Trumpin liiketoimintamalli ja sen yhteys hänen poliittisiin näkemyksiinsä tarjoavat mielenkiintoisen ikkunan ymmärtää laajempia talouden ja työvoimapolitiikan trendejä. Erityisesti Trumpin tavassa käsitellä työvoimakustannuksia ja työvoiman roolia yhteiskunnassa on paljon, joka linkittää hänen liiketoimintaansa ja presidenttikaudensa aikana esiin nousseita politiikan suuntauksia.

Trumpin mukaan monet taloudelliset ongelmat Yhdysvalloissa, kuten teollisuuden työpaikkojen katoaminen, johtuvat ulkomaisesta kilpailusta ja maahanmuutosta. Tämä näkemys on kuitenkin pitkälti yksinkertaistettu ja usein pohjautuu enemmän pelkoon kuin syvälliseen ymmärrykseen työvoiman ja työlainsäädännön muutoksista. Vaikka Trumpin retoriikka voi houkutella tiettyjä äänestäjäryhmiä, se ohittaa olennaisia kysymyksiä, kuten työolosuhteiden parantaminen ja oikeudenmukaisemmat palkkakäytännöt.

Yksi Trumpin liiketoimintastrategian keskeisistä piirteistä oli valmius painostaa alihankkijoita ja työntekijöitä, jotka osallistuivat hänen projekteihinsa, kuten Atlantic Cityn kasinoiden rakentamiseen. Vaikka hän investoi miljoonia, hän ei aina suostunut maksamaan urakoitsijoille ja rakennustyöntekijöille työnsä palkkaa, mikä johti pitkään oikeusprosesseihin ja työehtojen heikkenemiseen. Tämä käytäntö heijastaa laajempaa ilmiötä, jossa suuryritykset pystyvät manipuloimaan työmarkkinoita omaksi edukseen, unohtaen tai jopa alentaen työntekijöiden oikeuksia ja etuja.

Trumpin presidenttikaudella nähtiin myös työmarkkinoilla tapahtuneita muutoksia, jotka koskivat erityisesti teollisuustyöpaikkoja. Vaikka Trumpin hallinto sai aikaan lyhytaikaisia voittoja, kuten valmistustyöpaikkojen lisääntymistä, COVID-19-pandemia pyyhki nämä voitot nopeasti pois. Tämän seurauksena monet työpaikat palasivat ulkomaille, ja monet työntekijät jäivät työttömiksi tai siirtyivät matalapalkkaisiin töihin. Tällaisessa ympäristössä työntekijöiden turvaverkot heikentyvät, mikä puolestaan luo epävarmuutta ja lisää työntekijöiden haavoittuvuutta.

Samalla, kun Trump ja muut poliitikot puhuvat teollisuuden pelastamisesta, on tärkeää ymmärtää, että nykyisessä taloudessa ei ole enää kyse vain siitä, kuinka monta työpaikkaa on olemassa. On kysyttävä, millaisissa olosuhteissa työskentelemme ja mitkä oikeudet työntekijöillä on. Työpaikkojen pelastaminen ei riitä, jos samalla hyväksytään työolojen huonontaminen ja oikeuksien heikentäminen.

Trumpin suhtautuminen työvoiman kysymyksiin on myös osaltaan heijastus siitä, miten liberaali talouspolitiikka on edistänyt "vähemmän työtä, mutta parempia olosuhteita" -keskustelua. Tällöin työskentely ei ole enää päämäärä sinänsä, vaan pikemminkin osa suurempaa talouslogiikkaa, jossa tavoitteena on maksimoida tuotanto ja voitot, samalla kun työntekijöiden oikeudet jäävät vähemmälle huomiolle. Tämä kehitys ei ole vain Trumpin vastuulla, vaan se on seurausta laajemmasta talousjärjestelmän muutoksesta, jossa työntekijöiden asema on jatkuvasti heikentynyt.

On myös huomionarvoista, että vaikka Trumpin hallinto pystyi joillain alueilla vähentämään sääntelyä ja työlainsäädäntöä, se ei ole riittänyt luomaan pitkäaikaisia ratkaisuja työmarkkinoiden ongelmiin. Sen sijaan, että hän olisi pyrkinyt parantamaan työoloja ja palkkatasoja, Trumpin hallinto keskitti huomiota enemmän elvyttämään perinteistä tuotantoa. Tämä osoittaa, kuinka vaikeaa on muuttaa talouden rakenteita, joissa työntekijöiden oikeudet jäävät usein syrjään, vaikka taloudelliset olosuhteet voisivat teoriassa mahdollistaa paremmat olosuhteet.

Lisäksi on tärkeää huomata, että Trumpin johtamismalli ei ole ainutlaatuinen, vaan se heijastaa laajempia trendejä, joissa liiketoimintastrategiat keskittyvät kustannusten minimointiin ja tehokkuuden maksimointiin, usein työntekijöiden kustannuksella. Tämä ei ole vain Yhdysvaltain ilmiö, vaan se on globaalisti nähtävissä erityisesti monilla matalapalkka-aloilla ja kehittyvissä talouksissa.

Tulevaisuuden työmarkkinat tulevat tarvitsemaan parempia malleja, jotka suojelevat työntekijöiden oikeuksia ja luovat kestäviä, oikeudenmukaisia työoloja kaikille. Työelämä ei voi olla vain kilpailua resurssien ja työpaikkojen supistamisessa, vaan sen tulee perustua tasapainoon työntekijöiden hyvinvoinnin ja taloudellisen tehokkuuden välillä.

Miten Trumpin politiikka on vaikuttanut liberaalien arvojen ja yhteiskunnallisten kriisien kehitykseen?

Trumpin politiikka on luonut liittoutuman valkoisten työväenluokan edustajien ja äärioikeiston ääririkkaiden edustajien välille, jotka molemmat vastustavat jyrkästi sinisten porvarien kulttuurisia arvoja ja värillisten ihmisten taloudellista sekä poliittista edistymistä. Tämä liittouma on ollut yksi Trumpin politiikan kulmakivistä ja sen myötä Yhdysvaltojen poliittista perintöä vaaliva liberaali demokratia on joutunut väistymään. Vaikka liberaaleilla arvoilla on ollut monia rajoituksia ja kiistanalaisia puolia, niiden kumoaminen Trumpin toimesta on ollut merkittävä muutos, jonka vaikutukset tuntuvat laajalti.

Trumpin kannattajat, erityisesti ne, jotka kamppailevat taloudellisesti, ovat nähneet hänen politiikkansa tarjoavan mahdollisuuden elpymiseen ja identiteettinsä puolustamiseen. Trumpin liittouma rikkaiden ja köyhien valkoisten välillä on keskittynyt vihan ja kaunan levittämiseen sinisten porvarien sekä vähemmistöjen kulttuurisia ja poliittisia saavutuksia vastaan. Tämä tilanne on luonut vallan epätasapainoa, joka syventää taloudellista ja poliittista eriarvoisuutta Yhdysvalloissa.

Trumpin politiikka on kuitenkin myös edistänyt eriarvoisuuden syvenemistä. Sen suurin taloudellinen tulos on ollut plutokratian vahvistaminen – erittäin rikkaiden henkilöiden valta kasvaa samalla kun suuri osa väestöstä, mukaan lukien köyhät valkoiset ja etniset vähemmistöt, jäävät entistä enemmän syrjään. Näin Trump ei vain romahduttanut liberaaleja arvoja, vaan hän syvensi myös rasististen, seksististen ja luokkaeroihin perustuvien ongelmien kriisiä. Tämä kriisi ei rajoitu pelkästään konservatiivisiin poliittisiin näkemyksiin, vaan on levinnyt äärioikeiston salaliittoteorioihin, jotka ovat kaukana perinteisestä republikaanisesta ajattelutavasta.

Trumpin ja hänen kannattajiensa tapa suhtautua vastustajiinsa – ei vain poliittisesti vaan myös kulttuurisesti – on ollut keskeinen osa hänen politiikkansa tehokkuutta. Hänen kykynsä manipuloida ja mobilisoida kansalaisia hyödyntäen yksinkertaistettuja, mutta tunteisiin vetoavia viestejä on ollut avain hänen hallintonsa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikutusvaltaan. Tämä on näkynyt erityisesti alt-right-liikkeen nousussa, joka on yhdistänyt konservatiivisia, taloudellisesti ja poliittisesti heikossa asemassa olevia valkoisia sekä äärimmäisen rikkaita taustavoimia, jotka puolestaan taistelevat yhteisiä kulttuurisia vihollisia vastaan.

Tässä yhteydessä on tärkeää ymmärtää, että Trumpin politiikan kritiikki ei ole pelkästään arvokriisiä koskeva kysymys, vaan myös syvällinen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kriisi, joka heijastaa vakavaa epätasa-arvoa ja vähemmistöjen hyväksikäyttöä. On kuitenkin myös tärkeää huomata, että Trumpin politiikka ei ole vain reaktio perinteisiin poliittisiin ja taloudellisiin käytäntöihin, vaan se on myös syventänyt jo olemassa olevia yhteiskunnallisia jakolinjoja.

Trumpin korruptio ei ole ainoastaan kysymys liberaalien arvojen vähenemisestä, vaan myös käytännön tason syvälle juurtuneista epäoikeudenmukaisuuksista. Miten ja miksi Trumpin politiikka on ollut niin tehokasta, on kysymys, johon on tärkeää pureutua, jos aikoo ymmärtää, miten voimme aloitteiden kautta purkaa sen perinnön vaikutuksia.

Lopulta, vaikka Trumpin politiikka ja hänen tukijoidensa liittoutumat näyttävät edelleen hallitsevan osaa Yhdysvaltojen poliittista kenttää, on ymmärrettävä, että tämän kaltaiset liittoutumat eivät ainoastaan vaikuta poliittisiin kenttiin, vaan myös syventävät ideologisia jakolinjoja, jotka koskettavat päivittäistä elämää ja ihmisten henkilökohtaisia identiteettejä.

Mikä tekee Trumpin toiminnasta korruption muodon, jota voi pitää hyveellisenä?

Donald Trumpin monenlaisia vastenmielisiä käyttäytymismalleja on houkuttelevaa tarkastella yksinomaan lukemattomien pyhien periaatteiden (uskonnollisten tai maallisten) rikkomisena ja jäljittää ne arvot, joita hän on siirtänyt itselleen ja lähimmilleen valtiosta. Kuitenkin Trumpin erikoisuus piilee siinä, kuinka hän nauttii näiden arvonsiirtojen tekemisestä. Vaikka hän nimenomaan kiistää korruptiosta esitetyt syytökset ja heittää ne takaisin vastustajilleen, Trump asettaa itsensä osaksi korruption kertomusta. Hän näyttelee vallankumouksellista draamaa, jossa hänen korruptionsa paljastaa ja kumoaa niin sanotun valtavirran instituutioiden ja liberaalien eliittien ilmeisen huonomman korruption.

Trump pyrkii siirtämään arvoja (pääasiassa ihmisarvoa ja itsehillintää) sellaisilta ryhmiltä, jotka liitetään Establishmentiin, tavallisille (implisiittisesti valkoisille) kansalaisille, joilta nämä arvot muka on varastettu. Tätä hän havainnollistaa kampanjasloganiaan "Make America Great Again" käyttäen. Tässä pohdin Trumpin määrittelemiä pyhyyksiä loukkaavia tekoja – hänen ennakkoluulojaan ja loukkauksiaan, ääriryhmiä yllyttävää puhettaan, loputonta valehteluaan ja koomista häpeämättömyyttään – ja miten nämä yhdessä luovat korruption muodon, jota hän esittää hyveellisenä tai ainakin kapinallisena ja tuottavana.

Näitä syntisiä käytösmalleja voisi tarkastella kolmen taktiikan kautta, joita kutsun nimillä kiihdytys, siirto ja ohjaus. Oli kyseessä sitten tietoisuus näiden taktiikoiden käytöstä tai ei, ne aktivoivat ja levittävät Trumpin arvonsiirtoa Establishmentin moraaliselta jyrkänteeltä alaspäin. Näitä taktiikoita selittäessäni huomautan myös huoleni siitä, että Trumpin vastustajien toistuva korruptiosyytös voi itse asiassa lisätä hänen taktiikoidensa tehoa.

Kiihdytys: Arvon paisuttaminen hallitsemattomaksi

Yhdysvalloissa poliittisten kommentaattoreiden molemmin puolin on yritetty kuvata Trumpin vastustajien kiihtymistä termillä "Trumpin hulluuden oireyhtymä". Tämä ilmaus juontaa juurensa psykiatri ja (yleisesti konservatiivinen) toimittaja Charles Krauthammerilta, joka määrittelee sen "ei pelkästään yleiseksi hysteriaksi… vaan… kyvyttömyydeksi erottaa aito politiikallinen erimielisyys toisaalta ja [Trumpin] psyykkisen patologian merkit toisaalta." Vaikka Trumpin vastustajat voivat tosiaan osoittaa "hysteriaa", itse asiassa on syytä selittää, miksi Trump on sen aiheuttaja.

Tässä osiossa väitän, että Trump strategisesti provosoi "hulluutta" vastustajissaan – niin Establishmentissa, radikaalissa vasemmistossa, liberaaleissa kuin myös maltillisessa konservatismissa. Hänen hyökkäyksensä, "poliittinen epäkorrektius" ja vedot ääriryhmiin saavat vastustajansa menettämään malttinsa ja itsekontrollinsa, jolloin he menettävät otteensa niistä symbolisista arvoista, joita Trump itse asiassa yrittää irrottaa ja tehdä käyttöönsä poliittiselle tukijoukolleen.

Trumpin kyky lietsoa paniikkia ja raivoa vastustajissaan on osa hänen strategiaansa, jossa hän paljastaa heille oman kykynsä herättää laajalle levinnyt amerikkalainen taipumus uskoa salaliittoteorioihin ja kummallisiin kokemuksiin. Antropologi Susan Lepselter (2016) on analysoinut, että tämä "kumma" tunne, joka liittyy salaliittoteorioihin, keskittyy vankeuden teemaan, joka heijastaa 1900-luvun lopun Yhdysvaltojen taloudellisia ongelmia ja niistä syntyvää pahoinvointia.

Trump itse ei ole niinkään salaliittoteorioiden pääarkkitehti, vaan hän on pikemminkin näyttämö, johon eri ryhmät projisoivat fantasioitaan eliitin arvon haltuunotosta ja varastamisesta. Hänen suosionsa perustuu suurelta osin siihen, että hän ei täysin sitoudu mihinkään salaliittoteoriaan, vaan toimii niiden kuuntelijana – "kuulen ihmisten sanovan", kuten hän usein toistaa.

Trumpin verbi, jota hän käyttää naista ja vähemmistöjä kohtaan, on samanlaista kaksoispuhetta. Hän rikkoo tarkoituksella kohtuuden rajoja jatkuvilla loukkauksillaan ja antaa sitten meta-lingvistisen kehyksen, jonka mukaan nämä loukkaukset tulisi vapauttaa: hän kieltäytyy "poliittisesta korrektiuudesta". Korrektius tarkoittaa sekä kielenkäyttöä, joka välttää "suoraa" (lue: rasistista, kyvyttömyysystävällistä tai seksististä) puhetta että instituutionaalista koodia, joka merkittää puhujan muodollista koulutusta. Trump ja hänen tukijansa koodaavat herkkäuskoisuuden haitalliseen puheeseen "lumihiutaleiden" hentoisuutena, joka kaipaa vain iloista puhkomista kuin kuplamuovia. Mutta se, mikä Trumpin vastustajia raivostuttaa, ei ole pelkästään hänen käyttämänsä alentavat stereotypiat ja rasistiset loukkaukset, vaan hänen tapansa piilottaa nämä hyökkäykset ja antaa niille kiltimpi selitys.

Tällainen "koirahuilu" (dog-whistling) ei ole vain ärsyttävää, vaan se raivostuttaa juuri sen takia, että se on yhtä aikaa ilmeistä mutta puolustettavissa: Trump ei koskaan käytä suoraviivaisia halventavia sanoja, vaan mieluummin kontekstiriippuvaisia, mutta silti hyvin läpinäkyviä yllytyksiä, jotka herättävät ennakkoluuloja. Esimerkkinä tästä on, kun Trump lausui syyttäessään tuomaria Trump Universityn oikeusjutuissa: "Hänen nimensä on [dramaattinen tauko] Gonzalo Curiel" (espanjalaisen kuuloiset tavut lausuttu erityisen korostetusti). Tällöin hänen kannattajansa eivät kaduessaan edes kiistä hänen tarkoitusperiään.

Trumpin verbi on niin ohjaavaa ja häikäilemätöntä, että vastustajat voivat vain huudahtaa, mutta ei ole sellaista käsikirjoitusta, jolla he voisivat puolustautua, koska Trump ei ole suora.

Kuinka valmistaa terveellisiä ja ravitsevia aterioita kiireisinä päivinä?
Miten tietämyysgrafit muuttavat suositusjärjestelmien dynamiikkaa?
Miten valmistautua käyttäytymishaastatteluihin ohjelmointitehtävissä?
Miten käsitellä äärettömiä rajoja funktioiden analyysissä?
Miten käsitellä ja muokata sekavaa dataa tehokkaasti?