Donald Trumpin käyttäytymistä ja puheita on useaan otteeseen käsitelty julkisuudessa, ja ne tarjoavat kiistattomia esimerkkejä hänen epävakaasta luonteestaan. Hänen raivokkaat reaktionsa, impulsiiviset päätöksensä ja hallitsematon vihansa ovat tulleet tunnetuksi, sillä hän on muun muassa erottanut ja uhannut FBI:n johtajaa tämän todistuksen jälkeen, laukonut yli 50 ohjusta 72 tunnin sisällä nähdessään järkyttävän kuvan uutisissa, ja kääntänyt oman Lähi-idän politiikkansa päälaelleen. Tällaiset äkilliset ja harkitsemattomat teot, jotka rikkovat diplomaattisia normeja ja luovat kansainvälisiä jännitteitä, eivät ole poikkeuksia vaan osa hänen tavaramerkkiään. Tällainen toiminta on tyypillistä psykopaatille, joka ei kykene tuntemaan empatiaa tai katumusta muiden vahingoittamisesta.

Trumpin psykopatiaan liittyy useita keskeisiä piirteitä. Yksi niistä on äärimmäinen narsismi, joka yhdistyy välinpitämättömyyteen muiden ihmisten kärsimyksistä ja laajempien yhteiskunnallisten sääntöjen tai moraalin kunnioittamiseen. Tämä ei ole pelkästään egon kasvattamista vaan halua kontrolloida ja tuhota ne, jotka vastustavat itseään. On myös huomattavaa, kuinka hänen paranoia ja epäluottamus muita valtioita kohtaan luo vakavan riskin maailmansodalle. Tällaisen johtajan reaktiot kansainvälisiin haasteisiin voivat muuttua henkilökohtaisiksi hyökkäyksiksi, ja hän voi reagointinsa takia tehdä äkillisiä, harkitsemattomia tekoja, kuten sotatoimia.

Psykopaattisten piirteiden omaavat johtajat, kuten Trump, voivat helposti luoda kansainvälisiä kriisejä saadakseen lisää valtaa. Heidän on tärkeää saada jatkuvasti vahvistusta valitsemalleen tielle, ja he turvautuvat helposti manipulatiivisiin keinoihin – esimerkiksi hyökkäämällä vapaata lehdistöä vastaan tai kyseenalaistamalla totuudenmukaisia tietoja omien valheidensa tueksi. Tämä toimii kuin itseään ruokkiva kierre: mitä enemmän he kohdistavat kritiikkiä itseään kohtaan, sitä enemmän he ajautuvat paranoiaan, mikä puolestaan ruokkii uusia valheita ja vihamielisiä toimia.

On tärkeää ymmärtää, että Trumpin tapauksessa ei ole kyse pelkästään psykopatiasta tai narsismista. Kyseessä on monimutkainen tilanne, jossa nämä piirteet yhdistyvät ja luovat yhdessä vaarallisen kokonaisuuden. Donald Trump ei ole vain henkilö, joka on hyvä manipuloimaan muiden tunteita omaksi edukseen – hän on myös henkilö, joka ei kykene käsittelemään muiden mielipiteitä, ja näin ollen hän saattaa turvautua äärimmäisiin toimiin suojellakseen omaa asemaansa. Tämä ei ole pelkkä temperamentin tai johtamistavan ongelma, vaan se on osa laajempaa, psykopaattista käyttäytymistä, joka voi johtaa äärimmäisiin seurauksiin.

Tämän ymmärtäminen on elintärkeää, sillä vaarallinen psykopatia ei ilmene vain yksilön käyttäytymisessä, vaan sillä on syviä seurauksia koko yhteiskunnalle. Demokratiassa, jossa eri mielipiteet ja moninaisuus ovat perusarvoja, psykopaatin kaltaisen johtajan ajattelutapa on täysin ristiriidassa tämän kanssa. Hänen mielentilansa on keskittynyt vain oman vallan ja itsetunnon vahvistamiseen, ei kansan hyvinvointiin tai oikeudenmukaisuuteen.

Tässä yhteydessä on syytä pohtia, miten vapaata tiedonvälitystä ja oikeudenmukaisia järjestelmiä voidaan suojella ja miten yhteiskunnat voivat vastustaa tätä lajia poliittista manipulaatiota. Samalla on huomattava, että vaara ei ole vain yksittäisten henkilöiden mielipiteiden manipuloimisessa, vaan siinä, kuinka helposti tällainen manipulaatio voi johtaa suurempiin yhteiskunnallisiin kriiseihin – jopa sodan syttymiseen.

Endtext

Miten presidentti Kennedy hallitsi Kuuban ohjuskriisin neuvottelut ja päätökset?

Vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisi on esimerkki monisyisestä poliittisesta tilanteesta, jossa henkilökohtaiset ominaisuudet, neuvonantajien moninaiset näkemykset ja kansainväliset paineet lomittuvat toisiinsa. Presidentti John F. Kennedy onnistui navigoimaan tämän vaarallisen kriisin kautta harkiten ja tasapainoisesti, ottaen huomioon vastapuolen näkökulmat ja laajemman kansainvälisen tilanteen.

Kennedyn neuvonantajat olivat jakautuneita kahtia: osa vaati voimakkaita iskuja ja invaasiota, kun taas toiset, kuten puolustusministeri McNamara, painottivat maltillisempaa linjaa ja diplomaattisia ratkaisuja. Neuvottelujen keskiössä oli kysymys siitä, kuinka vastata Neuvostoliiton ohjusten sijoittamiseen Kuubaan niin, ettei syntyisi ydinsotaa. Presidentti valitsi tiukan mutta tarkoin harkitun toiminnan: merisaarto, joka estäisi ohjusten kuljetuksen, mutta vältti suoran hyökkäyksen Kuubaan. Tämä strategia asetti Neuvostoliiton kovaan testiin, mutta jätti myös mahdollisuuden neuvotteluille.

Kennedyn kyky asettua toisen osapuolen asemaan ja ymmärtää Neuvostoliiton johtajan Khrushchevin näkemyksiä oli ratkaisevaa. Hän tiedosti, että molemmat osapuolet halusivat välttää ydinuhan ja että äärimmäinen painostus saattoi ajaa toisen osapuolen epätoivoiseen ja tuhoon johtavaan tekoon. Kennedy vältti Neuvostoliiton “nurkkaukseen ajamista” ja valitsi neuvottelut sovinnon keinona, vaikka kriisin aikana tuli vastaan myös kovia ja uhkaavia viestejä.

Presidentti myös aktiivisesti vahvisti Yhdysvaltojen kansainvälistä asemaa ja uskottavuutta. Hän varmisti OAS-järjestön tuen ja sai merkittävää kannatusta Euroopan liittolaisilta, kuten Ranskan presidentti Charles de Gaullelta. Näin hän loi laajaa poliittista tukea, joka vahvisti Yhdysvaltojen neuvotteluasemaa.

Kriisin lopputulos osoitti, että johtajuus ei perustu vain henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai voimakkaisiin sotilaallisiin ratkaisuihin, vaan kykyyn ymmärtää ja sovittaa yhteen monimutkaisia näkökulmia ja käyttäytymismalleja. Kennedy ei ainoastaan kuunnellut neuvonantajiaan, vaan myös hallitsi tilannetta niin, että erilaiset mielipiteet ja paineet eivät johtaneet eskalaatioon. Hän sovelsi myös diplomaattista taitoa neuvotteluiden käymisessä – esimerkiksi lupaamalla Neuvostoliitolle Yhdysvaltojen ohjusten poiston Turkista, muttei kuitenkaan julkisesti eikä samanaikaisesti.

Kennedyn neuvottelutyyli kuvasti Basil Liddell Hartin sotateoreettisia periaatteita: pysy vahvana, säilytä maltti, älä koskaan ajoi vastapuolta nurkkaan, auta vastapuolta säilyttämään kasvonsa ja katso asioita hänen näkökulmastaan. Näiden periaatteiden noudattaminen mahdollisti sen, että kriisi saatiin ratkaistua ilman ydinsotaa.

Kennedyn tapa ottaa vastaan monipuolista neuvontaa, myös eri poliittisilta tahoilta kuten republikaaneilta, osoitti kykyä ylittää puoluerajat ja hyödyntää laajaa asiantuntijajoukkoa. Tämä moninaisuus ja kyky yhdistää erilaiset näkemykset vahvisti hänen päätöksentekoaan ja johti lopulta kriisin ratkaisuun.

Tämän historian valossa on tärkeää ymmärtää, että johtajuus kriisitilanteissa ei ole yksin henkilön ominaisuuksien summa, vaan jatkuvaa vuorovaikutusta ympäristön ja henkilön välillä. Päätöksenteon onnistuminen edellyttää kykyä arvioida laajasti kontekstia, hallita erilaisia intressejä ja säilyttää rauhallinen, rationaalinen ote vaikeissakin paikoissa.

Lisäksi on olennaista tiedostaa, että konfliktien ratkaisussa yksipuoliset kovistelut harvoin tuovat kestävää ratkaisua. Diplomatia, toisen osapuolen asemaan asettuminen ja kasvot säilyttävä neuvottelutapa voivat estää tilanteen eskaloitumisen ja avata mahdollisuuden pitkäaikaiseen rauhaan. Kennedy esitti mallin, jossa johtajuus näkyy ennen kaikkea maltillisessa, harkitsevassa toiminnassa ja kyvyssä tehdä vaikeita päätöksiä vastoin paineita ja odotuksia.

Miten arvioida presidentin toimintakykyä kansallisen turvallisuuden näkökulmasta?

Vuonna 2017 useat mielenterveyden ammattilaiset herättivät huolen Yhdysvaltain presidentin mielenterveydellisestä toimintakyvystä ja sen vaikutuksesta kansalliseen turvallisuuteen. Heidän näkemyksensä mukaan presidentin impulsiivinen, arvaamaton ja provosoiva käytös, yhdistettynä kyvyttömyyteen käsitellä virallisia tietoja ja rajoja, loi vakavan uhkan paitsi maan sisäiselle vakaudelle myös kansainvälisille suhteille ja ydinaseiden hallinnalle. Tämä herätti tarpeen harkita Yhdysvaltain perustuslain 25. lisäyksen pykälää 4, joka käsittelee presidentin kyvyttömyyttä toimia tehtävässään.

Mielenterveysasiantuntijat korostivat, että pelkkä poliittinen kritiikki ei riitä, vaan tarvitaan riippumaton, puolueeton asiantuntijapaneeli arvioimaan presidentin kykyä hoitaa tehtäviään. Tällainen paneeli koostuisi neuropsykiatreista, kliinisistä psykologeista, neurologeista ja sisätautien erikoislääkäreistä, jotka yhdessä voisivat arvioida fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn kokonaisvaltaisesti. Paneelin työ tulisi olla luottamuksellista, mutta sen tehtävänä olisi tuoda julki ne terveydelliset puutteet, jotka estävät presidenttiä hoitamasta virkaansa asianmukaisesti.

Presidentin käytöksen analyysi osoitti monia huolestuttavia piirteitä: aggressiiviset ja vihamieliset purkaukset, median ja tuomioistuinten jatkuva arvostelu ja halventaminen, valheelliset ja kiistanalaiset väitteet, epäluottamus viranomaisiin sekä provokatiiviset lausunnot suhteessa kansainvälisiin toimijoihin. Erityisesti ydinaseiden hallintaan liittyvä impulsiivisuus ja vastuun vähättely lisäävät vakavaa riskiä. Näiden seikkojen valossa on perusteltua vaatia lakisääteistä, järjestelmällistä ja riippumatonta seurantaa presidentin ja varapresidentin terveydentilasta.

Paneelin tehtäväksi ehdotettiin myös tulevien presidentti- ja varapresidenttiehdokkaiden arvioimista ennen vaaleja sekä vuosittaista terveydentilan tarkastusta istuville viranhaltijoille. Tällainen ennakoiva ja jatkuva arviointi voisi ehkäistä kriisitilanteita ja lisätä hallinnon vakautta.

On tärkeää ymmärtää, että tällainen arviointi ei ole poliittinen toimenpide vaan kansallisen turvallisuuden ja demokraattisen järjestelmän suojelukeino. Vaikka psykiatriset arviot ovat luottamuksellisia ja niitä tulee käyttää vastuullisesti, julkinen keskustelu mielenterveydestä ja johtajuudesta on välttämätöntä, kun kyseessä on maailman suurimman ydinasevaltion hallinta. Lukijan on syytä tiedostaa, että psyykkinen vakaus ei ole pelkkä yksityiskysymys, vaan sillä on suoria ja kauaskantoisia vaikutuksia globaaliseen turvallisuuteen ja demokratian toimivuuteen. Mielenterveyden arviointi johtajilta on osa vastuullista valtiollista toimintaa ja kansalaisten suojelemista.

Mikä on HALE ja miten se lasketaan väestötasolla?
Mikä määrittää sosiopaatin primitiivisen tunne-elämän ja sen vaikutukset?
Miksi teknologian etiikkaa ei voi enää sivuuttaa?