Miksi automaattinen äänestäjärekisteröinti ja rikosrekisterin omaavien kansalaisten äänioikeuden palauttaminen on demokratian ydinkysymys?

Yhdysvaltojen äänestäjärekisteröinnin historiaa tarkasteltaessa käy ilmi, kuinka syvällisesti järjestelmä on kietoutunut yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin ja rodullisiin, poliittisiin sekä sosioekonomisiin ristiriitoihin. Automaattinen, kansallinen äänestäjärekisteröinti olisi voinut estää monet historian vääryyksistä, mukaan lukien väkivallan mustia äänestäjiä kohtaan ja poliittisen manipulaation, jota harjoitettiin valikoivasti eri osavaltioiden tasolla.

Historiallisesti järjestelmän laajuus teki automaattisesta rekisteröinnistä käytännössä mahdotonta. Paperien, arkistokaappien ja henkilöstön määrä olisi ylittänyt jopa sosiaaliturvajärjestelmän vaatimat resurssit. Teknologian kehittyessä tällaiset rajoitteet ovat kuitenkin kadonneet. Nykyään kaikki tarvittava data voidaan tallentaa turvallisesti digitaalisesti, ja järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön tehokkaasti ja nopeasti.

Mutta kysymys ei koske vain teknistä järjestelmää. Se liittyy syvästi yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen – erityisesti niiden kohdalla, jotka ovat suorittaneet rikostuomionsa mutta eivät saa osallistua demokraattiseen prosessiin. Esimerkiksi Iowassa entiset rikoksentekijät joutuivat rikossyytteisiin, vaikka he toimivat hyvässä uskossa ja pyrkivät osallistumaan vaaleihin rehellisesti. Joissain tapauksissa he olivat epävarmoja oikeudestaan ja äänestivät alustavasti – niin sanotulla "provisional ballotilla" – antaakseen viranomaisille mahdollisuuden selvittää tilanteen. Silti heidät vietiin oikeuteen ja määrättiin maksamaan tuhansien dollareiden oikeudenkäyntikuluja.

Erityisen räikeäksi tämä muodostuu tilanteissa, joissa henkilö poistetaan äänestäjälistoilta vain siksi, että hänellä on samankaltainen nimi kuin rikoksesta tuomitulla. Florida käytti tätä menetelmää vuonna 2000 systemaattisesti, ja siitä muodostui tehokas tapa poistaa erityisesti vähemmistöjen nimiä äänestäjärekisteristä. Crosscheck-ohjelmassa, jota käytettiin laajasti, poistettiin äänestäjiä jopa silloin, kun henkilötunnukset eivät täsmänneet, mutta nimet muistuttivat toisiaan. Tämä osoittaa, kuinka äänioikeutta voidaan käyttää välineenä vallankäytössä.

Erityisen raskaasti järjestelmä kohtelee afroamerikkalaisia miehiä. Floridassa jopa 21 prosenttia mustista miehistä oli äänioikeudettomia vuonna 2018 rikostaustan vuoksi. Tämä ei ole pelkkä oikeudellinen yksityiskohta vaan rakenteellinen syrjintä, jonka vaikutukset heijastuvat vaalituloksiin ja koko demokraattisen järjestelmän legitiimiyteen.

Vuonna 2019 ehdotettu For the People Act vaati, että entiset vangit rekisteröidään automaattisesti äänestäjiksi heti tuomion päätyttyä. Tällä hetkellä 12 osavaltiota estää tämän käytännön, mukaan lukien viisi etelän osavaltiota. Ehdotuksen vastustajat, kuten senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell, kutsuvat lakia “ratkaisuksi vailla ongelmaa”. Tämä näkökulma kuitenkin sivuuttaa konkreettiset tapaukset, kuten Grant Fergusonin, joka joutui oikeuteen, menetti palkkatuloja ja maksoi tuhansia dollareita siksi, että yritti äänestää, vaikka ei tiennyt olevansa rekisterissä rikoksentekijänä.

Yhdysvaltojen äänestyshistorian synkimmät hetket – olipa kyse sitten 1960-luvun etelävaltioiden murhista tai vuoden 2000 vaalien järjestelmällisestä syrjinnästä – osoittavat, että äänioikeus ei ole itsestäänselvyys. Se on oikeus, jota on jatkuvasti puolustettava väärinkäytöksiä vastaan.

Vielä syvällisempi ongelma liittyy järjestelmän rakenteelliseen heikkouteen: vaikka kansallinen rekisteröinti olisi olemassa, paikallinen ja osavaltiotasoinen äänestäjien "puhdistaminen" voi edelleen estää ihmisiä äänestämästä. Vaalien keskeiset päätökset tehdään usein juuri näillä tasoilla. Voter caging – käytäntö, jossa epäselvin perustein poistetaan äänestäjiä listoilta – osoittaa, kuinka järjestelmä voi näennäisesti toimia, mutta käytännössä tukahduttaa kansalaisvaikuttamisen.

On ymmärrettävä, että automaattinen äänestäjärekisteröinti ja rikoksista tuomittujen äänioikeuden palauttaminen eivät ole vain teknisiä uudistuksia, vaan ne ovat osa syvempää keskustelua kansalaisuudesta, osallisuudesta ja yhteiskunnallisesta sovinnosta.

Miksi äänioikeus on uhattuna Yhdysvalloissa?

Vuoteen 2016 mennessä republikaanipuolue oli hionut äänioikeuden rajoittamisen ja pelottelun mekanisminsa lähes täydelliseksi. Esimerkiksi Ohiossa poistettiin äänestäjärekistereistä yli kaksi miljoonaa henkilöä vuoden 2012 ja 2016 presidentinvaalien välillä, ja enemmistö näistä poistetuista asui afroamerikkalais- ja latinoväestönemmistöisillä alueilla. Vuonna 2017 Yhdysvaltain korkein oikeus, jälleen republikaanienemmistöllä, hyväksyi tämän käytännön jatkamisen. Samankaltaisia toimia on otettu käyttöön monissa muissakin osavaltioissa: lähetetään postikortteja äänestäjille, ja jos niitä ei palauteta, henkilö poistetaan äänestäjäluetteloista.

Tämä muodostaa symbioottisen järjestelmän, jossa miljardöörit ja suuret yritykset rahoittavat republikaaneja sadoilla miljoonilla. Nämä poliitikot puolestaan säätävät lakeja ja verohelpotuksia, jotka tuovat yrityksille ja miljardööreille miljardeja. Osa näistä varoista kanavoidaan takaisin poliitikkojen kampanjoihin. Tämä järjestelmä vaatii toimiakseen, että ihmiset, jotka vastustavat sitä, estetään äänestämästä.

Tavalliset amerikkalaiset eivät yleensä halua, että miljardöörit ja yritykset hallitsevat politiikkaa. Juuri siksi nämä tahot pyrkivät rajoittamaan äänioikeutta. Tarkkoja lukuja siitä, kuinka monta äänestäjää on poistettu vaaliluetteloista, on vaikea saada, koska republikaanien johtamat vaaliviranomaiset kieltäytyvät usein julkaisemasta tietoja ilman oikeudenkäyntiä. Vuonna 2018 tutkiva toimittaja Greg Palast haastoi oikeuteen useita osavaltioita ja sai haltuunsa purge-listoja, joilla oli esimerkiksi 769 436 poistettua Colorado-laista äänestäjää, 340 134 Georgiassa, 550 000 Illinoisissa ja 469 000 Indianassa. Useimmat poistetuista äänestäjistä asuivat demokraattienemmistöisillä alueilla.

Ilman näitä massiivisia puhdistuksia ja äänestämistä rajoittavia henkilöllisyyslakeja Yhdysvalloissa olisi todennäköisesti ollut presidentti Al Gore ja presidentti Hillary Clinton, ja korkeimmassa oikeudessa demokraattienemmistö. Republikaanipuolue on käyttänyt äänioikeuden rajoittamista ylläpitääkseen järjestelmää, jossa työntekijöiden asema on heikentynyt ja palkat laskeneet alemman tulotason amerikkalaisilla sitten Ronald Reaganin valinnan vuonna 1980.

Toista mieltä olivat Benjamin Franklin ja Thomas Paine. Franklinin mukaan äänioikeuden tulisi kuulua laajasti kaikille. Paine meni vielä pidemmälle ja tuomitsi maanomistajat, jotka halusivat rajoittaa äänioikeutta. Hän kirjoitti, että varallisuus ei todista moraalisuutta eikä köyhyys moraalittomuutta – usein päinvastoin. Hänen mukaansa tietyn ihmisryhmän äänioikeuden riistäminen on yhtä rikollista kuin omaisuuden riistäminen.

Republikaanien äänioikeussota 1970-luvulta lähtien on ollut järjestelmällinen yritys ottaa valtiovalta haltuun ja muuttaa yhteinen omaisuus yksityiseksi voitoksi. Tällä tiellä demokratia on toissijainen, ja vaalijärjestelmää käytetään keinona turvata harvojen valta enemmistön kustannuksella.

Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä ei ole ollut neutraali areena äänille vaan monimutkainen järjestelmä, joka on antanut suuret mahdollisuudet manipulaatioon. Edustuksellisen tasavallan ja vaalijärjestelmän yhdistelmä, erityisesti vaalikollegio, on ollut alusta alkaen herkkä vaikuttamiselle – ja juuri siihen taloudellisesti etuoikeutetut tahot ovat tarttuneet. Vaalipiirien manipulointi, vaalilakien muokkaaminen, rekisteripuhdistukset ja henkilötodistusvaatimukset ovat olleet keskeisiä työkaluja tässä pro

Miksi Yhdysvalloissa on vain kaksi puoluetta – ja miten äänestysjärjestelmät voisivat muuttaa tämän

Tämä vaalitapa ei vaadi ehdokkaalta enemmistöä, ainoastaan suhteellisesti enemmän ääniä kuin muilta. Tällöin kolmannen tai neljännen puolueen ehdokkailla ei ole realistisia mahdollisuuksia voittaa, ja äänestäjät kokevat usein hukkaavansa äänensä, jos tukevat muuta kuin yhtä kahdesta suuresta puolueesta. Tämä johtaa taktiseen äänestämiseen: äänestetään ehdokasta, joka vaikuttaa vähiten huonolta tai jolla on paras mahdollisuus estää "pahemman" vaihtoehdon voitto. Tuloksena on vaalijärjestelmä, joka ei heijasta äänestäjien todellisia poliittisia mieltymyksiä eikä tarjoa vaihtoehtoja.

Poliittisen tieteen piirissä ilmiö tunnetaan nimellä Duverger’n laki. Se ei ole laki juridisessa mielessä, vaan säännönmukaisuus: tällaisissa järjestelmissä pienet puolueet kuihtuvat tai sulautuvat suurempiin, kunnes jäljelle jää vain kaksi hallitsevaa poliittista voimaa. Tämä rakenne johtaa helposti pattitilanteisiin, joissa edes perustoiminnot, kuten budjetin hyväksyminen, muuttuvat poliittisiksi taisteluiksi.

Yksi ratkaisu tähän olisi siirtyminen järjestelmään, joka vaatii todellista enemmistöä – ei pelkkää suhteellista enemmistöä. Tässä yhteydessä esiin nousee ranked-choice voting -järjestelmä eli järjestetty äänestys, joka tunnetaan myös nimellä instant-runoff. Siinä äänestäjät eivät valitse vain yhtä ehdokasta, vaan asettavat ehdokkaat järjestykseen ensisijaisesta toissijaisimpaan. Jos kukaan ei saa yli puolta ensimmäisen kierroksen äänistä, viimeiseksi jäänyt ehdokas putoaa ja hänen äänestäjiensä seuraavat valinnat jaetaan jäljellä olevien kesken. Prosessi jatkuu, kunnes joku saa enemmistön.

Tämä menetelmä ei ainoastaan poista tarvetta taktiseen äänestykseen, vaan se vähentää myös kielteisen kampanjoinnin tehokkuutta. Ehdokkaat eivät voi keskittyä ainoastaan siihen, että mollataan vastustajaa – heidän täytyy houkutella myös muiden ehdokkaiden kannattajien kakkos- ja kolmosvalintoja. Samalla vaalien tulokset kuvastavat tarkemmin kansan tahtoa, eikä poliittinen osallistuminen rajaudu kahden vaihtoehdon välille.

Järjestetty äänestys on jo käytössä monissa Yhdysvaltojen kaupungeissa ja tietyissä osavaltiotason vaaleissa. Se yleistyy nopeasti. Sen todellinen muutosvoima ilmenisi kuitenkin liittovaltion ja osavaltioiden vaaleissa. Erityisesti puolueiden esivaaleissa – esimerkiksi presidentinvaalien ehdokasasettelussa – järjestetty äänestys voisi merkittävästi parantaa demokratian laatua. Demokraattipuolue Alaskassa ja Havaijilla on jo ottanut tämän käyttöön esivaaleissaan.

On myös huomattava, että vaalijärjestelmät eivät ole neutraaleja välineitä, vaan ne muokkaavat politiikan luonnetta. Ne määrittävät, ketkä pääsevät valtaan, millainen retoriikka toimii, millaiset kampanjastrategiat ovat tehokkaita ja kuinka paljon rahaa tarvitaan menestykseen. Järjestelmä, joka kannustaa maltillisuuteen, yhteistyöhön ja laajapohjaiseen tuen etsimiseen, on perustavanlaatuisesti erilainen kuin järjestelmä, joka palkitsee vastakkainasettelua ja kapea-alaista mobilisointia.

On tärkeää ymmärtää, että järjestetty äänestys ei ole pelkkä tekninen korjaus, vaan se on demokraattisen järjestelmän uudelleenajattelua. Se haastaa ajatuksen siitä, että politiikan täytyy aina olla nollasummapeli, jossa vain kaksi näkökulmaa mahtuu samaan tilaan. Ja samalla se antaa mahdollisuuden sille, että äänestäjät voisivat jälleen äänestää sydämellään – eikä vain laskelmoiden.

Miten äänioikeutta on rajoitettu ja miksi sen merkitys on yhä keskeinen

Äänioikeus, joka on keskeinen osa demokraattista yhteiskuntaa, ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. Historiallisesti monet ryhmät – naiset, etniset vähemmistöt, nuoret ja taloudellisesti heikommassa asemassa olevat – ovat kohdanneet järjestelmällisiä esteitä äänestämisessä. John Adamsin ja Abigail Adamsin kirjeenvaihto sekä Susan B. Anthony’n toiminta kuvaavat aikakausien kamppailua oikeuden puolesta, joka tänäkin päivänä on altis uudelleen määrittelylle ja poliittisille paineille.

Vaikka Yhdysvalloissa on ollut merkittäviä lakimuutoksia, kuten 1965 voimaan tullut Voting Rights Act, jotka poistivat monia avoimia esteitä äänestykselle, nykyiset ilmiöt osoittavat, ettei äänioikeuden puolustaminen ole päättynyt. Nykyiset äänestyksen rajoitukset ja vaatimusten kiristykset kohdistuvat usein vähemmistöihin, nuoriin ja muihin haavoittuviin ryhmiin, joiden vaikutusvalta poliittisessa prosessissa halutaan supistaa. Esimerkiksi osavaltiokohtaiset lait voivat vaikeuttaa natiivien amerikkalaisten äänestämistä, mikä heikentää heidän poliittista osallistumistaan ja edustustaan.

Taloudelliset ja ideologiset voimat ovat käyttäneet äänioikeuden rajoittamista keinona ylläpitää valta-asemia. Liikkeet, joita voidaan kuvata taloudellisiksi kuninkaiksi, pyrkivät määrittämään ketkä ovat "päteviä" päättämään yhteiskunnan suunnasta, usein perustuen kapeisiin näkemysten ja luokkarajojen varaan. Tämä on johtanut eräänlaiseen demokratian sisäiseen sotaan, jossa vastakkainasettelu ei ole vain poliittista vaan myös sosiaalista ja taloudellista. Äänestäjien kelpoisuutta on pyritty säätelemään kilpailuetuja turvaamaan.

Äänioikeuden merkitys ei rajoitu vain poliittiseen osallistumiseen, vaan sillä on syvemmät yhteiskunnalliset ja moraaliset ulottuvuudet. Se on väline, jolla kansalaiset voivat vaikuttaa valtaan, mutta myös keino tunnustaa kaikkien ihmisarvo ja tasa-arvoinen oikeus yhteiskunnan toimintaan. Ilman todellista äänioikeuden toteutumista demokratia ei voi toimia oikeudenmukaisesti.

On tärkeää ymmärtää, että äänioikeuden puolustaminen vaatii jatkuvaa valppautta ja aktiivisuutta. Se ei ole vain menneisyyden voitto, vaan elävä prosessi, jossa yhteiskunnan rakenteelliset epäkohdat paljastuvat ja korjataan. Lukijan tulee tiedostaa, että äänestäminen on paitsi oikeus, myös vastuu, joka vaikuttaa koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. Äänestämisen esteet eivät ole vain yksilöllisiä haasteita, vaan ne heijastavat laajempia voimia, jotka voivat uhata demokratian perusperiaatteita.