Kognitiivinen heikkeneminen voi ilmetä monilla eri tavoilla, ja se on ongelma, joka voi koskettaa ketä tahansa, erityisesti stressaavissa tilanteissa. Esimerkiksi vuonna 2012 Yhdysvaltain presidenttiehdokas Rick Perry unohti "kolmannen ministeriön", jonka hän halusi lakkauttaa, mikä oli puheenaiheena ensimmäisessä vaaliväittelyssä. Tällaiset tilanteet eivät kuitenkaan aina viittaa patologisiin tiloihin. Esimerkiksi presidentti Ronald Reaganin ”hämmennyksen hetki” toisen vaaliväittelyn aikana saattaa näyttäytyä huolestuttavampana. Tuolloin Reaganin terveydentilasta oli jo huolia, ja myöhemmin ilmeni, että hänen läheisensä tiesivät degeneratiivisen sairauden etenevän. Silti julkinen huoli asiasta oli vähäinen, sillä tilannetta käsiteltiin poliittisesti oikein ja varovasti, vaikka kliinikoilla olisi voinut olla vastuullinen rooli keskustelun avaamisessa.

Tällainen tilanne asettaa kysymyksen siitä, tulisiko presidenttiehdokkaiden terveydentilaa ja kognitiivista kykyä tarkastella tarkemmin ennen vaaleja. Onko järkevää, että yli tietyn ikärajan olevat ehdokkaat käyvät pakollisessa neuropsykologisessa arvioinnissa, joka voisi paljastaa mahdollisen progressiivisen sairauden? Tällaisen käytännön kehittäminen olisi äärimmäisen haastavaa, mutta se saattaisi luoda perustan sille, että tietyt sairaudet ja häiriöt voitaisiin ottaa huomioon silloin, kun henkilö asettuu ehdolle tärkeimpään virkaan.

Akutissa sairaudessa tai lääkkeiden myrkyllisissä vaikutuksissa on myös huomioitavaa. Monet lääkkeet, erityisesti psyykenlääkkeet, voivat vaikuttaa kognitiivisiin toimintoihin, aiheuttaen mm. häiriöitä sanojen muistamisessa, sekavuutta ja joskus deliriumia. Nämä vaikutukset voivat olla palautuvia, mutta vakavampien myrkytyksien, kuten alkoholin tai huumeiden käytön, seuraukset voivat olla pysyviä. Kognitiivisten ongelmien syiden tutkiminen ja selventäminen on tärkeää, ja lääketieteelliset asiakirjat, jotka sisältävät myrkytyslaboratoriotestit ja mahdolliset sivuvaikutukset, voivat antaa riittävästi tietoa. Jos tällaisia ongelmia ei pystytä korjaamaan, tilanne saattaa edetä siihen, että ehdokas tulisi jättää pois ehdokkuudesta.

Muutaman vamman seurauksena syntyvä kognitiivinen heikkeneminen on tullut entistä enemmän tutkituiksi, erityisesti yhteyksien osalta, jotka voivat liittyä aivotärähdyksiin, päähän kohdistuviin iskuisiin ja päihteiden käyttöön. Esimerkiksi urheilijoiden, jotka ovat olleet yhteydessä kovaan kontaktipeliin tai kotiväkivallan uhreihin, on havaittu kärsivän kognitiivisista ongelmista myöhemmässä elämässään, vaikka vammat eivät alun perin olisikaan näyttäneet vakavilta. Näiden ilmiöiden tarkempi tutkiminen on edelleen käynnissä, mutta on jo tiedossa, että toistuvat pään vammat ja huumeiden käyttö voivat laukaista kognitiivisen heikkenemisen prosesseja, jotka eivät liity tavallisiin neurodegeneratiivisiin sairauksiin kuten Alzheimerin tautiin.

Lopuksi, on tärkeää huomata, että yleisesti ottaen ei olisi kenenkään etu, että presidentin virkaan valittaisiin henkilö, jolla on heikentynyt kognitiivinen tai älyllinen toimintakyky. Kuitenkin nykyisin ei ole olemassa mitään järjestelmällistä menettelyä, joka takaisi luotettavaa tietoa siitä, kärsiikö presidenttiehdokas kognitiivisista ongelmista tai onko hänellä riski kehittää sellaisia. On aivan ilmeistä, että poliittinen prosessi ei ole pystynyt ottamaan huomioon kaikkia lääketieteellisiä ja neurologisia edistysaskeleita, jotka ovat olleet saatavilla jo pitkään, mutta joiden soveltaminen politiikassa on silti vaikeaa. Poliitikkojen terveydentilan arviointi tuo mukanaan monia haasteita objektiivisuuden, oikeudenmukaisuuden ja väärinkäytösten estämisen osalta.

Miksi Goldwater-sääntöä ei ole luovuttu nykyisessä mediaympäristössä?

Nykyinen 24/7-kaapeliuutisten maailma, jossa tapahtumat ja johtajat näkyvät jatkuvasti visuaalisesti, olisi mielestäni pitänyt johtaa Goldwater-säännön hylkäämiseen. Sen sijaan American Psychiatric Associationin etiikkakomitea päätti ilman jäsenäänestystä vahvistaa ja laajentaa sääntöä koskemaan kaikkia kommentteja presidenttien ja merkittävien julkisten henkilöiden mielenterveydestä. Tämä päätös tapahtui samanaikaisesti, kun puhelin- ja Skype-pohjainen etähoito psykoterapiassa ja psykoanalyysissa on yleistynyt merkittävästi. Nykypsykiatrit eivät välttämättä vaadi potilaan fyysistä läsnäoloa vastaanotolla, ja etähoidosta on tullut olennainen osa täysipäiväistä käytäntöä, erityisesti syrjäseuduilla. Tämä asenteen muutos heijastaa myös sitä, miksi Donald Trumpin mielenterveydestä kommentoiminen on koettu sekä luontevaksi että välttämättömäksi. Julkisen näkyvyyden ja hänen avoimien, nopeasti ilmaistujen mielipiteidensä vuoksi koulutetun tarkkailijan on mahdotonta olla huomaamatta hänen ajattelunsa ja reaktiotapojensa ominaispiirteitä, erityisesti hänen suhtautumistaan todellisuuteen, joka haastaa hänen versionsa tapahtumista.

Trumpin ajattelun yhteydessä on tarpeen avata ammattimaisesti paranoidin ajattelun ja luonteen käsitteitä. Paranoidi ajattelu, kun se on jatkuvaa, on merkki paranoidisesta luonteen rakenteesta. Tällainen henkilö näkee liioiteltua vaaraa ja pahantahtoisuutta muissa ihmisissä ja tilanteissa. Kahdennenkymmenennen vuosisadan suurimmat totalitaariset johtajat ovat kaikki osoittaneet paranoidia ajattelua, jonka he ovat toteuttaneet tuhoisena toimintana. He ovat vallanneet kokonaisia maita tukahduttamalla median vapautta, vangitsemalla tai surmaamalla poliittiset vastustajansa ja militarisoimalla valtansa. Hitler ja Stalin ovat esimerkkejä tästä mielettömästä julmuudesta, joka on perustunut kokonaan paranoidiin vainoon.

Vertailu Hitlerin ja Trumpin välillä herättää voimakkaita vastaväitteitä, mikä johtuu pitkälti siitä, että Trumpin toimia verrataan Hitlerin nopeaan median haltuunottoon ja oppositiovankilaan. Kuitenkin Yhdysvaltojen vallan tasapaino ja vahvat demokraattiset perinteet ovat estäneet Trumpin etenemisen samassa mittakaavassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen tunneperäiset ajatusmallinsa olisivat olennaisesti erilaiset. Totalitaarisen johtajan mielenmaisema on toistettavissa, sillä se perustuu paranoidiin ideologiaan, joka mobilisoi pelkoa ja vihaa etenkin vähemmän koulutetuissa kansalaisissa. Trump aloitti poliittisen uransa kuvaamalla Yhdysvallat alamäkeen joutuneeksi maaksi, jonka hänen mukaansa ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti oli jättänyt kaaokseen – ”amerikkalaiseen verilöylyyn.” Tämä on ollut ristiriidassa Obaman hallinnon merkittävien saavutusten kanssa, kuten talouden pelastaminen vuoden 2008 romahdukselta, terveydenhuollon laajentaminen köyhille ja keskiluokalle sekä yleinen suvaitsevaisuuden lisääntyminen vähemmistöjä ja naisia kohtaan.

Totalitaarisen johtajan tunnusmerkkinä on vaaran olemassaolon todistaminen ensisijaisesti mielessään. Hitler koki juutalaiset olemassaolon uhkaksi, Trump puolestaan erityisesti laittomat siirtolaiset ja meksikolaiset. Tosiasioiden sivuuttaminen ja tarpeen kiistäminen ennen uhkan tai pahantahtoisuuden toteamista on tyypillistä paranoidiselle luonteelle, joka tarvitsee vihollisen ryhmävihaa keräämäänsä tarkoitukseen. Monet Trumpin kriitikot, mukaan lukien psykiatrit ja toimittajat, ovat keskittyneet hänen narsismiin, hyväksynnän tarpeeseen ja lapsenomaisuuteen. Tämä kuitenkin vähättelee hänen paranoidian uskomuksiensa merkitystä ja heikentää ymmärrystä hänen psykologisesta häiriöstään. Toisin kuin ne, jotka uskovat hänen vain hyödyntävän rasismia poliittisena taktiikkana, on huomattava, että Trump voi todella olla paranoidinen, ja hänen henkilökohtaiset vihansa voivat sekoittua hänen kannattajiensa tunnepohjaiseen vihaan. Tämä heijastaa halua kumota vuosikymmeniä kestänyt liberaali kehitys, joka on edennyt hitaasti mutta sitkeästi, luoden uusia identiteettejä ja oikeuksia vähemmistöille ja naisille.

Kansalaisoikeusliike vahvisti afroamerikkalaisten asemaa tasa-arvoisina kansalaisina, jotka eivät enää hyväksyneet toissijaista asemaa. Mustien äänestäjien rekisteröinti ja heidän äänensä valtiollisissa ja kansallisissa vaaleissa vahvisti heidän poliittista vaikutusvaltaansa. Tämä, yhdistettynä naisten ja liberaalien äänestäjien voimaan, johti Yhdysvaltojen ensimmäisen afroamerikkalaisen presidentin valintaan. Monet uskoivat, että maa oli saavuttanut postrodullisen vaiheen. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi; Obaman valkoiseen taloon nousu synnytti vastustusta ja vihaa, joka muistutti Yhdysvaltojen historiallisesta jakautumisesta ja orjuuden perinnöstä, joka ei ole parantunut. Trump hyötyi valkoisen työväenluokan rasismista ja tyytymättömyydestä republikaanien perinteisiin, mutta hän teki sen uudella, ennennäkemättömällä tavalla, voittaen republikaanien ehdokkuuden populistisella vetoomuksellaan ja kyvyllään esittää valheita, joihin hän itse uskoi.

On tärkeää ymmärtää, että poliittinen populismi ja paranoidi ajattelu yhdistyvät tavalla, joka ei ole vain taktista poliittista peliä vaan syvälle juurtunut psykologinen ilmiö. Tämä voi vaikuttaa yhteiskuntaan laajasti ja luoda uhkia demokratialle, kun pelko ja viha mobilisoidaan vahvistamaan valtaa. Lisäksi lukijan on tiedostettava, että julkisen mielipiteen muotoutuminen ei perustu pelkästään objektiivisiin faktoihin, vaan siihen vaikuttavat vahvasti emotionaaliset ja psykologiset tekijät, jotka voivat kytkeytyä laajempiin historiallis-poliittisiin prosesseihin.

Miten arvioida riskiä ja suojelemisvelvollisuutta yhteisöjen terveydelle ja hyvinvoinnille?

Leviticus 19:16 sanoo: "Älä levitä juoruja kansasi keskuudessa." Tämä käsky, joka oli peräisin muinaisesta juutalaisesta yhteiskunnasta, korostaa luottamuksellisuuden ja yksityisyyden tärkeyttä. Psalmissa 34:12 puolestaan kehottanut meitä: "Kuka on se mies, joka elää ja haluaa nähdä hyviä päiviä… varo kieltäs pahuuden puhumisesta." Näissä pyhissä kirjoituksissa ilmenee jännite kahden hyvän välillä – luottamuksellisuuden ja velvollisuuden suojella muita vaaralta. Vaikka Leviticusissa vaaditaan luottamuksellisuutta, teksti tuo esiin, että on tilanteita, joissa on tarpeen puhua, jotta toinen voisi välttää vahingon. Näin ollen muinaisessa kirjoituksessa saattaa olla piilossa ajatus: "On jännite luottamuksellisuuden ja varoittamisen velvollisuuden välillä, ja tämä jännite heijastaa Jumaluuden olemusta."

Tämän jännitteen tunnistaminen on erityisen ajankohtaista tänään, kun mielenterveysalan ammattilaiset pohtivat rooliaan yhteiskunnallisessa ja poliittisessa kontekstissa. Erityisesti vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen mielenterveyden asiantuntijat joutuivat keskustelemaan siitä, miten heidän tulisi suhtautua julkisiin henkilöihin ja heidän vaikutukseensa yhteiskuntaan. Tämä keskustelu kietoutuu niin sanottuun Goldwaterin sääntöön, joka suojaa julkisten henkilöiden yksityisyyttä, ja velvollisuuteen varoittaa yhteisöä, jos nämä henkilöt voivat aiheuttaa vakavaa haittaa.

Kolme keskeistä kysymystä nousee esiin: Ensinnäkin, ovatko mielenterveyden ammattilaiset velvollisia puhumaan totuuden julkisuuteen presidenttiehdokkaan sopivuudesta, vai pitäisikö heidän pikemminkin noudattaa eettisiä sääntöjä, jotka estävät heitä tekemästä niin? Toiseksi, mitä mittareita käyttäen voimme arvioida henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja sen, että yksilö ei ole vaara itselleen tai muille? Kolmanneksi, kuinka arvioimme riskin, joka voi olla joko julkinen tai ei-julkinen?

Mielenterveyden ja hyvinvoinnin arviointi on aina kulttuurisidonnainen prosessi. Esimerkiksi 1930-luvulla Sigmund Freud kysyi, voiko psykoanalyysi johtaa johonkin tiettyyn maailmankatsomukseen. Freudille oli tärkeää, että psykoanalyysi perustuisi tieteellisiin menetelmiin eikä tunteisiin tai uskomuksiin. Kuitenkin psykologiset teoriat eivät ole vapaata arvotuksista. Ihmisten psykologinen terveys ei ole pelkästään heidän omien tunteidensa ja ajatustensa hallintaa, vaan se kytkeytyy myös yhteiskunnalliseen hyvinvointiin ja yhteisön suojelemiseen. Freud huomautti, että lapsen kehityksessä suuri askel on ymmärtää, että muut ihmiset ovat subjekteja, jotka eivät ole pelkästään olemassa palvelemaan hänen tarpeitaan.

Mielen terveydelle on olemassa useita määritelmiä, mutta yksi keskeisimmistä on kyky tunnistaa omat toiveensa ja impulssinsa sekä muiden vastaavat. Terveyteen kuuluu myös kyky arvioida, ovatko näiden impulssien ilmaiseminen vaarallista itselle tai toisille, ja onko toiminta turvallista. Lisäksi terveen ihmisen on oltava kyvykäs toimimaan omien impulssiensa mukaan ilman, että hänen käyttäytymistään estävät viha, ahdistus, syyllisyys tai häpeä. Yksilö, joka ei kykene arvioimaan toiminnan vaikutuksia muihin, saattaa vaikuttaa ulospäin normaaliin ja jopa menestyksekkääseen elämään, mutta hänen ihmissuhteensa voivat olla syvällisesti häiriintyneitä.

Vaaran arviointi on siis monivaiheinen prosessi, joka liittyy aina siihen, kuinka yksilön käyttäytyminen vaikuttaa yhteisöön. Jos yksilö ei ole kyvykäs arvioimaan omia impulssejaan, hän voi olla vaaraksi yhteisölle, vaikka hän itsessään ei näyttäisikään kärsivän mielenterveysongelmista. Tällöin on tärkeää ymmärtää, että yksilön terveys ei ole vain henkilökohtainen kysymys, vaan se on myös yhteisön terveyden kysymys.

Lopuksi, on muistettava, että psykologiset ja yhteiskunnalliset mallit eivät ole koskaan arvovapaita. Vaikka tutkimusmenetelmät voivat olla tieteellisesti tarkkoja, ne eivät ole täysin vapaita arvoista ja oletuksista. Mielenterveyden ammattilaisilla on suuri vastuu, ei pelkästään yksilöiden hyvinvoinnista huolehtimisessa, vaan myös yhteisön terveyden suojelemisessa.

Mikä on Trumpin aikaperspektiivi ja kuinka se vaikuttaa hänen johtajuuteensa?

Donald Trumpin persoonallisuus ja johtamistyyli ovat herättäneet paljon keskustelua, ja erityisesti hänen aikaperspektiivinsä on ollut keskeinen tekijä, joka selittää monia hänen käyttäytymismallejaan ja päätöksentekoaan. Trumpin tapauksessa voimme nähdä selviä piirteitä äärimmäisestä nykyhetken hedonismista, joka määrittelee hänen suhtautumistaan maailmaan ja tulevaisuuteen. Tämä aikaperspektiivi ei vain ohjaa hänen käyttäytymistään, vaan sillä on myös suuria vaikutuksia hänen rooliinsa maailman johtajana.

Aikaperspektiiviteoria, johon viitataan myös aikaperspektiiviterapiana (TPT), jakaa ajankäsityksemme kolmeen pääasialliseen aikavyöhykkeeseen: menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Näitä voidaan tarkastella erikseen positiivisten ja negatiivisten kokemusten valossa. Esimerkiksi menneisyyden positiivinen aikaperspektiivi korostaa hyviä muistoja ja oppeja menneistä kokemuksista, kun taas negatiivinen menneisyyden aikaperspektiivi saattaa johtaa synkempään maailmankuvaan ja epäluottamukseen tulevaisuuteen. Nykyhetken hedonismi puolestaan keskittyy hetkelliseen nautintoon ja omien halujen täyttämiseen ilman huolta tulevaisuuden seurauksista.

Trumpin toiminnassa tämä äärimmäinen nykyhetken hedonismi ilmenee erityisesti hänen viesteissään ja toimissaan, jotka usein näyttävät olevan impulsiivisia, itsekkäitä ja suunnittelemattomia. Hän ei osoita merkittävää kiinnostusta pitkän aikavälin vaikutuksiin tai mahdollisiin negatiivisiin seurauksiin, vaan keskittyy siihen, kuinka hän itse saa välitöntä hyötyä ja tunnustusta. Hänen käyttäytymisensä on usein äänekästä, ylimielistä ja täynnä suuria lupauksia, jotka jäävät toteutumatta tai paljastuvat valheiksi. Tässä valossa Trumpin aikaperspektiiviin liittyy usein havaittavissa oleva itsekeskeisyys, jossa tulevaisuus on vain häilyvä haave, joka ei ole hänen käsissään.

Hedonistisessa nykyhetkessä elävät henkilöt, kuten Trump, eivät useinkaan osaa tarkastella toimintaansa menneisyyden virheiden tai tulevaisuuden mahdollisten riskien valossa. Tällainen henkilö voi helposti tehdä päätöksiä, jotka palvelevat hänen hetkellisiä tarpeitaan tai egoaan, mutta eivät ota huomioon niiden pitkän aikavälin seurauksia. Esimerkiksi Trumpin tapa puhua ja toimia ilman huolta siitä, miten hänen sanomansa vaikuttaa muiden mielipiteisiin tai kansainvälisiin suhteisiin, heijastaa syvää keskittymistä vain nykyhetkeen, ilman syvällisempää pohdintaa mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuteen.

On myös tärkeää huomioida, että Trumpin kyvyttömyys osoittaa empatiaa tai huolta muiden ihmisten hyvinvoinnista tai yhteiskunnallisista seurauksista on osa hänen äärimmäistä nykyhetken hedonismiaan. Tällaiset piirteet näkyvät hänen politiikassaan, joka usein suosii oman etunsa ajamista ilman selkeää huomioita siitä, miten se vaikuttaa laajempiin yhteiskunnallisiin tai globaalisiin kysymyksiin. Tämä voi ilmetä esimerkiksi hänen päätöksistään, jotka näyttävät lyhyellä aikavälillä houkuttelevilta, mutta pitkällä aikavälillä saattavat johtaa vakaviin kielteisiin seurauksiin – ei vain Yhdysvalloille, vaan koko maailmalle.

Trumpin käytös on siis esimerkki siitä, kuinka äärimmäinen nykyhetken hedonismi voi ilmetä poliittisessa johtajuudessa. Hänen omistautumisensa omaan hyötyyn ja heikko aikahorisontti tekevät hänestä vaikeasti ennakoitavan ja vaarallisen johtajan, sillä hän ei näe tai ota huomioon tulevaisuuden seurauksia. Tämä ei tarkoita vain hetkellisten virheiden tekemistä, vaan myös kyvyttömyyttä johtaa kansaa tai kansainvälisiä suhteita tasapainoisella ja vastuullisella tavalla.

Erityisesti politiikassa tällainen aikaperspektiivi voi olla vaarallista, sillä se voi johtaa päätöksentekoon, joka ei perustu pitkän aikavälin näkemyksiin tai yhteiskunnallisten tarpeiden huomioimiseen. Trumpin kaltaisen johtajan toiminta voi olla impulsiivista ja epäjohdonmukaista, mikä luo epävakautta ja epäluottamusta niin kotimaassa kuin kansainvälisissä suhteissa.

On myös tärkeää huomata, että äärimmäinen nykyhetken hedonismi ei ole vain yksilön persoonallisuuden piirre, vaan se voi olla myös laajempi kulttuurinen ilmiö. Jos yhteiskunta alkaa korostaa hetkellisiä nautintoja ja henkilökohtaisia etuja tulevaisuuden kustannuksella, se voi luoda ympäristön, jossa vastuullinen ja kestävä johtajuus on vaikea toteuttaa. Tällainen tilanne voi johtaa yhteiskunnallisiin konflikteihin ja epäjärjestykseen, kun ihmiset ja johtajat eivät kykene tarkastelemaan toimintojensa vaikutuksia pidemmällä aikavälillä.

Aikaperspektiiviteorian mukaan tasapainoinen aikaperspektiivi – joka ottaa huomioon menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden – on välttämätön terveelle ja vastuulliselle päätöksenteolle. Jos yksilö tai yhteiskunta keskittyy liikaa vain yhteen aikavyöhykkeeseen, se voi johtaa epävakauteen ja epäonnistumisiin. Trumpin johtajuus on esimerkki siitä, kuinka äärimmäinen nykyhetken hedonismi voi johtaa vakaviin seurauksiin, jos sitä ei kyetä tasapainottamaan muiden aikaperspektiivien kanssa.

Miten lohikäärmeet heijastavat kulttuurien monimuotoisuutta ja merkityksiä Aasiassa?
Miten lankapaino, koukun koko ja jännitys vaikuttavat virkkaustulokseen?
Mikä on elämän jälleenrakentamisen todellinen merkitys?