Tekninen oppimismalli ja tekijänoikeudet – missä raja kulkee?

Generatiivisen tekoälyn mallien kouluttaminen herättää monimutkaisia ja kiistanalaisia kysymyksiä tekijänoikeuksien näkökulmasta. Vaikka näkemykset vaihtelevat, kaikissa korostuu varovaisuuden tarve välttää liiallista oikeuksien valvontaa, joka voisi kaventaa tekoälyn demokraattista ja tasa-arvoista potentiaalia. Generatiivisen tekoälyn tapauksia voidaan pitää eräänlaisena kokeilualueena, jossa oikeusjärjestelmät kehittävät ja testaavat lähestymistapojaan tekijänoikeuskysymyksiin, sillä jokainen tapaus on omanlaisensa ja tulevat ratkaisut voivat erota merkittävästi toisistaan.

Yksi selkeimmistä tekijänoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä liittyy mallin koulutuksen alkuvaiheeseen, jossa valtavat määrät dataa – jopa kvadriljoonia tavuja – kerätään internetistä. Jos tekijänoikeuden haltija pystyy osoittamaan, että osa tästä aineistosta sisältää suojattua materiaalia, jo pelkkä tämän datan lataaminen voi muodostaa kopioinnin lain tarkoittamassa merkityksessä. Tämä kopiointi tapahtuu ennen kuin järjestelmä alkaa prosessoida dataa ja oppia siitä malleja tai todennäköisyyksiä. Näin ollen kopioinnin kysymys nousee esiin hyvin varhaisessa vaiheessa ja on siksi helpommin määriteltävissä.

Ensimmäisenä tekijänä arvioinnissa tarkastellaan käytön tarkoitusta ja luonnetta, jossa keskeisenä pidetään, onko käyttö muuntavaa – eli tuottaako se jotain uutta tai erilaisella tarkoituksella. Tämän näkemyksen mukaan generatiivinen tekoäly voidaan nähdä joko uudistavana teknologiana, joka luo uutta sisältöä, tai toisaalta pelkkänä kopiointiteknologiana, joka vaarantaa alkuperäisen sisällön oikeudet. Tässä oikeuskäytäntö on vielä kehittymässä, eikä korkein oikeus ole vielä ottanut selkeää kantaa, mikä korostaa asian monimutkaisuutta.

Markkinavaikutuksen arviointi on erityisen herkkä vaihe. Erotellaan uudet teokset, jotka korvaavat suoraan alkuperäiset (ja siten ovat ongelmallisia), ja uudet teokset, jotka luovat kuluttajille uusia vaihtoehtoja, vaikka ne saattavatkin heikentää alkuperäisen teoksen markkinaa. Parodian kaltainen uusi teos voi vähentää alkuperäisen myyntiä, mutta sen katsotaan kommentoivan alkuperäistä eikä korvaavan sitä, joten se on usein sallittua. Vastaavasti generatiivisen tekoälyn luomat uudet palvelut voivat tarjota vaihtoehtoisia tapoja käyttää aineistoa ilman suoraa korvaamista.

Haasteellinen tilanne syntyy, kun tekoälymallin vastaukset sisältävät suuria määriä alkuperäistä, suojattua materiaalia, esimerkiksi muistamisen (memorization) muodossa. Tällöin tekoälyn tuote voi korvata tekijänoikeuden haltijan markkinan, mikä on keskeinen tekijä tekijänoikeusloukkauksen arvioinnissa. Lisäksi kopioinnin laajuus ja alkuperäisen teoks

Onko tekoäly luoja vai rikoksentekijä immateriaalioikeuden kentällä?

Tekoälyn rooli immateriaalioikeuksien kentällä on monivivahteinen ja herättää jatkuvasti keskustelua niin oikeustieteellisissä piireissä kuin käytännön sovelluksissakin. Tekoäly voi toimia sekä loukkaajana että luojana, mikä tuo esiin kaksi keskeistä oikeudellista kysymystä: Pitääkö tekoäly itsessään tunnustaa tekijäksi tai keksijäksi immateriaalioikeudellisessa mielessä? Ja jos ei, kenelle tulisi antaa tekijänoikeus tai patentti, jos tekoäly on osallisena teoksen luomisessa?

Tällä hetkellä immateriaalioikeuslainsäädäntö ei tunnusta tekoälyä tekijäksi tai keksijäksi, ja oikeuskäytäntö on selkeä tässä asiassa. Yhdysvaltain tekijänoikeusvirasto on toistuvasti todennut, että vain ihminen voi olla tekijä tekijänoikeuslain mukaan, eikä tekoäly voi olla tekijä tai keksijä, vaikka sen tuottama sisältö olisi ollut merkittävä osa lopputulosta. Tämän perusteena on lainsäädännöllinen ja oikeushistoriallinen perusta, joka pitää tekijänoikeudet ja patentit ihmisten yksinoikeutena.

Vaikka tekoäly on äärimmäisen edistynyt ja kykenee luomaan sisältöä, sitä ei voida pitää oikeudellisesti omistavana tai vastuullisena. Ihmisten rooli tekoälyn kehittäjinä ja käyttäjinä tekee sen, että kaikki tekoälyn luomat teokset on sidottava johonkin ihmiseen, joka on syyllistynyt tekoälyn käytön kautta teoksen luomiseen. Tämä näkökulma on vahvistettu Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkiviraston lausunnoissa, joissa on todettu, ettei tekoälyä voida mainita patenttivaatimuksessa keksijänä.

Tekijänoikeusviraston 2023 antama lausunto avasi oven mahdollisuudelle, että tekoälyn avulla luodut teokset voivat saada tekijänoikeussuojaa, mutta vain, jos ihmisellä on merkittävä rooli teoksen luomisessa. Virasto on antanut ohjeita siitä, miten teoksen tekijyys tulee määritellä, jos tekoäly on ollut mukana luomisprosessissa. Jos ihminen on osallistunut merkittävästi teoksen muokkaamiseen tai valintaan, kuten AI:n tuottaman kuvan tarkentamiseen, tekijänoikeus voi olla mahdollinen. Silti pelkkä tekoälyn käynnistäminen ja sen tuottaman materiaalin käyttö ei ole riittävää tekijänoikeuden saamiseksi.

Tekoälyn roolia luojana ei tule aliarvioida, sillä sen kyvyt luoda uusia ja innovatiivisia sisältöjä voivat johtaa merkittäviin muutoksiin immateriaalioikeuslainsäädännössä tulevaisuudessa. Jo nyt voidaan nähdä, että tekoälyn käytöstä syntyy uusia oikeudellisia kysymyksiä, jotka koskevat muun muassa luovuuden määritelmää ja oikeudenmukaisuutta, kun tekoäly luo teoksia, joita aiemmin pidettiin puhtaasti inhimillisen luovuuden tuloksina. On tärkeää, että lainsäätäjät tarkastelevat tekoälyn roolia luojana ja varmistavat, että oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat oikeudenmukaisesti ihmisten ja tekoälyn välillä.

Kun pohditaan tekijänoikeuden ja patentin myöntämistä tekoälyn luomille teoksille, on myös otettava huomioon, että tekoäly ei voi kantaa vastuuta oikeudellisista rikkomuksista, kuten tekijänoikeusloukkauksista tai patenttiväärennöksistä. Tämä tarkoittaa, että jos tekoälyllä olisi oikeudellinen asema tekijänä tai keksijänä, se voisi altistua vastuun puutteelle ja luoda oikeudellisia aukkoja, jotka vaikeuttaisivat immateriaalioikeuksien valvontaa ja suojelua. Tämän vuoksi on tärkeää, että tekoälyä käsitellään työkaluna, jonka käyttöön liittyy ihmisen vastuullisuus.

Tekoälyn vaikutus immateriaalioikeuksiin on monivivahteinen ja siihen liittyy paljon eettisiä, filosofisia ja käytännöllisiä kysymyksiä, joihin ei ole vielä selkeää vastausta. Tekoäly ei ole vain työkalu, vaan sen kehitys tuo mukanaan tarpeen tarkastella, kuinka lainsäädäntö voisi muuttua, jos tekoäly kehittyy entistä itsenäisemmäksi ja luovemmaksi. Samalla on varmistettava, että lainsäädäntö ei jää jälkeen teknologian kehityksestä ja että se ottaa huomioon sekä ihmisten oikeudet että tekoälyn tuottaman luovuuden.

Miten tekoälyn sertifiointi voi säilyttää arvon ja estää kilpailun vääristymiä?

Kilpailuoikeuden periaatteet on suunniteltu varmistamaan, että markkinoiden toimijat kilpailevat ankarasti kuluttajien huomiosta sen sijaan, että ne sopisivat yhteisistä toimintatavoista. Yhteistoiminta tai oligopolistinen käytös voidaan tulkita kartelliksi, mikä jarruttaa alan toimijoiden halukkuutta kokoontua ja koordinoida toimintaansa. Tästä näkökulmasta yksityinen, tekoälyalasta ulkopuolinen sertifiointielin voisi paremmin kestää kilpailuoikeudellista tarkastelua, vaikka se taas saattaisi jäädä ilman alaan liittyvää ajantasaista teknistä tietoa.

Yksityisellä sertifiointielimellä ei kuitenkaan ole valtuuksia muuta kuin toimia suositusten ja julkisen paineen lähteenä. Se voi kannustaa tai häpäistä alan toimijoita parempiin toimintatapoihin, mutta sen voima on lähinnä moraalinen. Kuluttajat voivat täysin sivuuttaa sertifikaatin merkityksen, valiten esimerkiksi halvemman hinnan tai nopeamman palvelun. Myös koko toimiala voi yksinkertaisesti jättää sertifioinnin huomiotta, jolloin sen viesti katoaa olemattomiin. Tästä seuraa, että yksityinen sertifiointielin ei voi sitoa tai rajoittaa alan toimijoita, vaan tällaiseen tarvitaan julkisen vallan interventio.

Julkisen sektorin sertifiointimallit, kuten Yhdysvaltain maatalousministeriön USDA-sertifikaatit tai tiukat FDA:n lääkevalvontamenettelyt, tarjoavat vertailukohtia tekoälyn sertifioinnille. Valtion tai osavaltioiden perustamat elimet voisivat varmistaa yhtenäiset standardit, mutta yksittäisten osavaltioiden erilaiset sääntelyt voivat johtaa päällekkäisyyksiin ja vaikeuttaa alan kehitystä, mikä voisi uhata Yhdysvaltojen asemaa tekoälyn globaalina johtajana. Siksi liittovaltion perustama sertifiointielin olisi optimaalinen ratkaisu, estäen hajanaiset ja ristiriitaiset säädökset.

Julkaisijoiden ja julkisen vallan yhteistyöhön perustuva sertifiointimalli yhdistäisi molempien osapuolten vahvuudet. Julkinen sektori tarvitsee teollisuuden asiantuntemusta nopeasti kehittyvän ja monimutkaisen tekoälyalan arviointiin, ja teollisuus tarvitsee valtion valtuuksia sitouttaa yritykset yhteistyöhön ja standardien noudattamiseen. Kilpailuoikeudelliset rajoitteet estävät toimijoita kokoontumasta ilman varovaisuutta, mutta julkisen ja yksityisen sektorin yhteinen elin voisi järjestää tehokkaan ja auktoriteettisen sertifiointiprosessin. Nykyiset sertifiointimallit ovat usein standardien asettamista ilman pakottavaa sitovuutta, mutta julkisen ja yksityisen sektorin yhdistelmä voisi tarjota laillisesti vahvemman aseman.

Sertifiointi ei kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia. Tietojen varastaminen ja väärinkäyttö on jatkuva kamppailu, jossa valvontaviranomaisten on kehitettävä keinojaan rikollisten toimien mukautuessa. Ilman koordinoitua ja virallisesti hyväksyttyä sertifiointielintä oikeudenhaltijat jäävät haavoittuviksi monimutkaisessa ja villissä tekoälyympäristössä, jossa toimijoita on kotimaassa ja ulkomailla. Rajoittamalla tarjontaa ja sertifioinnilla voidaan osaltaan hillitä haittoja, mutta tekoälyn vaikutukset immateriaalioikeuksiin ja niiden arvon muodostumiseen tulevat jatkumaan syvästi ja monipuolisesti.

Tekoälyn nopea kehitys on horjuttanut perinteisiä käsityksiä siitä, mitä immateriaalioikeudet suojaavat ja miten niillä tuotettu arvo muodostuu. Näiden järjestelmien perustukset ja tarkoitus uhkaavat murentua, kun ihmisen luovuuden ja keksinnön arvoa kyseenalaistetaan tekoälyn myötä. Patenttikelpoisten keksintöjen määrä saattaa vähentyä, ja immateriaalioikeuksien merkitys ja arvostus voivat heikentyä. Näiden muutosten keskellä on ratkaisevan tärkeää luoda mekanismeja, jotka suojelevat innovaatioiden arvoa ja turvaavat järjestelmien legitimiteetin tulevaisuudessa.

Voiko tekoälyn luoma teos saada tekijänoikeussuojaa?

Tekoälyn ja ihmisen yhteistyössä syntyvien teosten oikeudellinen asema on osoittautunut yhdeksi nykypäivän tekijänoikeuslainsäädännön haastavimmista kysymyksistä. Yhdysvaltain tekijänoikeusvirasto on toistuvasti todennut, ettei pelkästään tekoälyn tuottama sisältö ole suojattavissa tekijänoikeudella. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta suojata teosta, jos ihminen on siihen merkittävästi osallistunut. Merkittävä osuus on kuitenkin vaativa kriteeri: se ei tarkoita pelkkää kehotetta ("prompt"), vaan osoitettavaa luovaa panosta, joka ylittää mekaanisen komentamisen ja ulottuu itsenäiseen luovaan valintaan ja harkintaan.

Kehotteet, joita käyttäjät antavat tekoälylle kuvan tai tekstin tuottamiseksi, rinnastetaan yhä useammin toimeksiantajan ohjeisiin kuvataiteilijalle. Ohjeita annetaan, mutta itse toteutus jää koneen tehtäväksi. Tällöin koneen itsenäinen tulkinta vaikuttaa lopputulokseen siinä määrin, ettei ihmiskehotteen laatijaa voida pitää teoksen varsinaisena tekijänä. Tekijänoikeus edellyttää ihmisen panosta luovana toimijana, eikä se ulotu tilanteisiin, joissa kone tekee olennaiset luovat ratkaisut.

Tämä periaate on toistunut sekä Yhdysvaltain tekijänoikeusviraston päätöksissä että niihin liittyvissä muutoksenhakuprosesseissa. Esimerkiksi tapauksessa Théâtre D’opéra Spatial tekijänoikeushakemus hylättiin, koska teos oli kokonaan tekoälyn luoma, ilman osoitettavaa inhimillistä luovaa panosta. Sama päätös tehtiin teoksessa A Recent Entrance to Paradise, vaikka hakija oli vaikuttanut kehotteiden valintaan. Molemmissa tapauksissa ihmisen rooli jäi liian kapeaksi tekijänoikeudellisen suojan kannalta.

Silti on tunnustettu, että ihminen voi saada tekijänoikeussuojaa, jos hän osallistuu luomiseen tavalla, joka on konkreettisesti dokumentoitavissa ja jossa hänen panoksensa on erillinen ja tunnistettavissa. Tällöin on olennaista yksilöidä, mikä osa teoksesta on ihmisen luoma ja missä kohdin tekoälyä on käytetty apuvälineenä.

Tekijänoikeudellisen rajan määrittelyä hankaloittaa entisestään tekoälyohjelmien kyky toimia itsenäisinä järjestelminä, joilla on oma "visuaalinen tai verbaalinen sanasto" sekä sääntöjärjestelmä, jonka mukaan ne tuottavat teoksia. Näitä ohjelmia ei voi pitää välineinä samalla tavalla kuin kynää, kameraa tai pensseliä – kyseessä ei ole pelkkä ilmaisun väline, vaan osittain itsenäinen luova toimija.

Yhtälailla patenttijärjestelmään liittyvä keskustelu havainnollistaa, kuinka lainsäädäntö kamppailee tekoälyn ja ihmisen työnjaon arvioinnissa. Vaikka keksintö olisi lähtöisin tekoälyn prosessista, keksijänä voidaan pitää vain ihmistä, joka osallistui sen luomiseen tavalla, joka täyttää oikeudellisen panoksen vaatimukset. Tämä luo uudenlaisen ilmoittamisvelvoitteen: jos tekoälyllä on ollut ratkaiseva rooli, on se tuotava esiin hakemuksessa. Muutoin on vaarana, että väärin nimetty keksijyys tekee keksinnöstä suojaamattoman.

Miten tavaramerkkilainsäädäntö on laajentunut kuluttajasekaannuksen rajojen ulkopuolelle?

Tavaramerkkilainsäädännön alkuperäinen tarkoitus keskittyi kuluttajansuojan varmistamiseen ja siihen, että kuluttajat eivät erehtyisi tavaramerkkien lähteestä tai alkuperästä. Kuitenkin nykyään tavaramerkkien suojan käsite on laajentunut huomattavasti, ulottuen usein tilanteisiin, joilla ei ole suoraa yhteyttä kuluttajien sekaannukseen. Tämä ilmiö on herättänyt oikeudellista keskustelua ja kritiikkiä siitä, miten tavaramerkkioikeutta käytetään nykypäivän brändäyskäytännöissä.

Moderni tavaramerkkioikeus ei enää rajoitu pelkästään siihen, että suojataan tuotteen tai palvelun lähdettä, vaan sitä sovelletaan usein laajempina monopolioikeuksina, jotka suojaavat brändin kieltä ja ilmaisua. Tämä kehitys on synnyttänyt tilanteita, joissa tavaramerkkilainsäädäntö toimii pikemminkin oikeudellisena omistusoikeutena kuin kuluttajien suojaamisena. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tavaramerkkien haltijat voivat laajentaa oikeuksiaan ja estää muiden toimijoiden käyttöä erilaisissa yhteyksissä, jotka eivät välttämättä aiheuta todellista kuluttajasekaannusta.

Oikeudellinen analyysi osoittaa, että tavaramerkkioikeuden soveltaminen on usein venytetty kattamaan uusia ja aiemmin tuntemattomia ilmiöitä, kuten laajempia ilmaisu- ja brändäysstrategioita. Tämä kehitys on saanut osakseen kritiikkiä siitä, että se kaventaa kilpailun ja ilmaisunvapautta, samalla kun se kasvattaa tavaramerkkien haltijoiden valtaa markkinoilla. Kuluttajansuojan sijasta painopiste on siirtynyt oikeudelliseen monopoliin, joka toimii yritysten kilpailuedun ylläpitämisen välineenä.

Tämä ilmiö liittyy laajempiin immateriaalioikeudellisiin trendeihin, joissa oikeuksia on systemaattisesti laajennettu ja tuotteiden sekä ideoiden suoja on muutettu kaupallisiksi hyödykkeiksi. Esimerkiksi patenttioikeudessa ja tekijänoikeuksissa on havaittavissa samanlaisia suuntauksia, joissa alkuperäinen suojaperuste on muuttunut laajemmaksi omistusoikeudeksi. Tässä kontekstissa on merkittävää, että immateriaalioikeudet eivät aina vastaa alkuperäistä yhteiskunnallista tarkoitustaan, vaan ne saattavat pikemminkin rajoittaa innovaatioita ja kilpailua.

Ymmärtäminen siitä, miten tavaramerkkioikeuden laajeneminen vaikuttaa taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, on olennaista. Kuluttajasekaannuksen käsite on monimutkainen ja usein epäselvä, mikä mahdollistaa oikeudellisten rajojen joustavan tulkinnan. Tämä puolestaan antaa tavaramerkkien haltijoille mahdollisuuden vaatia laajempia oikeuksia kuin alun perin oli tarkoitettu, mikä voi johtaa epätasapainoon markkinoilla ja rajoittaa muiden toimijoiden toimintaa.

Tavaramerkkilainsäädännön lisäksi myös patenttien ja tekijänoikeuksien käyttö on muuttunut entistä strategisemmaksi ja kaupallisemmaksi, missä suoja ulottuu usein tuotteiden ja ideoiden perustuotteen yli. Tämä kehitys nostaa esiin kysymyksen immateriaalioikeuksien sosiaalisesta tarkoituksesta ja niiden vaikutuksesta innovaatioiden etenemiseen ja yhteiskunnan hyvinvointiin.

Lisäksi on tärkeää huomioida, että immateriaalioikeuksien laajeneminen voi luoda tilanteita, joissa innovaatioiden ja luovan työn tulokset muuttuvat vaikeammin saavutettaviksi tai kilpailtaviksi, mikä saattaa estää uuden kehityksen ja rajoittaa markkinoiden monimuotoisuutta. Tämä on erityisen merkittävää teknologian ja bioteknologian aloilla, joissa patenttien ja liikesalaisuuksien suoja saattaa vaikuttaa suoraan yhteiskunnan kokonaisetuun ja ihmisten hyvinvointiin.