Miten toistaminen muokkaa totuuden käsitystä?

Demagogit ovat tienneet jo vuosituhansia, että totuus voidaan luoda valeen toistamisella – kuten Hitler sanoi, "Propagandan on rajoituttava muutamaan kohtaan ja toistettava niitä yhä uudelleen" (Toland, 1976, s. 221). Tämä ajatus on saanut vahvistusta empiirisestä tutkimuksesta. Allport ja Lepkin (1945) tutkivat sodan aikaisia huhuja ja huomasivat, että paras ennustaja sille, uskovatko ihmiset tiettyyn huhuun, oli se, kuinka monta kertaa he olivat altistuneet sille. Myöhemmin Hasher, Goldstein ja Toppino (1977) toistivat saman havainnon laboratoriossa, pyytäen osallistujia arvioimaan 60 väitteen totuudenmukaisuutta. Osa väitteistä oli faktisesti oikeita (esimerkiksi "Litium on kaikkein kevyin metalli"), osa taas vääriä (esimerkiksi "Kiinan kansantasavalta perustettiin vuonna 1947"). Osallistujat arvioivat väitteitä kolmessa eri osiossa, kahden viikon välein. Väitteet, jotka esitettiin useammin, saivat osallistujilta suurempia luottamusarvioita, riippumatta siitä, olivatko väitteet tosia vai vääriä. Tämä ilmiö on havaittu lukuisissa jatkotutkimuksissa, joissa on tutkittu niin triviaaleja väittämiä kuin markkinointiväittämiä ja poliittisia uskomuksia. Dechêne, Stahl, Hansen ja Wänke (2010) esittivät kattavan meta-analyysin tästä "harhaisen totuuden" vaikutuksesta.

Toistaminen vaikuttaa myös siihen, miten yhtenäisiksi koemme yhteiskunnalliset uskomukset. Weaver, Garcia, Schwarz ja Miller (2007) antoivat osallistujille lukea mielipiteenväittämiä, jotka oli väitetty olevan peräisin ryhmäkeskustelusta. Väite esitettiin joko kerran tai kolmasti, ja useamman toiston jälkeen osallistujat arvioivat, että enemmän ihmisiä jakaa mielipiteen. Tämä ilmiö ei rajoitu vain fiktiivisiin ryhmäkeskusteluihin: myöhemmissä tutkimuksissa on havaittu, että ihmisten luottamus todistajan lausuntoon kasvaa toistojen myötä, vaikka kaikki toistot tulisivatkin samalta todistajalta (Foster et al., 2012). Samalla tavalla sanomalehden lukijat pitävät uutisraporttia tarkempana, jos sama viesti esitetään useammassa sanomalehdessä, vaikka kaikki lehdet perustuisivat samaan haastatteluun.

Vaikka toistaminen on ollut tehokas väline demagogien käsissä, se ei ole ainoa tekijä, joka helpottaa viestin käsittelyä ja tekee siitä uskottavamman ja todennäköisemmin hyväksytyn. Reber ja Schwarz (1999) havaitsivat, että viestin lukemisen helppous voi vaikuttaa sen totuudenmukaisuuden arviointiin. He manipuloivat tekstin värikontrastia ja huomasivat, että väite, joka oli helppo lukea, sai osallistujat arvioimaan sen todennäköisemmin todeksi kuin vaikealukuisen väitteen.

Myös viestien esittämistavan muilla piirteillä on vastaavia vaikutuksia. Esimerkiksi käsinkirjoitetut esseet ovat vakuuttavampia, jos käsiala on selkeä, ja samoin puhujan aksentti voi vaikuttaa siihen, kuinka hyvin hänen viestinsä otetaan vastaan (Levy-Ari & Keysar, 2010). Eri tutkimukset osoittavat, että myös yksinkertainen tekijä, kuten helppo nimi, voi lisätä uskottavuutta ja luotettavuutta. Esimerkiksi kuluttajat luottavat enemmän verkkokauppiaan eBay-nimeen, jos se on helppo lausua – he uskovat enemmän, että kauppias pitää lupauksensa ja noudattaa palautuskäytäntöjään (Silva et al., 2017).

Miten valheelliset uskomukset syntyvät ja miksi ne ovat niin pysyviä?

Valheelliset uskomukset eivät ole vain yksinkertaisia virheitä tiedon käsittelyssä; ne ovat syvällä kognitiivisessa ja sosiaalisessa toiminnassamme. Ne voivat muodostua monenlaisten kognitiivisten vinoumien, kuten muistivirheiden ja lähteen arvioinnin puutteellisuuden seurauksena, ja ne voivat jatkua pitkään, vaikka tietoa olisi myöhemmin oikaistu. Tietoisuuden ja kognitiivisten mekanismien yhteistoiminta voi selittää, miksi valheelliset uskomukset saavat niin syvälle juurensa ja miksi niiden korjaaminen on niin haastavaa.

Erityisesti tunnetuimpia mekanismeja valheellisten uskomusten ylläpitämisessä ovat sen todennäköisyys, että ihmisen aivot pitävät helpompana uskoa tuttuun ja johdonmukaiseen tietoon, vaikka se ei olisi oikeaa. Tämä taipumus, jota psykologit kutsuvat usein "todennäköisyyden virheeksi", on erityisesti havaittavissa, kun ihmiset altistuvat toistuvasti väärälle tiedolle. Erityisesti epätodennäköiset väitteet saattavat saada uskottavuutta pelkän toiston kautta. Esimerkiksi tutkimukset ovat osoittaneet, että tiedon toistaminen tekee sen näennäisesti todemmaksi, vaikka itse asiassa alkuperäinen väite oli täysin virheellinen.

Tämän vuoksi meillä on taipumus uskoa jopa niitä väitteitä, jotka ovat ilmiselvästi epäuskottavia, koska ne ovat tuttuja tai ovat saaneet useita toistoja. Kun tieto tulee luotettavaksi koetulta lähteeltä, kuten esimerkiksi tunnetulta julkisuuden henkilöltä, sen totuusarvo vaikuttaa suurelta, vaikka itse väite olisi täysin harhaanjohtava. Tämä on erityisesti nähtävissä poliittisessa kontekstissa, jossa vääriä uskomuksia vahvistetaan usein tahallisilla valheilla tai osittain totuudellisilla väitteillä, jotka manipuloivat yleistä mielipidettä.

Sosiaalinen ympäristö, kuten mediassa ja erityisesti sosiaalisen median kautta leviävät narratiivit, voivat myös vaikuttaa voimakkaasti valheellisten uskomusten syntyyn. Jatkuva altistuminen väärälle tai harhaanjohtavalle tiedolle tekee ihmiset vähemmän kriittisiksi sen arvioinnissa. Erityisesti silloin, kun valheellista tietoa tukevat ihmiset ovat osittain tai täysin samankaltaisia kanssamme — kuten samat poliittiset näkemykset tai yhteiskunnalliset arvot — meillä on taipumus sulauttaa nämä väitteet omaan maailmankuvaamme. Tällainen kognitiivinen lämmittely tekee virheellisen tiedon omaksumisesta entistä helpompaa.

Erittäin merkittävä tekijä on se, kuinka ihmiset käsittelevät lähteiden luotettavuutta. Esimerkiksi tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset hyväksyvät virheelliset väitteet, jotka ovat peräisin "luotettavasta" lähteestä, vaikka olisivat itse asiassa virheellisiä. Lähteen uskottavuus on avainasemassa siinä, kuinka me arvioimme tiedon totuudenmukaisuutta. Tämä saattaa selittää, miksi esimerkiksi julkiset valheet, jotka tulevat arvovaltaisilta tahoilta, saavat niin pitkälle menevää kannatusta, vaikka ne voidaan myöhemmin osoittaa vääriksi.

Kun lähteen luotettavuus asetetaan kyseenalaiseksi tai väite huomataan virheelliseksi, se ei kuitenkaan aina riitä poistamaan virheellistä uskomusta. Tiedon oikaisu tai väärän tiedon kumoaminen ei ole niin yksinkertaista, kuin voisi kuvitella. Koska kognitiiviset prosessit, kuten muistivirheet ja uskomusten kognitiivinen sitoutuminen, ovat syvällä tiedon prosessoinnissa, valheelliset uskomukset saattavat elää pitkään tiedon korjaamisen jälkeen. Uskomusten vääristyminen saattaa olla yhtä syvällistä ja itsepintaista kuin tiedon oikaiseminen.

Yksi erityisen huolestuttava piirre valheellisten uskomusten muodostumisessa on niiden kyky levitä laajalle. Väärät uskomukset eivät ole vain yksilön tietoisuuden vankeja, vaan ne leviävät myös yhteisöihin ja kulttuureihin, usein nopeasti ja tehokkaasti. Tätä ilmiötä ovat erityisesti tutkineet sosiaalipsykologit, jotka ovat osoittaneet, että virheelliset tiedot voivat muodostua laajoiksi, osin kollektiivisiksi uskomuksiksi, jos ne saavat jatkuvaa tukea useista eri lähteistä. Tällöin virheelliset uskomukset alkavat elää omaa elämäänsä, eikä niitä pystytä enää tehokkaasti oikaisemaan pelkästään tiedon korjaamisella.

Tietoisuuden lisääminen on ehdottoman tärkeää, mutta myös kriittinen ajattelutaito on keskeisessä roolissa virheellisten uskomusten ehkäisemisessä ja oikaisemisessa. Ihmiset, jotka kykenevät tarkastelemaan saamaansa tietoa monesta näkökulmasta ja arvioimaan sen lähteitä objektiivisesti, ovat vähemmän alttiita uskomaan virheellisiin väitteisiin. Kriittinen ajattelu ei kuitenkaan ole taito, joka kehkeytyy itsestään, vaan se vaatii harjoittelua ja tietoista ponnistelua.

Mitä enemmän ymmärrämme, kuinka helposti meihin voidaan vaikuttaa, sitä paremmin voimme kehittää keinoja vähentää virheellisten uskomusten leviämistä ja säilyttää tiedon tarkkuus ja luotettavuus. On tärkeää muistaa, että tiedon korjaaminen ei aina riitä muuttamaan syvään juurtuneita uskomuksia. Siksi valheellisten uskomusten torjuminen vaatii kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa, jossa yhdistyvät sekä yksilöllinen ajattelun kehittäminen että yhteiskunnallinen tiedon jakamisen tarkkailu.