Psykologian kentällä on pitkään tutkittu, miten teemme päätöksiä ja miksi teemme niitä juuri niin kuin teemme. Yksi merkittävä teoria on käyttäytymisen psykologia, joka oli hallitseva suuntaus 1900-luvun alussa. Käyttäytymisteoreetikot uskoivat, että kaikki käytöksemme on opittua ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa, eikä siis mitään muuta kuin reaktioita ulkoisiin ärsykkeisiin. He eivät olleet kiinnostuneita tutkimaan mielen sisäisiä prosesseja, koska ne olivat heidän mukaansa mahdottomia mitata objektiivisesti. Heidän näkemyksensä mukaan ihmisten ja muiden eläinten välillä ei ollut olennaista eroa siinä, miten opimme.

Erityisesti Pavlovin koirat ovat tunnettu esimerkki tästä lähestymistavasta. 1800-luvun lopulla venäläinen fysiologi Ivan Pavlov tutki koirien syljeneritystä ruoalle altistettaessa. Hän huomasi, että koirat alkoivat erittää sylkeä pelkästään kuullessaan asistenttinsa askeleet, vaikka ruoka ei ollutkaan vielä saapunut. Tämän havainnon myötä Pavlov osoitti, että mikä tahansa asia, jonka koirat oppivat yhdistämään ruokaan, saattoi laukaista samanlaisen reaktion.

1950-luvun loppupuolelta alkaen käyttäytymistieteet alkoivat väistyä kognitiivisen vallankumouksen tieltä. Tällöin tutkijat uskoivat, että ihmiset prosessoivat tietoa kuten tietokoneet. Tämä ajattelumalli syntyi, kun keinotekoisen älykkyyden, tietojenkäsittelytieteen ja neurotieteen alalla alkoivat kehittyä uudet työkalut, joiden avulla pyrittiin ymmärtämään, miten ihmiset hankkivat tietoa ja tekevät päätöksiä. Ihmiset ja tietokoneet ajateltiin toimivan samalla tavalla: me otamme tietoa vastaan, muokkaamme sitä jollain tavalla, säilytämme sen ja otamme sen myöhemmin muistista.

1980-luvulle tultaessa kognitiivinen lähestymistapa oli noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi psykologian eri osa-alueilla. Tämän lähestymistavan mukaiset mallit, joita voidaan kutsua klassisiksi kognition malleiksi, perustuivat yksinkertaisiin oletuksiin. Esimerkiksi niin sanottu "varman asian periaate", kommutatiivinen aksioma ja täydellisen todennäköisyyden laki olivat keskeisiä käsitteitä. Nämä kolme perusperiaatetta vaikuttavat loogisilta ja järkeviltä, mutta kuten myöhemmin käy ilmi, todellinen päätöksenteko ei aina noudata näitä sääntöjä.

Varmaan asian periaate sanoo, että jos henkilö on valmis tekemään jotain riippumatta tietyn tapahtuman lopputuloksesta, hänen tulisi olla valmis tekemään se sama asia, vaikka hän ei tiedä tapahtuman lopputulosta. Tämä periaate tuntuu järkevältä ja yksinkertaiselta, mutta elämässä on monia tilanteita, joissa emme toimi näin. Eräs esimerkki tästä on oma kokemukseni työpaikan valinnasta. Minulla oli kaikki tiedot, mutta silti lykkäsin päätöstä, vaikka tiesin, että se olisi ollut "varma valinta".

Tällaisia päätöksentekotilanteita on tutkittu kokeellisesti useaan otteeseen. Kuvitellaanpa yksinkertainen tilanne, jossa sinulle tarjotaan mahdollisuus pelata kolikkopeliä, jossa voit voittaa 200 puntaa, jos kolikko osuu klaavaan, mutta häviät 100 puntaa, jos se osuu kruunaan. Jos pelaat kaksi kierrosta, miten ensimmäisen pelin tulos vaikuttaa toiseen päätökseesi? Tämä tilanne on ollut monien kokeiden kohteena, joissa on testattu, kuinka tieto ensimmäisen pelin tuloksesta vaikuttaa toisen pelin päätökseen. Kokeet ovat osoittaneet, että ihmiset tekevät hyvin erilaisia valintoja riippuen siitä, tietävätkö he ensimmäisen pelin tuloksen vai eivät. Erityisesti ne, jotka eivät tienneet ensimmäisen kierroksen tulosta, valitsivat pelata toista kierrosta harvemmin.

Tämä ilmiö rikkoo perinteistä järjen mukaisia sääntöjä, kuten varman asian periaatetta ja kommutatiivista aksiomaa. Jälkimmäinen on käsitys siitä, että kahden itsenäisen tapahtuman järjestys ei vaikuta niiden suhteeseen. Esimerkiksi koulussa opetetaan, että A + B on sama kuin B + A. Tämä tuntuu intuitiivisesti oikealta, mutta elämässä tilanne ei ole aina näin yksinkertainen. Otetaanpa vaikka esimerkki omasta arjestani, jossa kysyn poikani koulupäivän jälkeen kahta kysymystä: "Oliko hyvä päivä?" ja "Söitkö kasviksia?". Klassisen kognitiivisen mallin mukaan kysymysten järjestyksellä ei pitäisi olla väliä, mutta käytännössä kysymysten järjestys todella vaikuttaa siihen, mitä poikani vastaa. Jos ensimmäinen kysymys on, oliko päivä hyvä, hän yleensä vastaa "kyllä". Jos ensimmäinen kysymys on, söikö hän kasviksia, vastaus on "kyllä, mutta ne olivat kamalia".

Näin ollen emme toimi täysin loogisesti tai rationaalisesti, vaikka ajattelutavat, jotka perustuivat klassisiin malleihin, väittivät muuta. Tämä ei ole vain pieni arkipäivän ilmiö vaan vaikuttaa syvällisemmin moniin elämän suuriin päätöksiin, kuten mielipiteisiin, asenteisiin ja valintoihin, joita teemme päivittäin. Esimerkiksi Gallupin 1980-luvulla tekemässä kyselyssä mustan ja valkoisen väestön ryhmien välillä saattoi olla merkittäviä eroja sen mukaan, miten kysymykset esitettiin. Se, että kysymysten järjestys voi muuttaa ihmisten vastauksia, osoittaa, kuinka helposti voimme joutua harhaan myös silloin, kun uskomme toimivamme täysin rationaalisesti.

Endtext

Miten kielellinen käyttäytyminen noudattaa fysiikan lakeja?

Kielitieteessä ja erityisesti kielen dynaamika-alalla on havaittu monia yhtäläisyyksiä fysikaalisten prosessien kanssa. Kielen kehityksen ja leviämisen ymmärtäminen muistuttaa usein fysiikan perusperiaatteita: kielen muuttuvat muodot syntyvät yksittäisten, pienikokoisten yksiköiden – ihmisten – välisistä vuorovaikutuksista. Samalla tavalla, kuten luonnonilmiöt, kielen leviämisen ja muuntumisen taustalla on tietyt sääntömääräiset, mutta monimutkaiset mekaniikat, joiden tutkiminen voi avata uusia näkökulmia kielellisiin ilmiöihin.

Kielen kehittyminen on dynaaminen prosessi, jossa yksittäiset ihmiset luovat ja muokkaavat kieltä. Samalla tavalla kuin fysiikassa, makroskooppiset ilmiöt, kuten kielen levittäytyminen ja murteiden kehittyminen, saavat alkunsa mikroskooppisista vuorovaikutuksista – keskusteluista, vuorovaikutustilanteista ja jopa yksittäisistä kielellisistä innovaatioista, jotka voivat muuttua valtavirran osaksi. Fysiikan tapaan nämä ilmiöt eivät ole yksittäisten poikkeavien tapahtumien tulosta, kuten teknologisten muutosten tai kulttuuristen mullistusten, vaan ne seuraavat ennustettavia sääntöjä, jotka perustuvat yksinkertaisiin, mutta laajalle levinneisiin vuorovaikutuksiin.

Yksi kiehtovimmista esimerkeistä tästä kielellisen dynamiikan tutkimuksesta on Japanissa tehty tutkimus vuonna 2011, jossa tarkasteltiin, miten kirosanat levisivät Japanissa. Kirosanat ovat erinomainen tutkimuskohde, sillä ne noudattavat samoja kielen sääntöjä kuin muut sanat, mutta erottuvat erityisesti kulttuureissa, joissa korostetaan kohteliaisuutta, kuten Japanissa. Japanin pitkä, kapea muoto, jossa saarten alue on kapea ja ulottuu pohjoisesta etelään, muistuttaa fysiikan näkökulmasta lähes yksiulotteista kenttää. Tämä yksinkertaistaa kielen leviämisen mallintamista, sillä kielen leviäminen tietyllä alueella tapahtuu nopeasti ja tiiviisti, ilman suurempia esteitä.

Kyoto, joka on Japanin entinen pääkaupunki ja monin paikoin maan kulttuurinen keskus, toimi tutkimuksessa keskuksena, josta kirosanat levisivät maahan eri suuntiin. Pienet, aluksi rajalliset kielelliset innovaatiot leviävät sieltä aaltoina, muodostaen käytön jakautumisen, joka voidaan jäljittää ja ennustaa tarkasti. Kielen levittäytyminen ei ole satunnaista, vaan se noudattaa sääntöjä, jotka voidaan ennustaa matemaatillisesti ja fysiikan periaatteiden mukaan.

Tämä tutkimus vie meidät toiseen kiinnostavaan ja kiehtovaan tutkimukseen, jonka toteutti James Burridge. Hänen työssään ei ollut kyse ihmisistä tai edes kielen käytöstä, vaan linnuista, tarkemmin sanottuna Puget Soundin valkopäisen pyrstötiaisen laulusta. Linnunlaulut, kuten ihmisten puhe, ovat alueellisesti vaihtelevia ja voivat kehittyä samojen perusperiaatteiden mukaan, jotka ohjaavat myös murteiden ja kielimuotojen syntyä ihmisillä. Burridge käytti yksinkertaista esimerkkiä siitä, miten linnut, kuten nämä valkopäiset pyrstötiaiset, opettelevat uusia lauluja ja muokkaavat niitä siirtyessään alueelta toiselle. Samalla tavoin ihmiset oppivat uusia kielimuotoja ja puhetyylejä, kun he siirtyvät uusiin ympäristöihin.

Burridgen tutkimus ei ollut vain mielenkiintoinen vertauskuva kielen kehittymiselle, vaan se tarjosi todellisia fysiikan peruslakeja, jotka auttoivat selittämään, miksi ja miten kieli muuttuu ja levittäytyy. Ihmiset, kuten linnut, oppivat ja omaksuvat ympäristönsä puhekäytännöt, ja tätä vuorovaikutusta voidaan mitata ja analysoida kuten fysikaalisia liikkeitä. Kieli ei ole vain satunnaisten yksilöiden ilmiö, vaan se kehittyy ja muovautuu jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön ja yhteisön kanssa.

Tässä kielellisessä prosessissa on monia samankaltaisuuksia sen kanssa, miten ihmiset omaksuvat uusia käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Puhekäytännöt eivät synny tyhjiössä, vaan ne kehittyvät ja muotoutuvat osana jatkuvaa vuorovaikutusta. Näin ollen se, kuinka ihmiset oppivat ja muuttavat puhetyyliään, ei ole vain yksilön päätöksestä kiinni, vaan myös ympäristön ja yhteisön vaikutuksesta. Kuten tutkimuksista käy ilmi, kielen kehittyminen on seurausta säännönmukaisista, ennustettavissa olevista vuorovaikutuksista, jotka eivät ole vain yksittäisten ihmisten tai tapahtumien vaikutuksia, vaan suurempia, fysiikan lakeihin verrattavissa olevia ilmiöitä.

Kielen dynamiikkaa tarkasteltaessa on tärkeää huomioida, että vaikka kielen kehitys on monin tavoin sääntöjenmukaista, se on myös herkkä kulttuurisille ja historiallisille muutoksille. Kieli ei ole vain passiivinen ilmiö, vaan se elää ja kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, muokkautuen ajan myötä uusien tarpeiden ja vaikutteiden mukaan. Kielen dynaamisuus ei ole vain sitä, miten sanat leviävät tai miten murteet kehittyvät, vaan myös sitä, miten yhteisöt ja yksilöt vaikuttavat toisiinsa kielellisellä tasolla.

Miten koira oppii hakemaan olutta ja sulkemaan jääkaapin oven?
Mitä voimme oppia vallan ja tiedon hallinnan rajoista?
Miten revolverit ovat kehittyneet 70 vuoden aikana?
Miten valita ja valmistaa kevyitä, mutta ravitsevia ruokia: Esimerkkejä herkullisista ei-kypsennettävistä kulhoista
Mikä on sydämen hitaasti sykkiessä käytettävä termi?