Miten miljardöörit, media ja sanavalinnat muuttivat Yhdysvaltain poliittista todellisuutta?

Yhdysvalloissa rakennettiin 1980-luvulta lähtien kuvaa siitä, että jokainen kansalainen voisi teoriassa saavuttaa samanlaisen menestyksen kuin Bill Gates tai Steve Jobs. Tätä ajatusta käytettiin oikeuttamaan miljardöörien edut: jos he menestyivät, ehkä sinäkin voit, ja siksi heidän asemaansa oli suojeltava. Miljardöörien erityisasema perusteltiin yksilön mahdollisuuksien retoriikalla, vaikka todellisuudessa massiiviset verohelpotukset varakkaille veivät yli 20 biljoonaa dollaria pois julkisesta taloudesta ja keskittivät varallisuutta yhä harvempien käsiin. Tätä kehitystä perusteltiin talouskasvun ja yrittäjyyden lisäämisellä, mutta todellinen vaikutus oli uusien taloudellisten aristokraattien synty.

Keskeinen osa tätä ideologista vallansiirtoa tapahtui kielen kautta. Vuonna 1996 republikaaninen GOPAC-järjestö julkaisi muistion, joka ohjeisti poliitikkoja käyttämään erityistä sanastoa vaikuttaakseen äänestäjiin. Tätä muistia levitti itse edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich. Muistio ei käsitellyt konkreettista politiikkaa vaan sitä, miten puhua niin, että kuulostaa uskottavalta ja kansanläheiseltä – vaikka politiikan sisältö olisi täysin päinvastaista.

Tätä sanallista sodankäyntiä vahvistettiin median avulla. Miljardöörit kuten Kochin veljekset ja Rupert Murdoch investoivat valtavia summia oikeistolaisen median rakentamiseen. Talk radio -juontajat, kuten Rush Limbaugh ja Sean Hannity, saivat miljoonien dollarien sponsorointisopimuksia organisaatioilta kuten Heritage Foundation ja Americans for Prosperity. Näiden ohjelmien kautta GOPACin sanalista levisi miljoonille kuulijoille päivittäin, luoden jatkuvan ideologisen kaikukammion, jossa kriittinen ajattelu vaihtui toistettuihin iskulauseisiin.

Murdochin vaikutusvalta ei rajoittunut Yhdysvaltoihin. Australiassa hän omisti kaksi kolmasosaa maan painetusta mediasta, ja entinen pääministeri Kevin Rudd kutsui häntä "syöväksi, joka kalvaa demokratian ydintä." Isossa-Britanniassa hänen mediakoneistonsa tuki näkyvästi Brexitiä, ja Yhdysvalloissa Fox Newsistä tuli keskeinen väline, jonka avulla ensin Tea Party ja sitten Trump valtasivat republikaanipuolueen.

Merkittävää on, että samaan aikaan vasemmistolla ei ollut mitään vastaavaa mediaverkostoa. Yritettiin perustaa Air America -verkkoa, joka onnistui tavoittamaan vain murto-osan yleisöstä ja lopulta kaatui rahoitusvaikeuksiin. Konservatiivinen media ei ollut vain ideologista vaan myös taloudellista toimintaa: miljardöörit olivat valmiita tappioihin, jos se merkitsi vaikutusvallan kasvua. Esimerkiksi Fox Newsin alkutaipaleella Murdoch oli valmis häviämään lähes 100 miljoonaa dollaria vuodessa, koska tiesi pitkän aikavälin poliittisen hyödyn olevan suurempi.

Kielellinen manipulointi ei jäänyt pelkäksi kampanjatekniikaksi, vaan se on nykyisin vakiintunut osa poliittista kommunikaatiota. Sanavalinnat eivät heijasta vain mielipiteitä, vaan ne muokkaavat todellisuutta: ne kehystävät käsitteet kuten verotus, ympäristönsuojelu tai julkinen terveydenhuolto joko uhkana tai vapautena riippuen puhujan poliittisesta suuntautumisesta. Kun tiettyjä sanoja toistetaan tarpeeksi, ne menettävät alkuperäisen merkityksensä ja muuttuvat tunnereaktioita herättäviksi symboleiksi.

Ymmärtääkseen nykyisen poliittisen ilmapiirin täytyy hahmottaa, miten media, raha ja kieli toimivat yhdessä vallan keskittämiseksi. Kielen avulla voidaan normalisoida eriarvoisuutta, trivialisoida ilmastokriisiä ja kehystää ahneus sankaruudeksi. Samalla voidaan leimata solidaarisuus heikkoudeksi, yhteisvastuu taakaksi ja demokraattiset instituutiot esteiksi.

Onko äänioikeus perusoikeus? Miksi sen toteutuminen on niin vaikeaa?

Äänioikeus on ollut keskiössä Yhdysvaltain poliittisessa ja oikeudellisessa keskustelussa jo pitkään. Alun perin Yhdysvaltain perustuslain laatijat eivät olleet täysin varmoja siitä, pitäisikö äänioikeus olla yleinen oikeus kaikille kansalaisille. Monet valtiot, erityisesti etelässä, pelkäsivät, että liiallinen demokraattisuus voisi uhata heidän yhteiskunnallisia rakenteitaan, joissa orjuus oli vielä voimassa. Näin ollen perustuslaissa ei suoraan myönnetty kansalaisille oikeutta äänestää, vaan se säädettiin lainsäädännöllä, joka astui voimaan vasta myöhemmin.

Äänestys on ollut myös väline, jolla on pyritty rajoittamaan tiettyjen väestöryhmien osallistumista vaaleihin. Esimerkiksi 1960-luvulla Arizonassa William Rehnquist, joka myöhemmin nousi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi, oli mukana niin sanotussa Operaatio Eagle Eye -hankkeessa, joka haastoi vähemmistökansalaisille äänioikeuden käytön. Tämä operaatio pyrki estämään värillisten kansalaisten osallistumista äänestyksiin muun muassa vaatimalla heiltä äärimmäistä kielitaitotestiä tai haastamalla heidän oikeutensa äänestää epäselvyyksien vuoksi.

Operaatio Eagle Eye oli vain yksi monista vastaavista operaatioista, joita käynnistettiin eri puolilla Yhdysvaltoja. Näiden operaatioiden taustalla oli poliittinen strategia, joka pyrki heikentämään vähemmistöjen vaikutusvaltaa vaaleissa. Vaikka vuonna 1981 säädettiin määräys, joka kielsi republikaanipuoluetta harjoittamasta tällaisia käytäntöjä, se ohitettiin helposti. Tämä kävi ilmi esimerkiksi vuonna 2013, kun Yhdysvaltain korkein oikeus teki päätöksen, joka heikensi 1965 voimaan tulleen Äänioikeuslain merkitystä ja helpotti äänioikeuden rajoittamista monilla osavaltioilla.

Tämä kehitys nostaa esiin peruskysymyksen: onko äänioikeus Yhdysvalloissa laillinen oikeus? Onko se oikeus, jonka tulisi olla perustuslaillisesti taattu kaikille kansalaisille? Vaikka perustuslain lisäykset estävät äänestysesteet rotu- ja sukupuoliperusteisesti, niitä ei ole koskaan kirjoitettu sellaiseksi oikeudeksi, joka takaisi kaikille kansalaisille oikeuden osallistua vaaleihin. Korkein oikeus onkin todennut, että yksittäisellä kansalaisella ei ole perustuslaillista oikeutta äänestää presidentinvaaleissa, sillä kyseessä on välillinen äänestysjärjestelmä, jossa kansalainen äänestää valitsijamiestä.

Tämä ristiriita on johtanut siihen, että monet amerikkalaiset ovat yrittäneet muuttaa perustuslakia, jotta äänioikeus olisi kaikille kansalaisille taattu oikeus. Esimerkiksi vuonna 2013 Yhdysvalloissa esiteltiin lakialoite, jonka mukaan "jokaisella Yhdysvaltain kansalaisella, joka on laillisessa äänestysikässä, olisi oikeus osallistua kaikissa heidän asuinkunnassaan järjestettävissä vaaleissa." Tämä yksinkertainen lakiehdotus olisi perustanut äänioikeuden aivan uudella tavalla, ja se olisi kumonnut useat äänioikeuden rajoituksia kannattavat toimet.

Tällaisen lisäyksen myötä hallitusten olisi täytynyt todistaa, miksi kansalaiselta pitäisi riistää hänen äänioikeutensa, sen sijaan että äänestäjiltä olisi vaadittu todisteita oikeudestaan äänestää. Tämä olisi tehnyt laittomaksi käytännöt, kuten Rehnquistin Operaatio Eagle Eye ja monia muita valtion käytäntöjä, jotka vaikeuttavat äänestäjien rekisteröitymistä ja äänestämistä.

Miksi Yhdysvalloissa halutaan estää kansan enemmistön poliittinen vaikutusvalta?

Yhdysvalloissa on käynnissä monisyinen ja järjestelmällinen pyrkimys säilyttää vähemmistön valtaenemmistö, erityisesti konservatiivisten republikaanien toimesta. Tämä näkyy erityisen selkeästi pyrkimyksissä rajoittaa äänioikeutta ja manipuloida vaalijärjestelmiä tavalla, joka heikentää demokraattista edustavuutta. Esimerkiksi osavaltiotason ja paikallistason viranomaisia pyritään kriminalisoimaan, mikäli he sulkevat äänestyspaikkoja tai vaikeuttavat äänestämistä sulkemalla ajokorttitoimistoja alueilla, joilla vaaditaan tiukkaa henkilötodistusta äänestämiseen.

Samanaikaisesti vaaliviranomaisille asetettaisiin velvollisuus varmistaa, että heidän järjestelmänsä ovat ajan tasalla ja suojattuja sekä hakkereilta että väärinkäytöksiltä. Äänioikeuden suojeleminen teknologiselta manipuloinnilta on olennainen osa demokraattista prosessia, erityisesti jos kansalaisten oikeus saada äänensä lasketuksi kirjattaisiin perustuslakiin. Samaan perustuslakimuutokseen voitaisiin liittää myös vaalilaitoksen uudistaminen siten, että Electoral College lopetettaisiin, mikä muuttaisi koko järjestelmän perustavanlaatuisesti.

Tämän rakenteellisen muutoksen estämiseksi republikaanit ovat kehittäneet kaksipolvisen strategian. Ensimmäinen osa kohdistuu peruskysymykseen siitä, "kuka ansaitsee edustuksen Yhdysvalloissa". Tämä kysymys ei ole uusi – jo 14. perustuslainmuutoksen hyväksymisessä määriteltiin, että edustuksen perustana on oltava ihmiset, ei omaisuus eikä pelkästään äänestäjät. Kuitenkin konservatiivipiireissä tätä periaatetta haastetaan yhä aggressiivisemmin.

Vuonna 2016 korkein oikeus käsitteli Evenwel v. Abbott -tapausta, jossa kaksi texasilaisäänestäjää vaati, että vaalipiirit pitäisi määritellä vain äänestysikäisten asukkaiden perusteella, ei koko väestön mukaan. Tämä olisi jättänyt edustuksen ulkopuolelle lapset ja maahanmuuttajat – ryhmät, jotka eivät jakaudu tasaisesti eri osavaltioiden välillä. Tällainen malli siirtäisi poliittista valtaa alueille, joissa enemmistö on vanhempaa ja valkoihoista väestöä, heikentäen samalla vähemmistöjen edustusta. Vaikka korkein oikeus päätti yksimielisesti, että osavaltiot saavat edelleen piirtää vaalipiirit kokonaisväestön perusteella, se jätti oven auki mahdollisuudelle käyttää vain äänestysikäistä väestöä.

Republikaanien kartanpiirtäjä Thomas B. Hofellerin mukaan tällaiset järjestelyt olisivat erityisen hyödyllisiä "republikaanien ja ei-latinalaisamerikkalaisten valkoisten" kannalta. Hofeller piirsi tuhansia vaalikarttoja eri osavaltioihin, joissa hän optimoi republikaanien vaaliedun kuitenkin niin, ettei ne teknisesti rikkoneet Voting Rights Act -lakia. Hänen kuolemansa jälkeen hänen tyttärensä luovutti nämä kartat ja muistiinpanot Common Cause -järjestölle, joka paljasti järjestelmällisen kampanjan, jossa nimellisesti lainmukaiset piirit tosiasiassa tukivat valkoista vähemmistövaltaa.

Georgian esimerkki toimii konkreettisena todisteena siitä, kuinka historia toistaa itseään. Vuonna 1867 mustat lainsäätäjät yrittivät uudistaa osavaltion perustuslakia koulutuksen, oikeusturvan ja syrjimättömyyden edistämiseksi. Heidät kuitenkin syrjäytettiin valkoisten toimesta. Samankaltainen estämisen logiikka toistui vuoden 2018 kuvernöörinvaaleissa, joissa Stacey Abrams, musta nainen ja pätevä entinen lainsäätäjä, menetti mahdollisu

Miten vaalien manipulaatio ja äänioikeuden rajoittaminen vaikuttavat demokratiaan?

Demokratian perusperiaatteisiin kuuluu kansalaisten oikeus valita edustajansa vapaasti ja reilusti. Tämä oikeus on kuitenkin monin paikoin uhattuna vaalien manipuloinnin, äänioikeuden rajoittamisen ja äänestäjien syrjinnän kautta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on esiintynyt useita esimerkkejä, joissa vaalit ovat olleet epäoikeudenmukaisia tai joissa kansalaisten pääsy äänestämään on vaikeutunut.

Tällaisessa ympäristössä on myös tärkeää huomioida, että vaalien vääristely ei aina ilmene vain fyysisesti, kuten vaalipaikkojen sulkemisena, vaan myös sähköisten äänestysjärjestelmien haavoittuvuutena. Yhdysvalloissa on ollut tapauksia, joissa vaalijärjestelmien haavoittuvuudet ovat tulleet esiin, kuten äänestyspäätösten vääristelyjen mahdollisuus tai vaalikoneskandaalit. Esimerkiksi Georgian vaaleissa 2018 äänestyslippuja, jotka olisi pitänyt hyväksyä, hylättiin epäselvyyksien vuoksi, ja vaalitulos herätti laajaa kritiikkiä.

On myös tärkeää huomioida, että monet valtiot ovat viime vuosina aktiivisesti poistaneet äänestäjiä vaaliluetteloista. Näitä "puhdistuksia" on tapahtunut eri puolilla Yhdysvaltoja, erityisesti alueilla, joilla vähemmistöt ovat keskittyneet. Vaaliluettelojen puhdistus voi estää monia kansalaisia äänestämästä, erityisesti ne, jotka eivät ole olleet tarkkana rekisteröitymisprosessissa tai jotka eivät ole saaneet tietoa luettelon päivityksistä. Näin ollen vaaliluettelojen puhdistaminen voi luoda harhaanjohtavan kuvan siitä, kuinka monta kansalaista on oikeutettu äänestämään.

Lisäksi äänestysaktiivisuuden lasku on ollut erityisesti huolestuttavaa tietyillä vähemmistökohderyhmillä, kuten mustalla väestöllä. Vaikka onkin monia syitä, miksi ihmiset eivät mene äänestämään, yksi merkittävä tekijä on se, että he kokevat vaalit epäoikeudenmukaisiksi ja arvelevat, että heidän äänensä ei tule kuulluksi. Vaalijärjestelmän ja vaalikäytännön epäluotettavuus voi johtaa siihen, että monet kansalaiset tuntevat, ettei heidän osallistumisensa vaikuta vaalitulokseen.

Samalla kun äänioikeuden rajoittaminen ja vaalien manipulointi ovat kansalaisoikeuksien ja demokratian vastaisia, on myös tärkeää muistaa, että ne voivat vaikuttaa koko yhteiskunnan toimintaan ja luottamukseen demokratiaan. Jos vaaleihin liittyy epäoikeudenmukaisuutta, on kansalaisten vaikea luottaa siihen, että heidän valitsemansa edustajat ovat aitoja edustajia. Vaalien läpinäkyvyys ja rehellisyys ovat avainasemassa, jotta kansalaiset voivat uskoa demokratiaan ja osaltaan vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon.

Toisin sanoen, vaikka monille saattaa vaikuttaa siltä, että vaaleissa tapahtuvat vääristymät ovat vain yksittäisiä poikkeuksia, ne voivat itse asiassa luoda vakavia rakenteellisia ongelmia, jotka vaikuttavat koko poliittiseen kulttuuriin. Vaalit ovat sydän, joka pitää demokratian elossa. Jos kansalaiset menettävät luottamuksensa siihen, että heidän äänensä voi tehdä eron, demokratian perusperiaatteet voivat vaarantua.

Lopuksi, vaaleihin liittyvän oikeudenmukaisuuden parantaminen vaatii jatkuvaa valppautta ja kansalaisaktiivisuutta. On tärkeää, että kaikki kansalaiset ymmärtävät, miten heidän äänioikeutensa voi olla vaarassa, ja ryhtyvät toimiin puolustaakseen sitä.