Keisarin valinta oli yksi Rooman valtakunnan tärkeimmistä ja vaarallisimmista tehtävistä. Valtakunnan johtajan ominaisuudet saattoivat tehdä eron menestyksen ja tuhon välillä. Mikäli hallitsijan luonteenpiirteet olivat liian vikoja tai heikkoja, voi heidän hallintonsa johtaa koko valtakunnan tuhoon. Tämä oli erityisesti todellista keisareille, joiden persoonallisuus piirteet, kuten Caligulan sadismi tai Domitianuksen vainoharhaisuus, paisuivat hallitsijan tehtävien alla. Molemmat keisarit ovat esimerkkejä siitä, kuinka vallan valtava paine voi korostaa ja pahentaa jo ennestään vaarallisia luonteenpiirteitä. Tällaiset keisarit olisivat saattaneet jäädä suhteellisen tuntemattomiksi, elleivät he olisi nousseet valtaan.

Keisareiden valinta ei ollut aina järkevää, ja joskus koko järjestelmä oli alttiina vaaralle. Se, että valta annettiin jollekin yksinkertaisesti sen perusteella, kuka hänen isänsä oli, osoittautui usein virheeksi. Tällainen käytäntö tuotti Roomalle sellaisia hahmoja kuin Commodus, Geta ja Valentinianus II, jotka olivat joko älyllisesti vajavaisia, heikkoja tai poliittisesti epäpäteviä. Tällainen perinnöllinen siirtyminen vallassa voi helposti johtaa epäonnistumisiin, jotka heikensivät valtakunnan vakautta ja laajuutta.

Keisarit, jotka olivat saaneet valtansa joko pakosta tai kohtalon oikusta, kuten Vitellius ja Gordianus I, olivat usein lyhytaikaisia. Myös keisarit, jotka joutuivat hallitsemaan ilman selkeää valmiutta, kuten Nerva ja Quintillus, eivät yleensä onnistuneet pitämään valtaansa pitkään. Tällaiset keisarit päätyivät usein tuhon tielle, koska he eivät olleet valmistautuneet siihen valtavaan vastuuseen, joka oli heidän harteillaan. Sen sijaan keisarit, jotka joutuivat astumaan valtaan ilman oikeaa valintaprosessia, kuten Elagabalus, olivat omiaan tuomaan esiin valtakunnan heikkouksia.

Kun keisarin valinta perustui siihen, että joku oli valmis maksamaan suurimman hinnan, kuten Didius Julianus, ei ollut mikään yllätys, että se johti katastrofiin. Valta ei voi perustua pelkästään rahalliseen kiintymykseen; se vaatii kykyä, viisautta ja vastuullisuutta, joita ei voi ostaa rahalla. Ja silti, vaikka parhaatkin ehdokkaat, kuten Galba ja Petronius Maximus, saivat itse hallitessaan nähdä, kuinka he olivat yllättäen täysin ylikorostettuja ja kyvyttömiä täyttämään odotuksia, ei ole olemassa luotettavaa sääntöä, joka kertoisi, kuka on huono keisari.

Keisarin valinta ei ole koskaan yksinkertaista. Usein sen takana on liikaa epävarmuutta ja odottamattomia käänteitä. Olipa kyseessä sitten vaarallinen persoonallisuus, kuten Caligulalla, tai huono tilannejohtaminen, kuten Gordianus I:llä, ei ole olemassa takuuvarmaa kaavaa, joka toisi esiin huonon keisarin. Toisaalta myös paras ja kokenein henkilö saattaa epäonnistua yllättävällä tavalla, ja siksi keisarin valinta on aina suurempi riski kuin mitä ulkopuolelta voisi kuvitella.

Rooman historia tarjoaa loputtomasti esimerkkejä keisareista, jotka eivät pystyneet täyttämään suurta rooliaan. Keisari ei ollut vain valtionpäämies, vaan myös symboli, jonka tehtävä oli ylläpitää järjestystä ja turvata valtakunnan arkea. Siksi valtaistuimelle nousseet miehet eivät aina olleet valmiita kantamaan sitä painoa, joka heille asetettiin. Mutta mikä on tärkeintä, niin keisarin valinta ei koskaan voinut perustua vain ulkoisiin tekijöihin, kuten perhesuhteisiin tai rahaan, vaan sen oli oltava henkilö, joka pystyi vastaamaan valtaistuimen vaatimuksiin kaikilla elämän osa-alueilla.

Tärkeää on ymmärtää, että keisarin hallitsijan ominaisuuksien syvä luonteen tuntemus ja valmistautuminen ovat ratkaisevampia kuin koskaan. Jokaisella keisarilla oli oma tapansa hallita ja hallitsematon valta oli aina uhka valtakunnalle. Tärkein opetus tästä kaikesta on, että valta ei ole koskaan pelkkä asema. Se vaatii paitsi oikeanlaista persoonallisuutta, myös jatkuvaa kykyä sopeutua muuttuvaan ja yhä monimutkaisempaan politiikkaan.

Mikä tekee hyvän keisarin?

Keisarin arvovalta ja hänen paikkansa Rooman yhteiskunnassa määriteltiin pitkälti sen mukaan, kuinka hyvin hän onnistui ilmentämään niitä hyveitä, jotka kuuluivat Rooman hallitsijan arvojärjestykseen. Näitä hyveitä ovat muun muassa auktoriteetti, oikeudenmukaisuus, armollisuus ja vaatimattomuus. Augustus, Rooman ensimmäinen keisari, antoi elävän esimerkin siitä, mitä tarkoitti olla hyvä keisari, ja hänen tekonsa ja luonteenpiirteensä olivat muovautuneet näiden periaatteiden pohjalta.

Auktoritas, eli henkinen auktoriteetti, tarkoitti sitä, että Augustus piti huolta siitä, että hän toimi Rooman kansan ja senaatin hyväksymissä puitteissa. Hän ei koskaan hyväksynyt virkoja, jotka olisivat olleet ristiriidassa perinteiden kanssa, vaikka hänellä oli valta päättää asioista yksin. Sen sijaan hän uskoi, että Rooman perinteet ja instituutiot olivat pyhiä, ja että keisarin tuli toimia niihin sopivalla tavalla.

Comitas eli huumori oli toinen tärkeä hyve, joka ilmeni Augustus'essa suhteissa läheisiinsä ja ystäviinsä. Hän ei karttanut kevyttä huumoria, vaan käytti sitä parantaakseen suhteitaan, kuten esimerkki hänen ystävänsä Maecenaksen kustannuksella tehtävästä pilasta osoittaa. Tämä huumori ei kuitenkaan ollut tarkoitettu loukkaavaksi, vaan pikemminkin tapa vahvistaa ystävyyssuhteita ja lievittää jännitteitä.

Clementia, armollisuus, oli tärkeä osa Augustus'een valta-asemaa. Hän halusi säästää ne, jotka ansaitsivat armahduksen, erityisesti silloin, kun ulkomaiset kansat olivat joutuneet Rooman valloittamiksi. Hänen suosionsa kasvoi erityisesti sen vuoksi, että hän oli valmis antamaan anteeksi niille, jotka olivat saattaneet tehdä virheitä, jos he osoittivat halua parantaa tapansa.

Iustitia, oikeudenmukaisuus, ilmeni hänen teoissaan, kuten siinä, että hän ajoi pois isänsä murhaajat ja tuomitsi heidät oikeudellisten menetelmien mukaan. Tämä antoi Rooman kansalle vakuutuksen siitä, että valtio oli oikeudenmukainen ja että kaikki rikokset saivat rangaistuksen riippumatta siitä, kuinka korkeassa asemassa henkilö oli.

Frugalitas, vaatimattomuus, ilmeni Augustus'essa tavassa elää. Hänen kotinsa kalusteet olivat yksinkertaisia, ja hänen pukeutumisensa oli vaatimaton, joskin hän käytti erityisiä vaatteita juhlissa tai muissa tärkeissä tilaisuuksissa. Tämä antoi kansalle esimerkin siitä, että suurta valtaa ei tarvinnut ilmentää ylellisyyksillä, vaan yksinkertaisuudella.

Industria eli ahkeruus oli tärkeä osa hänen hallintoaan. Augustus oli tunnettu siitä, että hän oli jatkuvasti mukana suurissa rakennusprojekteissa, jotka paransivat Rooman infrastruktuuria ja teki siitä loistavan kaupungin. Hänen saavutuksensa, kuten Temppelin ja Foorumin rakennustyöt, olivat osoitus siitä, kuinka aktiivinen ja määrätietoinen hän oli hallinnollisesti.

Severitas, kuri ja kurinalaisuus, tuli esiin Augustus'essa siinä, että hän ei sietänyt epäjärjestystä. Tämä ilmenee muun muassa hänen toimistaan orjien suhteen, joita hän piti kurissa ja määräsi rankaisemaan niitä, jotka nousivat kapinaan.

Honestas, kunnioitus ja arvokkuus, oli viimeinen keskeinen hyve, joka näkyi Augustus'essa hänen lainsäädäntötyössään. Hänen lakialoitteensa, kuten Lex Julia ja Poppaea, palauttivat monia Rooman perinteisiä tapoja ja edistivät perheiden muodostumista sekä lasten syntymistä. Tämä osoitti hänen arvojensa syvällistä kunnioitusta ja halua säilyttää Rooman yhteiskunnan perinteet.

Hyvä keisari ei ollut vain henkilö, joka täytti nämä hyveet omassa elämässään, vaan myös sellainen, joka osasi jättää itsestään pysyvän muiston. Augustus ei jättänyt mitään sattuman varaan siinä, että hänen saavutuksensa muistettaisiin. Hän käski kaivertaa nimensä suuriin temppeleihin ja rakennuksiin, jotta kansa ei unohtaisi häntä. Tämä muistamisen kulttuuri oli tärkeä osa keisarin valtaa, sillä keisarin maine oli usein pitkälti historian kirjoittajien käsissä.

Rooman historian kirjoittajat, erityisesti ne, jotka tulivat senaatin tai ratsastajaluokan piiristä, omasivat merkittävän roolin keisarien maineen muovaamisessa. Vaikka Augustus oli mestari hallitsemaan senaattia ja saamaan sen tuntumaan tärkeältä, hänen seuraajillaan ei aina ollut samoja taitoja. Keisarin maine ei ollut koskaan vain hänen henkilökohtaisia saavutuksiaan, vaan myös sen, kuinka hyvin hän onnistui hallitsemaan politiikkaa ja suhteita valtaan.

Hyvän keisarin maine ei riipu pelkästään siitä, mitä hän tekee omassa elämässään, vaan myös siitä, kuinka hän tulee muistamaan itsensä tuleville sukupolville. Tämä vaatii kykyä tasapainottaa valta ja kunnioitus, eikä liian usein pelätä historian kirjoittajien valtaa. Keisari, joka ymmärtää, kuinka tärkeää on hallita maineensa ja samalla säilyttää kansan ja senaatin tuen, on se, joka pystyy jättämään pysyvän jäljen historiaan.

Kuinka valmistaa terveellisiä ja ravitsevia aterioita kiireisinä päivinä?
Miten tietämyysgrafit muuttavat suositusjärjestelmien dynamiikkaa?
Miten valmistautua käyttäytymishaastatteluihin ohjelmointitehtävissä?
Miten käsitellä äärettömiä rajoja funktioiden analyysissä?
Miten käsitellä ja muokata sekavaa dataa tehokkaasti?