Yhdysvalloissa oikeusjärjestelmä on monille ollut ja on edelleen keskeinen väline yhteiskunnallisten ja poliittisten muutosten toteuttamisessa. Erityisesti ylivertaiseksi tullut Yhdysvaltain korkein oikeus on käynyt läpi lukuisia historiallisia vaiheita, jotka ovat muokanneet maan lainsäädäntöä ja poliittista ilmapiiriä. Yksi keskeinen käännekohta oli vuonna 1803 tehty Marburyn päätös, joka antoi korkeimmalle oikeudelle mahdollisuuden kumota kongressin hyväksymiä lakeja ja näin ollen asettaa itsensä lakiprosessien yläpuolelle. Tämä vahvisti tuomioistuimen roolia poliittisena ja lainsäädännöllisenä vallankäyttäjänä.

Liiketoimintaeliitti, erityisesti suuret yritykset ja niiden tukemat ajatushautomo- ja lobbausryhmät, ymmärsivät nopeasti, että tuomioistuinjärjestelmä on keskeinen väline yhteiskunnallisen ja taloudellisen vallan säilyttämisessä. Tämä havainto sai tukea niin sanotun Powellin muistion myötä, joka julkaistiin 1970-luvulla. Muistiossa oikeusjärjestelmää pidettiin strategisena välineenä, joka voisi olla tehokas keino vastustaa ympäristöaktivisteja, kuluttajansuojalobbya sekä muita liiketoimintaa vastustavia tahoja. Vastaavia strategioita on myös sovellettu vaalien manipuloinnissa ja äänioikeuden rajoittamisessa.

Kun oikeuslaitos ja vaalijärjestelmät alkavat olla niin keskeisiä tekijöitä poliittisen vallan käsissä, tulee väistämättä kysymys siitä, miten ne voivat vaikuttaa yksittäisiin kansalaisiin. Tähän kysymykseen on tullut vastauksia erityisesti Yhdysvaltain republikaanien taholta, joiden strategioita on viime vuosikymmeninä ohjannut kolme keskeistä elementtiä: avoin rasismi, massiivinen disinformaatio ja äänioikeuden rajoittaminen.

Etenkin vaalimanipulaation strategia on ollut merkittävässä roolissa, kun tavoitteena on ollut syrjäyttää tietyt väestöryhmät, kuten vähemmistöt, nuoret ja eläkeläiset, vaaleista. Tämä on tapahtunut monin tavoin, esimerkiksi sulkemalla äänestyspaikkoja alueilla, joissa on runsaasti afrikkalaisamerikkalaisia äänestäjiä, tai tiukentamalla äänestyslainsäädäntöä, joka vaikeuttaa erityisesti vähävaraisten ja vähemmistökansalaisten äänestämistä. Nämä toimet ovat olleet erityisen näkyviä Pohjois-Carolinassa, jossa 158 äänestyspaikkaa suljettiin, ja joissa pitkät jonot, erityisesti vähemmistökansalaisilla, ovat olleet arkipäivää.

Vaalimanipulaation ytimessä on ollut ajatus, että jos suurin osa äänestäjistä ei ole tyytyväisiä siihen, mitä tarjotaan, voidaan valtaa säilyttää estämällä näiden äänestäminen. Tämä strategia nousi erityisesti esiin vuoden 2000 vaaleissa, jolloin vaalituloksen manipulointi oli käytännössä avainasemassa republikaanien voiton saavuttamisessa. Paul Weyrichin ja muiden republikaanien ajatushautomoiden suunnitelmat keskittyivät vaalivilppiin ja äänestäjien pelotteluun, minkä seurauksena eri vähemmistöryhmien äänestysmahdollisuudet ovat olleet uhattuina.

Tämän ilmiön rinnalla on ollut selkeä epäonnistuminen Reaganin aikaisessa talouspolitiikassa, joka ei kyennyt turvaamaan toimivaa keskiluokkaa Yhdysvalloissa. Tämän epäonnistumisen myötä republikaanit ovat turvautuneet yhä enemmän populistisiin ja vastakkainasettelua korostaviin vaaliteemoihin, jotka nojaavat rasismiin, maahanmuuttokritiikkiin ja sosialismin pelkoon. Tällainen politiikka on vakiintunut osaksi republikaanien viestintästrategiaa, jossa todelliset yhteiskunnalliset ongelmat, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon reformaatiot, jäävät taka-alalle.

Vaalimanipulaation ja oikeuslaitoksen poliittisen hyödyntämisen taustalla on laajempi yhteiskunnallinen ja taloudellinen asetelma, jossa eliitti yrittää säilyttää valta-asemansa. Tämä valtataistelu ei rajoitu vain oikeuslaitokseen tai vaaleihin, vaan se on laajempi ilmiö, joka ulottuu poliittisiin puolueisiin, mediarooliin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoihin. Käytännössä kyse on siitä, miten oikeuslaitos ja vaalit voivat toimia välineinä yhteiskunnallisten muutosten estämisessä, erityisesti silloin, kun perinteiset puolueet eivät enää pysty tarjoamaan ratkaisuja kansan ongelmiin.

On tärkeää huomata, että vaikka oikeusjärjestelmän manipulointi ja vaalivilppi voivat tarjota hetkellisiä poliittisia voittoja, ne voivat myös johtaa pitkällä aikavälillä vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kun suuri osa kansasta kokee, ettei heidän ääntään kuulla, se voi johtaa yhteiskunnalliseen polarisaatioon ja eriarvoisuuden lisääntymiseen. Tämä puolestaan voi kyseenalaistaa itse demokraattisen järjestelmän legitimiteetin ja johtaa laajempaan kansalaisluottamuksen romahdukseen.

Miksi Yhdysvalloissa on vaikeaa turvata vaalit?

Yhdysvalloissa vaalien turvallisuus on ollut pitkään huolenaihe, ja useat epäonnistuneet yritykset suojella äänestäjien oikeuksia ovat vain lisääntyneet vuosien saatossa. Vaikka monet osavaltiot, erityisesti ne, joita hallitsevat republikaanit, ovat tietoisia äänestysjärjestelmien haavoittuvuuksista, ne ovat kieltäytyneet siirtymästä turvallisempiin ja läpinäkyvämpiinkin järjestelmiin. Tämä tilanne on pitkään ollut maailmanlaajuinen keskusteluaihe, mutta erityisesti Yhdysvalloissa on noussut esiin kysymyksiä yksityistämisen, vaalilaitteiden haavoittuvuuden ja äänestysprosessin salailun ympärillä.

Vaalilaitteiden yksityistäminen on keskeinen tekijä Yhdysvaltain vaalien haavoittuvuuden taustalla. Vuosien aikana monet vaalilaitteet ovat päätyneet yksityisille yhtiöille, joiden ensisijainen tavoite on tehdä voittoa, ei taata demokraattisten prosessien rehellisyyttä. Tämä yksityistäminen on saanut vauhtia vuoden 2002 Help America Vote Actin (HAVA) myötä, joka johti monien osavaltioiden siirtymiseen yksityisten yritysten hallitsemiin vaalijärjestelmiin. Nämä yhtiöt, kuten Diebold ja ES&S, valmistavat laitteita ja ohjelmistoja, joiden lähdekoodia ei julkisteta, ja joita vuokrataan osavaltioille. On jopa havaittu, että monet äänestysjärjestelmät käyttävät vanhentuneita Windows-pohjaisia ohjelmistoja, jotka ovat tunnettuja tietoturvaongelmistaan.

Tämän lisäksi vaalien hakkerointi on tullut esiin monissa tutkimuksissa. Hacker-kokoukset ovat vuosittain esittäneet, kuinka helposti äänestyslaitteet voidaan hakkeroida. Esimerkiksi vuonna 2018 Floridan vaalijärjestelmän kopio saatiin hakkeroitua alle kymmenessä minuutissa 11-vuotiaan lapsen toimesta. Tämä herättää huolta erityisesti ulkomaisten toimijoiden, kuten Venäjän, Kiinan ja Pohjois-Korean, mahdollisuuksista vaikuttaa Yhdysvaltain vaaleihin. Tämä ongelma ei ole pelkästään hypoteettinen, sillä monilla osavaltioilla ei ole riittävästi resursseja tai poliittista tahtoa suojella vaalejaan tehokkaasti.

Erityisesti Georgia, jossa vaalihuijauksia on tapahtunut jo pitkään, on esimerkki siitä, kuinka vaaleja voidaan manipuloida. Tämä osavaltio on ollut pitkään osallisena vaalien epäoikeudenmukaisuudessa, erityisesti mustien äänestäjien oikeuksien rajoittamisessa. Esimerkiksi "muistitikkujen katoaminen", jotka sisältävät ääniä, ja äänestyslaitteiden "päivitys" vaalien alla ilman ennakkoilmoitusta ovat olleet dokumentoituja tapauksia.

Mutta vaalien väärinkäytöksistä huolimatta, äänestäjien sorrosta on tullut Yhdysvalloissa vieläkin suurempi ongelma. GOP on käyttänyt monen vuoden ajan systemaattisesti keinoja, joilla he voivat estää vähemmistön, erityisesti mustien ja latinalaisamerikkalaisten, äänestämisen. Vaalilainsäädännön ja vaalien valvonnan puutteet tekevät äänestyksen estämisestä mahdollisen, ja tämä on osa laajempaa pyrkimystä vaikuttaa vaalituloksiin.

HAVA-lain myötä luotu "provisionaalinen" eli tilapäinen äänestyslippu on ollut osa tätä prosessia. Tämä lainsäädäntö oli suunniteltu estämään äänestäjiä joutumasta tilanteeseen, jossa heidän äänensä hylätään vaalien aikana. Kuitenkin käytännössä tämä laki on jäänyt usein vaille toteutusta. Jos äänestäjä saa tilapäisen lipun, hänen täytyy usein todistaa henkilöllisyytensä ja rekisteröitymisensä viranomaisille, mikä on monelle vaikeaa tai mahdotonta. Esimerkiksi Georgiaan palanneessa tutkija Greg Palastin kertomuksessa, vanha, yli 50 vuotta samaa paikkaa äänestänyt henkilö joutui taistelemaan useita kertoja saadakseen oikeuden käyttää tilapäistä lippua, vaikka hän oli jäänyt pois äänestyksistä ilman hänen tietämystään.

Yksityistämisellä ja huonosti suunnitelluilla laeilla, kuten HAVA, on ollut kauaskantoisia vaikutuksia Yhdysvaltain demokraattisiin prosesseihin. Tällaisen yksityistämisen taustalla oleva logiikka on ollut nähdä demokratia vain kaupallisena hyödykkeenä. Vaalien turvaaminen ja kaikkien kansalaisten oikeus äänestää reilusti eivät ole enää itsestäänselvyys. Yhdysvalloissa on ollut tarvetta vakaville vaalilainsäädännön muutoksille jo pitkään, mutta tämä ei ole ollut riittävästi prioriteetti lainsäätäjille.

Vaikka Yhdysvalloissa on monia haasteita äänestyksen rehellisyyden varmistamiseksi, se ei ole pelkästään teknologia- tai lainsäädäntöongelma. Kysymys on syvemmin siitä, kuinka vaaleja hallinnoidaan ja kuinka kansalaisille taataan tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua demokraattisiin prosesseihin. Vaalien turvattomuus ja äänestysluettelon manipulointi ovat keinoja, joilla hallitseva eliitti voi varmistaa valta-asemansa ja estää kansalaisten äänten kuulumisen. Demokraattisen yhteiskunnan tukemiseksi vaaliprosessien täytyy olla avoimia, puolueettomia ja kansalaisia varten – ei yksityisten yritysten, poliittisten puolueiden tai muiden erityisryhmien etujen suojelemiseksi.

Miten äänioikeusvaatimukset vaikuttavat vähemmistöihin ja köyhiin Yhdysvalloissa?

Tutkimukset osoittavat, että valtion asettamat vaatimukset kuvallisen henkilöllisyystodistuksen esittämisestä äänestystilanteessa ovat selvästi vähentäneet äänestysaktiivisuutta erityisesti vähemmistöryhmissä ja taloudellisesti heikommassa asemassa olevissa ihmisissä. Esimerkiksi mustien amerikkalaisten äänestysaktiivisuus väheni noin 5,7 prosenttia niissä osavaltioissa, joissa vaadittiin ei-valokuvallista henkilöllisyystodistusta, ja valokuvallisen tunnistautumisen vaatiminen pudotti äänestysaktiivisuuden jopa noin 10 prosenttiin. Myös aasialaisamerikkalaisten äänestysaktiivisuus laski noin 8,5 prosenttia. Näissä ryhmissä äänestämättömyyden taustalla ei ollut kansalaisuuden puuttuminen, vaan pikemminkin se, että monilla asukkailla ei ollut autoa, eivät omanneet kuljettajankorttia tai eivät muuten kyenneet hankkimaan tarvittavaa henkilöllisyystodistusta. Samankaltainen vaikutus kohdistui valkoisiin opiskelijoihin, työssäkäyviin vähävaraisiin ja eläkeläisiin.

Näiden vaatimusten käyttöönotto ei ollut sattumaa, vaan osa strategiaa, jonka takana oli republikaanipuolueen lobbarijärjestö American Legislative Exchange Council (ALEC). ALEC on yhdistänyt republikaanisia osavaltion lainsäätäjiä ja lobbareita luodakseen etukäteen kirjoitettuja lakimalleja, joiden tarkoituksena on vaikeuttaa vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien ihmisten äänestämistä. Näihin kuuluivat muun muassa vaatimukset henkilöllisyystodistuksesta ja kansalaisuuden todistamisesta äänestysoikeuden rekisteröinnin yhteydessä. Lisäksi republikaanit lisäsivät esimerkiksi ankarampia rangaistuksia vaalivilpistä. Käytännössä näitä lakeja sovellettiin hyvin eri tavoin eri osavaltioissa: Texasissa hyväksyttiin aseen hallussapitolupa henkilöllisyystodistuksena, mutta opiskelijakortti ei kelvannut, ja Wisconsinissa opiskelijat eivät voineet äänestää, elleivät heidän henkilöllisyystodistuksensa täyttäneet tiukkoja vaatimuksia, joita valtion yliopistojen henkilöllisyyskorteissa ei ollut. Näin esimerkiksi Wisconsinin osavaltiossa jopa 242 000 opiskelijaa saattoi jäädä ilman mahdollisuutta äänestää.

Republikaanien tahdonvoima vaikeuttaa nuorten, vähävaraisten, vähemmistöjen ja eläkeläisten äänestämistä ei kuitenkaan saanut laajempaa julkista huomiota ennen kuin Kris Kobach nousi kansalliseen valokeilaan. Hän teki uraa vaalimyytin levittämisessä erityisesti meksikolaistaustaisten äänestäjien mahdollisesta laittomasta äänestämisestä. Kobachin uran alkuvaiheessa hänen puheissaan korostui pelko siitä, että meksikolaiset “tunkeutuisivat” Yhdysvaltoihin ja väärinkäyttäisivät äänioikeutta. Hänen toimintansa kääntyi myöhemmin lailliseksi ja konsultointitoiminnaksi, jossa hän auttoi kaupunkeja laatimaan tiukkoja maahanmuuttolakeja, jotka kuitenkin usein kumottiin oikeudessa ja aiheuttivat kunnille suuria oikeudenkäyntikuluja. Hänen valheelliset väitteensä äänioikeuden väärinkäytöksistä on kumottu lukuisissa oikeusjutuissa ja tutkimuksissa, mutta silti hän jatkaa vaatimuksia suurista äänestäjien poistoprosesseista rekistereistä.

Useat tutkimukset osoittavat, että vaalivilppi, erityisesti ei-kansalaisten äänestäminen, on äärimmäisen harvinaista ja käytännössä merkityksetöntä kansallisen vaalin mittakaavassa. Todisteita suurista väärinkäytöksistä ei ole löytynyt, ja esimerkiksi Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä on kumonnut monia Kobachin ja muiden vastaavien toimijoiden väitteitä. Tämä kertoo, että vaatimukset, jotka vaikeuttavat äänestämistä, eivät ole ratkaisu todellisiin ongelmiin vaan pikemminkin poliittisesti motivoituja keinoja kaventaa tiettyjen ryhmien osallistumista demokraattiseen prosessiin.

On tärkeää ymmärtää, että vaatimukset kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta ja kansalaisuuden todistamisesta äänestämisen yhteydessä eivät ole pelkästään teknisiä tai byrokraattisia asioita, vaan ne vaikuttavat syvästi ihmisten demokratiaan osallistumisen mahdollisuuksiin. Nämä toimet korostavat yhteiskunnallisia eroja ja vahvistavat taloudellisia ja sosiaalisia epätasa-arvoja. Lisäksi ne paljastavat, kuinka lainsäädäntöä voidaan käyttää poliittisten päämäärien saavuttamiseen sosiaalisten oikeuksien kustannuksella.

Miten luoda maukkaita kasvisruokia ja nauttia niiden terveellisistä vaikutuksista?
Miten fotoniikka ja tekoäly yhdistyvät tulevaisuuden innovaatioissa?
Miten verkostojen visualisointi auttaa ymmärtämään liikennevirtoja ja alueellista työvoiman liikkumista?