi, mutta samalla hän tunsi, että oli valmis taistelemaan omasta kunniastaan ja arvostaan suhteessa. Samalla hän oli valmis näyttämään Jesse:lle, ettei kaikki naiset ollut samankaltaisia kuin se juoppo Maria Virginia, johon hän oli törmännyt matkalla.

Tämä matka oli monin tavoin enemmän kuin vain matka Great Salt Lake Citystä pois. Se oli matka, jossa jokainen askel ja joka hetki toivat ilmi jännitteitä, jotka koskettivat syvästi pariskunnan välisiä suhteita. Matka ei ollut pelkästään tilanne, jossa oli nähtävissä ulkoiset maisemat ja ympäristöt. Se oli enemmän kuin tunteiden, statuksen ja itsetunnon kokeilu, jossa molemmat osapuolet olivat valmiita kyseenalaistamaan ja testaamaan toistensa rajoja ja ymmärrystä.

Endtext

Miten hyödyntää bug bashia, crowdsourcettua testausta ja tuotannossa testaamista DevOps-ympäristössä?
Miten alueelliset talousmallit ja syötetaulut laajentavat talousanalyysiä?
Mikä on edistynyt kalvoteknologia suolanpoistoprosessien tehostamiseksi?