Donald Trumpin vaalikampanja erottui merkittävästi muista republikaanien presidenttiehdokkaista jo alusta alkaen. Vaikka monet kilpailijat, kuten Jeb Bush, John Kasich ja Chris Christie, panostivat voimakkaasti perinteisiin vaalitapahtumiin, kuten pieniin kokoontumisiin, retkeilyihin ja tavallisiin kansalaisiin tutustumiseen, Trump päätti seurata hyvin erilaista lähestymistapaa. Tämä oli mahdollista, koska Trump oli jo valmiiksi valtavan tunnettu henkilö, joka ei tarvinnut retail-politikkaa (tai vaalitapahtumia) saaden riittävästi huomiota mediaalta ja äänestäjiltä. Hänen kampanjansa perustui enemmän iskulauseisiin ja radikaaleihin puheenvuoroihin kuin syvällisiin politiikkakysymyksiin ja yksityiskohtaisiin ohjelmiin.

Retail-politikka, tai henkilökohtainen vaalityö, on tyypillisesti tärkeä työkalu presidenttikandidaateille, jotka eivät ole vielä tunnettuja laajasti. Esimerkiksi Ohio’n tai New Jerseyn kuvernöörit voivat hyötyä tällaisista tapahtumista monin tavoin. Nämä tapahtumat houkuttelevat poliittisesti sitoutuneita kansalaisia, tuovat suotuisia media-reaktioita ja antavat ehdokkaille mahdollisuuden esitellä omia politiikkasuunnitelmiaan ja ansioitaan. Trumpille kuitenkin nämä hyödyt eivät olleet yhtä välttämättömiä, sillä hänen kampanjansa oli pitkälti rakennettu tunnettuuden varaan. Hänen tapaamisensa äänestäjien kanssa oli vähäisempää, eikä hänellä ollut tarvetta erottua muista ehdokkaista, kuten Carly Fiorina tai Jeb Bush, jotka käyttivät retail-politikkaa yrittäessään päästä eturiviin.

Vaikka Trumpin tunnettuus oli olennainen tekijä hänen menestyksessään, ei voittaminen ollut pelkästään tämän ansiota. Hänen kilpailijansa tekivät lukuisia strategisia virheitä, jotka auttoivat häntä. Erityisesti muiden republikaanien ehdokkaiden kyvyttömyys käsitellä Trumpin hyökkäyksiä ja hänen dominoiva esiintymisensä televisiokeskusteluissa johti siihen, että Trump pääsi vaivattomasti eteenpäin ilman merkittäviä vastoinkäymisiä. Kun Jeb Bush, joka oli aluksi Trumpin suurin kilpailija, ei osannut vastata Trumpin hyökkäyksiin, hän menetti entistä enemmän kannatusta. Muut ehdokkaat, kuten Scott Walker ja Ted Cruz, kohtasivat samanlaisia ongelmia: Trump onnistui häiritsemään heidän kampanjoitaan henkilökohtaisilla hyökkäyksillä, eikä kukaan heistä kyennyt tehokkaasti puolustautumaan.

Kun puolueen muut ehdokkaat alkoivat siirtää huomionsa toisiinsa ja uskoivat, että mahdollinen voittaja nousee esiin kunhan heitä tukevat puoluejohtajat ryhtyvät toimimaan, Trumpin kilpailijat jättivät hänet usein huomiotta. Tämä politiikka osoittautui vääräksi, sillä sen seurauksena Trump pääsi vähemmällä vastustuksella käsittelemään kritiikkiä ja voitti nopeasti. Tässä tilanteessa Trump oli ainoa, joka ei joutunut liian vakaviin hyökkäyksiin, sillä hänen kilpailijansa taistelivat keskenään. Marco Rubio, joka oli ehkä ainoa todellinen haastaja Trumpille, sai osakseen huomattavan kritiikin, mutta hänen kampanjansa ei kyennyt nostamaan itseään tarpeeksi korkealle erottuakseen Trumpista.

Tämän rinnalla on syytä huomata, että monet perinteiset kampanjastrategiat, kuten retail-politiikka ja pienet tapaamiset, eivät takaa vaalivoittoa. Esimerkiksi Jeb Bushin "please clap" -hetki vaalitilaisuudessa kuvasti hänen kampanjansa epäonnistumista ja huonosti mennyttä imagoa. Trumpin tapauksessa sen sijaan, että hän olisi osallistunut perinteisiin vaalitapahtumiin, hän käytti hyväkseen mediatilaisuuksia ja omaa näkyvyyttään, mikä vei hänen kampanjansa eteenpäin.

Tärkeää on myös ymmärtää, että Trumpin tapa voittaa ei ollut vain hänen tunnettuutensa tai kilpailijoiden epäonnistumisten tulos. Hänen kampanjansa teki selväksi, että media ja julkisuus voivat olla paljon tärkeämpiä tekijöitä kuin tavalliset vaalitapahtumat, ja että ehdokkaat voivat menestyä vähemmän tavanomaisilla lähestymistavoilla. Trumpin voitto oli seurausta hänen kyvystään manipuloida mediaa ja vetää huomiota itseensä, sen sijaan että hän olisi osallistunut tavallisiin politiikan muotoihin.

Miksi Hillary Clinton voitti New Hampshiressa, vaikka hävisi muissa taistelutiloissa?

Hillary Clintonin voitto New Hampshiressa vuoden 2016 presidentinvaaleissa herätti kysymyksiä siitä, miksi hän onnistui voittamaan juuri tämän valtion, vaikka menetti merkittävämmissä taistelutiloissa, kuten Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa. New Hampshire oli paikka, jossa Clinton saavutti tärkeän voiton, vaikka teki vähemmän kampanjakeikkoja kuin vastustajansa Donald Trump. Exit-kyselyt paljastavat kaksi keskeistä tekijää, jotka auttoivat selittämään Clintonin menestystä tässä osavaltiossa. Ensinnäkin, New Hampshiren pieni ei-valkoinen väestö kannatti Clintonia huomattavasti suuremmalla marginaalilla kuin muualla maassa. Toiseksi, valtion korkeammat koulutustasot suhteessa muihin osavaltioihin tarkoittivat sitä, että Clintonin kannatus korkeakoulutettujen äänestäjien keskuudessa oli New Hampshiressa merkittävämpi kuin muissa taistelutiloissa.

New Hampshiren politiikkaa on tutkittu monelta kantilta, ja sen tilanne vuoden 2016 vaaleissa oli erityinen. Jos tarkastelemme osavaltion poliittista historiaa, voimme huomata merkittäviä muutoksia. Aivan viime vuosikymmeniin saakka New Hampshire oli perinteinen ja vankka republikaaninen osavaltio, jossa demokraattiset voitot olivat harvinaisia. 1970- ja 1980-luvuilla ei ollut epätavallista kuulla demokraattisten poliitikkojen valittavan siitä, kuinka suuri rooli republikaaninen osavaltio sai heidän puolueensa nimitysprosessissa. Koko 1900-luvun ajan demokraattisilla kuvernööreillä oli virassa vain viisitoista vuotta; 2000-luvulle tultaessa republikaanit olivat olleet kuvernööreinä vain viisi vuotta.

New Hampshiren poliittiset käänteet ovat pitkälti seurausta muuttoliikkeestä muista osavaltioista. Vuonna 2016 vain 45 % Granite Staters -asukkaista oli syntynyt osavaltiossa. Monet näistä uusista äänestäjistä muuttivat osavaltion eteläosaan Massachusettsista, erityisesti 1980-luvun lopulta alkaen. Vieraillessaan New Hampshiressa vuonna 2015, entinen Massachusettsin kuvernööri Mike Dukakis, joka voitti Demokraattisen New Hampshiren esivaalin vuonna 1988, muisti, kuinka hän huomasi tapaamiensa äänestäjien olevan hyvin samanlaisia kuin Massachusettsin kampanjoissa kohtaamansa äänestäjät. New Hampshiren poliittinen muutos oli osa laajempaa poliittista suuntautumista New Englandissa, jossa republikaanien siirtyminen sosiaalikonservatismiin ja eteläisen sekä lännen uusien äänestäjäryhmien palveleminen vieraannutti monet perinteisesti republikaanisesti äänestäneet.

Tämä suuntaus näkyi vuonna 1992, kun New Hampshire rikkoi pitkäaikaisen republikaaniperinteensä ja valitsi Bill Clintonin. Sen jälkeen osavaltio on valinnut demokraattisen ehdokkaan kaikissa presidentinvaaleissa, lukuun ottamatta vuotta 2000, jolloin vihreän puolueen ehdokas Ralph Nader sai riittävästi ääniä auttaakseen George W. Bushia voittamaan Al Goren. Jeanne Shaheenin valinta New Hampshiren ensimmäiseksi demokraattiseksi kuvernööriksi vuonna 1996 merkitsi alkua demokraattien hallitsevalle kaudelle, joka kesti lähes kaksi vuosikymmentä. Tämä jakso oli erityisen vaikuttava, sillä New Hampshiren kuvernöörit valitaan vain kaksivuotiskausille. Vaikka New Hampshire oli ollut pitkään vahvasti republikaaninen, se oli siirtynyt uuteen aikakauteen, jossa molemmilla puolueilla oli mahdollisuus voittaa, mutta kumpikaan ei pystynyt saamaan vahvaa etumatkaa.

Clintonin voiton taustalla oli useita tekijöitä, mutta yksi tärkeimmistä oli hänen kykyään yhdistää perinteisesti vaaleammalla väestöllä ja koulutetummalla väestöryhmällä olevat äänestäjät. Korkeakoulutettujen kannatus oli erityisen tärkeää New Hampshiressa, ja tämä tuki teki Clintonista vahvan kandidaatin alueella, jossa Trumpin kampanja oli jättänyt vähemmän näkyviä vaikutuksia. Clinton onnistui voittamaan, vaikka ei ollut niin läsnä vaaleissa kuin Trump, joka keräsi massiivista huomiota ja tukiensa mukaan myös suurempia kampanjavoittoja muissa osavaltioissa.

Tämän lisäksi Clintonin ja Trumpin kampanjoiden keskinäinen vertailu nostaa esiin mielenkiintoisen dynamiikan, jossa Trumpin suoraviivaiset ja usein provosoivat lausunnot toimivat osittain mediamylläkässä ja antavat kampanjalle enemmän näkyvyyttä, mutta samalla se herätti osan äänestäjistä varauksellisiksi, erityisesti koulutettujen valitsijoiden keskuudessa. New Hampshire, jossa koulutus ja vähemmistöt nostavat oman painoarvonsa, antoi Clintonille etulyöntiaseman, joka ei ollut yhtä ilmeinen muissa osavaltioissa.

Miksi New Hampshiren vaalit 2018 olivat käänteentekeviä ja mitä voimme niistä oppia?

New Hampshiren osavaltion vaalit vuonna 2018 toivat esiin merkittäviä poliittisia ja strategisia trendejä, jotka heijastavat laajempia muutoksia Yhdysvaltain politiikassa. Vaikka monien huomiota kiinnitti guvernöörinvaali, jossa Chris Sununu voitti Demokraattien vastustajan Molly Kellyn, vaalit olivat myös osoitus muuttuvista äänestyskäyttäytymisen dynamiikoista ja kansalaisaktivismin vaikutuksesta politiikkaan.

Sununun uusi valinta oli suhteellisen niukka, sillä hän voitti 53 prosentilla äänistä Kellyn saaman 46 prosentin vastuksen jälkeen. Tässä tilanteessa oli monia tekijöitä, kuten republikaanien rahankeräysstrategioiden puutteet ja kampanjoiden eri tasot. Esimerkiksi Mike Dennehy, kokenut republikaanien vaalistrategi, totesi, että jos New Hampshiren republikaanit eivät onnistuisi keräämään varoja, heidän pitäisi unohtaa osavaltion säilyttäminen puolueen hallussa. Tämä heijastaa osaltaan poliittisten järjestöjen ja yksittäisten kampanjoiden eroja, jotka näkyivät erityisesti siinä, kuinka resurssit kohdennettiin ja käytettiin vaalien loppuvaiheessa.

Vaalit 2018 näyttivät myös, kuinka tärkeää on mobilisoida nuoret äänestäjät ja korkeakouluopiskelijat. Esimerkiksi Durhamin, Hanoverin ja Keenelle ensimmäisen vaalipiirin äänestysaktiivisuus nousi jopa 50 prosentilla verrattuna vuoden 2014 vaaleihin. Tämä nousu oli seurausta monista tekijöistä, kuten 2017 naisten marssien synnyttämästä kansalaisaktivismista ja siitä, kuinka nuoret demokraatit ja organisaatiot kuten EMILY’s List panostivat vaalikampanjoihin. Vaikka aiemmin tyypillisesti nuoret eivät olleet niin aktiivisia keskittymään vain puolueen sisäisiin vaaleihin, vuonna 2018 tämä trendi muuttui, ja he tunsivat vaalien olevan elintärkeitä vastareaktioina Trumpin hallinnon politiikkaan.

Mielenkiintoista oli myös se, että äänestysaktiivisuus ei noussut vain demokraattien keskuudessa. Sekä demokraatit että republikaanit osallistuivat vaaleihin suuremmalla innolla kuin aiemmin. Tämä oli osaltaan seurausta poliittisen ilmapiirin polarisoitumisesta, mutta myös siitä, että molemmat puolueet ymmärsivät vaalien merkityksen ja työnsivät kampanjoita eteenpäin eri puolilla osavaltiota. Tällainen äänestysaktiivisuusmuutos oli poikkeuksellista verrattuna aiempiin midterm-vaaleihin, kuten vuoden 2006 ja 2010 vaaleihin, jolloin äänestysaktiivisuus laski merkittävästi.

Erityisesti vaalit eivät olleet pelkästään presidentinvaaliin verrattavissa olevaan suosioon liittyviä: ne olivat myös mittaustapa, joka testasi, kuinka hyvin osavaltion hallintoa saadaan muutettua, jos puolueet onnistuvat löytämään oikeat väylät ja strategiat kampanjoidensa tehostamiseen. Esimerkiksi guvernööri Sununun vaalikampanja sai tukea osavaltion republikaanien varainhankinnasta, mutta se ei ollut riittävä ratkaisevissa piireissä, joissa demokraatit pystyivät liittoutumaan ja liikkumaan tehokkaasti. Tämä oli ilmiö, joka oli nähtävissä erityisesti demokraattisten kampanjoiden koordinoidessa välineitä ja resursseja osavaltiossa.

Myös New Hampshiren valtion sihteerin viran taistelu oli merkittävä. Tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun virkaan oli vakava haaste. Colin Van Ostern, entinen kuvernööri Chris Sununun kilpaileva ehdokas, astui esiin ja järjesti koko osavaltiossa "Free and Fair Forums" -tilaisuuksia, joissa keskusteltiin äänestys- ja vaalireformeista. Tämän kampanjan julkisuus ja poliittinen lähestymistapa herättivät paljon keskustelua ja tukea, erityisesti demokraattien keskuudessa. Vaikka Gardner, osavaltion pitkäaikainen sihteeri, oli saanut paljon kritiikkiä erityisesti äänestysreformien estämisestä ja vastustuksestaan vaaliuudistuksille, Van Osternin aktiivisuus toi esiin tarpeen päivittää ja modernisoida vaalijärjestelmiä. Tämä puolestaan herätti laajemman keskustelun siitä, kuinka tärkeää on, että vaalit pysyvät avoimina ja reiluina kaikille äänestäjille, erityisesti niille, jotka voivat kohdata esteitä äänestysprosessissa.

Tämä vaalikamppailu oli muistutus siitä, kuinka monimutkaiseksi poliittinen prosessi voi käydä, kun vaaleja ei ratkaista vain puolueiden voitoilla ja häviöillä, vaan myös periaatteiden ja vaalilainsäädännön kehityksellä. Van Osternin kampanja osoitti, että nykymaailmassa vaaleista ei ole enää kyse pelkästään yksittäisistä ehdokkaista, vaan myös siitä, miten demokratiaa ja vaalien avoimuutta voidaan parantaa ja suojella.

Endtext

Mikä rooli syntymätodistuksella oli Donald Trumpin poliittisessa nousussa?

"Birtherism" eli väite, että Barack Obama ei ollut syntynyt Yhdysvalloissa, oli yksi 2000-luvun alkupuolen polarisoinnin symboleista Yhdysvalloissa. Tämä salaliittoteoria, joka alkoi väittää, että Obaman syntymäpaikka oli epäselvä ja että hänen kansalaisuutensa voisi olla kyseenalainen, juontui alkujaan äärioikeiston piiristä ja erityisesti Trumpin poliittisen nousun ympäriltä. Tällainen poliittinen keskustelu, joka olisi aikaisemmin jäänyt marginaaliin ja saanut vain vähän huomiota, sai uudenlaista voimaa ja näkyvyyttä, kun sosiaalinen media mahdollisti entistä laajemman tavoittavuuden. Tämä mahdollisti sen, että äärimmäiset ja usein perusteettomat väitteet saivat kansallista huomiota, ja Obaman syntymäpaikka nousi keskiöön.

Vaikka Obaman äiti oli amerikkalainen kansalainen ja hänelle olisi myönnetty kansalaisuus syntymäpaikasta riippumatta, "birtherit" eivät hyväksyneet tätä selitystä. Heidän mukaansa Obaman syntymäpaikka oli ratkaiseva kysymys ja mahdollisuus kumota hänen kelpoisuutensa presidentiksi. Tällaista ajatusta kannattivat henkilöt väittivät, että Obaman syntymäpaikka ei ollut virallisesti todistettu, vaikka hän oli jo esittänyt syntymätodistuksen, joka oli hyväksytty Havaijin osavaltion viranomaisten toimesta. Tämä "lyhyen muodon" syntymätodistus oli kuitenkin heidän mielestään riittämätön, ja he vaativat niin sanottua "pitkää muotoa". Obama reagoi tähän julkisesti julkaisemalla pitkän muodon syntymätodistuksen vuonna 2011, mutta tämäkään ei saanut birtherejä vakuuttuneiksi. Heidän mukaansa tämäkin todiste oli lavastettu tai väärennetty.

Trumpin rooli tässä kiistassa oli keskeinen. Hän ei vain levittänyt epäilyjä Obaman syntymästä, vaan onnistui myös saamaan sen poliittisessa keskustelussa keskiöön. Trump käytti syntymätodistusta osana retoriikkaansa ja sai laajaa mediahuomiota. Hänen kantansa synnytti jatkuvaa keskustelua ja pilkkaa. Tämän myötä hän myös vakiinnutti paikkansa republikaanisessa puolueessa, sillä 23 prosenttia republikaanien äänestäjistä oli kiinnostuneita siitä, että puolueen ehdokas hyväksyisi Trumpin esittämän "birther"-kannan.

Näin ollen Trumpin syyttävä ja aggressiivinen asenne auttoi luomaan poliittista pääomaa, joka oli ratkaiseva hänen myöhemmässä nousussaan presidentiksi. Vaikka hänen syntymätodistustaan koskevat väitteet saivat kritiikkiä ja aiheuttivat jonkinlaista häpeää hänen ympärillään, ne toivat hänet esiin poliittisen kentän vaikuttajana. Hänen julkinen imagonsa, joka oli rakentunut tämän skandaalin varaan, herätti kiinnostusta ja herätti keskustelua.

Trumpin ja muiden republikaanien vahva tuki birtherismille teki Obaman taistelusta syntymätodistuksensa ympärillä erityisen vaikean. Vaikka Obama oli jo pitkään julkaissut tarvittavat todisteet, hän joutui vastaamaan jatkuvasti samanlaisiin kysymyksiin, koska sosiaalinen media ja TV-kanavat pitivät keskustelua elossa. Tällainen poliittinen epäilyksen kulttuuri oli jännite, joka muutti Yhdysvaltain politiikkaa.

Mikä on tärkeää huomata, on että tällaiset salaliittoteoriat eivät olleet vain marginaalinen ilmiö, vaan niillä oli syvällinen vaikutus siihen, miten poliittiset keskustelut muotoutuivat. Sosiaalinen media oli avainasemassa, sillä se mahdollisti väitteiden levittämisen nopeasti ja laajasti. Trumpin tapauksessa hän ei pelkästään hyödyntänyt tätä ilmiötä vaan myös käytti sitä omaksi hyödykseen. Hän oli taitava mediassa ja tiesi, kuinka saada kansan huomion. Syntymätodistukseen liittyvä keskustelu oli vain osa laajempaa poliittista peliä, joka liittyi siihen, miten Trump kykeni manipuloimaan mediaa ja muokkaamaan yleistä mielipidettä.

Endtext

Jak se správně orientovat v německé kuchyni?
Jak zvládnout službu v církvi v kontextu odmítání a vnitřních konfliktů?
Jak učit psa mentálním trikům: Klíč k rozvoji psí inteligence