Nara-joki ja kazakit — runoja sodasta ja uhrauksista

Rekka Nara

…Moskovan taistelussa vihollinen pysäytettiin Naran joen linjalla… „Suuren isänmaallisen sodan historiasta“

Rekka Nara, rekka Nara,
Ei pitkä, ei leveä,
Mutta kun tilanne vaatii –
Linnakkeeton joki.
Täällä tällä joella Naralla
Maahan, taivaaseen, liekkeihin, jäähän
Kasvoi kansainvälinen
Kansa, jota ei oltu koulutettu.
Ja kuin naapureina,
Suojelemaan ihmisrotua,
Ottivat he viimeisen
Ja ratkaisevan taistelunsa.
Tikki katkesi iskusta…
Verinen nyrkki…
Hän ei anna Naraa loukata,
Tuo siperialainen poika.
Täällä lezgi kulkee kranaatin kanssa,
Mustaa lunta suullaan tarttuen:
Täällä, tällä joella Naran,
Hän puolustaa kotiaan.
Ja sota – se ei ole satu
Makealla sokerisella lopulla!
Täällä baškirti-lukionoppilas
Kasvoja lumessa venäläisessä kaatumassa.
Parret jäässä huulilla,
Kipu silmissä kovettunut:
Silloin jo pellolle Naran joen
Zaporizian kasakka kaatui.
Me tiedämme, ei turhaan
Kourallinen poikia kaatui,
Niiden nyt yhteishaudassa,
YHTEISHAUDASSA – kuuletteko?! – lepää.
Isänmaan tähden Naran joen varrella
Päästäänsä luovuttaen,
Anna kaiken, mitä tarvitsee…
Ja silti elämä olisi pitänyt.

(E. Grinberg)
Runoja kasakoista
Sivu 1 / 2

Anatoli Vladimirovitš Sofronov syntyi 6(19). tammikuuta 1911 Minskissä. Vuonna 1937 valmistui Rostovin pedagogisen instituutin kirjallisuusosastolta. Suuren isänmaallisen sodan vuosina työskenteli erityiskirjeenvaihtajana „Izvestija“‑lehdessä. Vuodesta 1953 vuoteen 1986 oli päätoimittaja lehdessä „Ogonjok“. Alkoi julkaista vuonna 1929.

KAZAKIT BUJROMIN TAKAA
Metsästä pellolle raivoisan laukauksen lailla
Kasakki‑rykmentti lentää ratsuillaan;
Terät eivät ole vielä verenpunaiset,
Mutta kasakit seisovat jalustimilla.
Ja raskas töminä pellolla raikaa,
Kuin taivaasta pudonnut ukkonen,
Laaksosta laaksoon yli stepin kuuluvan!
– Egei! Gei‑gei! Kazakit bujromin takaa
Vilistävät pellolla punaiset lampasyt,
Nauhat burkoista kiertyvät rinnalle,
Ja äkillinen kohouma matkalla
Jo rahisee metsien takana.
Palaa kuin talo saksalainen panssarijuna,
Taivasta koskettaen savuinen kieli,
Jyrisee stepissä, korkeassa heinikossa kätkeytyen!
– Egei! Gei‑gei! Kazakit bujromin takaa!
Laivan luona joen kiemurassa
Rautainen valitus ja sotilaiden huudot;
Saksalainen divisioona lautalla,
Kiristynyt köysi jännittyy kieleksi.
Mutta missä sinä olet, vasen, missä olet, oikea ranta,
" köysi poikki, lautta laskee alas.
Ja yli joen nostaa lauttapaikka!
– Egei! Gei‑gei! Kazakit bujromin takaa!
Tielle, tien vierelle, sureva poppelipuu,
Pitkä keskustelu tien kanssa …
Mutta hän kuulee kukkuloiden takaa kavion töminän,
Hevosaskelten pauhun, jalustimen rytmin.
Ja hän suhisee oksillaan ilosta,
Soittaa yli stepin hiljaisella hopealla,
Humisee kuorella ja tummilla juurilla –
Egei! Gei‑gei! Kazakit bujromin takaa!
Egei! Gei‑gei! Ei niitetty, ei tallattu,
Jyrisevät rankat rykmentit.
Nousevat aamut, laskevat illat, –
Satulassa, satulassa donilaiset kasakit.
Pellot, pellot, laajat laaksot –
Käymme kaiken, mutta satulasta emme nouse,
Kunnes jyrähtää ukkonen Berliinin alla:
– Egei! Gei‑gei! Kazakit bujromin takaa!
1941
Viktor Mihailovitš Gusev (1909–1944) – venäläinen neuvostorunoilija, näytelmäkirjailija. Kahden Stalinin palkinnon toisen asteen saaja (1942, 1946 – postuumisti).

KAZAKKI MENI SOTAAN
Vapaalla, sinisellä, hiljaisella Donilla
Kulkulaulu kaikui.
Kasakki lähti suureen sotaan,
Kihlatun hyvästellessä.
– Toivotan sinulle onnea, rakas, matkalla,
Palatako kotiin – tuntematonta,
– Kasakki sanoi, sanoi hänelle: – Hyvästi!
– Hyvästi! – vastasi kihlatttu.
Stepin yllä syttyi surullinen aamu,
Donin aalto välkehti.
Annanko sinulle hyvästiksi tupakkakäärön,
Sen minä ompelin.
Ole rohkea, ole urhea julmassa taistelussa,
Sotii venäläisen maan puolesta.
Ja muista Don, oma kihlatttu,
Palaa voiton kanssa heidän luo.
1942‑1943
Dmitri Borisovitš Kedrin

Tytön kiduttaa kasakkiiaidassa:
Milloin sinä, Oksana, rakastat minua?
Minä saisdaan sapelin sulhaneni kunniaksi
Ja kirkkaiden cehinoiden ja kilisevien ruplien…
Tyttö vastaa, punoo lettiään:
Eilen kiertäjä ennusti metsässä.
Hän sanoi, että minä rakastun siihen,
Joka tuo äidillesi sydämen lahjaksi.
Ei cehinoita, ei ruplia…
Anna äidillesi sydän vanhasi,
Minä teen sen tuhkan humalaan,
Juon pohjat – ja rakastan sinua.
Kasakki siitä päivästä vaipui hiljaiseksi, synkistyi.
Borssia ei hän maistanut, salamattia ei syönyt.
Puukolla halkaisi äidin rinnan
Ja väristen kantoi sydämen matkaan.
Siellä sydän värikkäällä liinalla
Kultakäsineisessä kädessä hänen rakkaalleen kantoi.
Matkalla silmissä pimeni näky,
Kulina astuessaan portailta horjahti kasakki,
Ja äidin sydän, kynnysalta pudoten,
Kysyi häneltä: "Et satuttanut itseäsi, poikani?"

Iraida Andreevna Mordovina – donilainen kasakki

Plastunit
Kasakkien erikoisjoukot, uhkarohkeat – plastunit.
He ovat sodan eliitti.
Pitkiä aikoja voivat uida veden alla,
Osavat taistella kaikella, mikä on käden ulottuvilla.

He eivät pelkää ei miekkaa, ei nuijaa.
Keihäillä heille taistelu on vain leikkiä.
Yhdellä raipalla plastunti voi vihollisen estää
Ja pitkän matkan juosta ilman lepoa osaa.

Plastuneille menestys – kasakkien perinne*
Sillä siinä hyökkäys plastuntin etu,
Plastuneille taistelussa tärkeintä – reflexi.
Taistelun aikana ilma kudotaan renkaista.

Iskut lentävät – kaikki on ympärillä kaiverrettu.
Plastunin ylle sulkeutuu kuin polttava piiri.
Olla plastunti – osata taistella erityisesti,
Saada tiedustelussa kaikki tietää vihollisista.

Lapsesta asti opetettiin kasakkia plastuntiksi olemaan.
Jälkeläisten täytyy nyt muistaa menneet.

Lampasyt
Tsaari palkinnolla suosi
Donin kasakkeja.
Sinisellä kankaalla hemmotteli
Sankareita rohkeita.

Lisäksi antoi punaista
Päivän verran kangasta.
Pieni määrä ei riittänyt...
Valtiovaranto petti.

Kuinka jaella, jakaa
Tasaisesti kangas?
Ei ole hyötyä arvailla,
Vähän se on silti...

Aatamanille annettiin
Punaista kangasta,
Kasakkien nähtäväksi kaukaa
Chekmen heidän yllä.

Tehtiin asu sininen
Donin kasakkeihin.
Punaisesta kankaasta tehtiin
Lampasyt housuihin.

Jäännöksistä lakkeihin
Reunus ympärille ommeltiin
Ja kautta vuosisatojen legenda
Siitä kantautui.

Kaikki jaettiin rehellisesti,
Että ei syntyisi loukkuja.
Kasakkien muinainen viisaus
Siitä vuosisadat kertovat...

Sillä ei syyttä revitty
Lampasyjä kasakkien päältä.
Juuri perää sorrettiin
Neuvostojen Donilaisten.

Pelättiin heidän vapautta,
Sotaosaamista.
Siksi päätettiin
“Lampasyjä” hävittää.

Kasakkipiiri
Kenellä kunnia ei pidä, sen ymmärtää keppi
Kasakkipiiri – vapauden vallan huipulla.
Kohisi täytetty majaanti,
Kasakit lakit riisuvat:
Mitä sanoo nyt aatamani?

Liput kannettiin piiriin,
Papisto kirkosta saapui,
Penkit vanhuksille tuotiin...
Syytölliset esaul johdatti.

Ennen aatamanin puhetta
Kaikki esaul varoittaa:
– Vaihda hiljaisuus, staniitsa, majantilla,
Sillä aataman on sanansa lausunut.

Kaksi kertaa miekanisku kajahti:
– Petos perheissä, kasakit.
Stepan Anisimov viisarin kanssa
Vihastuneiden kanssa, donilaiset.

Javo jana piirin luona nonya,
Annetaan hänen puhua.
Hän, kyyhky, tuskin kävelee –
Hän pian kasakin synnyttää.

Vaimo huutaa aatamanille:
– Viiksen kanssa mieheni steppissä harhaili.
Kun rupesin häntä moittimaan,
Hän minut julmasti löi.

Pyydän suojaa piirin edessä,
En jaksa enään hänen kanssaan elää.
Kuolen pian vaivan vuoksi:
Talouden ylläpitää minulta mahdoton.

Anoppi ja appiukko eivät suvaitse häntä.
Javo hänet vietiin pahan syvyyteen.
Viikseni juoksevat meillä markkinoilla:
Ei elämää, vaan katkera, surullinen nauru...

Vanhuus piirin aikana kihisi:
– Janoa ei ole oikeus lyödä!
– Millä sitten sukua herättää,
Kun päivä ja yö hänen päällään työ?

– Jos janoa on, älä pidä kuin vaimoa,
Anna kuljeksia nuorten kanssa.
Taloutta paremmaksi hoida,
Vaimoasi pian synnyttää.

– Viikseni on häpeämättömille
Ruoskittava tai kaivettava pahaan paikkaan,
Että kunniaansa osaisi
Ilman miestä pyhyydessä vaalia...

Kaikki kuuntelivat aatamania vakavasti:
Ei vaimoja pidä loukata.
Hän seisoi, kulmakarvat rypistyneinä:
– Kuunnelkaa minua, ystävät!

Ei sovi lyödä lapsia eikä naisia,
Vihollisen kanssa on taisteltava.
Terveitä lapsia ei voi synnyttää
Vaimo‑halvattu... Tiedä tämä!

Kun pelko nousee vaimon sieluun,
Ei rohkeita lapsia hänellä synny.
Pyhää lupausta ei saa rikkoa.
Ruoskat tulevat…

Jos vaimo pyytää eroa,
Javolle meidän pitää vaimolle antaa.
Ja kasakki – saatana perseen,
Sellaisen pois steppiin ajaa.

Jos hän on valmis anteeksiantoon
Ja lupaa miehen takaisin ottaa,
On ankarasti ruoskittava
Hänen kanssaan piirin edessä.

Mutta viikseni... Kul‑ voi veteen
Tai ruoskien, kuin kasakki,
Tai maahan kaivaa kaulaan asti
Eikä antaa vettä juoda…

Papaha vanhusten edessä
Poisti kunnioituksella aatamani:
– Kuka tuomitsee päätökseni?
Kuinka häpeä korjata tänään?

– Se tietenkin… kul voi veteen…
Mistä puhua tästä.
– Missä ovat miehensä retkellä?
Ja kuinka ilman heitä vaimosta tuomita?

– Kaivetaan heidän pyllyynsä maahan!
Olvossa pari päivää olkoot…
– Että häpeä olisi täysi,
Staniitsalaiset katselisivat...

– Ja Stepanille ruoska…
Kuinka varmistaa, että tyhmyys lähtisi!
– Riisu housusi! Anna!
Että selkäsi ruoska löytäisi!

Viikseni kiinni kellariin:
– Odottakoot siellä vuoroaan...
Ja kasakki kaikkien nähden piiskan alla:
– Oppi on herättää etukäteen...

Verinen jälki viirsi,
Turvonneella, sinertävällä selällä.
Nousi, syvään kumarsi
Vanhuksille, vaimolleen:

– Kiitän teitä opetuksesta,
Antakaa anteeksi, vanhukset.
Löydän tekemistä tylsyys pois viedä,
En häiritse enää vaimoani.

Ja sinä, rakas puoliso,
Anna anteeksi uskottomuuteni.
Ja että vihasta kovasta
Sinua, rakastettu, löin...

Piirissä kazakit kohisivat:
– Kaiken ratkaisi aatamani.
Viikset vain viisivat äänekkäästi:
Heitä odottaa julkinen häpeä tänään..

Valinta aatamaniksi
Kazakin kunnia ei hylkää,
kunnes hänen pää kieltäytyy
Aamusta asti staniitsa kiirehtii piiriin,
Valitsemaan aataman.
– Vanha aatamani lähtee.
– Aika loppunut – aika vaihtua.

Piiriin kannetaan liput,
Kirkosta isäntä saapuu.
Järjestystä esaulit pyytävät,
Yhteinen kansa kohisee.

Katsokoon aatamani kaikkia kumartaen
Ja sanoo sanansa kazakeille:
– Antakaa anteeksi, aatamanlaiset,
Jos joskus väärin päätin.

– Kiitämme sinua kaikesta.
– Olit arvokas aatamani.
– Hetki tullut – sinä lähdet,
Niin laki sen määrittää.

Aatamani riisuu papahan,
Kääräisee, pöydälle sen kantaa.
Chekmenillä peittää päällään
Ja buleivan vierelle asettaa.

Hän lähestyy tavallisia aatamanlaisia.
He johtavat häntä eteenpäin...
Ja kunnioittaen penkin
Hänelle kantavat.

Nyt esaul astuu piiriin,
Lukee kazakeille raportin,
Mitä vanhassa vallassa tehty on,
Kuunnella jokaisen ilo.

Loppuun puhe kumartaen
Harmaalta ja ankaralta esaulilta.
Katsoen kazakeihin jylhästi,
Miekka maahan iskettynä.

– Kenelle miekka annetaan?
Vastauksia pitäköön, donilaiset!
Riidelkää, älkää hiljaa olko!
Kenet määrättäväksi, kazakit?

Kiljahduksista piiri kunnioituksesta räjähti:
– Matvei! Yakov! Pietari!
– Yerjoma... Hyvä! Valitkaa!
Hänelle johtaa aika.

Kädet esaul levittää:
– Keneen luotamme.
Ansaittuja kaikki ehdokkaat,
Nyt, ystävät, äänestään.

Viimein Pietari valittiin.
– Palvele staniitsaa, aatamani.
– Sinut tänään valitsi koko kansa,
Ota vastaan valta miekasta.

Orjantappuraviitta, lyijyn ylin osa,
Kanna arvokkaasti, älä pudota!
Ja säilytä kazakin kunnia lain mukaan
Kansan edessä kunniassa.

Lakot peittivät aatamanin,