Vuosi on 2087. Maailma on edelleen jakautunut kahteen suurvaltaiseen lohkoon, jotka kilpailevat keskenään vallasta ja vaikutusvaltaansa. Britanniasta on tullut poliittinen keskus, joka on ottanut Sveitsin aikaisemmin omaaman roolin. Maailmanlaajuisen jännityksen taustalla piilee vuosikymmenten ponnistelut ja virastojen hallitsema elämäntapa, jossa suurvallat kilpailevat toisiaan vastaan jopa avaruusmatkailussa. Tällaisessa maailmassa ei ole vain tavallista kiihkoa ja kilpailua, vaan tiede on tullut entistä enemmän osaksi globaalin vallan välineitä. Tähän taustaan liittyy myös tutkimusmatka toiseen aurinkokuntaan.

Helios-niminen tähti on saanut huomion astronomeilta, sillä sen kiertoradalla sijaitsee useita planeettoja, joista viides, Achilles, vaikuttaa erityisen kiinnostavalta. Achilles on omaa maapalloa muistuttava planeetta, ja sen tutkiminen on käynnistänyt kilpajuoksun Euroopan ja kommunististen valtioiden välillä. Tieteellinen ja poliittinen kilpailu kietoutuvat yhteen, kun molemmat lohkot lähettävät raketteja ja astronautteja tutkimaan tätä tuntematonta maailmaa.

Tämä kertomus vie lukijan 2080-luvulle, jossa aikamatkustuksen ja avaruusteknologian kehitys ei ole enää tieteiskirjallisuuden utopiaa, vaan päivittäistä todellisuutta. Helios-keskus, joka sijaitsee Britanniassa, on tieteellisten tutkimusten keskus. Siellä tutkitaan mahdollisuuksia matkustaa Helios-tähden viidenteen planeettaan, Achilleeseen. Se on maapallon kaltainen ja mahdollisesti asutettavissa oleva kohde.

Tarinassa keskeistä on se, miten tulevaisuudessa yhteiskunta on kehittynyt globaalin jännityksen ja tieteellisten saavutusten myötä. Etenkin aika ja sen kulku ovat avainasemassa. Aikakäsityksemme, tieteelliset saavutukset ja jopa avaruuden valloittaminen liittyvät syvällisesti yhteen. Maailma, joka on jakautunut, mutta samalla yhtäaikaisesti yhdistyy tieteellisessä kilpailussa, kuvastaa 1960-luvun lopun yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Fysiikassa aika nähdään nelidimensionaalisena ilmiönä. Tämä tarkoittaa, että kaikki ajan hetket ovat olemassa yhtäaikaisesti. Voimme ajatella maailmaa karttana, joka ulottuu sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Emme "odota" tulevaisuutta – se on jo olemassa kartalla. Mutta tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka aika kulkee ja miksi se tuntuu kulkevan yhdensuuntaisesti, kun taas kaikki tapahtumat eivät toistu ajassa symmetrisesti.

Fysiikassa tämä ei ole yksinkertainen ongelma. Erityisesti tunnettu on "ajan nuoli", eli se, miksi tapahtumat seuraavat toisiaan tietyssä järjestyksessä. Esimerkiksi valo syttyy vasta, kun kytkimestä painetaan, eikä ennen sitä. Tämä ei ole vain tilanne, jota voimme muuttaa; se on osa maailmankaikkeuden rakennetta. Tiedemiehet pohtivat, miksi aika kulkee tietyllä tavalla ja miksi se on niin monimutkainen ilmiö. Tässä on yhä paljon tutkimusta ja epävarmuutta, mutta tieteelliset edistysaskeleet ovat tuoneet meille käsityksen siitä, kuinka maailmamme toimii ajassa.

Erityisesti ajatus "subjektiivisesta nykyhetkestä" vie meidät syvälle filosofian ja fysiikan risteykseen. Tällä hetkellä tiedämme, että ihminen on osa maailmankaikkeuden fysikaalista prosessia, mutta kuinka me koemme ajan ja olemassaolon tässä kontekstissa? Tiede ei ole kyennyt täysin selittämään, mikä määrittelee "nykyhetken" – onko se vain se, mitä juuri nyt koemme, vai onko sillä syvempi yhteys maailmankaikkeuden rakenteeseen? Tätä pohdintaa voidaan syventää avaamalla kysymys siitä, kuinka fyysiset tapahtumat ja tietoisuus yhdistyvät ajassa.

Maailmankuvan ja tieteellisen kehityksen risteyksessä ihminen etsii ymmärrystä, miten olemassaolo kytkeytyy aikaan. Tämä pohdinta ei ole vain teoreettista vaan sillä on käytännön merkityksiä, kun pohdimme tulevaisuutta ja avaruuden valloitusta. Aikamatkustuksen mahdollisuus ja planeettatutkimus ovat olennainen osa tätä keskustelua, mutta myös yhteiskunnallisten ja poliittisten rakenteiden muutos tuo esiin, kuinka tärkeää on ymmärtää, miten tieteelliset edistysaskeleet ja ihmiselämän kokemukset yhdistyvät.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka tiede tuo valtavia edistysaskelia ajassa ja tilassa, se ei anna meille vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Ihmisten yhteiskunnat ja heidän kokemuksensa aikarajoista, tilan rajallisuudesta ja tulevaisuuden ennakoimattomuudesta vaikuttavat edelleen siihen, kuinka tiede integroituu osaksi ihmiselämän todellisuutta. Tämän vuoksi on keskeistä pohtia, kuinka aikamatkustuksen, avaruusmatkailun ja fysiikan käsitteet voivat antaa meille uusia näkökulmia olemassaolomme ja tulevaisuutemme ymmärtämiseen.

Mikä vaikutus Helios-tähdellä voisi olla aurinkokuntaan ja Maahan?

Heliosin lähestyminen aurinkokuntaan oli aluksi laskettu matemaattisesti niin tarkasti, että pienet mittausvirheet johtivat suuriin virheisiin ennusteissa. Aluksi arvioitiin, että sen lähimmät lähestymishetket olisivat yli kymmenen tuhannen astronomisen yksikön etäisyydellä, eli noin kolmesataa kertaa kauempana kuin Pluto, aurinkokunnan kaukaisin planeetta. Koko puoli vuosisataa kestänyt tutkimustyö osoitti kuitenkin, että Heliosin lähestymishetki tulisi olemaan huomattavasti lähempänä kuin aiemmin oli arvattu. Vuoteen 2025 mennessä paras arvio oli, että Heliosin lähimmät kohtaamiset olisivat vain 961 astronomisen yksikön päässä.

Heliosin lähestyminen ja sen vaikutukset olivat keskiössä tieteellisten ja yhteiskunnallisten keskustelujen aikana, erityisesti 1960-luvulla. Tänä aikana yleinen kiinnostus fysiikan ja tähtitieteen alalla kasvoi, kun taas ydinfysiikka ja hiukkasfysiikka kohtasivat jyrkän laskun, koska niiden tutkiminen oli käynyt liian vaikeaksi. Aurinkokunnan ulkoisten planeettojen tutkinta ja perusastronomia alkoivat jälleen herättää suurta huomiota. Lähestyessään Heliosin mittaukset tulivat tarkemmiksi ja varmemmiksi, ja 2070-luvulla saatiin lopullinen arvio sen lähimmästä etäisyydestä auringosta: vain kaksikymmentä astronomista yksikköä. Tällöin Helios olisi noin 5000 kertaa kirkkaampi kuin täysikuu, mutta auringon kirkkaus olisi yhä 40 kertaa suurempi.

Tämän lähestymisen seurauksena Maan liike aurinkokunnan ympäri muuttuisi hieman. Seuraus olisi ainoastaan lievästi voimakkaampi vuorokausirytmi ja vuodenkierto, mutta tarkkoja vaikutuksia ei voitu vielä ennustaa. Aurinkokunnan ulkopuolelle, erityisesti Uranuksen, Neptunuksen ja Pluton kiertoradoille, Heliosin vaikutus olisi kuitenkin merkittävä. Sen vetovoima saattaisi riistää nämä planeetat kokonaan omasta aurinkokunnastamme, mikä muuttaisi aurinkokuntamme rakenteen pysyvästi.

Tämä tilanne nosti esiin myös mahdollisuuden, että Heliosilla saattaisi olla omia planeettoja. Heliosin massan suuren koon vuoksi sen ympärillä ei aluksi uskottu olevan planeettajärjestelmää, mutta sen hitaasti pyörivä liike, kuten Auringon liike, johti pian teoreettisiin ennusteisiin, jotka viittasivat planeettojen mahdollisuuteen. Vuosituhannen vaihteen tienoilla havaittiin kaksi suurta planeettaa, jotka saivat nimet Hera ja Semele. Näiden havaintojen myötä, filosofian ja tieteellisen ajattelun uudistusten myötä, kaksi muuta planeettaa löydettiin 40 vuotta myöhemmin, nimeltään Hegel ja Kierkegaard.

Viimeisimpänä, Conway oli löytänyt viidennen planeetan, joka oli pienempi kuin edelliset ja oli lähempänä Maan kokoisia. Tämän planeetan havaitseminen oli vaikeaa sen sijainnin ja Heliosin kirkkauden vuoksi, mutta se oli silti merkittävä löytö. Conway itse oli nimennyt sen Achillesiksi, välttäen kansainvälistä painetta ja päättäen antaa sille brittiläisen nimen.

Tähtitieteellisen tutkimuksen lisäksi, Heliosin ja sen planeettojen löytyminen herätti myös yhteiskunnallisia ja filosofisia kysymyksiä ihmiskunnan asemasta maailmankaikkeudessa. Aivan kuten aikaisemmin Newtonin ja Einsteinin ajattelun myötä, myös uusien löytöjen myötä ihmiset joutuivat miettimään omia arvojaan, yhteiskunnallisia ihanteitaan ja tieteellisiä periaatteitaan uudessa valossa. Tähtitieteelliset löytöjen rinnalla oli tärkeitä myös kulttuuriset ja intellektuaaliset kysymykset siitä, miten uudet tiedot muokkaavat käsitystämme maailmasta ja paikkamme siinä.

Heliosin ja sen planeettojen tutkimus ei ole pelkästään tähtitieteellistä pohdintaa, vaan se liittyy syvällisesti myös ihmiskunnan tulevaisuuteen ja olemassaoloon maailmankaikkeudessa. Planeettatutkimus, kuten muidenkin kosmisten ilmiöiden tutkimus, tarjoaa meille mahdollisuuden tarkastella koko elämän luonteen, maailman ja sen muuttuvan rakenteen syvyyksiä. Tärkeää on ymmärtää, että vaikka tällaiset tutkimukset saattavat vaikuttaa etäisiltä, ne voivat muuttaa radikaalisti käsitystämme siitä, millaista elämää tulevaisuudessa on mahdollista elää ja mitä mahdollisuuksia meillä on avaruuden ja muiden planeettojen tutkimuksessa.

Mikä on todellisuus, kun et voi luottaa omiin silmiisi?

He kulkivat ympäri, mutta aina samaan paikkaan. Se tarkoitti sitä, ettei voinut luottaa omiin silmiinsä. Fiske mietti tätä hetken, se oli järkyttävä mutta lohdullinen ajatus. Jos maailmassa oli jotain vialla, ehkä se ei ollutkaan heidän mielen heikkoutensa, vaan ympäröivän maailman järjettömyys. Hän ajatteli Bakovskia ja servokytkintä, ja muisti, mitä oli tapahtunut venäläiselle alukselle. Tämä ajatus tuntui jollain tavalla rauhoittavalta. Jos se oli niin, että he olivat hulluja, se oli parempi kuin ajatus siitä, että kaikki oli oikeasti nurin päin.

Fiske ei voinut olla kertomatta Reinbachille ajatuksestaan, ja astui hänen luokseen. Uli oli tainnut nukahtaa, mutta Fiske huomasi hänen katseensa olevan kiinnittynyt taivaaseen. Hän herätti Reinbachin varovasti, ja sanoi: "Hei, minulla on idea." Tuntui kuin maailma olisi rauhoittunut hetkeksi. Tauti, joka oli vaivannut Reinbachia, oli lievittynyt; Uli katsoi häntä selkeämmin.

"Ei kai meidän pitäisi palata alukselle?" Ulin muisti oli selvästi heikentynyt, mahdollisesti jonkinlainen suojareaktio. Fiske ei voinut olla huomaamatta, että Reinbach oli alkanut liikkua enemmän ja enemmän kuin ei pitänyt huolta siitä, mihin suuntaan kulki. Kaikki tuntui vievän heitä kohti tuntematonta, eikä heillä ollut aavistustakaan, mitä todella tapahtuisi seuraavaksi.

He ajoivat tunnin ja puoli, kunnes polttoaine loppui. Fiske astui alas odottaen, että heidän olisi jälleen palattava alkuun. Mutta ei, ei ollut sama paikka. Sen sijaan hän muisti, ettei sillä ollut väliä, mitä hän näki. Tämä oli hetki, jolloin hänen oli hyväksyttävä, että heidän todellisuutensa oli muuttunut ja tavalliset merkit eivät enää päteneet.

Reinbach, joka oli tullut alas ajoneuvosta, ei ollut yhtä huolissaan. "Mitä nyt?" hän kysyi. "Meillä ei ole polttoainetta."

"Jatkamme jalan", Reinbach vastasi. Pelko valtasi Fisken, sillä hän tiesi, että heidän ei ollut mahdollista tietää, kuinka päästä pois, vaikka he kulkisivat jalan. Kävely voisi yhtä hyvin johtaa heidät ympyrään kuin ajaminen. Ajatus tuntui hulluudelta, mutta siinä oli jotain, joka jäi kiinni hänen mieleensä – jos kaikki liittyi jotenkin ajoneuvoon, ei heihin.

Vesi oli alkanut tuntua tarpeelliselta. He eivät olleet nähneet yhtäkään virtaa. Sateet valuttivat vettä maahan, imeytyivät juurille ja haihtuivat taas pois. Fiske ajatteli, kuinka hän oli aina nauttinut virran äänestä, mutta ei ollut aikaa miettiä sitä nyt.

He kulkivat tähtien mukaan. Aurinko nousi, ja he löysivät itsensä samasta sulasta maasta, jossa Ilyana oli ajanut. Reinbachin kulkeminen oli alkanut muistuttaa enemmän kiihkeää pakoreaktiota kuin suunnitelmallista etenemistä. Fiske ei voinut olla huolestumatta, mutta he eivät olleet enää samassa tilassa kuin aiemmin.

Vielä kolme tuntia ennen aamunkoittoa, Reinbach romahti jälleen. Hänen kuumeensa nousi jälleen, ja Fiske ei voinut tehdä mitään muuta kuin jättää hänet makaamaan ruohikolle. Ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin odottaa ja katsoa, kuinka tämä tilanne ratkeaisi. Fiske tiesi, etteivät he koskaan palaisi takaisin koneelle. Hän yritti peittää Reinbachia takillaan, mutta sairauden vuoksi Reinbach repi sen pois.

Aamun valossa, Fiske tajusi, ettei kone ollut enää missään, eikä he olleet kiertäneet ympyrää. Hän katsoi horisonttiin ja huomasi kirkkaan valon pilkistävän taivaanrannassa. Hän tunsi kuivuvan suunsa ja sydämensä pamppailevan kiihtyneestä jännityksestä. Se oli raketti.

Hän ei ollut vielä varma, mutta jokin siitä sai hänet uskomaan, että he voisivat selviytyä. Ainoana ongelmana oli Reinbach, joka oli niin heikko, ettei voinut muuta kuin horjua muutaman askeleen kerrallaan. Fiske mietti jättää hänet ja hakea apua, mutta tajusi, ettei koskaan löytäisi häntä uudelleen tässä tasaisessa maastossa. Ainoa ratkaisu oli kantaa Reinbach selässään kohti tuota valopistettä.

Ilyana oli kertonut tarinansa Pitoyanille. Vaikka Pitoyan väitti uskovansa häntä, hän halusi nähdä kameran kuvat. Valokuvat olivat kuitenkin täysin tyhjiä, eikä Ilyana pystynyt vakuuttamaan Pitoyania tapahtumien todellisuudesta. Hän ei voinut estää sitä, että Pitoyan uskoi tarinan, joka kuului hänen mieleensä, eikä totuus. Ilyana ei pitänyt tätä enää tärkeänä. Hän ajatteli jo etukäteen, kuinka palattuaan maahan hän vain odottaisi, että joku muu kertoisi totuuden puolestaan.

Lopulta Pitoyan nousi rakettiin, ja Ilyana jäi katsomaan, kuinka hän meni sinne vain välttääkseen avaruuden huolen. Ilyana ei voinut olla miettimättä, että Pitoyan tuntui elävän raketissa, peläten avaruutta enemmän kuin mitä ympärillään oli.

Kun Ilyana lähti etsimään apua, hän huomasi etäisyydeltä kaksi miestä kulkemassa kohti häntä. Se oli Tom Fiske ja Reinbach. Tom oli alkanut horjua. Paino selässä tuntui raskaalta ja sydän hakkasi. Aivan kuin omasta ajoneuvostaan kuuluisi ääni, mutta ei – uusi ajoneuvo lähestyi.

Ilyana kiiruhti auttamaan ja nosti Reinbachin maasta. Tämä hetki oli käännekohta. Fiske ei voinut enää liikkua yksin, mutta hän oli päättänyt selviytyä.

Mikä tekee Britannian paikasta keskeisen globaalissa valtapelitilassa?

Britannian rooli kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa oli monella tapaa perinteinen mutta samalla erikoislaatuinen, etenkin 21. vuosisadalla. Vaikka britit nukkuivatkin sängyissään ja tuntuivat olevan unohdettuja tämän ajan jättiläisten, kuten Yhdysvaltojen ja Venäjän, varjossa, heidän asemansa globaalissa taloudessa oli silti kiistaton. Tämä ei ollut vain sattumaa. Monet, kuten amerikkalaiset ja venäläiset, etsivät keinoja paeta arkeaan ja etsiä tiloja, joissa olisi mahdollista elää ilman jatkuvaa yhteiskunnallista painetta. Lontoo, maailman ytimessä, oli paikka, jossa voit elää rauhassa, syödä illallisen ja katsoa teatteriesityksiä, jotka eivät merkinneet mitään – paikka, joka oli vapaampi kuin muut megakaupungit.

Britannian vetovoima oli syvällä sen matkailussa, ja se oli tärkeä taloudellinen keskus. Muiden maailman alueiden, erityisesti Afrikan, joutuminen yhä suurempiin valtakamppailuihin ja talouskriiseihin teki Britanniasta entistäkin keskeisemmän rahoituskeskuksena. Englannin valtiot, kuten sveitsiläiset ennen heitä, lainasivat rahaa ympäri maailmaa houkuttelevin ehdoin. Sveitsin osalta tämä merkitsi neutraaliuden hylkäämistä ja osallistumista Euroopan voimien joukkoon, mutta Britannian kohdalla tilanne oli vielä monimutkaisempi.

Kun sveitsiläiset liittyivät Euroopan piiriin ja osallistuivat maailmanpolitiikan keskuksiin, ei enää ollut yksinkertaista paikkaa, johon tällaisia kansainvälisiä toimijoita olisi voitu sijoittaa. Kansainvälisten organisaatioiden oli etsittävä uudet tilat, ja Britannia tuli pian mieleen monille. Mikäpä muu paikka olisi voinut paremmin tarjota neutraalin ja tehokkaan alustan kuin saarivaltio, joka ei kuulunut täysin mihinkään suurempaan geopoliittiseen alueeseen? Britannia oli saari, eräänlainen lautta, joka kellui meressä eikä ollut alistettu kenenkään puolelle. Tämä teki siitä täydellisen paikan sille, että kansainväliset organisaatiot voisivat ylläpitää toimintaansa ilman pelkoa suuremman voiman painostuksesta.

Tällöin syntyi Helios-hanke, joka oli yhtä aikaa tilaisuuden ja haasteen paikka suurille valtioille. Heliosin rakentaminen Britanniassa oli strateginen valinta, joka ei ollut yksinkertainen. Projekti oli liian suuri, jotta sen olisi voinut sijoittaa mihinkään tiettyyn maahan, koska suurvallat, kuten Venäjä ja Kiina, eivät halunneet hyväksyä sen sijaintia omilla alueillaan. Brittien etu oli siinä, että tämä oli sekä uskottava että toimiva paikka sijoittaa tällaisia globaaleja hankkeita ilman suurvaltojen jyrkkiä vastalauseita. Lontoo tarjosi kulttuurillista ja taloudellista vetovoimaa, mutta myös sen sijainti ja geopoliittinen asema tarjosivat erityisiä etuja.

Britannian pyrkimykset päästä takaisin maailmanvaltojen keskiöön eivät olleet merkittäviä vain talouden tai kulttuurin kautta. 2040-luvulla Britanniassa alettiin taas miettiä, kuinka maata voitaisiin tuoda takaisin geopoliittiseen keskusteluun. Lännen ja idän erottavat jännitteet – joita lännen talousliitot ja Venäjä-Kiina-akseli hallitsivat – olivat olleet olemassa pitkään. Tässä maailmassa, jossa suuri osa maailman väestöstä oli joutunut hallitsemaan tai elämään jännitteiden kanssa, Britannia oli tasapainossa, sillä se pystyi estämään tilanteiden eskaloitumista. Tähän liittyi jälleen myös Britannian keskeinen rooli, jossa sitä tarvittiin paikkaamaan geopoliittisia aukkoja.

Tämä ei kuitenkaan ollut vain taloudellista tai poliittista ajattelua; se oli myös loogista matemaattista ennustamista. Maailman suurvallat eivät halunneet sotaa, koska se päättäisi heidän valtansa tehokkuuden. Kuitenkin myös jännitteiden häviäminen olisi vähentänyt heidän rooliaan kansainvälisessä yhteisössä. Tieteelliset tutkimukset ja matematiikan asiantuntijat osoittivat, että maailmassa, jossa ei olisi jännitteitä, ei olisi myöskään elinvoimaa. Olisi siis löydettävä tasapaino, jossa jännitteet pysyvät hallinnassa ja eivät romahda yhteiskuntia.

Kun tämä matemaattinen tasapaino oli löydetty ja vahvistettu, oli selvää, että molemmat suurvallat tulisivat keskustelemaan ja arvioimaan toistensa liikkeitä. Tämä oli keskeistä, sillä ennustettavat toimet ja päätökset estivät suurvaltojen hallitsemattomat reaktiot, jotka voisivat johtaa katastrofiin. Nämä keskustelut – täsmälliset ja koordinoidut – olivat osa laajempaa kansainvälistä suunnitelmaa, jossa oli tärkeää pitää toisten valtioiden suunnitelmat ja päätökset ennakoitavissa.

Tämän taustalla oli myös tärkeä oivallus, joka tuli esiin Rand Corporationin tieteellisessä tutkimuksessa. He tunnistivat, että molempien puolien oli keskusteltava ja sovittava yhteisistä perusteista, jotta koko järjestelmä pysyisi vakaana. Vaikka aluksi ei ollut rohkeutta ehdottaa yksinkertaista ratkaisua, vähitellen syntyi ajatus, että molempien puolien tekniset asiantuntijat kokoontuisivat ja keskustelisivat. Tämä oli tapa varmistaa, ettei yllättäviä liikkeitä tapahtuisi.

Näin syntyi monivuotinen käytäntö, jossa molemmat puolet kokoontuivat säännöllisesti keskinäisissä seminaareissaan ja keskusteluissaan. Tämä tapahtui aluksi brittiläisessä Harwellin keskuksessa, sillä Britannia oli paikka, jossa voitiin keskustella asioista puolueettomasti ja turvallisesti.

Tämä ei kuitenkaan ollut pelkästään hallitusten, vaan myös asiantuntijoiden foorumi, jossa käsiteltiin kriittisiä taloudellisia ja poliittisia kysymyksiä, jotka vaikuttivat koko maailmaan. Tänäänkin voimme nähdä, että tällaiset seminaarit ja keskustelut ovat osa maailmanlaajuista turvallisuusarkkitehtuuria, jossa keskeisiä ovat ennaltaehkäisevät toimet ja yhteisymmärrys suurvaltojen välillä.

Miten koneoppiminen voi mullistaa itseoppivien kognitiivisten radiolaitteiden luonteen?
Mikä on suurten tietojen (Big Data) rooli ja merkitys teknologian kehityksessä?
Miten modernismi mullisti runouden ja millaisia perinteitä se haastoi?
Mikä on ihon tehtävä ja rakenne?