Miten pelit ja riskit määrittelevät tulevaisuuden?

Jesse oli asettanut elämänsä pelissä aivan toisenlaiseen kontekstiin kuin Ann oli voinut kuvitella. Hänen pelinsä ei ollut vain korttipeli tai nopeat rahavirrat, vaan suuri riskipeli, jossa oli pelissä paljon enemmän kuin rahaa: koko lännen tulevaisuus, mahdollisuus muuttaa maailmaa, ja elämä, joka oli rakennettu enemmän intuitioon ja henkiseen voimaan kuin varoihin. Mutta kuten Jesse itse sanoi, elämä oli liian suuri peli tehtäväksi ilman kykyä tuntea pelin säännöt ja nähdä bluffeja kauas. Tärkeä ero oli siinä, että hän ei ollut koskaan ollut pelissä talon puolella, vaan aina osaltaan pelissä, joka määräytyi muiden sääntöjen mukaan.

Ann ei voinut olla ajattelematta, että Jesse oli kuin elänyt vuosi toisensa jälkeen vedonlyönnissä – ei korttipeliä, vaan elämää ja sen suurimpia käänteitä. Koko seikka, että hän oli elänyt useita vuosia siinä uskossa, että elämänsä oli peli, jossa saisi pelata vain omilla säännöillään, oli synnyttänyt pohdinnan siitä, mikä oikeastaan oli elämää ja mikä oli pelkkää riskiä. Jesse uskoi siihen, että lännen tulevaisuus oli vielä auki ja että suurin osa ihmisistä oli vielä pelissä mukana – ei kuitenkaan yhtä pelissä voittajana, vaan pelissä, jossa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pelata.

Jesse tiesi, että lännen rakenteet muuttuivat nopeasti. Sillä hetkellä, kun hän puhui järjestäytyneen alueen tulevaisuudesta ja alueen kaupungeista, hän näki kirkkaasti mahdollisuuden, joka oli piilossa kaiken sen kaoottisen järjestyksen takana, mitä väkivallan ja itsekeskeisen vapauden kausi oli tuonut. Koko maailma oli rakentamassa jotain suurta ja epäselvää, ja hän oli siinä mukana. Hän ei halunnut jäädä niihin aikoihin, joissa ei ollut enää paikkaa.

Mutta tärkeä osa koko keskustelussa oli myös Annin ajattelutapa. Hän ei ollut kuin Jesse. Hän ei ollut pelissä. Hänellä ei ollut sellaista roolia elämässään, jossa hän olisi valmis pelaamaan niin suuriin panoksiin. Jesse kuitenkin tiesi, että se oli osa peliä: ei kaikki ole valmiita uhraamaan elämäänsä, mutta he voivat olla osa sitä, joka kasvaa ja kehittyy sen pohjalta. Jesse oli valmis sijoittamaan rahaa ja voimia juuri sinne, mihin lännen tilanne oli menossa. Hänen silmissään lännen tulevaisuus ei ollut enää vain tuntematonta, vaan jotain, johon hän halusi sijoittaa kaiken.

Ann, toisaalta, oli väsynyt. Hänen mielessään toistui ajatus, että hän ei ollut valmis jatkamaan sitä pelissä elämistä. Hänen kokemuksensa menneisyydestä oli tuonut hänelle tietynlaisen turhautuneisuuden, joka teki hänestä varovaisen. Hän tiesi, että Jesse ei voinut olla vain ajattelemassa riskien maksimaalista voimaa ilman, että miettisi myös niitä muita, jotka olivat jääneet pelistä pois – niitä, joilla ei ollut enää mahdollisuutta vaikuttaa tulevaisuuteen.

Tässä pelissä ei riittänyt pelkkä usko itseensä, vaan tarvittiin ymmärrystä siitä, että koko lännen tulevaisuus oli muuttumassa. Tämä oli laajempi kysymys, joka meni yli henkilökohtaisten ristiriitojen ja sen yli, mitä Jesse ja Ann ajattelivat omasta asemastaan. Se oli kysymys siitä, kuinka lännen villi kausi oli muuttumassa järjestäytyneeksi ja kuinka uusi elämä oli muotoutumassa. Jatkuvat muutokset, jotka toivat tullessaan taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä, eivät olleet enää pelkkiä sattumanvaraisia tapahtumia, vaan osa isompaa rakennusprojektia, johon kaikilla oli oma paikkansa.

Tässä kaikessa on tärkeää huomata, että vaikka peli itsessään saattaa tuntua yksinkertaiselta – voittaminen ja häviäminen – niin todellisuus ei ole niin mustavalkoinen. Jatkuvasti kehittyvä yhteiskunta, uusi infrastruktuuri ja laajeneva alueellisuus toivat peliin uudenlaisia sääntöjä. Jesse tiesi, että tulevaisuus ei ollut vain uhkapeliä, vaan mahdollisuus sijoittaa tietämykseensä, kykyihinsä ja ymmärrykseensä siitä, mikä oli todella tärkeää.

Miten kultakuume ja kohtalo määräsivät elämän virran Alder Gulchissa?

Tie vei etelään kallioiden yli, jotka nousivat Tupakkajuuresta. Junctionin kaupunki oli tuskin ehtinyt nousta alarinteistä. Sen jälkeen seurasivat Adobetown, Nevada, Central, Virginia City, Pine Grove, Highland ja Summit. Koko rotko oli kuin yksi pitkä kaupunki, joka kulki pitkin yhtä katua. Clem Talbot saapui Bannackiin ja jatkoi matkaansa heti uusille kultakaivoksille. Palattuaan, vaunuissaan tyhjiä tavaralaatikoita, Jesse Minor oli mukana. Siinä vaiheessa Bannack sai konkreettisia todisteita Alder Gulchin kultarikkaudesta. Miehet toivat yli kymmenen tuhatta dollaria kimaltelevia kultahippuja ja nuggetteja, ja lähes viidesosa siitä oli Jesse’n omaa, Fairweatherin hänen puolestaan merkitsemistä kaivoksista. Jesse oli väsyneempi kuin mies voi olla. Hänen kasvonsa olivat karvattomat, kädet likaiset ja rakoilla, vaatteet mudassa, joka oli väriltään suklaanruskea. Mutta silmät hehkuivat, kun hän löi pöytään toinen toisensa jälkeen ne buckskin-säkit, joihin oli ommellut aarteensa.

"Tämä on ensimmäinen raha, jonka olen oikeasti ansainnut käsilläni ja hikeni valuttamana sitten sen, kun raahasin polttopuita vanhalle Crockettille. Ja tämä on vasta alkua, Ann. Ne Tupakkajuuret ovat kultaa täynnä, täynnä. Miehet, jotka eivät saaneet kaivoksia Alder Gulchista, etsivät onneaan muista rotkoista ja tekevät iskuja, jotka ovat yhtä rikkaita kuin Fairweatherin kaivos. Olen rahoittanut osan heistä. Saatan hävitä joissain – ehkä! – mutta yksi isku, jossa on vähintään yhtä paljon kultaa kuin Fairweatherin Batissa, voi pyyhkiä pois ison kasan tappioita."

"Ne kukkulat täynnä kultaa olivat siellä silloin, kun Lewis ja Clark marssivat Beaverheadin läpi. Ja heidän jälkeensä tuli Turvakaarti – Jim Bridger, 'Paha Käsi' Fitzpatrick ja muut kaverit. He louhivat kaikki joet täällä päin maata, kun eivät olleet pakenemassa Blackfeettejä, mutta ei yksikään heistä koskaan kaivanut hiekkaa. Jos he olisivat sen tehneet, historia olisi saattanut muuttua, mutta he eivät tehneet. Ei, kultaa noissa joissa odotti vanha Bill Fairweatheria; se ohitti hyvät ja huonot miehet ja päätyi puolettaiselle humalaiselle raukalle. Älä vaan sano minulle, ettei Jumalalla ole huumorintajua!"

Jesse naurahti, mutta Clem Talbot ei antanut periksi.

"Ne!" Jesse nauroi. "Se, että naiset vapauttivat heidät sen sijaan, että miehet olisivat tehneet sen, oli sama kuin Charley Reevesin ja Bill Mooren kohtalo täällä Bannackissa viime tammikuussa. On olemassa miehiä, joilla on rohkeutta nostaa ase, mutta ei riittävästi ammuksia tappamiseen – ja samoin on lauma, ei pelkästään miehet. Ero on sen välillä, että mies määrää hirtettäväksi ja tekee sen."

Talbot katsoi Jesseä. "Biedler olisi hirtannut heidät", hän sanoi. "Hän ja Dick Todd olivat jo kaivaneet hautaa ja nostaneet tikapuut pystyyn. Pitäisi kuulla, kuinka Biedler kiroili, kun Stinson ja Lyons lähtivät paikalta."

"Mitä sitten tapahtui?" Ann kysyi.

Jesse jäi puoliväliin huonetta ja vastasi: "Tuntuu siltä, että Henry Plummerin nimittäminen Dillinghamiksi ei ollut mieluista muille apulaisille. He liittoutuivat ja tappoivat hänet. Clem oli siellä – hän kertoo sinulle sen."

Samalla kaivosväen oikeus jatkoi Forbesin oikeudenkäyntiä.

"Forbes sai itsensä vapaaksi, Ann", Clem sanoi. "On se kyllä kunnianhimoinen nuori mies. Hän voi puhua sujuvasti niin, että kanalintu lähtee pensaasta. Mutta hän oli ihan yhtä syyllinen kuin muutkin. Sanon vain, että näin hänet vetävän aseen ja laittavan luodin Dillinghamin ruumiiseen – ja silloin, kun hän veti liipaisinta, kuulin hänen huutavan: 'Älä ampukaa!' Hän tiesi hyvin, että todistajat olisivat eri mieltä ja he olisivat vannoneet, ettei hän ampunut."

"Mutta jos hänen aseensa oli laukaistu, Clem –"

"Siinäpä se oli", Clem vastasi. "Jack Gallagher otti kaikki aseet, ja kun kukaan ei katsonut, hän ladatti yhden niistä. Dillingham oli saanut kolme osumaa, mutta vain kahdesta aseesta löytyi laukauksen merkkejä. Forbes käytti tätä hyväkseen, ja väkijoukko päätti vapauttaa hänet."

Ja niin se oli – Alder Gulchin kultakeskuksessa sattuneiden tapahtumien käänteet eivät olleet pelkästään "tuuria". Ne olivat enemmänkin elämän arvaamattomia polkuja, jotka kohtasivat miehiä, jotka yrittivät muuttaa omaa kohtaloaan.