Korruptio on aikamme läpi kulkeva ilmiö. Sen vaikutukset ovat syvälle juurtuneita ja laajasti jakautuneita, näkyen niin Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa kuin monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Mutta se, mikä on muuttunut, on se, että korruptio on saanut uudenlaisen muodon ja toimintatavan, jota aiemmin ei ollut yhtä laajasti tunnistettu: varjeliittojen korruptio. Tämä uusi korruption muoto ei perustu perinteisiin, lakeja rikkoviin käytäntöihin, vaan siihen, kuinka valtaeliitit voivat toimia avoimesti ilman pelkoa oikeudellisista seuraamuksista, samalla kun ne rikkovat yleistä luottamusta ja valjastavat kansan vihaa ja pettymyksiä omiin tarkoitusperiinsä.

Tämän tyyppinen korruptio ei ole uusi ilmiö historiassa, mutta se on saanut uutta voimaa viime vuosikymmeninä, kun perinteiset valtaeliitit ovat siirtyneet varjeliitoiksi. Varjeliitot muodostavat eräänlaisen "näkyvän näkymättömän" vallan keskuksen, jossa lait, säännöt ja tavat on käyty läpi tavalla, joka jättää kaiken näyttämään lailliselta ja hyväksyttävältä, vaikka kyseessä on itse asiassa täydellinen luottamuksen ja yhteiskuntajärjestyksen välinpitämättömyys. Tämä on tehnyt heistä eräänlaisen modernin oligarkian, joka on mukana monenlaisessa yhteiskunnan ja talouden manipuloinnissa ilman, että he joutuivat kohtaamaan merkittäviä seurauksia.

Kuten Hannah Arendt jo 1950-luvulla varoitti, establishment-korruptio voi luoda alustan äärimmäisille poliittisille liikkeille. Tämän päivän populistiset liikkeet, jotka ovat nousseet Donald Trumpin kaltaisten hahmojen ympärille, ovat osittain seurausta tästä establishmentin korruptiosta, joka on saanut suuren osan kansasta turhautumaan ja etsimään vaihtoehtoisia vastauksia, vaikka ne olisivatkin itse asiassa perin juurin vahingollisia. Arendt oli oikeassa siinä, että silloin, kun korruptio saa liian paljon valtaa, alkaa syntyä voimia, jotka voivat horjuttaa järjestelmää – ja tämän seuraukset voivat olla katastrofaalisia.

Nykyisin, Trumpin kaltaisten hahmojen nousu ei ole vain yksittäinen ilmiö, vaan osa laajempaa globaalia liikettä, jossa valtioiden ja instituutioiden korruptio muodostaa yhä suuremman uhkan demokraattiselle järjestykselle. Trump itse on monella tapaa toiminut sekä järjestelmän väärinkäytöksien ilmentymänä että sen voimistajana. Hänen puheensa ja tekonsa, kuten kannustaminen äärioikeiston väkivaltaisiin toimintoihin ja epäilyt hänen liiketoimintojensa laillisuudesta, ovat herättäneet keskustelua siitä, miten poliittinen korruptio ilmenee tänä päivänä ja miksi se tuntuu olevan niin vaikeasti kitkettävissä.

Varjeliittojen korruptio on erityisen vaarallista, koska se ei ole yksittäinen rikos tai väärinkäytös, vaan systeemi, joka on rakentunut niin, että se voi jatkua pitkään ilman ulkoista valvontaa tai merkittäviä vaikutuksia. Tällainen korruptio ei perustu pelkästään lakiin tai sen rikkomiseen, vaan se muovaa koko politiikan kenttää siten, että suuri osa toimijoista jää piiloon yleisön ja jopa valvontaviranomaisten katseilta. Yhteiskunnan silmissä on havaittavissa valtavaa ristiriitaa: on luottamuspulaa, mutta ei todellista tahtoa muuttaa mitään, koska kaikkea varjellaan näennäisen lainmukaisuuden alla.

Trumpin kaltainen hahmo, joka on ottanut käyttöön monenlaista retoriikkaa ja strategiaa oman asemansa vahvistamiseksi, voi näyttää yksittäiseltä häiriöltä demokraattisessa järjestelmässä, mutta hänen nousunsa on merkki syvällisistä muutoksista. Trump ei ole vain rikkonut sääntöjä, vaan on myös muuttanut niitä omaksi edukseen, tavalla, joka ei perustu suoraan rikoksiin vaan siihen, että hän on osannut manipuloida järjestelmän porsaanreikiä. Trumpismia voidaan nähdä paitsi reaktiona establishmentin epäoikeudenmukaisuuksiin, myös sen jatkumona, jossa sama peruskehys toimii kuin aiemminkin, mutta uusin keinoin.

Varjeliitot eivät ole ainoastaan poliittisia voimia, vaan myös taloudellisia ja kulttuurisia rakenteita, jotka ovat kasvaneet läpi ajan. Ne operoivat monella eri alueella – taloudessa, mediassa, politiikassa – ja käyttävät hyväkseen tieto- ja viestintäteknologian tuomia mahdollisuuksia. Korruption muodot ovat siis muuttuneet, mutta ne ovat edelleen yhtä tuhoisia ja häiritseviä kuin ennenkin, vaikka ne eivät aina näy samalla tavalla kuin perinteinen, avoin väärinkäytös. Tässä piilee nykydemokratioiden suurin haaste: onko mahdollista purkaa nämä varjeliitot ja palauttaa valta tavallisille kansalaisille, jos korruptio on juurtunut niin syvälle rakenteisiin, ettei sitä enää tunnisteta kuin poikkeuksena?

Näitä kysymyksiä pohtiessa on tärkeää ymmärtää, että vaikka demokratian ja korruption suhde on aina ollut monivivahteinen, nykyiset varjeliitot toimivat laajemmassa geopoliittisessa ja taloudellisessa kontekstissa. Ne eivät ole vain poliittisia liikkeitä, vaan myös osia globaaleista taloudellisista voimistumisen ja epäoikeudenmukaisuuden kierroista, jotka ulottuvat kaikkialle. Tässä kontekstissa, kun valta on kietoutunut entistä enemmän piilossa olevan ja läpinäkymättömän vaikutusvallan ympärille, on vaikea nähdä selkeitä rajoja sen välillä, mikä on laillista ja mikä ei. Ainoastaan tunnistamalla varjeliittojen käytännöt ja niiden yhteiskunnalliset vaikutukset voimme toivoa edes pientä mahdollisuutta muutokseen.

Miten Trumpin hallinto muokkasi korruption ja valtion vallan yhdistämisen käsitteitä?

Trumpin aikakauden korruptio ilmenee monilla tavoilla, joista osa on ollut nähtävillä jo aiemmissa hallinnoissa, mutta osa on saanut uuden ulottuvuuden hänen valtakaudellaan. Ensimmäiset kaksi ilmentymää korruptiosta saattavat vaikuttaa amerikkalaiselle politiikalle uusilta, kun tarkastellaan toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Viimeiset kaksi eivät ole uutta. Ne ovat päinvastoin olleet osa hallinnon käytäntöjä jo pidempään. Tärkeää on huomata, että kaikki nämä korruption muodot ovat osa Trumpin pyrkimyksiä tuhota "järjestelmä" ja sen myötä puolueettoman hallinnon periaatteet. Tämä tuhoaminen on laajaa ja sen vaikutukset ulottuvat hallinnon rakenteisiin, niin suunnitellusti kuin käytännössäkin.

Hallinnon muutokset etenevät esimerkiksi valtavan määrän virkojen täyttämättömyyden kautta, budjettileikkauksilla, byrokratian ohittamisella ja diplomatian syrjäyttämisellä. Yhtenä esimerkkinä on asiantuntemuksen vähättely, perhesiteiden käyttäminen virallisina ja epävirallisina neuvojina sekä korkea-arvoisten avustajien nimeäminen virastoihin seuraamaan lojaaliutta. Toimiessaan näin Trump on kerännyt entistä enemmän valtaa itselleen ja omalle huipulleen, samalla kun se on häirinnyt perinteistä demokraattista hallintotapaa ja oikeusjärjestelmän riippumattomuutta. Tällainen toimintatapa on ominainen hallinnolle, joka pyrkii ohittamaan vallanjakoajat ja keskittämään valtaa yhdelle henkilökohtaiselle johtajalle.

Yksi Trumpin hallinnon keskeinen piirre on valtion ja yksityisen vallan liittäminen yhteen, mutta salassa ja poliittisten peitteiden alla. Tämä ilmiö on toki tuttu monille aikaisemmista hallinnoista, mutta Trump on avoimesti ja ylpeästi yhdistänyt valtiollisen ja yksityisen vallan, vaikka se vaarantaa vapaan markkinatalouden periaatteet ja demokratian perusperiaatteet. Hänen toimintansa on niin pitkälle edennyt, että "Trump-brändi" on sulautunut itse presidentin virkaan. Tämä tarkoittaa, että missä tahansa maailmassa on jotain Trumpiin liittyvää, se on potentiaalinen vallankäytön ja hyväksikäytön kohde.

Trumpin perheen rooli on myös merkittävä. Hän on asettanut lapset, kuten Ivankan ja Jared Kushnerin, keskeisiin virkoihin ilman, että he olisivat luopuneet omista liiketoimistaan. Esimerkiksi Ivanka Trump sai Kiinalta yli kymmenen tavaramerkkiä vain muutamassa kuukaudessa, juuri kun Trump oli kiinnostunut auttamaan tiettyä kiinalaista telekommunikaatioyritystä, joka kärsi Yhdysvaltojen asettamista sanktioista. Samalla tavalla Kushnerin toiminta on herättänyt huolta, sillä hänellä on ollut merkittäviä liiketoimintayhteyksiä eri valtioihin, kuten Saudi-Arabiaan ja Kiinaan. Trumpin perheen jäsenet eivät ole vain mukana hallituksen päätöksenteossa, vaan heidän henkilökohtaiset liiketoimet sekoittuvat valtion virastoihin ja ulkopolitiikkaan.

Tällainen nepotismi on vahvasti ristiriidassa demokratian perusperiaatteiden kanssa, erityisesti meritokratian kanssa, koska se estää ansioiden mukaan nousemisen ja suosii perhesiteiden ja tuttavallisuuden kautta tapahtuvaa vallankäyttöä. Samalla tämä romuttaa keskeisiä demokraattisia instituutioita, kuten julkisen hallinnon virkamieskunnan riippumattomuutta ja asiantuntemusta. Trumpin perheen jäsenten osallistuminen ulkopolitiikkaan ja epäviralliseen diplomatiaan heikentää sen tehokkuutta ja luotettavuutta.

Säännösten kaappaaminen, eli "regulatory capture", on ilmiö, jossa tietyt taloudelliset tai poliittiset intressit valtaavat valtion sääntelyelimet ja manipuloivat niitä omaksi hyödykseen. Tämä ei ole uutta

Miten Trumpismi ja väkivalta ovat kietoutuneet toisiinsa?

Trumpismin nousu on ilmiö, joka on hämärtänyt monia aiempia poliittisia rajoja ja vääristänyt yhteiskunnallista keskustelua, erityisesti suhteessa väkivaltaan ja seksuaalisiin väärinkäytöksiin. Donald Trumpin poliittinen voima, julkinen henkilöbrändi ja erityisesti hänen henkilökohtainen käyttäytymisensä ovat aiheuttaneet laajaa keskustelua siitä, kuinka tällainen poliittinen ilmiö voi saada niin paljon tukea, vaikka siihen liittyy lukemattomia skandaaleja ja epäilyksiä väärinkäytöksistä. Trumpismiin kietoutunut väkivallan hyväksyntä, sekä fyysinen että symbolinen, on ollut ja on edelleen yksi sen keskeisistä piirteistä.

Trumpin hallinto ja sen mukana tullut kulttuuri ovat tarjonneet ympäristön, jossa väkivallalle annetaan hiljainen hyväksyntä. Tämä ilmiö näkyy selvästi hänen suhtautumisessaan poliittisiin vastustajiinsa ja mediaan. On olemassa monia tapauksia, joissa Trump on julkisesti kehottanut väkivaltaan, kuten hänen tunnettujen puheidensa kautta, joissa hän on kehottanut väkivaltaa vähemmistön edustajia kohtaan tai kiistänyt viranomaisten toimia, jotka tuomitsevat väkivaltaa. Samalla on kuitenkin mielenkiintoista huomata, kuinka Trumpin kannattajat eivät ole olleet valmiita myöntämään hänen vastuutaan tällaisista kannanotoista. Se, että väkivalta ei ole saanut Trumpin kannattajilta tuomitsevaa suhtautumista, on omiaan kyseenalaistamaan, kuinka syvälle yhteiskunta on ajautunut, kun kyse on populistisista johtajista ja väkivallan hyväksynnästä.

Tämä ilmiö ei ole rajoittunut vain Yhdysvaltoihin. Väkivallan ja väärinkäytösten hyväksyminen on levinnyt muihin länsimaisiin yhteiskuntiin, joissa Trumpin kaltaiset johtajat ovat saaneet huomattavaa tukea, huolimatta tai jopa sen takia, että heidän käyttäytymisensä on ollut äärimmäisen ristiriitaista ja epäkunnioittavaa. Samalla monien Trumpin kriitikoiden väite on, että hän ei ole ainoa henkilö, joka voi toimia näin – samalla tavalla toimivat myös monet muut vaikutusvaltaiset henkilöt yhteiskunnassa. Trumpin suhteet muun muassa Jeffrey Epsteiniin, miljardööriin, joka oli syytetty monista seksuaalisista väärinkäytöksistä, ovat hyvä esimerkki tästä synkästä ilmiöstä. Yhteiskunnassa on toki pyritty hillitsemään väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, mutta Trumpin ympärille rakennettu yhteisö on jäänyt usein katselemaan sivusta, kun tällaisia asioita ei ole käsitelty asianmukaisesti.

Väkivalta Trumpismissa ei rajoitu vain fyysisiin tekoihin. Se on myös väkivaltaa kielellä ja asenteilla. Trump on toistuvasti alistanut toisinajattelijat, ja hänen toimintaansa on värittynyt valheilla, joita on käytetty manipulointiin ja hämmentämiseen. Tämä psykologinen väkivalta on ehkä vieläkin vahingollisempaa kuin fyysinen väkivalta, sillä se muokkaa yhteiskunnallista ilmapiiriä ja luo hyväksynnän ilmapiirin sellaiselle käytökselle, joka normaalisti olisi täysin mahdotonta hyväksyä. Näin ollen väkivallan kulttuuri Trumpismissa ei ole vain ulkoista, vaan se on juurtunut myös kieleen ja politiikkaan.

Trumpin kausi on myös paljastanut, kuinka helposti väkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa voidaan normaalistaa, jos niistä ei puhuta tai jos ne jätetään huomiotta. Esimerkiksi Trumpin käyttäytyminen naisia kohtaan, kuten syytökset seksuaalisesta ahdistelusta ja jopa raiskauksesta, ei ole saanut aikaan niin suurta skandaalia kuin olisi voinut olettaa. Tämä ei tarkoita sitä, että yhteiskunta olisi hyväksynyt tällaisen käytöksen, mutta Trumpin poliittinen ja kulttuurinen vaikutus on osoittanut, kuinka paljon normaaleja rajoja voi siirtää, ennen kuin ihmiset alkavat kyseenalaistaa.

Lisäksi on tärkeää huomata, että Trumpin ympärille rakentunut kulttuuri on luonut tilaa sellaiselle ajattelulle, jossa väkivallan ja väärinkäytösten vastuun ottaminen on lähes mahdotonta. Monilla Trumpin tukijoilla on ollut vaikeuksia hyväksyä hänen tekojensa vakavuutta, ja he ovat jatkuvasti etsinyt selityksiä tai syytelleet muita – tässä tapauksessa erityisesti mediaa, demokratian instituutioita ja heidän poliittisia vastustajiaan. Tämä on osoittanut, kuinka tärkeää on, että yhteiskunta voi keskustella avoimesti ja rehellisesti poliittisten ja yhteiskunnallisten johtajien toimista, sekä ottaa vastuuta omista teoistaan.

Väkivalta Trumpismissa ei ole vain yksittäisten ihmisten käyttäytymistä, vaan se on syvemmin juurtunut yhteiskunnalliseen rakenteeseen ja kulttuuriin. On tärkeää ymmärtää, että väkivallan hyväksyminen ja välinpitämättömyys väärinkäytöksistä eivät ole vain henkilökohtaisia ongelmia, vaan ne vaikuttavat koko yhteiskunnan toimintaan ja sen kykyyn ylläpitää oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.

Miten oikeusjärjestelmän ja poliittisten toimien ristiriita vaikuttavat maahanmuuttajiin ja heidän oikeuksiinsa?

Maahanmuuttoon liittyvät politiikat ovat monissa maissa muovanneet oikeudellisia ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka määrittelevät, kuka kuuluu yhteiskuntaan ja kuka ei. Yksi tämän ilmiön näkyvimmistä ja brutaaleimmista ilmentymistä on perheiden erottaminen, joka on toiminut eräänlaisena välineenä osoittaa valtion valta ja kontrolli maahanmuuttoa kohtaan. Yhdysvalloissa Trumpin hallinnon aikana perheiden erottaminen oli olennainen osa politiikkaa, joka herätti suurta kansainvälistä ja kotimaista huomiota, erityisesti lasten osalta, jotka otettiin vanhemmistaan ilman mitään laillista oikeutusta.

Tässä yhteydessä erityisesti kiinnittää huomiota se, kuinka valtiolliset viranomaiset, kuten Rajavartiosto, suhtautuivat maahanmuuttajiin ja heidän kärsimyksiinsä. Kun lapset huutavat epätoivoisesti “Mami” ja “Papá” rajavartijan taustalla kuultava huumori, joka viittaa tilanteen absurdiin vakavuuteen, paljastaa jotain syvällistä – valtion suhtautumista ihmisten kärsimyksiin. Tämä kohtelu ei ole pelkästään välinpitämätöntä, vaan sen taustalla on monimutkainen ajatus siitä, kuinka "laillisuus" ja "rikollisuus" määrittävät sen, kenen kärsimykselle annetaan arvoa ja kenet voidaan yksinkertaisesti jättää huomiotta.

Abyssaalinen kärsimys, kuten Boaventura de Souza Santos sen käsittää, viittaa kärsimykseen, joka on yhteiskunnallisesti ja poliittisesti välinpitämätöntä. Tämä ei tarkoita ainoastaan kärsimyksen intensiteettiä, vaan myös sitä, kuinka yhteiskunta kohtelee niitä, joiden elämä ja oikeudet jäävät sellaisten rajojen taakse, joita ei tunnusteta tai joita ei voida ymmärtää. Tällainen välinpitämättömyys ei perustu ainoastaan tiedon puutteeseen, vaan syvään poliittiseen ja sosiaaliseen rakenteeseen, joka jättää yksilöt ja yhteisöt, erityisesti maahanmuuttajat, täysin ilman oikeudellista suojaa ja tunnustusta.

Tällaisen ajattelun ja käytännön taustalla on ajatus, että "laillisuus" määrittää, ketkä ovat oikeutettuja ihmisarvoiseen kohteluun ja ketkä eivät. Esimerkiksi Trumpin hallinnon politiikka ei ole huolestunut siitä, kuinka paljon kärsimystä se aiheuttaa, vaan siitä, kenelle tämä kärsimys kohdistuu. Tämä ajattelu on levinnyt myös osaan väestöä, sillä tilastot osoittavat, että vaikka suuri osa yleisöstä tuomitsi lasten erottamisen vanhemmistaan, lähes 60 % republikaaneista hyväksyi sen.

Tuomari Dana Sabraw’n lausunto, jossa hän kiistää tämän käytännön ja toteaa, että “civilisoituneen yhteiskunnan tunnusmerkki on se, miten se kohtelee kansalaisiaan ja niitä, jotka ovat sen rajojen sisäpuolella”, tarjoaa tärkeän oikeudellisen pohjan, jonka avulla maahanmuuttajat voivat pyrkiä saamaan oikeuksiaan ja oikeudellista suojaa. Tämä ajattelutapa ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys kaikissa yhteiskunnissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Trumpin hallinto pyrki aktiivisesti heikentämään maahanmuuttajien oikeuksia ja muuttamaan laillista oikeuskäytäntöä.

Trumpin hallinnon aikana erityisesti oikeuslaitoksen itsenäisyyttä pyrittiin heikentämään, ja maahanmuuttajia koskevaa oikeudellista ennakkotapausta pyrittiin kumoamaan poliittisen vallan avulla. Tällainen toiminta heikensi oikeusjärjestelmän riippumattomuutta ja teki maahanmuuttajien oikeusturvasta entistä epävarmemman. Esimerkiksi Yhdysvaltain sisäministerin oikeusministerin käyttäessä päätösvallan yksittäisissä maahanmuuttoasioissa, hallinto voi pyrkiä kumoamaan jopa vuosikymmeniä kestäneen oikeuskäytännön pelkällä poliittisella päätöksellä. Tämä vaikutti erityisesti turvapaikanhakijoihin, joiden oikeus turvapaikkaan oli vakiintunut tietyissä olosuhteissa, kuten kotiväkivallan tai jengiväkivallan uhreina.

Tällaiset pyrkimykset heikentää oikeusjärjestelmän puolueettomuutta ja laillisten ennakkotapausten vahvistamista voivat vaikeuttaa maahanmuuttajien mahdollisuuksia saada oikeutta. Esimerkiksi tapauksessa Matter of A-B- Trumpin ensimmäinen oikeusministeri, Jeff Sessions, yritti kumota oikeuskäytännön, joka tunnusti kotiväkivallan perusteet turvapaikanhakijoille. Tämä olisi käytännössä estänyt tuhansia Keskilännen maista tulevia turvapaikanhakijoita saamaan oikeutettua turvapaikkaa.

Lopulta on selvää, että vaikka oikeudelliset välineet, kuten turvapaikka- ja ihmisoikeuslait, ovat tärkeitä yhteiskunnallisen muutoksen välineitä, niitä voidaan käyttää ja muokata poliittisten tavoitteiden mukaan. Tämä tekee maahanmuuttajien oikeuksiin liittyvistä taisteluista monimutkaisempia ja epävarmempia. Kuitenkin historian valossa oikeusjärjestelmä on usein ollut yksi tärkeimmistä instrumenteista, jolla maahanmuuttajat ovat voineet saavuttaa oikeutta ja suojelua, vaikka poliittiset voimat pyrkivätkin jatkuvasti rajoittamaan näitä mahdollisuuksia.

Miten digitaalinen muutos vaikuttaa kemianteollisuuteen ja miksi se on tärkeää?
Miten kipu syntyy ja miksi sitä on vaikea hallita?
Kuinka luoda oma kukkapelto leikkokukkia varten ja tehdä puutarhastasi värikäs ympäri vuoden
Miten geologia muovaa jokien ja vuoristojen kehitystä?