Miten ahdistus ja masennus vaikuttavat kipukokemukseen ja kipujen kroonistumiseen?

Ahdistus ja masennus voivat osaltaan edistää kivun ilmenemistä ja pahenemista (Bushnell et al., 2013; Kawai et al., 2017; Kroenke et al., 2013). Kivun aistimuksen ja siihen liittyvän tunneperäisen käsittelyn roolin ymmärtäminen on siis elintärkeää. Tällainen kokonaisvaltainen ymmärrys ei ainoastaan edistä kivun syntymekanismien tuntemusta, vaan myös luo pohjaa tehokkaampien hoitomuotojen kehittämiselle. Ahdistuksen ja masennuksen vaikutusten ymmärtäminen kipu-aistimuksen ja siihen liittyvän tunneperäisen käsittelyn tasolla mahdollistaa kohdennettujen interventioiden luomisen, jotka eivät keskity pelkästään kivun aistimukseen, vaan myös siihen liittyviin psykologisiin oireisiin.

Ahdistuksella on huomattava vaikutus kroonisen kivun kokemukseen, aivan kuten äkillisellä kivun aistimisella. Pelon-välttämismalli selittää, kuinka ahdistus voi edistää kivun kroonistumista (Vlaeyen & Linton, 2012). Tämä malli toimii seuraavasti:

1. Kivun pelko johtaa välttämiskäyttäytymiseen.

2. Välttämiskäyttäytyminen johtaa liikunnan vähenemiseen ja passiivisuuden lisääntymiseen.

3. Passiivisuus pahentaa sekä fyysistä että psykologista tilaa.

4. Tämä heikentynyt tila lisää kivun ja toimintarajoitteiden todennäköisyyttä.

Kivun liittyvä ahdistus voi ennakoida pysyvän kivun ja pitkäaikaisen toimintakyvyn heikkenemisen. Esimerkiksi tutkimukset ovat osoittaneet, että preoperatiivinen ahdistus voi liittyä postoperatiivisen kroonisen kivun kehittymiseen (Kehlet et al., 2006; Peters et al., 2007; Theunissen et al., 2012), ja että ahdistus voi olla ennustaja esimerkiksi selkäkivun kehittymiselle (Linton et al., 2000; Picavet et al., 2002). Ahdistus näyttää voimistavan kivun subjektiivista kokemusta, laukaisevan haitallista käyttäytymistä kroonisen kivun potilailla ja edistävän kroonisten kipuoireyhtymien kehittymistä.

Masennus tai masentuneet mielialat ovat yleisiä kroonisen kivun potilailla. On vaikea sanoa, ovatko nämä masennustilat kroonisen kivun seurausta vai mahdollinen syy ja kroonistumisen ajuri. Pitkäaikaiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että masennuksesta kärsivät ihmiset kokevat useammin selkäkivun jaksoja, ja preoperatiivinen masennus lisää riskiä krooniseen postoperatiiviseen kipuun (Hinrichs-Rocker et al., 2009; Jarvik et al., 2005). Tämä viittaa siihen, että masennus voi olla mahdollinen syy tai ajuri krooniseen kipuun ja on myös voimakkain ennustaja kroonisen kivun kehittymiselle pitkittäistutkimuksen mukaan (Meyer et al., 2007; Reid et al., 2003). Lisäksi on havaittu, että masentuneilla kipupotilailla sensorisen ja erottelukyvyn alueiden aktivoituminen kivunaiheuttajien aikana ei korreloi masennuksen laajuuden kanssa, mutta tunneperäisten aivoalueiden, kuten insulan tai amygdalan, aktiviteetti sen sijaan korreloi (Giesecke et al., 2005).

Iän, sukupuolen ja muiden ei-muokattavien sosiodemografisten tekijöiden, kuten alkuperän tai vanhempien koulutustason, on perinteisesti ajateltu olevan kroonistumisen riskitekijöitä. Vaikka osittaisia todisteita tämän tukemiseksi on olemassa (van Hecke et al., 2013), nämä tekijät näyttävät olevan vain heikkoja kivun kroonistumisen ajureita (Tanguay-Sabourin et al., 2023).

"Kivun ei määrittele vain kipu, vaan myös elämä määrittelee kivun voimakkuuden ja sen arvioinnin." (Müller-Busch, 2019)

Onko asennolla yhteys selkäkipuun? Tutkimustulokset ja käytännön pohdintaa

Selkäkipu ja sen yhteys asentoon ovat olleet pitkään tieteellisen ja käytännön keskustelun kohteena. Monet tutkimukset ovat tutkineet tätä yhteyttä, mutta toistaiseksi ei ole pystytty osoittamaan suoraa syy-yhteyttä asennon ja kivun välillä. Esimerkiksi meta-analyysissä, jossa tarkasteltiin lordoosin esiintyvyyttä selkäkipupotilailla, ei havaittu eroa oireettomiin ryhmiin verrattuna (Laird et al., 2014). Erilaiset systemaattiset katsaukset ovat osoittaneet, että suurin osa tutkimuksista ei ole voinut todistaa vahvaa yhteyttä asennon poikkeavuuksien ja selkäkivun välillä (Roffey et al., 2010). Vaikka joissain tutkimuksissa on havaittu yhteys, se on yleensä ollut heikko ja vähäinen, eikä viittaa suoraan syy-seuraussuhteeseen.

Selkäkivun ja asennon välinen yhteys on monimutkainen. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin 731 koululaisen asentoa ja kysyttiin heidän selkäkivuistaan, havaittiin, että lordoosi oli voimakkaampaa lapsilla, jotka olivat kokeneet selkäkipuja edeltävällä viikolla (Sainz de Baranda et al., 2020). Tämä tutkimus kuitenkin ei voinut todistaa, että lordoosin voimakkuus olisi kivun syy. On yhtä lailla mahdollista, että kipu on itse asiassa johtanut voimakkaampaan lordoosiin, koska kipu voi muuttaa kehon asentoa suojellakseen kivuliasta aluetta.

Lantion asennon ja selkäkivun välinen yhteys on kyseenalainen. Esimerkiksi lantion kallistuksen tarkastelu ei tarjoa luotettavaa tietoa lannerangan oikeasta asemasta, koska anatomiset merkit vaihtelevat yksilöittäin ja voivat vaikuttaa siihen, miten asento tulkitaan. Tällaiset rakenteelliset erot voivat saada aikaan harhakäsityksiä asennon poikkeavuuksista, vaikka niitä ei todellisuudessa olisi.

Vaikka monet tutkimukset ovat osoittaneet, ettei asennon poikkeavuudet itsessään aiheuta selkäkipuja, se ei tarkoita, että asento olisi täysin merkityksetön. Erityisesti asennon monipuolistaminen voi auttaa estämään alaselkäkipuja. Liikkuminen ja asennon vaihtaminen pitkin päivää ovat tärkeitä tekijöitä, jotka voivat lievittää alaselän kipua (Booth et al., 2012; Foley et al., 2016). Tämä viittaa siihen, että tärkeämpää kuin etsiä täydellistä asentoa, on vaihdella asentoa ja liikkua säännöllisesti.

Asennon ja selkäkivun välinen yhteys ei ole yksinkertainen, eikä asennon korjaaminen ole se ratkaisu selkäkipujen ehkäisemiseksi. Sen sijaan painopiste tulisi olla liikkeessä ja asentojen vaihtelussa, ei täydellisen asennon etsimisessä. Postuuri ei ole ongelma sinänsä, vaan asennon yksitoikkoisuus voi olla riskitekijä. Kivun hallinta ja ehkäisy vaativat monipuolista lähestymistapaa, jossa huomioidaan liikkumisen ja asennon dynaaminen luonne.

Endtext

Miten kivun ja liikuntaelinsairauksien hoito kehittyy: Kivun hallinta ja tietoisuuden lisääminen hoitoprosessissa

Kivun käsittelemisessä ja liikkumiskyvyn palauttamisessa on ollut suuria edistysaskeleita viime vuosikymmeninä. Uudet tutkimukset ja hoitomallit painottavat kivun monimutkaista luonteen ymmärtämistä ja sen hallintaan liittyvää psykososiaalista lähestymistapaa. Kivun kokemus ei ole pelkästään fyysinen, vaan siihen vaikuttavat myös psykologiset ja ympäristölliset tekijät, kuten pelot ja uskomukset. Näiden tekijöiden huomioiminen hoitoprosessissa on tärkeää tehokkuuden parantamiseksi ja potilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi.

Yksi keskeisistä tekijöistä on kivun ja pelon välinen yhteys. Pelon välttäminen, erityisesti pelko liittyen liikkumiseen tai fyysisiin aktiviteetteihin, on yleinen ongelma monilla kroonista kipua kokevilla potilailla. Tällöin keho ja mieli saattavat alkaa yhdistää liikkumisen kipuun ja näin estää liikuntaa entisestään, mikä johtaa lihasjäykkyyteen, toimintakyvyn heikkenemiseen ja kivun kroonistumiseen. Esimerkiksi tutkimukset ovat osoittaneet, että pelon välttelyn vähentäminen ja asteittainen altistaminen liikunnalle voivat merkittävästi parantaa potilaiden toimintakykyä ja vähentää kipukokemuksia.

Uusien hoitomuotojen, kuten terapeuttisen neurotieteellisen koulutuksen, on havaittu parantavan kipuun liittyvää tietämystä. Tällainen koulutus voi auttaa vähentämään pelkoa ja väärinkäsityksiä kivusta, mutta sillä ei aina ole suoraa vaikutusta asenteisiin tai uskomuksiin kivusta. Esimerkiksi ensimmäisen vuoden fysioterapeuttiopiskelijat voivat parantaa kipuun liittyvää tietämystään, mutta heidän asenteensa kivun käsittelyyn eivät välttämättä muutu merkittävästi. Tämä osoittaa, kuinka tärkeää on paitsi tietoisuuden lisääminen myös uskomusten ja asenteiden käsitteleminen osana hoitoprosessia.

Liikuntainterventioiden tehokkuus on myös ollut monien tutkimusten keskiössä. Erityisesti kroonisen niskakivun hoidossa on saatu lupaavia tuloksia liikuntainterventioista, jotka on kohdennettu erityisesti yksilön kipuun ja toimintakykyyn. Liikunta ei vain paranna lihasten kuntoa ja liikkuvuutta, vaan se voi myös vaikuttaa aivojen rakenteellisiin muutoksiin ja siten muuttaa kivun kokemusta. Esimerkiksi tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunnan jälkeen kivun lievittyminen voi olla erilaista niillä, jotka reagoivat hoitoon positiivisesti verrattuna niihin, jotka eivät koe yhtä suuria muutoksia.

Kivun ja liikunnan välinen yhteys on monin tavoin sidoksissa siihen, kuinka kivun kokemusta tulkitaan. Kivun ymmärtäminen ei ole pelkästään lääketieteellistä; siihen liittyy myös psykologisia tekijöitä, kuten pelot ja uskomukset, jotka voivat estää hoidon onnistumisen. Kivun koulutuksessa ja hoidossa onkin tärkeää ottaa huomioon ei vain fyysinen tekijä, vaan myös psykologinen näkökulma, joka auttaa potilasta ymmärtämään kivun luonteen ja ehkäisemään turhia pelkoja ja väärinkäsityksiä.

Samalla on tärkeää huomioida, että kivun hallinnassa ei ole universaalia ratkaisua. Hoitomallien tulisi olla yksilöllisiä ja perustua potilaan kokemuksiin ja tarpeisiin. Hoito, joka auttaa yhtä henkilöä, ei välttämättä ole yhtä tehokas toiselle, sillä kivun kokemus ja sen hallinta voivat poiketa suuresti yksilöiden välillä. Erityisesti psykososiaalisten tekijöiden rooli kivun kokemisessa tulee ottaa huomioon. Kivun pitkäaikaisessa hallinnassa on tärkeää, että potilaat saavat tukea ja koulutusta, joka auttaa heitä ymmärtämään kivun hallinnan mahdollisuudet ja rajoitteet. Tämä auttaa vähentämään epätoivoa ja parantaa hoidon sitoutumista.

Kivun ja liikuntaelinsairauksien hoidon edistysaskeleet viittaavat myös siihen, että tulevaisuudessa hoitomenetelmien tulee yhdistää enemmän psykososiaalisia, neurotieteellisiä ja liikunnallisia näkökulmia. Terapeuttinen lähestymistapa, joka ottaa huomioon paitsi kivun fysikaaliset myös psykologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet, on avain tehokkaaseen hoitoon ja potilaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kivun hoito ei siis ole pelkästään fyysinen prosessi, vaan siihen liittyy monimutkainen verkosto, joka tarvitsee laajaa ymmärrystä ja eri hoitomuotojen integroimista.