Miten perhesuhteet ja lapsuuden kokemus muovaavat yksilön psyykeä ja käytöstä?

Valehtelu on läsnä kaikkialla. Miksi se ei voisi olla? On olemassa monia syitä valehdella, mutta harvemmin löytyy yhtä paljon syitä puhua totuutta. Eikö valehtelu ole usein hyödyllistä? Usein se on. Mutta entä totuuden kertomisen tärkeys – onko se pelkkä satu, jonka kerromme itsellemme? Fantasiaa? Itsemme pettämistä? Alkuperäinen valheemme? Morris jatkaa ajatustaan toteamalla: “Meillä on tämä absurdeja uskomus, että olemme totuudenpuhujia, tai ainakin että olemme joskus kykeneviä kertomaan totuuden.”

Trump ei ole itsetutkiskelija. Hän ei ole retrospektiivinen eikä prospektiivinen: “häneltä puuttuu syvyys; häneltä puuttuu menneisyys ja tulevaisuus.” McAdams vertaakin Trumpia tohtori Jekylliin ja herra Hydeen, mutta kääntäen. Trump ei ole monia asioita, mutta yksi asia, joka elää hetkessä ja voimakkaassa tunneilmastossa. Tämä tekee hänestä “karismaattisen” monille ja “outo” toisille. Trumpin käyttäytymisen juuret löytyvät hänen lapsuudestaan ja erityisesti perhesuhteistaan. Hänen suhteensa vanhempiinsa olivat etäiset ja vähäiset, mikä ei ole harvinaista. Monet elävät ilman läheisiä suhteita ainakin toiseen vanhempaan. Mutta juuri tämä etäisyys oli merkittävä, sillä se johti Trumpin riippuvuuteen muiden huomiosta. McAdamsin mukaan tämä riippuvuus näkyy esimerkiksi Trumpin jatkuvassa tarpeessa saada huomiota ja hyväksyntää mediasta.

Tämä psykologinen dynamiikka voi olla tärkeä ymmärtää, sillä perhesuhteet ja varhainen kiintymyssuhde voivat muovata ihmisen kykyä käsitellä sosiaalisia suhteita ja emotionaalisia haasteita aikuisuudessa. Erityisesti, jos lapsuuden aikana on kokenut epävakaata tai puutteellista kiintymystä, se saattaa heijastua myöhemmin elämään eräänlaisena jatkuvana kaipuuna hyväksyntään ja turvallisuuden tunteeseen.

Lopuksi on tärkeää huomata, että Trumpin esimerkki ei ole yksittäistapaus, vaan se ilmentää laajempaa psykologista ilmiötä, jossa lapsuuden kiintymyssuhteet ja perhesuhteet vaikuttavat merkittävästi aikuisen käyttäytymiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Henkilöt, jotka eivät ole saaneet tarvittavaa emotionaalista tukea varhaisessa elämässään, saattavat kokea vaikeuksia kohdata maailmaa kokonaisvaltaisesti, ja heidän ihmissuhteensa voivat jäädä pinnallisiksi tai riippuvaisiksi ulkopuolisesta validoinnista.

Miten Fred Trump rakensi valtansa ja perusti perustan Donaldin imperiumille?

Fred Trump, liikemies, joka rakenteli omaa varakkuuttaan 1900-luvun lopulla, oli mies, jonka elämäntapa ja liiketoimintakäytännöt olivat vahvasti sidoksissa New Yorkin rakentamismaailmaan ja sen epäsiveellisiin käytäntöihin. Hänen poikansa Donald Trump seurasi isänsä jalanjälkiä ja rakensi oman valtansa isänsä perintöä hyväkseen käyttäen. Fredin tavassa toimia oli omat varjopuolet, jotka seurasivat häntä koko uran ajan. Hänen toimintaansa leimasi suorastaan epäilyttävä rohkeus, itsevarmuus ja taipumus väistää moraalisia rajoja liiketoiminnassa, mikä näkyi erityisesti hänen kiinteistöhankkeissaan.

Fred oli tuttu myös korruptioskandaaleista ja veronkierrosta. Hänen tapansa johtaa liiketoimintaa oli erottuvaa: hän käytti hyväkseen rakennusurakoitsijoita, jotka antoivat hänelle kirjekuorissa rahaa, joka ei päätynyt veroviranomaisten tietoon. Tämä tapa oli laajalle levinnyt käytäntö rakennusliiketoiminnassa, mutta se ei ollut laillista. Tällaiset menettelyt jättivät hyvin vähän jälkiä, mikä vaikeutti verotarkastajien työtä. Se oli pikemminkin matalan riskin rikos – vain harva oli valmis paljastamaan tällaisia salaisuuksia.

Fredin toiminta ei rajoittunut pelkästään taloudellisiin kauneusvirheisiin; hänellä oli useita törmäyksiä myös lain kanssa. Vuonna 1966 hän joutui osaksi New Yorkin osavaltion tutkimuksia, joissa häntä syytettiin liiallisista kustannuksista valtion projektille. Hänen toimintansa oli kyseenalaista, mutta silti hän kykeni manipuloimaan poliittisia instituutioita niin, että hän sai jatkaa projektejaan ilman suurempia rangaistuksia.

Myös Fredin ja hänen poikansa Donaldin liiketoimet saivat paljon huomiota erityisesti asuntopolitiikassa ja kiinteistöhankkeissa. Fredin liiketoimintakäytännöt jatkuivat jopa Donaldin aikakaudella, ja monet hänen isänsä hankkeista loivat perustan Donaldin oman menestyksen rakentamiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on Donaldin ensimmäinen suuri kiinteistöhanke, Commodore-hotellin ostaminen ja sen muuttaminen Grand Hyatt -hotelliksi. Fredin taloudelliset ja poliittiset suhteet auttoivat Donaldia saamaan verotukea ja etuja, jotka olivat aivan poikkeuksellisia.

Fred Trump oli myös vastuussa vakavasta rotusyrjinnästä asuntomarkkinoilla. Hänen omaisuudessaan oli satoja asukkaita, ja he olivat monesti saaneet valituksia siitä, että heitä syrjittiin rodun perusteella. Tämä syrjintä oli yleistä ennen kuin Yhdysvalloissa hyväksyttiin vuoden 1968 Asuntolain (Fair Housing Act), mutta Fredin toiminta oli silti valokeilassa. Hänen toimintansa oli välinpitämätöntä ja rasistista – mustat ja latinot ohjattiin rakennuksiin, joissa asui suurimmaksi osaksi muita vähemmistöjä, kun taas valkoiset saivat asuntoja alueilla, joissa oli valkoisia asukkaita.

Tämä epäeettinen toimintatapa oli vain yksi monista esimerkeistä siitä, kuinka Fred Trump käytti hyväkseen järjestelmää, jossa ei ollut pelkoa seurauksista. Fredin ja Donaldin liiketoiminta oli rakennettu pääasiassa yhteyksiin, jotka mahdollistivat verojen kiertämisen, poliittisten vaikutusvaltojen hyödyntämisen ja kaiken sen varaan, mikä jäi varjoon. Näin Fredin ja Donaldin maailmat kohtasivat, ja se oli myös yksi syy siihen, miksi heidän liiketoimintamallinsa sai niin paljon huomiota ja niin paljon kritiikkiä.

Fred Trumpin elämän ja liiketoiminnan katsominen paljastaa paljon siitä, miten valta, raha ja korruptio voivat sekoittua kiinteistöhankkeissa ja muissa suurissa liiketoimissa. Se, mitä hän teki, ei ollut ainutlaatuista, mutta hän teki sen tavalla, joka jätti syvän jäljen New Yorkin kiinteistösektorille ja koko Yhdysvaltain poliittiseen kenttään.

Se, mitä Donald Trump oli saanut perintönä isältään, oli paljon enemmän kuin vain liiketoimintaosaamista ja perheyrityksen jatkuvuus. Hänen isänsä toiminta jätti myös moraaliset ja oikeudelliset varjonsa, joiden kanssa Donald sai tehdä työtä koko uransa ajan. Tämän kaiken taustalla on ymmärrettävä se, miten suurten liiketoimien maailmassa pyöritettiin lakeja ja käytäntöjä tavalla, joka oli paljon syvemmällä kuin pelkkä taloudellinen hyöty.

Miten armahdus, poliittinen oikeudenmukaisuus ja taloudelliset rikokset kietoutuvat toisiinsa Yhdysvalloissa?

Tämän armahdusvallan käyttö on kuitenkin monimutkainen kysymys. Armahduksia käytetään harvoin ja hyvin valikoivasti, ja tämä on todistettu myös Donald Trumpin presidenttikaudella. Trump ei ollut kovin antelias armahduksissaan, toisin kuin monet edeltäjänsä. Esimerkiksi, vaikka edelliset presidentit, kuten Obama, Clinton ja Reagan, myönsivät armahduksia joillekin liiketoiminnan ja politiikan rikollisille, Trump oli harvinaisempi. Yleisesti ottaen presidentin armahdusvalta kattaa vain liittovaltion rikoksia, ja vaikka se on perustuslaillisesti rajoitettu, sillä on suuri symbolinen merkitys.

Presidentti Trump myönsi kuitenkin armahduksia ja tuomioiden lievennyksiä monille liittovaltion rikoksista tuomituille henkilöille. Näihin lukeutui muun muassa hänen läheisiä liittolaisiaan, kuten Paul Manafort, Roger Stone ja Steve Bannon, jotka saivat armahduksia vastineeksi uskollisuudesta. Tämä herättää kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta ja siitä, miksi joillekin rikollisille annetaan mahdollisuus paeta vastuuta samalla, kun monet muut, erityisesti köyhemmät ja vähemmän vaikutusvaltaiset henkilöt, joutuvat kärsimään pitkiä tuomioita.

Erityisesti taloudelliset rikokset, kuten veropetokset, liiketoimintarikokset ja huumeiden salakuljetus, herättävät keskustelua. Vaikka nämä rikokset voivat olla taloudellisesti tuhoisia, niitä käsitellään usein kevyemmin kuin väkivaltaisia rikoksia. Yhdysvalloissa on jopa todettu, että taloudelliset rikokset voivat aiheuttaa yhteiskunnalle suurempia taloudellisia vahinkoja kuin väkivalta rikokset, mutta silti niitä ei saa tarpeeksi huomiota. Tämä voi johtua siitä, että monet taloudelliset rikokset tapahtuvat "piilossa", suurten yritysten tai varakkaiden henkilöiden toimesta, kun taas köyhien ihmisten rikokset saavat enemmän huomiota.

Presidentin armahdusvalta on monelle rikolliselle viimeinen mahdollisuus paeta tuomiota, mutta sen käyttö on hyvin kiistanalainen. Kun presidentti myöntää armahduksia, se saattaa lähettää viestin siitä, että jotkut rikokset ovat hyväksyttäviä tai jopa että valtaapitäville on erityiskohtelu. Tämä luo epäoikeudenmukaisuuden tunteen, koska monet, jotka eivät ole osa eliittiä tai vaikutusvaltaisia piirejä, eivät saa samoja etuja.

On tärkeää ymmärtää, että armahdusvalta ei aina ole oikeudenmukaista, ja sen käyttö voi olla poliittisesti motivoitunutta. Se voi olla osa isompaa pelinrakennusta, jossa valtio suojelee omia etujaan ja samalla unohtaa tavalliset kansalaiset, jotka ovat joutuneet lainsäädännön ankarien sääntöjen kohteeksi. Siksi on syytä pohtia, kuinka usein tämä armehdusvalta tulisi todella käyttää ja kenelle sitä tulisi myöntää.

Endtext