Descartes’n ajatus “Ajattelen, siis olen” voidaan muuttaa Trumpin tapauksessa muotoon “Ajattelen sen, joten se on totta.” Tämä röyhkeä suhde todellisuuteen on jatkunut luotettavana osana hänen luonteenpiirrettään: mikään fakta, jonka hän uskoo olevan totta – usein sen jälkeen, kun on lukenut sen joltakin äärioikeistolaiselta verkkosivustolta – ei koskaan tarkisteta tai kyseenalaisteta. Tämä suurenteleva itsetunto on osa sitä paranoidia, joka selvästi hallitsee Trumpin ajattelua. Teenkö minä diagnosoinnin presidentti Trumpista? No, ehkä en ja ehkä kyllä – mutta mitä tahansa olenkin tekemässä, on yksi asia, jota en aio tehdä: kiistää sitä, mitä kuulen ja näen Trumpilta itseeltään televisiouutisissa ja luotettavassa lehdistössä. CNN:n, MSNBC:n, New York Timesin ja Washington Postin pyrkimykset pitää kansa ajan tasalla Trumpin ja hänen hallintonsa toimista ovat olleet ratkaiseva tekijä estäessään häntä aiheuttamasta lisää vahinkoa, menemästä todella radikaaliin suuntaan, kuten Hitlerin aikakauden totalitaristisiin hallintoihin. Tästä syystä Trumpin hyökkäykset lehdistöä vastaan, hänen syytöksensä siitä, että todellinen uutisointi on "valeuutisia", ovat lievennetty versio äärimmäisempää mediavaltausten yritystä, joka on tavallista totalitaarisissa hallinnoissa. Trump ei ole pystynyt tai halunnut ottaa haltuunsa uutismedioita ja sulkea niitä, mutta hän on yrittänyt väittämällä, että ne, jotka kyseenalaistavat hänen kampanjansa osallisuuden Venäjän vaaliväliintuloon, eivät hyväksy sitä, että tälle mahdollisuudelle ei ole pohjaa.

Monet toimittajat, kuten Thomas Friedman, Rachel Maddow ja Lawrence O’Donnell, ovat ehdottaneet, että Trump on “hullu.” Viime aikoina, liittyen hänen päätökseensä erottaa FBI:n johtaja James Comey, monet ovat todenneet, että presidentti Trump on “rauhoittumaton.” Nämä kuvaukset tulevat älykkäiltä ei-psykiatrisilta henkilöiltä, jotka ovat rajoittuneita käyttämään tällaista kieltä kuvatakseen vaikutelmiaan miehestä ja hänen ajattelustaan. Donny Deutsch puhui Morning Joessa itse asiassa vastaan Goldwater-sääntöä ja kysyi, milloin psykiatrit aikovat kommentoida sitä, mitä he näkevät presidentti Trumpista. Deutsch korosti tarpeen jättää huomiotta Goldwater-sääntö ja tukea niitä, jotka epäilevät oikein, että Trumpin mielentila on yhteensopimaton hänen nykyisen virka-asemansa kanssa. Paranoidi, ylireagointiherkkä, suurenteleva, huonosti informoitu johtaja kuten Donald Trump, joka on ympäröinyt itsensä kabinetilla ja neuvonantajilla, jotka joko eivät kykene tuomaan häntä pois hänen paranoidisista epäilyksistään tai vielä pahemmin, tunnistavat hänen kantansa, edustaa monitasoista uhkaa maallemme ja maailmalle.

Yksi yleisimmin kuulemani huolenaiheista potilailtani on se, että Trumpin impulsiivisuus johtaa ydinasesotaan Pohjois-Korean kanssa. Tämä huoli saattaa estää tiedostamasta sitä, mikä on jo alkanut Yhdysvalloissa, nimittäin oikeudenmukaisen ja siveellisen yhteiskunnan heikkeneminen, joka on kehittynyt FDR:n Uuden Eedenin jälkeen. Tämä yhteiskunta saavutti huipentumansa Barack Obaman presidenttikaudella, joka edusti sitä, mitä tarkoittaa olla vakaa johtaja suuressa ja voimakkaassa kansakunnassa. Trumpin tarve tuhota kaikki se, mitä Obama on saavuttanut, johtuu paranoidin luonteen vihasta hyvyyttä kohtaan muissa, joiden saavutuksia hän ei voi saavuttaa, ymmärtää tai sietää. Tällainen tuhoavuus tekee hänestä huonon ehdokkaan minkäänlaiseen terapiaan. Terapian hyvyyttä, terapeuttin kykyä ja hänen vastauksellisuuttaan kohdata potilas voidaan aina käyttää tuhon kohteena. Tällaiset yksilöt ovat usein motivoituneita hakemaan apua silloin, kun he ovat pulassa, mutta kun he ovat ratkaisseet ongelman, joka on tuonut heidät terapiaan, he paljastavat nopeasti puutteensa investoinnissa terapiaan tai terapeuttiin.

Onko presidentti Trumpin analysointi etäisyydeltä mahdollista ja eettistä? Erityisesti, estääkö APA:n uusi Goldwater-säännön versio psykiatrian ja psykoanalyysin asiantuntijaa tekemästä tällaista analyysia? Klassinen psykoanalyytikko nauraisi ajatukselle, että psykoanalyysiä voitaisiin tehdä etäisyydeltä, oli kyseessä puhelin tai Skype. Klassisen psykoanalyysin mukaan sekä analyytikon että analysoitavan täytyy olla läsnä neuvotteluhuoneessa, jotta potilaan vapaata assosiaatiota voidaan tarkkailla jatkuvasti. Alitajuntaa tulkitaan ja paljastetaan potilaalle vuorovaikutuksen hetkellä. Klassisen psykoanalyysin kriteereillä presidentti Trumpin analysointi ei olisi mahdollista. Mutta jos katsomme asiaa vuorovaikutuksellisen psykoanalyytikon näkökulmasta, on mahdollista ajatella psykoanalyyttisesti Trumpista etäisyyden kautta. Koska Trumpin mahdollisuus muodostaa merkittävä kiintymyssuhde terapeudiin on epätodennäköinen, meidän on nähtävä hänet kuvailevan pohdinnan kohteena eikä minkäänlaisen hoidon. Meidän on uskottava kaikkea, mitä hän paljastaa, ilman epäröintiä tai estoa. On tärkeää korostaa, että näitä paljastuksia ei voi normalisoida; eivätkä ne tule muuttumaan. Trump haastaa meitä kysymyksellä: “Aiotteko uskoa minua, vai aiotteko uskoa valehteleviin silmiinne?”

Trumpin ajattelun ytimessä on epäluottamus ja paranoidi reaktio niitä vastaan, jotka vastustavat häntä. Hänen kriitikot usein kohtelevat häntä kuin lasta – kuvitellen, että hän käyttäytyy vain kuin lapsi eikä aikuinen – ja ehdottavat, että hän voi silti “kasvaa.” Tämä lähestymistapa on toiveajattelua ja aliarvioi vakavasti Trumpin aikuisen paranoidin luonteen merkityksen. Hänen maailmanlopullinen visio heikentyneestä Yhdysvalloista, jonka vain hän voi pelastaa liberaalien demokraattien vastustuksesta, on niin vahva, että hän ei kykene tai halua ymmärtää muiden hyviä saavutuksia.

Miten Donald Trumpin käyttäytyminen vaikuttaa yhteiskuntaan ja johtajuuteen?

Donald Trumpin presidenttikampanja ja virkaanastuminen ovat herättäneet laajaa keskustelua hänen vaikutuksestaan yhteiskunnan asenteisiin ja johtajuuden luonteeseen. Kampanjan aikana Trump käytti toistuvasti rasistista ja etnosentristä retoriikkaa, joka kohdistui muun muassa meksikolaisiin, muslimeihin, maahanmuuttajiin, ylipainoisiin ja vammaisiin. Tämä puhe on vaikuttanut sosiaalisiin normeihin ja asenteisiin: tutkimusten mukaan sekä Trumpin että Clintonin kannattajien henkilökohtaiset ennakkoluulot näitä ryhmiä kohtaan ovat hieman laskeneet, mutta samalla heidän kokema hyväksyntänsä syrjivälle puheelle on kasvanut. Tämä kertoo siitä, että yhteiskunnan normit ovat muuttuneet sallivammiksi syrjivälle ilmaisulle, mikä antaa vihapuheelle ja häirinnälle enemmän tilaa vaikuttaa.

Trumpin käyttäytyminen ja hänen presidenttikautensa ovat luoneet ilmiön, jota on kutsuttu "Trump-ilmiöksi". Tämä viittaa erityisesti amerikkalaisten lasten kokemiin traumoihin, joita aiheuttaa uhkaava ja ahdistava ilmapiiri, jota Trumpin kampanja ja valta-asema ovat synnyttäneet. Lapset tulevat kouluun pelokkaina, ahdistuneina ja epätoivoisina, tunteina itsensä ei-toivotuksi. Tämä näkyy monien terapeuttien ja koulukuraattorien raporteissa.

Trumpin psyykkiseen vakauteen ja johtajuuteen kohdistuvat huolenaiheet eivät ole pelkästään poliittisia mielipiteitä, vaan ne pohjautuvat myös asiantuntijoiden arvioihin. Useat korkean tason kansallisen turvallisuuden ja ulkopolitiikan asiantuntijat ovat julkisesti ilmaisseet huolensa hänen kyvyttömyydestään täyttää presidentin vaativia tehtäviä. He korostavat, että presidentin on kyettävä kuuntelemaan neuvonantajiaan, ottamaan huomioon ristiriitaiset näkemykset, myöntämään virheitä ja oppimaan niistä. Lisäksi hänellä tulee olla itsehillintää, harkintakykyä ja kykyä erottaa totuus valheesta, erityisesti kun kyseessä on Yhdysvaltojen ydinaseiden käyttövalta.

Yksi pelottavimmista näkökohdista on se, että presidentillä on valta käynnistää ydinaseiskuja ilman ulkopuolista valvontaa tai hyväksyntää. Tämä valta tarkoittaa, että impulsiivinen tai emotionaalisesti epävakaa johtaja voi tehdä päätöksen, joka johtaa laajamittaiseen tuhoon hyvin lyhyessä ajassa. Historia tuntee tapauksia, kuten Majuri Harold Heringin tapaus, jossa kyseenalaistettiin ydinaseiden laukaisukäskyn lainmukaisuus ja johtajan psyykkinen kelpoisuus, mutta kysymyksiin ei ole vieläkään saatu vastausta.

Trumpin nousu valtaan on samalla ravistellut globaalia poliittista järjestystä ja johtajuuden luonnetta. Hänen narsistiset piirteensä – avoin valehtelu, impulsiivinen päätöksenteko, suhteiden hallinnan kyvyttömyys – ovat synnyttäneet johtajuusaukkoa, jossa tarvittava vakaus ja harkinta puuttuvat. Lisäksi hänen perheensä jäsenet, jotka ovat poliittisesti kokemattomia, ovat saaneet keskeisiä neuvonantajarooleja, mikä on entisestään vähentänyt kontrollin ja tasapainon mekanismeja.

On tärkeää ymmärtää, että tällainen johtajuuden malli ei ainoastaan vaaranna kansallista turvallisuutta vaan myös muuttaa yhteiskunnallisia normeja ja lisää hyväksyntää vihamieliselle ja syrjivälle käytökselle. Yksilölliset asenteet ja käyttäytyminen muovautuvat sosiaalisten normien mukaan, ja kun johtaja julkisesti hyväksyy tai jopa edistää negatiivisia ennakkoluuloja, se voi normalisoida väkivaltaisen ja syrjivän puheen. Tämä puolestaan heikentää yhteiskunnan koheesiota ja lisää haavoittuvien ryhmien pelkoa ja syrjäytymistä.

Siksi on olennaista tarkastella johtajuutta ja sen vaikutuksia kokonaisvaltaisesti – ei pelkästään politiikan tasolla, vaan myös sosiaalisten normien, mielenterveyden ja kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Johtajan psyykkinen vakaus ja kyky tehdä harkittuja päätöksiä ovat elintärkeitä elementtejä, jotka vaikuttavat sekä maan sisäiseen hyvinvointiin että sen asemaan maailmassa.

Narsistinen hallitsijan ja hänen seuraajiensa psykologinen dynamiikka yhteiskunnassa

Narsistisen yksilön oma psyyke, joka projisoituu ympärilleen, on yksi hallitsijoiden ja heidän seuraajiensa käyttäytymisen ja ideologioiden perustaa. Nämä projektiot jakautuvat ja voimistuvat narsismin pienten erojen kautta (Freud, 1991), joka mahdollistaa merkityksettömien erojen suurentamisen omien ja muiden välillä. Tällöin voi kasvattaa ja vahvistaa negatiivisia projisioita, jotka oikeuttavat halveksunnan ja aggression suuntaamisen muita kohtaan. Tyranni ja hänen kannattajansa valitsevat tyypillisesti uhrikseen yhteiskunnan jäsenet, jotka eivät ole pelkästään erilaisia, vaan myös heikompia. Tyranni ruokkii tätä aggression nousua, jotta voi vahvistaa omaa valtaansa, mutta myös peittää omaa narsismiaan ja korjata lapsuudessa kokemiaan narsistisia haavoja.

Narsistinen vanhempi, joka toimii hyväksikäyttäjänä ja tyrannina, on suojattu omien haavoittuneiden ja alistettujen osien projisoimisella toisiin. Näin palataan autoritaariseen, järjestystä ja tottelevaisuutta vaativaan yhteiskunnalliseen tilaan, jota tyranni lupaa, kun hän itse omaksuu isän roolin suojelijana ja ohjaa oman sekä seuraajiensa aggression ulkoisiin muihin, jotka eivät liity mitenkään näiden itse koettuihin vääryyksiin.

Tyrannin ja hänen seuraajiensa narsismi paljastaa paljon heidän omasta haavoittuneisuudestaan. Mitä suurempi narsistinen haava seuraajilla on, sitä suurpiirteisempi johtaja on tarpeen sen korjaamiseksi. Vaikka tyrannin suuruus saattaa vaikuttaa groteskilta ja absurdeilta muiden kuin narsististen henkilöiden silmissä, hänen seuraajilleen hän edustaa kaikkea sitä estettyä ja kiellettyä suuruutta, joka nyt heidän vallassa lopultakin voi kukoistaa. Esimerkiksi Hitlerin kuvitelma tuhannen vuoden valtakunnasta ei tuntunut ollenkaan naurettavalta tai vaaralliselta monille Saksassa ensimmäisen maailmansodan katastrofista kärsineille, kuten myös Stalinin kommunistinen diktatuurimalli ei ollut vieras ajatus hänen alamaisilleen.

Narsismi on sokea itselleen, ja sen luonnollinen seuraus on muiden ihmisten dehumanisointi. Kun narsistin heikentäviä ja alistettavia osia projisoidaan muihin, oikeutetaan kaikki väkivallan muodot heidän kohdallaan. Narsistisen ryhmän sisällä tämä asenne leviää pelottavan helposti, ja se indikoi narsistista vihaa, joka keskittyy kaikkeen heikkoon ja ei-toivottuun sekä sisäisessä että ulkoisessa maailmassa. Tämä viha yhdessä suurta kunnianhimoa sisältävien unelmien kanssa vahvistaa siteen tyrannin ja hänen seuraajiensa välillä niin, että se pysyy läpäisemättömänä todellisuuden edessä. Se myös tekee tyrannin vallasta helpompaa, sillä hänen ei tarvitse paljon vaivautua tartuttamaan seuraajiaan halveksuntaan ja agressioon muita kohtaan.

Tyrannin ja hänen seuraajiensa projektiot paljastavat aina paljon heidän omasta patologiastaan. Esimerkiksi Joseph Goebbelsin kirjoituksista näkee, kuinka hän dehumanisoi juutalaiset kuvaten heitä "saalistajiksi, joilla on kylmä äly". Tämä kuvaus sopii paljon paremmin itse Goebbelsiin ja natseihin kuin heidän uhreihinsa. Kun toisista tehdään ei-ihmisiä ja heille annetaan murhaava motivaatio kohdistaa väkivaltaa meitä kohtaan, väkivallan oikeuttaminen itsesuojeluna on helppoa. Tällöin esimerkiksi natsit saattoivat rationalisoida massamurhansa uskomalla, että juutalaiset, romanit ja muut ei-arjalaiset olivat heidän olemassaololleen uhka.

Tyrannien seuraajat ja erityisesti läheiset kumppanit jakavat yleensä heidän luonteenpiirteensä. Tässä sycophanttisten apulaisten kupla ympärillä tyrannia saattaa suurentaa ja samalla piilottaa hänen patologiaansa. Nämä apulaiset toimivat yleensä tyrannin hallitsevan idin korvikkeina ja ovat vastuussa hänen tuhoisien suunnitelmiensa esittelyistä ja toteutuksista tavalla, joka vaikuttaa järkevältä ja hyväksyttävältä yleisölle. Ajan myötä, kun tyranni psykologisesti heikkenee, hänen apulaistensa rooli kasvaa. Pelko omasta asemastaan ja elämästään saa heidät varmistamaan tyrannin "normaaliuden" ja suuruuden kuvan julkisuuteen.

Tyrannia ei synny tyhjiössä, eikä se tule maailmaan ilmoittamatta. Se vaatii erityisiä olosuhteita yhteiskunnassa, jotka kypsyttävät tyrannian nousuun. Tällöin kyseessä ovat usein taloudellinen ja sosiaalinen epätasa-arvo, joka syvenee ja jota eliitti ei halua kohdata. Myös pelko, moraalinen sekasorto ja kaaos syvenevän eriarvoisuuden myötä sekä sosiaalisten normien murtuminen luovat pohjan tyrannialle. Nämä yhteiskunnat näyttävät narsistisen patologian merkkejä suurena yhteiskunnallisena jakautumisena, jossa itsekuva jakautuu suurpiirteisiin ja alistettuihin osiin.

Narsistinen yhteiskunta käy läpi myös yhä kiivampaa kilpailua, kateutta ja aggressiota, joka kohdistuu sekä sisäisesti että ulkoisesti muihin kansoihin. Tämä on mekanismi, jolla sisäisiä jännitteitä pyritään hallitsemaan suuntaamalla narsistinen viha ulkoisiin kohteisiin. Monet näistä yhteiskunnista kokevat jonkinlaisen narsistisen loukkauksen, kuten häviön sodassa tai kansainväliset pakotteet, jotka koetaan epäreiluiksi. Tämä kaikki jää kuitenkin usein huomaamatta yhteiskunnassa, eikä sitä tunnisteta ennen kuin on liian myöhäistä.

Tyranniaa edeltävät yhteiskunnat, olivatpa ne muodollisesti demokraattisia tai muilla poliittisilla järjestelmillä varustettuja, paljastavat narsistisen patologian suuren ilmentymän, joka ilmenee jakautuneena käsityksenä itsestä ja toisten alistamisesta. Tällöin narcissistinen yhteiskunta ei kyseenalaista omia virheitään tai syntejään vaan jatkaa itseään tuhoavaa tietämättömyyttään.

Miten varmistaa presidentin mielenterveydellinen soveltuvuus ydinaseiden hallintaan?

Yhdysvaltain presidentin rooli ydinaseiden hallitsijana on ainutlaatuinen ja valtava vastuu, johon liittyy suuria riskejä kansalliselle ja globaalille turvallisuudelle. Kuitenkin presidentin mielenterveydellisestä ja fyysisestä kelpoisuudesta tämän tehtävän hoitamiseen ei ole olemassa pakollisia arviointeja, vaikka vastaava vaatimus on sotilashenkilöstöllä, joka välittää ydinaseiden käyttömääräyksiä. Historiallisesti monet presidentit ovat kärsineet mielenterveys- tai lääketieteellisistä ongelmista, joita ei ole tuotu julkisuuteen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lähes puolet Yhdysvaltain presidenteistä vuosina 1776–1974 ovat täyttäneet psykiatrisen diagnoosin kriteerit.

Tämä on herättänyt huolta erityisesti, kun presidentin toiminta on näyttäytynyt arvaamattomana, impulsiivisena tai hallitsemattomana. Esimerkkinä on vuoden 2016 presidentinvaalien jälkeinen aika, jolloin Donald Trumpin käyttäytyminen herätti psykiatrien keskuudessa vakavia epäilyksiä hänen henkisestä vakaudestaan ja soveltuvuudestaan tehtävään, joka vaatii kylmää harkintaa ja kykyä erottaa todellisuus fiktiosta. Huoli perustui hänen käytökseensä, johon kuului mm. aggressiivisuutta, impulssikontrollin puutetta ja laajoja yleistyksiä ihmisryhmistä.

Vaikka lääkärit ovat julkisesti ilmaisseet huolensa, presidentille ei ole asetettu velvoitetta osallistua psykiatriseen arviointiin. Tämä poikkeaa sotilashenkilöstöstä, joka joutuu säännöllisiin, perusteellisiin arviointeihin psyykkisen ja fyysisen toimintakyvyn varmistamiseksi. Tämä epätasapaino lisää riskejä, koska presidentillä on yksinomainen valta ydinaseiden käytön käynnistämiseen.

Vuonna 2016 eräät psykiatrit lähettivät presidentti Obamalle salaisen kirjeen, jossa he suosittelivat presidentinvaalien voittajalle puolueetonta neuropsykiatrista arviointia kansallisen turvallisuuden nimissä. Kirje ei saanut vastakaikua, mutta sen julkaiseminen lehdistössä herätti laajaa keskustelua. Tämä tapaus osoittaa, että nykyinen järjestelmä on altis ihmisen mielenterveyden epävarmuustekijöille, eikä tarjoa suojamekanismeja äärimmäisen tärkeän tehtävän hallintaan.

Historian valossa tiedetään, että presidenttejä on johtanut vakavia mielenterveysongelmia, kuten masennusta, paranoidia ja dementiaa. Tämän tiedon valossa on paradoksaalista, että presidentin mielenterveyttä ei arvioida samalla tarkkuudella kuin sotilashenkilöstön. Tämä herättää kysymyksen: miksi valtion turvallisuutta uhkaavassa tehtävässä ei ole yhtenäistä, virallista arviointiprosessia? Presidentin mielenterveys vaikuttaa suoraan kansalliseen ja globaaliin turvallisuuteen, eikä hänen toimintakykynsä valvonta saa perustua pelkästään luottamukseen tai julkisiin lausuntoihin.

Lisäksi on olennaista ymmärtää, että psykiatriset oireet, kuten impulsiivisuus, todellisuuden hämärtyminen ja aggressiivisuus, eivät ole pelkästään yksilön henkilökohtaisia haasteita, vaan ne voivat ilmetä uhkina laajemmalle yhteiskunnalle, erityisesti kun kyseessä on valtakunnan korkein johto. Tästä syystä mielenterveyden tarkastusjärjestelmä pitäisi rakentaa siten, että se turvaa sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvoinnin.

Vakauden ja kyvykkyyden arviointi ei saa olla poliittisesti värittynyttä tai riippuvainen julkisesta mielipiteestä, vaan sen tulee perustua objektiivisiin, tieteellisesti validiin tutkimukseen ja arviointiin. Kansainvälisten suhteiden ja turvallisuuspolitiikan kannalta on kriittistä varmistaa, että johtajilla on sekä henkiset että fyysiset edellytykset tehtäviensä hoitamiseen.

On myös tärkeää huomioida, että yhteiskunnan ja poliittisten instituutioiden tulisi varautua tilanteisiin, joissa presidentti ei kykene täyttämään tehtäväänsä psyykkisten tai terveydellisten syiden vuoksi. 25. lisäys Yhdysvaltain perustuslakiin tarjoaa juridisen mekanismin, jolla presidentti voidaan erottaa tehtävistään tilapäisesti tai pysyvästi, jos hän ei ole kykenevä hoitamaan virkaansa. Tästä mekanismista tulisi tehdä nykyistä laajemmin tunnettu ja sen soveltamista helpottaa. Tämä edellyttää myös julkisen keskustelun avaamista mielenterveyteen liittyvistä vastuukysymyksistä valtionjohdossa.

Tulevaisuudessa olisi tarpeen kehittää kattava arviointikäytäntö, joka yhdistää psykiatrisen arvioinnin, lääketieteellisen tutkimuksen ja turvallisuuspolitiikan vaatimukset. Tämä auttaisi ennaltaehkäisemään tilanteita, joissa johtajan mielenterveys heikentää kriittisen päätöksenteon laatua ja siten maailmanrauhaa. Lukijan on syytä tiedostaa, että mielenterveyden merkitys johtajuudessa on sekä yksilön että kollektiivisen turvallisuuden kannalta keskeinen, ja siihen liittyvät kysymykset ylittävät yksittäisten poliittisten toimijoiden tai aikakausien rajat.

Kuinka toteuttaa käyttäjien rekisteröinti ja autentikointi FastAPI-sovelluksessa
Mikä on paineen alistettu osmoosi ja sen rooli energian tuottamisessa suolanpoistoprosesseissa?
Miten tehdä ympyrä neliössä – virkattujen motiivien maailma