Miten perhe-elämä ja liiketoiminta yhdistyvät "American Family Robinson" -ohjelmassa?

"American Family Robinson" -ohjelma esittelee työetiikan ja liike-elämän ihanteet amerikkalaisessa yhteiskunnassa, mutta sen maailma eroaa merkittävästi "Swiss Family Robinsonista", jossa työnteko on ennen kaikkea käsityön ilon ja mielihyvän lähde. Täällä työ tapahtuu pääasiassa tehtaissa, ja se on osoitus luonteen voimasta ja isänmaallisuudesta. Siinä missä sveitsiläisen perheen työ on aistillinen ja mieltä rauhoittava kokemus, amerikkalaisessa versiossa työ on symboli vapaan markkinatalouden ylpeydelle ja kansalliselle uskonnolle.

Yksi ohjelman toistuvista teemoista on markkinatalouden ja valtion roolin ero. Billin "lapselliset" argumentit hallituksen säilyttämästä hyvinvointivaltiosta, jossa valtiovalta jakaisi varallisuutta kaikille tasaisesti, saavat Luke'ilta tiukan ja kyynisen vastauksen. Luke, joka työskentelee paikallisessa lehdessä, näkee yksityisen liiketoiminnan, erityisesti suurten yritysten, toiminnan positiivisena yhteiskunnan liikkeellepanevana voimana. Hän väittää, että yhteiskunnassa liiketoiminnan ja yrittäjyyden kautta saavutettu vauraus mahdollistaa liikkuvuuden ja tarjoaa mahdollisuuksia, joita sosialistiset mallit eivät voi tarjota.

Ohjelman lisäksi myös itse dialogi on tärkeä osa sen ideologian välittämistä. Myra, joka juontaa radiota, jakaa jatkuvasti mielipiteitä ja näkemyksiä yksityisellä sektorilla toimivien yritysten paremmuudesta verrattuna julkisiin interventioihin. Yksi esimerkki on kilpailu, jossa yleisö voi lähettää kirjoituksiaan ja kertoa, mitä se ajattelee talouden elvyttämisestä. Useimmat kirjeet tukevat yksityistä liiketoimintaa, mutta Bill, kirjoittaen väärennetyllä nimellä, ehdottaa utopistista ehdotusta valtion jakamasta varallisuudesta.

Sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat eivät kuitenkaan ole ainoita teemoja ohjelmassa. "American Family Robinson" rakentaa narratiivinsa myös perheen ihanteen ympärille. Robinsonin perhe toimii amerikkalaisen kodin ja yhteiskunnan pienoismallina. Heidän kamppailunsa, olivatpa ne taloudellisia tai henkilökohtaisia, heijastavat koko Amerikan yhteiskunnallisia ja kulttuurisia jännitteitä. Perheen äidit ja tyttäret, kuten Myra, suojelevat ja vaalivat perheen arvoja, jotka taas symboloivat amerikkalaista elämäntapaa.

Erityisesti ohjelman humoristinen ja usein farssimainen hahmo, Windy Bill, tuo esiin ohjelman kritiikin sosialismia kohtaan. Hän ei ole vain kömpelö ja hämmentävä henkilö, vaan myös hahmo, joka tuo ohjelmaan huumoria ja kiistelyä. Hänen epäonnistuneet liiketoimintasuunnitelmansa ja väärät utopistiset unelmansa tekevät hänestä ohjelman mielenkiintoisimpia hahmoja, vaikka hänen roolinsa on myös keppostella ja kyseenalaistaa sosialistiset ihanteet.

Vähemmän huomiota saavat ohjelman toistuvat, mutta tärkeät viestit "ulkomaisista teorioista", jotka uhkaavat amerikkalaista elämäntapaa. Erityisesti uusi-uutta talouspolitiikkaa, kuten New Deal -ohjelmaa, vastustetaan voimakkaasti. Ohjelmassa kansalaiset pelkäävät, että maahan tuodut ulkomaiset talousteoriat saattavat viedä Amerikan kohti sosialismia, totalitarismia tai muuta vierasta hallintotapaa. Tässä yhteydessä ohjelma käyttää jopa sotilaallista kieltä, jossa Myra puhuu "taistelusta perinteisen amerikkalaisen järjestelmän puolesta" vastassaan "ulkomaalaisia hyökkääjiä", jotka tuovat mukanaan aseistautuneita hallintoja.

Vieraiden taloustieteilijöiden tuonti onkin ohjelman sponssien taholta mielenkiintoinen ristiriita. Ohjelma puhuu valtioiden väliin puuttumisesta ja epäilee hallituksen interventioita, mutta samaan aikaan tuottaa talousideoita, jotka voivat pohjimmiltaan olla yhtä vieraita kuin niitä, joita se kritisoi.

Miten Citizens for a Sound Economy (CSE) rakensi lobbausvoiman ja torjui terveydenhuoltouudistuksia Yhdysvalloissa?

CSE markkinoi itseään "kansalaisjärjestönä, jolla on 200 000 jäsentä ympäri maata" ja jonka päämääränä oli "rakentaa tukea markkinalähtöisille poliittisille aloitteille ja vähentää valtion puuttumista yksityisiin päätöksentekoihin." Tässä oli kuitenkin omat kiistansa, sillä CSE:n taustalla oli manipulatiivinen jäsenrekisteröinti, jossa väitettiin jäseniksi organisaatioita, jotka eivät edes olleet tietoisia siitä. Esimerkiksi Boy Scouts ja Girl Scouts listattiin jäseniksi ilman niiden suostumusta. Organisaation johdossa ollut Fink käytti tätä keinotekoisesti paisutettua jäsenmäärää saadakseen suuryrityksiltä rahallista tukea ja aktivoidakseen kansalaisia painostamaan paikallisia lainsäätäjiä.

Eräs merkittävä esimerkki CSE:n käytöksestä oli sen rooli terveydenhuollon yksityistämisvastaisten kampanjoiden järjestämisessä. Kun Utah’n konservatiivinen senaattori Orrin Hatch ja Massachusettsin liberaali senaattori Edward Kennedy tekivät yhteistyötä lasten terveydenhuollon laajentamiseksi, CSE käynnisti valtavan mediakampanjan Hatchin kotiosavaltiossa. Tämä kampanja oli vain jäävuoren huippu verrattuna siihen, mitä CSE tuli tekemään Clintonin hallinnon terveydenhuoltouudistusta vastaan.

CSE:n vaikutusvallan kasvaessa se hyödynsi laajasti yritysmaailman tukea, erityisesti sellaisilta tahoilta, joille valtio oli uhka. Esimerkiksi tupakkateollisuus oli keskeinen yhteistyökumppani, kun se vastusti Clintonin hallinnon suunnitelmia, jotka sisälsivät tupakanveron korotuksia osana terveydenhuoltouudistusta. Yksi suurimmista CSE:n kampanjoista oli juurikin niin sanottu "Hillarycare"-vastaisten liikkeiden organisointi, joka perustui aggressiiviseen, joskus jopa harhaanjohtavaan tiedonvälitykseen.

CSE:n menestys perustui yhä useamman tahon, kuten uskonnollisten ryhmien ja suuryritysten, osallistamiseen sen kamppailuun. Sen toiminta ei rajoittunut pelkästään mediaan ja kansalaisiin, vaan se koordinoi suoraan tapaamisia ja keskusteluja myös Kongressin jäsenten kanssa. Yksi sen merkittävimmistä saavutuksista oli uuden, entistä tehokkaamman lobbausjärjestelmän luominen, joka myöhemmin kehittyi suuremmaksi ja monivivahteisemmaksi toiminnaksi, kuten nykyisin tunnettu Americans for Prosperity.

Tämä kokonaisuus osoittaa, kuinka tehokas yhdysvaltalaisen oikeiston lobbaus ja järjestötoiminta voi olla. CSE:n toiminta ei vain manipuloitunut puoluepolitiikassa vaan myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Sen taustalla oleva taloudellinen voima ja strateginen yhteistyö muiden suurempien yritysten kanssa mahdollistivat pitkän aikavälin vaikutuksen Yhdysvaltojen poliittisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin.

Lopulta on tärkeää huomata, että CSE:n kaltaiset lobbausjärjestöt eivät vain olleet osa poliittista maisemaa, vaan niillä oli kyky kääntää suuria kansalaisliikkeitä ja jopa kansainvälisiä päätöksiä omaksi edukseen. On huomionarvoista, että monet nykyaikaiset lobbaus- ja mobilisointistrategiat pohjautuvat juurikin CSE:n aikaisempiin kokeiluihin, jotka osoittivat, kuinka hyvin organisoitu ja taloudellisesti tuettu liike voi vaikuttaa poliittiseen agendaan.

Miten disinformaatio tukee kapitalistisen vähemmistön vallan säilyttämistä ja demokratian alistamista

Tämän kaiken taustalla on disinformaation käyttö, joka on saanut uutta voimaa oikeistopopulistien ja suuriin taloudellisiin etuihin sidoksissa olevien tahojen käsissä. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että mielenosoituksia, jotka perinteisesti ovat olleet osa demokratian elintärkeää suojamekanismia, pyritään maalaamaan rikollisiksi ja vaarallisiksi toimiksi, jotka uhkaavat yhteiskuntajärjestystä. Tämä tehdään usein liittämällä mielenosoitukset väkivaltaan ja väitettyyn "rauhan häiritsemiseen", vaikka todellisuudessa kyse on yleensä rauhanomaisista, kansalaisiin liittyvistä protesteista, jotka ovat osa laajempaa yhteiskunnallista liikettä. Tällöin disinformaatio toimii välineenä, jonka avulla kansalaisten oikeuksia pyritään kaventamaan.

Toinen keskeinen tavoite, joka liittyy disinformaation levittämiseen, on perustuslaillisten muutosten ajaminen. Tavoitteena on muuttaa valtarakenteita niin, että ne eivät enää palvele tavallista kansaa vaan pieniä eturyhmiä. Tämän prosessin kautta rakennetaan niin sanottuja "hiljaisia vallankumouksia", joissa lainsäädännön muutokset toteutetaan vähitellen ja huomaamattomasti. Tämä voi tarkoittaa muun muassa perustuslain muuttamista tai jopa sen merkittävää vääristämistä, jotta pieni ja erittäin rikas vähemmistö voi säilyttää valtansa. Tällaiset muutokset tähtäävät demokratian perustan murentamiseen ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventamiseen.

Ilmastokriisin torjuminen on yksi keskeisimmistä alueista, jossa disinformaatio on ollut erityisen tuhoisaa. Klimatologisten tieteiden kiistäminen, joka oli pitkään keskeinen osa Kochin tukemia ajatushautomoita kuten Heartland Institute, on vahvistanut vääristelyä ja torjuntaa kansainvälisellä tasolla. Tällaiset toimet pyrkivät estämään ilmastonmuutoksen torjunnan ja estämään välttämättömiä poliittisia toimia, jotka voisivat uhata suurten fossiilisten polttoaineiden tuottajien taloudellista etua.

On ymmärrettävä, että disinformaatio ei ole vain ajankohtainen ilmiö, vaan sillä on syvälle juurtuvat historialliset juuret. Koko nykyinen tilanne on seurausta laajasta ja jatkuvasta hyökkäyksestä demokraattisia arvoja vastaan, ja se vaatii kansainvälisen yhteisön yhteistä vastatoimintaa. Yksi mahdollisuus on, että tutkivat toimittajat, kuten kansainvälinen tutkivan journalismin konsortio (ICIJ), ottavat työnsä kohteeksi Kochin verkoston ja sen globaalit liittolaiset, paljastaen heidän toimintaansa ja auttaen demokraattisia yhteiskuntia puolustamaan itsensä näiltä manipulaatioilta.

Miten yksityiset säätiöt ja media muokkasivat poliittista keskustelua Yhdysvalloissa?

Yksityisten säätiöiden määrä Yhdysvalloissa on kasvanut valtavasti viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 1960 niitä oli vain noin 200, mutta jo 1980-luvun puoliväliin mennessä määrä oli noussut yli 30 000:een. Vuoteen 2014 mennessä niitä oli lähes 100 000, ja niiden yhteenlaskettu pääoma oli noussut lähes 800 miljardiin dollariin. Tämä kehitys on ollut vahvasti osittain sellaisen teollistuneen vaikuttamisjärjestelmän tulosta, joka juontaa juurensa 1970-luvulle ja johon liittyvät keskeisesti muun muassa Kochin veljekset ja muut samankaltaiset suurvarainhoitajat.

Tämä järjestelmä, jonka kehitti Fink, perustuu pitkälti verovaroilla tuettuun järjestelmään, jossa vaikutusvaltaa pyritään luomaan kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa uudet ideat käsitellään raaka-aineina, joita antavat yliopistojen tutkimuskeskuksiin kootut myötämieliset akateemikot. Esimerkkinä voidaan mainita George Masonin yliopistossa toimiva Mercatus Center, joka sai alkuperäisen rahoituksensa Kochin veljeksiltä. Toinen vaihe on ajatushautomoiden työ, joissa näistä raaka-aineista jalostetaan lainsäädännön ja politiikan muotoja. Esimerkkejä ovat muun muassa Cato Institute ja Ludwig von Mises -instituutti. Kolmas vaihe on eräänlainen myyntivaihe, jossa nämä poliittiset ideat myydään laajalle yleisölle ja lainsäätäjille astroturffiorganisaatioiden ja muunlaisten välineiden avulla.

Viime vuosina tämä vaikutusvalta on laajentunut myös digitaaliseen ympäristöön. Oikeistolaisten tiedotusvälineiden kuten Fox Newsin, Breitbartin ja oikeistolaisen puhelinkaapelin (talk radio) kasvu on ollut osa tätä kehitystä. Yhdysvaltojen tiedotuspolitiikan liberalisointi 1980-luvulla loi tilaa tällaiselle oikeistolaiselle mediamaisemalle, jossa tavoitteena ei ole vain omien poliittisten näkemysten levittäminen, vaan myös vastakkaisten näkemyksien ja instituutioiden tuhoaminen. Tämä näkyy muun muassa niin sanotun "liberaalin median" demonisoinnissa, jossa valtavirtajournalismia pidetään vääristellyn uutisoinnin ja valheiden lähteenä.

Yksi keskeinen osa tätä oikeistolaista digitaalista ekosysteemiä on disinformaatio, joka leviää erityisesti sosiaalisen median ja muiden digitaalisten alustojen kautta. Tässä ympäristössä totuudella ei ole merkitystä, vaan tarkoituksena on luoda vihamielisyyttä ja jakaa viestejä, jotka vahvistavat olemassa olevia maailmankuvia. Näin syntyy epäluottamusta perinteisiin instituutioihin, kuten valtavirran tiedotusvälineisiin ja hallituksiin. Tämä on osa laajempaa kulttuurista ja poliittista konfliktia, jossa keskitytään yhä enemmän vastakkainasetteluun, eikä yhteisymmärrykseen.

On tärkeää ymmärtää, että tämä prosessi ei ole pelkästään ideologinen; siihen liittyy myös taloudellisia etuja. Esimerkiksi Kochin perheen ja muiden miljardöörien rahoittamat mediat ja ajatushautomoiden verkostot ovat mahdollistaneet suurten rahasummien kanavoimisen poliittisiin tarkoituksiin. Näin on syntynyt tilanne, jossa yksityiset varat voivat määritellä kansallista keskustelua ja ohjata politiikkaa yhä enemmän rikkaiden ja voimakkaiden tahojen edun mukaiseksi.

Mediassa tapahtuvaa oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelun korostamista ei tule aliarvioida. On tärkeää tunnistaa, kuinka disinformaatio ja median vääristely voivat vaikuttaa demokratian perustoihin. Tämä ei ole vain kysymys siitä, millaisia ideoita tuetaan, vaan myös siitä, millä tavoin yhteiskunnalliset instituutiot, kuten tiede ja journalismi, voidaan asettaa kyseenalaisiksi ja heikentää niiden vaikutusvaltaa.