Neoliberalismin ja oikeistopopulismin Yhteys: Fasistisen Politiikan Nousu ja Sen Vaikutukset

Neoliberalismi on ollut yksi keskeisistä poliittisista ja taloudellisista voimista, jotka ovat muokanneet globaalia yhteiskuntaa viimeisten vuosikymmenten aikana. Se on synnyttänyt taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia rakenteita, jotka eivät ole vain luoneet eriarvoisuutta ja köyhyyttä, vaan myös ruokkinut uusia autoritaarisia liikkeitä. Tämän kehityksen myötä on noussut ilmi uusi ilmiö, jota voidaan kutsua neoliberalistiseksi fasismiksi. Tämä ilmiö yhdistää 1930-luvun fasististen liikkeiden parhaimmat piirteet nykypäivän taloudellisiin ja poliittisiin voimiin, joita neoliberalismi on vahvistanut.

Kun populistit puhuvat "kansasta", he tarkoittavat vain niitä, jotka tukevat heitä, ja sulkevat sen ulkopuolelle kaikki, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä. Tämä luo jakolinjan ja helposti synnyttää vihamielisyyttä, sillä ne, jotka jäävät ulkopuolelle, kokevat itsensä ei-kansaksi. Tällöin populistinen diskurssi on rakennettu fiktiolle, joka ei voi koskaan toteutua, sillä aina on osa yhteiskunnasta, jota populistit eivät edusta, ja joka on edustettuna muiden toimesta.

Neoliberalismi on synnyttänyt taloudellisia ja poliittisia rakenteita, jotka keskittyvät yhä suuremman osan vallasta ja varoista pieneen eliittiin, samalla kun suurin osa kansasta on jättänyt ulkopuolelle. Neoliberalismi on mahdollistanut rajun taloudellisen globalisaation, jossa markkinavoimat ja finanssikapitalismi ovat saaneet valtaa, purkaneet valtiollisia sääntöjä ja sääntelyä sekä siirtäneet valtion tehtäviä yksityisille toimijoille. Tämän kehityksen seurauksena on syntynyt entistä rankempia ja epätasa-arvoisempia yhteiskuntia, joissa ihmisten hyvinvointi on vaarassa ja valtion rooli on heikentynyt.

Pandemian kaltaiset globaaleja kriisejä korostavat tekijät ovat vain syventäneet tätä eriarvoisuutta. COVID-19-pandemia on korostanut niitä yhteiskunnallisia halkeamia, joita neoliberalistinen politiikka on luonut. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pandemian aikana mustat ja latinalaisamerikkalaiset olivat huomattavasti alttiimpia sairastumaan ja kuolemaan viruksen seurauksena, mikä ilmensi taloudellisten ja sosiaalisten erojen vaikutuksia yhteiskunnassa. Samalla pandemian taloudellinen katastrofi antoi sysäyksen uusille autoritaarisille liikkeille ja vahvisti äärioikeistolaisten ja rasististen voimia, jotka edistävät fasistista agendaa.

Trumpin aikakausi Yhdysvalloissa oli esimerkki siitä, kuinka neoliberalismi voi yhdistyä autoritaariseen politiikkaan. Trumpin hallinto leikkasi massiivisesti sosiaalipalveluja, kuten terveydenhuoltoa ja ruokaturvaa, samalla kun se pyrki rajoittamaan maahanmuuttoa ja puuttumaan perusoikeuksiin. Esimerkiksi DACA-ohjelma, joka suojeli maahan laittomasti tulleita lapsia, oli jatkuvassa uhassa ja Trumpin hallinto yritti toistuvasti lopettaa sen. Tällaiset toimet ovat esimerkkejä siitä, kuinka neoliberalismi ja autoritaarisuus voivat yhdistyä, ja kuinka demokratian perusarvot saavat osakseen yhä enemmän hyökkäyksiä.

On tärkeää ymmärtää, että neoliberalismi ei ole pelkästään taloudellinen doktriini, vaan se on ideologia, joka on tehnyt mahdolliseksi nykyisten autoritaaristen ja fasisististen liikkeiden nousun. Neoliberalismi on luonut yhteiskunnallisia ja taloudellisia rakenteita, jotka ovat mahdollistaneet poliittisten demagogien ja äärioikeistolaisten liikkeiden voimistumisen ympäri maailmaa. Tällainen politiikka ei ole vain taloudellinen kysymys, vaan se koskettaa myös syvempiä kysymyksiä demokratian tulevaisuudesta, kansalaisvapauden tilasta ja poliittisen toimijuuden rajoittumisesta.

Neoliberalismi on johtanut myös laajaan politiikan depolitisointiin, jossa yksilöiden ja yhteisöjen kyky vastustaa nykyisiä rakenteita on heikentynyt. Tällaisessa maailmassa politiikka ei enää pyöri yhteisön tai kansan edun ympärillä, vaan se keskittyy selviytymiseen maailmassa, jossa sosiaalinen turvaverkko on lähes olematon. Tämä depolitisointi tekee politiikasta pelkkää selviytymistä ja heikentää demokraattista keskustelua ja yhteiskunnallista muutosta.

Tämä on todellakin se tilanne, johon nykyinen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys on meitä viemässä, ja tämä kehitys on osittain seurausta neoliberalististen politiikkojen etenemisestä.

Mikä rooli valkoisella nationalismilla oli Trumpin hallinnossa ja sen vaikutukset Yhdysvaltojen politiikkaan?

Trumpin hallinnon aikana valkoisen nationalismiin liittyvä ideologia oli voimakkaasti esillä, eikä Stephen Millerin erottaminen Valkoisesta talosta muuttanut tätä suuntausta. Miller ei ollut ainoa valkoisen ylivaltaideologian kannattaja Trumpin hallinnossa. Valkoisen ylivalta-aatteen juuret ulottuvat syvälle Yhdysvaltojen historiaan, eikä se ollut uusi ilmiö republikaaneissa; sen juuret näkyivät jo aiemmin johtavissa republikaanipoliitikoissa kuten Strom Thurmondissa, Jeff Sessionsissa, Steve Kingissä ja monissa muissa. Vaikka Millerin ero olisi saattanut vaikuttaa hallinnon julkikuvaan, se ei poistanut valkoisen ylivaltaideologian syvällistä vaikutusta republikaanisen puolueen politiikassa.

Yhdysvaltojen fasistinen perintö on aina ollut mukana poliittisessa diskurssissa, ja Trumpin politiikassa näkyi selkeästi sen jatkuminen. Hänen politiikkansa perustui vahvasti rotupuhdistuksen fantasioihin ja valkoisen ylivaltaideologian normalisointiin. Tällainen ideologia ei ollut pelkästään haaste yhdysvaltalaiselle monimuotoisuudelle, vaan myös demokratian perusteille. Trumpin politiikassa oli merkkejä siitä, että hän halusi palauttaa kansakunnan alkuperäisiin juurilleen, joissa vähemmistöt ja toisinajattelijat nähtiin uhkina, jotka tulisi eliminoida.

Trumpin politiikka ei kuitenkaan ollut pelkästään fasistista tai autoritaarista. Se oli myös vastakohta älyllisyydelle ja historialle. Trumpin hallinnon epäonnistuminen historiatietoisuudessa ja poliittisen prosessin ymmärtämisessä oli vakava uhka. Hänen asenteensa vapaaseen lehdistöön, jossa hän käytti “fake news” -käsitettä peitellessään totuutta ja kritiikkiä, muistutti natsi-Saksan “Lügenpresse”-termin käyttöä, joka oli osa totalitaristista kielenkäyttöä. Tällaisen kielen ja käytöksen omaksuminen tarkoitti sitä, että totuuden ja valheiden välinen ero alkoi hämärtyä, mikä puolestaan loi ilmapiirin, jossa kansalaiset alkoivat hyväksyä valheelliset narratiivit.

Fasismi ja autoritarismi eivät olleet vain poliittisia ilmiöitä, vaan ne muovautuivat myös kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti. Trumpin tapa suhtautua sananvapauteen ja median rooliin oli esimerkki tästä. Hänen poliittisessa ohjelmassaan oli voimakas taistelu vapaata lehdistöä vastaan, sillä se nähtiin uhkana hänen hallinnolleen. Tämä hyökkäys ei ollut ainoastaan symbolinen, vaan myös käytännöllinen, sillä se loi ilmapiirin, jossa ihmiset alkoivat epäillä totuuden ja oikeudenmukaisuuden olemassaoloa.

Yhdysvaltojen politiikassa oli siis merkkejä siitä, että demokratia oli vaarassa kadottaa perusteensa, koska kansalaisilta puuttui tarpeellinen tietämys ja ymmärrys historiasta ja yhteiskunnallisista prosesseista. Tämä tilanne oli seurausta kollektiivisesta unohduksesta, jossa menneisyyttä ei enää pidetty tärkeänä eikä se ollut enää kansalaisille opettavainen kokemus. Demokratian elinehto on historiatietoisuus ja kyky käyttää sitä poliittisessa toiminnassa, sillä ilman sitä poliittiset ja yhteiskunnalliset prosessit menettävät merkityksensä.

Endtext

Mikä tekee oikeistopopulismista vaarallista ja miten se vaikuttaa demokratiaan?

Oikeistopopulismi luo yksinkertaistettuja vastakkainasetteluja, joissa vastustajat maalataan suuriksi uhkiksi kansalle. Tällainen populismi hyödyntää suuria pelkoja ja epävarmuuksia, kuten maahanmuuttoa, kulttuurillista muutosta ja taloudellisia epäoikeudenmukaisuuksia. Yksi sen keskeisistä piirteistä on, että se käyttää kulttuurisia ja identiteettipoliittisia elementtejä rakentaakseen yhteisön tunteen ja luodakseen "ulkoa tulevia" uhkia, joita on helppo syyttää yhteiskunnallisista ongelmista. Tällöin populistit voivat esittää itsensä kansan äänenä, joka taistelee korruptoitunutta eliittiä vastaan.

Tässä kontekstissa oikeistopopulismi ei ole pelkästään poliittinen ilmiö, vaan myös kulttuurinen liike. Se linkittää kansallismieliset arvot, perinteet ja identiteetin politiikan osaksi laajempaa diskurssia, joka on monin tavoin kytköksissä autoritaarisiin taipumuksiin. Oikeistopopulismi voi heikentää demokratiaa ja luoda epäluottamusta instituutioita kohtaan, koska se esittää itseään ainoana aidosti kansan edustajana ja leimaa kaiken muun poliittisen toiminnan valheeksi ja petokseksi.

Tämän kaltaisen politiikan edistäjät ymmärtävät, että kansan mielenkiinnon saaminen ja sen hallinta vaativat tunteiden manipulointia ja kollektiivista viholliskuvan luomista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Donald Trumpin hallinto hyödynsi näitä keinoja vaaliin saamiseksi. Trumpin retoriikka rakentui vahvasti siihen, että "media" ja "demokraatit" olivat kansan vihollisia, samalla kun hän itse esiintyi kansan pelastajana. Tällaisessa tilanteessa kansalaisille esitetään vaihtoehtoisia totuuksia ja luodaan kahtiajakautuneita yhteiskuntakuvia, joissa ei ole tilaa monimutkaisille tai ristiriitaisille näkemyksille.

Yksi tämän ajattelutavan keskeinen piirre on sen kyky tukeutua yksinkertaisiin vastauksiin monimutkaisiin ongelmiin. Tällöin valtaväestölle esitetään, että ratkaisut ovat yksinkertaisia ja helposti saavutettavissa – kuten maahanmuuton rajoittaminen, kulttuurien suojeleminen tai muiden "uhkien" poistaminen. Oikeistopopulistit usein pyrkivät manipuloimaan näitä pelkoja ja tunteita niin, että niistä tulee keskeinen osa heidän poliittista ohjelmaansa.

Kuitenkin tämän lähestymistavan ongelma on se, että se ei ole kestävää. Pelko ja viha voivat olla tehokkaita poliittisia työkaluja lyhyellä aikavälillä, mutta ne eivät tarjoa todellisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Lisäksi ne voivat johtaa yhteiskunnan polarisoitumiseen ja väkivallan lisääntymiseen. Jos populistinen liike saa liian suuren vallan, se voi romahduttaa demokraattisen yhteiskunnan perustuksia ja ajaa yhteiskunnan kohti autoritaarista hallintoa.

Populistisen ajattelutavan suosio voi olla seurausta myös laajemmista yhteiskunnallisista muutoksista. Globalisaatio, talouden ja työn muutokset, sekä digitalisaatio ovat luoneet paineita yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Monet kokevat, että he ovat jääneet jalkoihin, eivätkä heidän huolensa ole saaneet poliittista vastakaikua. Tässä valossa oikeistopopulismilla on potentiaalia tarjota yksinkertaisia vastauksia monimutkaisista ongelmista, ja se vetoaa erityisesti niihin, jotka kokevat jääneensä globalisaation ja teknologian kehityksen ulkopuolelle.

On tärkeää huomata, että oikeistopopulismi ei ole vain vastareaktio "vasemmistolaista" politiikkaa vastaan, vaan se on myös usein osa laajempaa kulttuurillista liikehdintää, joka pyrkii palauttamaan menneisyyden arvot ja perinteet. Tämä ei kuitenkaan ole vain nostalgiaa vaan myös ideologiaa, joka pyrkii lujittamaan tietynlaista kansallista identiteettiä ja arvoja muiden kustannuksella. Tällöin populistit voivat helposti liittää itsensä kansallismielisiin liikkeisiin ja käyttää kulttuurisia symboleita hyväkseen, kuten lippuja ja historian muistoja, joiden avulla rakennetaan vastakkainasettelua muiden kulttuurien ja kansojen kanssa.

Populististen liikkeiden vahvistuessa demokraattiset instituutiot saattavat jäädä heikoiksi ja vähemmistöt voivat jäädä helposti syrjään. Tällöin voi käydä niin, että politiikka keskittyy liikaa identiteettikysymyksiin ja yhteiskunta jakautuu syvemmin, jolloin yhteinen keskustelu ja yhteistyö vaikeutuvat entisestään.

Miten poliittinen polarisaatio ja oikeistopopulismi muokkasivat Yhdysvaltojen poliittista kenttää Trumpin aikakaudella?

Trumpin hallinnon eräs keskeinen piirre oli sen välinpitämättömyys perinteisten poliittisten normeja kohtaan. Hän ei vain hyödynnyt olemassa olevista järjestelmistä, vaan myös horjutti niitä omilla päätöksillään ja käytöksellään. Esimerkiksi presidentti jakoi avoimesti arvostelua perinteisiä poliittisia elimiä, kuten oikeuslaitosta ja lainsäätäjiä, kohtaan. Tämä asenne näkyi muun muassa hänen suhteessaan oikeusministeri Bill Barriin, jonka toimintaa syytettiin poliittisesta väärinkäytöksestä. Barrin rooli, erityisesti hänen poliittisten puolueiden mukauttamisessa oikeuslaitokseen, herätti laajaa keskustelua siitä, kuinka valtion instituutiot voivat altistua poliittiselle manipulaatiolle.

Tärkeä osa tätä ilmiötä oli Trumpin suhde uutismedioihin. Hänen säännölliset hyökkäyksensä mediaa kohtaan, erityisesti kriittisiä medioita kohtaan kuten The New York Times ja Washington Post, olivat keskeinen osa hänen poliittista strategiaansa. Trump ei vain kritisoinut mediaa, vaan myös latoi siihen syytöksiä, kuten "valeuutisten" levittämisestä, mikä lopulta horjutti yleisön luottamusta perinteisiin tiedonvälityksen kanaviin. Tämä asetti vaaraan objektiivisuuden ja riippumattomuuden periaatteet, jotka ovat olennaisia demokraattisessa yhteiskunnassa.

Trumpin tapaaminen ja tukeminen ulkomaisten diktaattorien kanssa herätti laajaa huolta Yhdysvalloissa. Hänen suhtautumisensa esimerkiksi Venäjän presidentti Vladimir Putiniin ja muiden autoritaaristen johtajien läheisyyteen herätti kysymyksiä Amerikan roolista maailman demokratian puolustajana. Tämä ei ollut pelkästään ulkopolitiikkaa, vaan myös sisäpoliittinen signaali siitä, että Trump oli valmis tukemaan diktaattoreita, jotka puolustivat hänen omaa valtansa vahvistamista.

Samalla Trumpin erikoistunut "hyökkäys" perinteisiä instituutioita kohtaan laajeni oikeuslaitoksen ja jopa valtion viranomaisten tasolle. Esimerkiksi Roger Stonen armahdus oli poikkeuksellinen toimi, joka herätti laajaa huolta demokraattisten periaatteiden toteutumisesta. Tämä armahdus ei ollut pelkästään yksittäinen tapaus, vaan osa laajempaa ilmiötä, jossa Trump käytti valtaansa hyväkseen henkilökohtaisen edun ajamiseen.

Tässä kontekstissa on tärkeää ymmärtää, että Trumpin hallinnon vaikutukset eivät rajoittuneet pelkästään poliittisiin elimiin tai lainsäädäntöön. Ne heijastuivat myös kulttuuriin ja kansalaisten tavassa hahmottaa omaa rooliaan yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa vallitseva epäluottamus perinteisiin instituutioihin ja poliittisiin rakenteisiin ei ole ainoastaan tämän ajan ilmiö, vaan se on osa suurempaa muutosta, joka on ollut käynnissä jo vuosikymmeniä. Globalisaatio, teknologian kehitys ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo ovat kaikki tekijöitä, jotka ovat voimistaneet polarisaatiota ja syventäneet kuilua eri kansanryhmien välillä.

Kun tarkastellaan Trumpin aikakauden vaikutuksia, on myös tärkeää huomioida se, kuinka tärkeää on puolustaa demokratiamme perusarvoja. Demokratia ei ole vain äänestysjärjestelmä, vaan se on myös tila, jossa oikeusvaltioperiaate, kansalaisoikeudet ja perustuslaki toimivat yhtenäisenä kokonaisuutena. Vaikka Trumpin kausi on päättynyt, on tärkeää, että Yhdysvaltain kansalaiset ja poliitikot jatkavat keskustelua siitä, miten säilyttää demokratia ja suojella sitä mahdollisilta tulevilta uhkilta.