Intersektionaalisuus syntyi feministisen liikkeen sisäisen kritiikin kautta vastauksena naisten kokemusmaailman yksinkertaistamiseen, jossa sorron moniulotteisuus ja eri identiteettien päällekkäisyys jäivät usein huomiotta. Tämä teoria korostaa, että erilaiset vallan ja sorron järjestelmät, kuten sukupuoli, rotu, luokka, heteronormatiivisuus ja imperialismin perintö, muodostavat toisiinsa kietoutuneita verkostoja, jotka yhdessä muovaavat yksilön kokemuksia. Näitä järjestelmiä ei voi ymmärtää irrallaan toisistaan, sillä ne "luottavat toisiinsa" ja vahvistavat toinen toistaan.

Intersektionaalisuus ei keskity ainoastaan sorron tasoihin, vaan tunnustaa myös etuoikeuksien olemassaolon. Etuoikeudet ja sorrot kietoutuvat yhteen muodostaen ainutlaatuisia kokemuksia, jotka eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai huonoja, vaan kontekstisidonnaisia ja monitasoisia. Esimerkiksi kahden eri rodun adoptoidut lapset valkoisissa yhteisöissä voivat nauttia sosioekonomisista eduista, mutta silti kohdata rodullista syrjintää ja ulkopuolisuutta, mikä luo ainutlaatuisen sorron ja etuoikeuden vuorovaikutuksen.

Perinteinen tutkimus on usein analysoinut patriarkaatin, rasismin tai luokkasorron erillisinä ilmiöinä, jolloin yhteisvaikutukset jäivät huomiotta. Intersektionaalisuus haastaa tämän "yksisuuntaisen" lähestymistavan ja kutsuu tarkastelemaan ilmiöitä monikerroksisesti, analysoimalla kategorioiden leikkauspisteitä ja niiden yhteisvaikutuksia. Tämä vaatii metodologista monimutkaisuutta, mutta tarjoaa samalla realistisemman ja rikkaamman ymmärryksen sorron ilmenemismuodoista.

Monitasoinen analyysi paljastaa, että esimerkiksi kaakkoisaasialaisten ryhmien kokemukset vaihtelevat sukupuolen, luokan ja etnisen taustan mukaan. Tämä korostaa, että yksinkertaistetut ja suppeat tutkimusasetelmat eivät kykene tavoittamaan monimutkaista todellisuutta, jossa eri sorron ja vallan mekanismit vaikuttavat dynaamisesti eri elämäntilanteissa, ajassa ja paikassa.

Anti-kategoriallinen lähestymistapa haastaa myös kiinteiden sosiaalisten kategorioiden käytön, korostaen että esimerkiksi sukupuoli, etnisyys ja seksuaalisuus ovat sosiaalisesti rakentuneita ja jatkuvasti muovautuvia. Tämä kriittinen näkökulma pyrkii välttämään kokemusten ulkopuolelle jäämisen, kun ne eivät sovi perinteisiin kategorioihin, ja vastustaa homogenisointia, joka jättää huomiotta yksilöllisen moninaisuuden.

Intersektionaalisuus siten ei ainoastaan paljasta sorron monikerroksisuutta, vaan avaa myös välineet ymmärtää, miten vallan ja marginalisaation prosessit kietoutuvat toisiinsa dynaamisesti. Se vaatii laajaa ja syvällistä analyysiä, joka ylittää yksinkertaiset kausaalisuhteet ja ottaa huomioon kokemusten ainutkertaisuuden sekä järjestelmien moniulotteisuuden.

On tärkeää ymmärtää, että sorron ja vallan verkostot eivät ole staattisia vaan muuttuvia ja tilanteesta riippuvaisia. Tämä tarkoittaa, että yksilön asema voi vaihdella eri konteksteissa ja että analyysin tulee olla joustavaa, monitasoista ja herkkiä yksityiskohdille. Lisäksi intersektionaalisuus korostaa, että analyysi ei ole pelkästään akateeminen harjoitus, vaan se liittyy suoraan yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja käytännön toimintamahdollisuuksiin sorron vähentämiseksi.

Venäläisen Häirinnän Erityispiirteet ja Sen Vaikutukset Lännen Demokratioihin

Viime vuosina Lännen demokraattisten vaaliprosessien laillisuus on asetettu kyseenalaiseksi toistuvasti väitetyllä Venäjän häirinnällä. Lukuisten journalististen raporttien ja virallisten tutkintojen mukaan Venäjään liitetyt toimijat ovat olleet mukana väärän tiedon levittämisessä, sosiaalisen median manipuloinnissa sekä kyberhyökkäyksissä erityisesti Yhdysvaltain presidentinvaalien alla vuonna 2016. Vaikka Venäjän toimien suora vaikutus on saattanut olla vähäinen, pelkästään se, että sekaantuminen oli mahdollinen ja uskottava, on herättänyt merkittävää huolta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Venäjän toimien myötä on noussut esiin lännen demokraattisten yhteiskuntien rakenteelliset haavoittuvuudet – erityisesti tiedonvälityksen haavoittuvuus, jonka avulla väärä tieto leviää ja poliittisten kampanjoiden tietojärjestelmät altistuvat haitallisille kyberhyökkäyksille.

Tämän luvun tarkoituksena on määritellä "Venäjän häirintä" erillisenä ilmiönä, joka nousi esiin erityisesti Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vuonna 2016. Tämän lisäksi tarkastellaan Venäjän ja lännen suhteiden nykytilaa sekä sitä, mitä erityistä on Venäjän tavassa häiritä lännen poliittisia prosesseja. On myös tärkeää ymmärtää, että haavoittuvuudet, joita Venäjän toimet paljastivat, ovat globaaleja ja niihin on suhtauduttava laajempana ilmiönä ilman liiallista keskittymistä vain Venäjän rooliin.

Venäjän häirinnän määrittäminen

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2016 nostatti valtavaa mediahuomiota Venäjän väitetystä sekaantumisesta vaaleihin. Vaikka Venäjän ja lännen välinen jännite oli ollut kasvussa jo vuodesta 2000 lähtien, "Venäjän häirintä" ei ollut vakiintunut termi lännen mediassa ennen vuotta 2016. Tästä ajankohdasta alkaen Venäjän häirintä on tullut esiin lähes kaikissa suurissa lännen tiedotusvälineissä, kuten The New York Timesissa, The Guardianissa ja Der Spiegelissä. Erityisesti Yhdysvaltain vaaleihin liittyvät skandaalit ja vaalikampanjoiden aikana tapahtuneet tietomurrot ovat saaneet median keskittymään Venäjän toimintaan lännen poliittisessa ympäristössä. Tässä kontekstissa "Venäjän häirintä" voidaan nähdä nimenomaan lännen vaaliprosessien ja poliittisten järjestelmien manipulointina, joka on saanut erityistä huomiota juuri Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa.

Vaikka venäläisten toimijoiden suora vaikutus lännen vaaleihin voi olla ollut rajallinen, on silti tärkeää tarkastella, miksi tällaisten toimien mahdollisuus herätti niin suurta huolta. Väärän tiedon ja manipuloinnin leviämisen esteet ovat nykyään huomattavasti pienentyneet erityisesti internetin ja sosiaalisen median kautta, jotka tarjoavat alustan lähes rajattomalle tiedon levittämiselle. Tällöin ei ole enää kyse pelkästään Venäjän aktiivisista toimenpiteistä, vaan myös lännen yhteiskuntien haavoittuvuuksista, jotka mahdollistavat tällaisen manipuloinnin.

Venäjän erityisyys häirinnässä

Venäjän tapa häiritä lännen poliittisia prosesseja ei ole uusi ilmiö, vaan osa laajempaa geopolitiikan kenttää. Jo ennen vuoden 2016 vaaleja Venäjä oli osoittanut kiinnostustaan lännen sisäisiin asioihin erityisesti "suvaitsevaisuuden" ja "vapauden" käsitteiden osalta, jotka lännen demokratiat ovat omaksuneet. Tämä ilmenee erityisesti Venäjän valtion johdon korostamasta "suvereniteetin ja demokratian" käsitteestä, jonka mukaan lännen valtiot pyrkivät sekaantumaan Venäjän sisäisiin asioihin samalla tavalla kuin Venäjä voi sekaantua muiden valtioiden poliittisiin prosesseihin. Näin ollen Venäjän häirintä ei ole pelkästään reaktiivista vaan myös ennakoivaa toimintaa, jossa pyritään omaksumaan lännen pitkään käyttämät vaikutuskeinot.

Tämän ajatuksen pohjalta Venäjän häirintä voidaan nähdä vastauksena lännen vastaaviin toimiin, joita on toteutettu eri puolilla maailmaa erityisesti alueilla, kuten Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Lähi-idässä. Venäjä ei ole vain "kopioinut" lännen toimia vaan mukauttanut niitä omiin geopoliittisiin tavoitteisiinsa. Tämä malli, jota usein kutsutaan "hybridisodaksi", pyrkii vaikuttamaan valtioiden sisäisiin prosesseihin ilman perinteisiä aseellisia välineitä. On tärkeää huomata, että tämä ei ole uusi ilmiö vaan osa laajempaa kansainvälistä valtataistelua, jossa käytetään monenlaisia pehmeitä valtaa ja informaatiota hyödyntäviä strategioita.

Haavoittuvuudet ja haasteet lännen demokratioille

Vaikka Venäjän häirintä on saanut eniten huomiota Yhdysvalloissa, on tärkeää tunnistaa, että tällaiset häirintätoimet paljastavat lännen demokratioiden haavoittuvuudet. Kyse ei ole vain Venäjän toimista, vaan laajemmasta ilmiöstä, jossa tiedonvälitykselle ei enää ole olemassa riittäviä esteitä väärän tiedon ja manipulaation leviämiselle. Tällainen tilanne ei ainoastaan vaaranna yksittäisten vaalien tuloksia, vaan myös koko demokratian uskottavuutta ja legitimiteettiä.

Lännen demokratioiden haavoittuvuus johtuu osin siitä, että nykyisin poliittiset kampanjat ja vaalikamppailut ovat vahvasti digitalisoituneita ja teknologisoituneita. Kampanjoiden ja äänestäjien tietojärjestelmien suojaaminen kyberhyökkäyksiltä on muuttunut entistä vaikeammaksi, sillä uudet teknologiat tarjoavat enemmän mahdollisuuksia manipulointiin. Tämän vuoksi lännen on otettava vakavasti kysymys siitä, kuinka suojella omia vaaliprosessejaan ja instituutioitaan, mutta myös pyrittävä kehittämään kansainvälisiä sääntöjä ja yhteistyömuotoja, jotka estävät tällaiset sekaantumisyritykset.

Miten Saksa säätelee disinformaatiota ja vihapuhetta verkossa?

Saksa on reagoinut sosiaalisen median ja verkon disinformaation uhkaan lainsäädännöllä, joka pyrkii hillitsemään vihapuhetta ja valheellista tietoa erityisesti vaalien lähestyessä. Vuonna 2018 voimaan tullut verkon valvontalaki NetzDG (Netzwerkdurchsetzungsgesetz) on keskeinen toimenpide tässä sääntelyssä. Laki asettaa sosiaalisen median alustoille, joilla on yli kaksi miljoonaa rekisteröityä käyttäjää, velvollisuuden ylläpitää tehokkaita valitusjärjestelmiä, joiden avulla käyttäjät voivat ilmoittaa laittomasta sisällöstä. Tämä sisältö määritellään viittauksilla Saksan rikoslain pykäliin, jotka koskevat muun muassa uskontoa, aatteita loukkaavaa panettelua, herjausta ja tahallista kunnianloukkausta.

NetzDG:n tarkoituksena oli erityisesti puuttua vihapuheen ja valeuutisten leviämiseen sosiaalisessa mediassa, kun aiemmat toimet koettiin tehottomiksi. Lain taustalla oli huoli siitä, että disinformaatio voisi vaikuttaa vaalien lopputuloksiin, kuten nähtiin Yhdysvaltojen vuoden 2016 vaalikampanjassa. Lain noudattamatta jättämisestä voi seurata sakkoja, mutta vain järjestelmällisestä ja jatkuvasta velvoitteiden rikkomisesta, ei yksittäisten tapausten perusteella.

NetzDG kuitenkin jättää journalistiset ja toimitukselliset sisällöt lain soveltamisalan ulkopuolelle, joten esimerkiksi uutisportaalit eivät kuulu tämän lain sääntelyn piiriin. Ne säädetään edelleen Saksan vanhan lainsäädännön mukaisesti. Tämä erottelu korostaa, että laki kohdistuu ensisijaisesti sosiaaliseen mediaan, ei perinteiseen tai digitaaliseen journalismiin.

Kritiikkiä laki on saanut muun muassa siitä, että se antaa yksityisille yrityksille valtavan vallan määritellä, mikä sisältö on laiton ja mikä ei. On pelätty, että pelko suurista sakoista johtaisi liian nopeaan ja ennakkoluuloiseen sisällön poistamiseen, mikä voisi puolestaan rajoittaa sananvapautta. Käytännössä kuitenkin aineistoa on poistettu varsin maltillisesti, eikä laajamittaista sensuuria ole havaittu.

Euroopan komission seurantaraportit osoittavat, että NetzdG:n myötä ilmoitettujen vihapuhe- ja disinformaatiotapausten käsittely tehostui Saksassa, ja esimerkiksi Facebookin, Twitterin ja YouTuben sisältöjen poistoprosentti nousi merkittävästi. Tämä osoittaa, että lainsäädäntö on vaikuttanut sosiaalisen median yritysten toimintaan ja käyttäjien mahdollisuuksiin puuttua sopimattomaan sisältöön.

NetzDG:n käyttöönoton jälkeen kohua herättäneitä tapauksia on ollut vähän, eikä merkittäviä oikeudellisia kiistoja ole tiedossa. Tämä viittaa siihen, että laki on ainakin toistaiseksi onnistunut tasapainottamaan tarpeen torjua verkon väärinkäytöksiä ja sananvapauden suojelemisen.

Kuitenkin on tärkeää ymmärtää, että lainsäädäntö on vain yksi osa ratkaisua. Verkon disinformaatio ja vihapuhe ovat ilmiöitä, jotka juurtuvat laajempiin yhteiskunnallisiin ja teknologisiin muutoksiin. Siksi tehokas sääntely edellyttää jatkuvaa seurantaa, teknologisten ratkaisujen kehittämistä sekä käyttäjien medialukutaidon parantamista.

NetzDG:n kaltaiset säädökset osoittavat, että demokratian suojeleminen verkossa vaatii toimia, jotka ovat yhtä lailla juridisia, teknisiä ja yhteiskunnallisia. Tietoisuuden lisääminen siitä, miten valeuutiset ja vihapuhe voivat vaikuttaa yhteiskuntaan, on olennainen osa kokonaisvaltaista lähestymistapaa.

Miten faktantarkistus sovitetaan nykyaikaiseen journalismiin ja median murrokseen?

The Fact Assistant -projekti syntyi tarpeesta kehittää faktantarkistusta entistä saumattomammin osaksi toimittajien jokapäiväistä uutistyötä. Projekti pyrki teknisen prototyypin avulla tarjoamaan digitaalisen työkalun, joka tukisi journalistista tarkistustyötä ilman merkittävää lisäkuormitusta. Alkuvaiheessa prototyyppi testattiin pienessä mittakaavassa Södertörnin yliopiston järjestämissä työpajoissa journalistien ja opiskelijoiden keskuudessa. Vaikka palaute oli pääosin myönteistä ja idea digitaalisen assistentin hyödyllisyydestä sai kannatusta, käytännön osallistuminen työpajan ulkopuolella osoittautui hankalaksi. Toimittajien työrytmi oli hektinen, eikä aikaa jäänyt laajempiin testeihin tai kehitystyöhön. Myöhemmät parannellut versiot eivät myöskään onnistuneet merkittävästi kasvattamaan aktiivista käyttäjäkuntaa.

Pandemian aiheuttamat muutokset työympäristöissä hidastivat entisestään kenttätestausta, ja käyttöliittymän sekä toiminnallisuuksien arviointi siirtyi suurelta osin etäkäyttöön, esimerkiksi Zoomin välityksellä. Tulokset vahvistivat, että sovelluksen ominaisuudet ovat journalistisen faktantarkistuksen kannalta relevantteja ja toimivia, mutta laajempi käyttö ja käyttöönotto kohtasivat useita esteitä.

Taustalla vaikuttavat median ja journalismin toimintaympäristön syvälliset muutokset. Teknologinen kehitys, median konvergenssi, taloudelliset paineet ja uudenlaiset informaation jakamisen tavat ovat kaikki muuttaneet journalismia perusteellisesti. Siirtyminen digitaaliseksi ja uutistuotannon nopeutumisen myötä perinteiset, lineaariset työskentelymallit ovat korvautuneet monikanavaisilla ja monimuotoisilla toimintatavoilla, jotka haastavat totunnaiset faktantarkistuksen käytännöt. Nykyisen journalismin arvot kuten välittömyys, vuorovaikutteisuus ja osallistuminen vaikuttavat myös siihen, miten totuuden tarkistaminen koetaan ja toteutetaan.

Internet ja sosiaalinen media ovat luoneet ns. "inflaatiomaisen julkisen tilan", jossa uutisia voi tuottaa ja jakaa lähes kuka tahansa. Tämän vuoksi perinteinen journalistinen portinvartijuus on heikentynyt, mikä on tuonut mukanaan sekä uusia yhteistyömahdollisuuksia yleisön kanssa että populistisen ja äärioikeistolaisen median voimakkaan kritiikin perinteisiä medioita kohtaan. Luottamus perinteiseen journalismiin on heikentynyt, mikä näkyy myös faktantarkistuksen tarpeen kasvuna.

Median alan vastaukset tähän kriisiin, kuten johtamis- ja kaupallistamiskeinot, työvoiman vähentäminen ja faktantarkistuksen vähentäminen ennen julkaisua, ovat osaltaan heikentäneet journalismin normeja ja vaikuttaneet ammatillisen auktoriteetin laskuun. Eettisten rikkomusten ja mediaskandaalien, kuten puhelinmurtotutkimuksen, julkinen käsittely on entisestään heikentänyt journalistien ja median mainetta.

Myös toimittajien työolosuhteet ovat muuttuneet epävarmemmiksi. Työpaikkojen vähentyminen, jatkuvat muutokset työtehtävissä sekä tarve moniosaamiseen ovat lisänneet työkuormaa ja stressiä. Työelämän epävarmuus ja teknologinen kuormitus ovat saaneet aikaan niin sanotun "tekniikkaväsymyksen", joka näkyy myös haluttomuutena ottaa käyttöön uusia työvälineitä, vaikka ne olisivat hyödyllisiä.

Faktantarkistuksen ja journalismin luottamuksen ylläpitämiseksi on olennaista ymmärtää nämä laajemmat rakenteelliset ja kulttuuriset muutokset. On tärkeää nähdä faktantarkistus osana laajempaa median murrosta ja journalistisen työn uudelleenmäärittelyä, ei vain teknisenä ongelmana tai yksittäisenä työkaluna. Digitaalisten apuvälineiden kehityksessä tulee huomioida toimittajien työtilanteen vaatimukset, työkalujen helppokäyttöisyys sekä muutosvastarinta, joka kumpuaa niin aikapulasta kuin työkalujen ylitarjonnastakin.

Journalismin tulevaisuuden näkökulmasta on keskeistä ymmärtää, että faktantarkistus ei ole irrallinen tehtävä vaan integroitu osa journalismia, joka edellyttää sekä teknisiä että organisatorisia uudistuksia. Lisäksi lukijan ja yleisön rooli muuttuu aktiivisemmaksi ja vuorovaikutteiseksi, mikä haastaa perinteisen totuuden määrittämisen ja levittämisen mekanismeja. Tässä uudessa mediaympäristössä journalistien, teknologian ja yleisön välinen vuorovaikutus ja yhteistyö nousevat keskeisiksi luottamuksen ja totuuden ylläpitäjinä.

Miten valemedian aikakausi vaikuttaa paikallismedian toimintaan ja uutistarkistuksen rooliin?

Nykyajan uutismediassa valemedian ja väärän tiedon leviäminen on noussut merkittäväksi huolenaiheeksi. Uutisten tuotanto on monimutkaisempaa ja paineet tarkistaa tiedon oikeellisuus ovat kasvanut. Teknologian kehitys, erityisesti syväväärennöksistä puhutaan yhä enemmän, tuo lisää haasteita. Kun kuka tahansa voi luoda ja levittää manipuloituja kuvia ja ääniä, tuntuu, että perinteinen tiedon tarkistaminen ei riitä vastaamaan tähän uuteen haasteeseen. Toisaalta monet journalistit kokevat, että valemedian käsitteleminen on nykyisin entistä vaikeampaa ja moni pelkää, että perinteisen toimittajan rooli on katoamassa.

Perinteiset tiedonlähteet, joita aikaisemmin pidettiin luotettavina, ovat alkaneet epäonnistua yhä useammin. Valemedian torjuminen on tullut vaikeammaksi erityisesti silloin, kun epäluotettavat lähteet saavat valtaa ja vääriä tietoja levitetään entistä nopeammin. Tämä luo valtavan paineen journalistien työssä, koska he joutuvat tasapainoilemaan luotettavan tiedon tuottamisen ja sen vastaanottajien tuomitsevan suhtautumisen välillä. Yhteiskunnassa vallitseva epäluottamus mediaa kohtaan on entisestään lisännyt stressiä toimittajien arjessa.

Monet paikallislehdet ja -toimittajat kokevat valemedian ja väärän tiedon olevan enemmän kansainvälinen ongelma, kuin paikallinen. Paikallisessa journalismissa valemediasta ei puhuta samalla tavalla kuin valtakunnallisessa mediassa, mutta sen sijaan paikallismediassa keskiöön nousevat uutisten polarisoituminen ja verkkokeskustelut. Sosiaalisen median rooli on muuttunut; aikaisemmin sitä käytettiin uutislähteenä, mutta nykyisin sosiaalisen median luotettavuus on kyseenalaistettu. Monet toimittajat ovat huomanneet, kuinka ääriliikkeet, erityisesti populistiset ja oikeistopopulistiset ryhmät, kohdistavat vihaa ja kritiikkiä paikallismedioihin. Tämä luo jatkuvan jännityksen ja lisää epävarmuutta, sillä toimittajat pelkäävät, että heidän työssään syntyy yhä enemmän väärinkäsityksiä ja sekoituksia.

Sosiaalisessa mediassa esitetyt kiihkeät ja helposti väärinymmärrettävät kommentit voivat saada paljon huomiota. On tilanteita, joissa toimittaja voi kirjoittaa täysin tarkistettua ja totuudenmukaista tietoa, mutta silti tiedon levittäminen sosiaalisessa mediassa voi johtaa tilanteeseen, jossa asiat menevät täysin kontrollin ulkopuolelle. Tämä osaltaan vie huomiota uutisoinnin keskeisistä perusarvoista, kuten totuudesta ja faktoista. On myös tapahtunut tapauksia, joissa toimittajat ovat joutuneet henkilökohtaiselle hyökkäykselle, mikä on vaikuttanut heidän kykyynsä käsitellä tietyntyyppisiä uutisia. Jotkut toimittajat ovat jopa vältelleet käsittelemästä erityisesti kiistanalaisia aiheita, kuten maahanmuuttoa tai äärioikeistoon liittyviä teemoja, peläten, että se johtaa vihamielisiin hyökkäyksiin.

Tämä epävarmuus on nostanut esiin myös kysymyksen siitä, kuinka faktantarkistustyö voisi kehittyä. Joidenkin mielestä faktantarkistus on ollut aina osa perinteistä journalismin työtä, ja erillinen faktantarkistusjärjestelmä voi antaa väärän kuvan siitä, että tavallinen journalismi ei hoida tätä työtä kunnolla. Tämän lisäksi uusiin digitaalisin työkaluihin, kuten faktantarkistussovelluksiin, suhtaudutaan varauksellisesti. Toimittajat pelkäävät, että tällaiset työkalut voivat tuoda lisää painetta ja valvontaa heidän työhönsä, mikä voi heikentää työn itsenäisyyttä ja lisätä ulkopuolista kontrollia.

Paikallismedian rooli on erityinen. Paikallisilla toimittajilla on syvällistä tietoa alueestaan, heidän verkostonsa ulottuvat päättäjiin ja viranomaisiin, jotka tekevät tärkeitä päätöksiä juuri sillä alueella. Perinteinen tapa soittaa ja kysyä paikallisilta asiantuntijoilta on edelleen tärkeä osa työn tarkistamista. Kuitenkin, kun alueelliset lehdet yhdistyvät suurempiin konserneihin ja toimittajat joutuvat tekemään laajempaa alueellista uutisointia, paikallisen tiedon merkitys saattaa vähetä. Tällöin on entistä tärkeämpää, että toimittajilla on taitoja hyödyntää digitaalisten työkalujen tarjoamia mahdollisuuksia faktantarkistuksessa.

On myös tärkeää huomata, että faktantarkistustaidot eivät ole kaikilla toimittajilla samalla tasolla. Vain osa toimittajista on saanut erikoiskoulutusta tai lisäkoulutusta digitaalisen informaation ja viestinnän alueella, mikä johtaa epätasa-arvoon työyhteisössä. Tämä voi aiheuttaa ongelmia, erityisesti silloin, kun faktantarkistus välineenä muuttuu yhä tärkeämmäksi, mutta sen hyödyntämiseen ei ole riittävästi resursseja tai koulutusta. Lisäksi on vaarana, että faktantarkistustyö kalpenee perinteisen journalismin taustalla, ja se saattaa kokea tarpeettomaksi, mikäli se nähdään vain "digitaalisen työkalun" hyödyntämisenä eikä osana toimittajan ammattitaitoa.

Miten ennustaminen toimii: Aikasarjamallit ja kausaaliset mallit
Mikä on erityisprokurorin rooli ja merkitys Yhdysvalloissa?
Onko kipukokemus ja kipuaktivointi yhteydessä laskeutuvien kipujarrutusjärjestelmien yhteiseen neurobiologiaan?