Miten profeetat tuomitsivat epäoikeudenmukaisuuden ja miksi heidän sanomansa on ajankohtainen tänään?

Elia on profeetta, jonka tarina elää juutalaisessa traditiossa ja jolle on annettu tärkeä rooli sekä uskonnollisessa että kulttuurisessa muistissa. Juutalaiset asettavat yhä Elialle paikan juhla-aterioilleen, sillä tämä muistuttaa heitä siitä, mitä heidän elämänsä voi olla ilman Jumalan läsnäoloa. Elian aikakausi oli 800-luvulla eaa., ja hänet tunnetaan rohkeista toimistaan, joilla hän vastusti Israelin kuninkaan Ahabin epäjumalanpalvelusta ja sodan aikaan syntynyttä kauppapolitiikkaa, joka oli ristiriidassa Jumalan liiton kanssa. Elian profeetallinen tehtävä oli vastustaa tätä epäoikeudenmukaisuutta. Kun kuningas Ahab tuomitsi Elian, hän ei epäröinyt syyttää kuningasta siitä, että hän oli ollut Israelin tuhon syy. Vastaavanlainen profeetallinen rooli on monille nykyajan uskonnollisille hahmoille, jotka eivät pelkää puhua julkisesti köyhien ja sorrettujen puolesta, vaikka heidän sanomansa saattaa tuntua kiistanalaiselta ja häiritsevältä.

Tällainen profeetallinen rooli on ollut läsnä myös muilla suurilla historiallisilla hahmoilla. Esimerkiksi profeetta Jeremia, joka eli noin 600 eaa., käytti terävää kieltä tuomitsemaan kansansa synnit. Hän puhui kansakunnalle kuin aviopuolisolle, joka oli rikkonut liittonsa Jumalan kanssa. Jeremia ei epäröinyt käyttää kovia sanoja kansansa valitsemista vääristä teistä. Hänen sanomansa oli suora ja viiltävä, aivan kuten se voisi olla nykyajan puhujilla, jotka kyseenalaistavat kansakunnan valheet ja epäoikeudenmukaisuudet.

Vaikka nämä profeetat toimivat eri aikakausina, heidän sanomansa on edelleen ajankohtainen. Profeettojen tehtävä on aina ollut tuomita kansakuntien epäoikeudenmukaisuus ja paljastaa, kuinka kauas kansakunnat ovat eksyneet alkuperäisistä arvoistaan. He eivät epäröineet käyttää kieltä, joka järkytti heidän aikalaistensa käsityksiä ja herätti heissä syvää tunnonvaivaa. Samalla he kutsuivat kansaa palaamaan Jumalan liittoon ja tekemään oikeutta köyhille ja sorretuille.

Profeettojen rooli tänään on yhä olemassa, vaikka se on monin paikoin jäänyt unohduksiin. Heidän viestinsä muistuttaa meitä siitä, kuinka yhteiskuntien ja kansakuntien täytyy kohdella heikoimpia ja köyhimpiä jäseniään oikeudenmukaisesti. Jos kansa epäonnistuu tässä tehtävässä, kuten Amos varoitti, seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Tämä on viesti, joka ei saa jäädä kuulumattomaksi, vaan on tärkeää kuunnella myös tänä päivänä, kun epätasa-arvo ja köyhyys jatkuvat maailmassamme.

Profeettojen tehtävä ei ole vain tuomita, vaan myös opettaa kansaa eettisistä ja moraalisista arvoista, jotka voivat johtaa paremmin toimivaan yhteiskuntaan. On tärkeää muistaa, että profeetat eivät olleet henkilöitä, jotka vain syyttivät ja osoittivat sormella. He olivat yhteiskunnan herättäjiä, jotka halusivat kansan palaavan oikeudenmukaisuuden ja hyvän elämän polulle. Näiden profeettojen perintö on muistutus siitä, kuinka tärkeää on elää oikeudenmukaisessa ja eettisesti kestävässä yhteiskunnassa, joka ei unohda niitä, joilla on vähiten.

Miten Paavali avasi Kristinuskon maailmanlaajuiseksi liikkeeksi?

Paavalin lähetystyö oli valtava ja ainutlaatuinen yritys haastaa aikansa uskonnolliset ja kulttuuriset rajoitukset. Hänen työnsä oli enemmän kuin vain yksittäisten seurakuntien perustamista; se oli osa maailmanlaajuisen liikkeen synnyn vaihetta, jossa Kristus ei ollut enää vain juutalainen opettaja, vaan kaikkien kansojen vapahtaja. Paavali ei kyseenalaistanut vain aikansa uskonnollisia ja sosiaalisia rakenteita, vaan tarjosi radikaalin näkemyksen, jonka mukaan Jumalan armo oli kaikille ihmisille saatavilla, ilman erottelua etnisyyden, sukupuolen tai yhteiskuntaluokan mukaan.

Paavali tunnusti, että Jeesuksen elämä oli ensisijaisesti juutalaisen miehen elämää, mutta hänen elämänsä ja kuolemansa tarkoitus ei ollut rajattu vain yhden kansan elämään. Paavali kehitti Kristuksen maailmaa yhdistävän Kristologian kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Tällöin Jeesuksen kansallinen juutalaisuus muuttui kaikkia kansoja koskevaksi vapautukseksi, joka ei ollut sidottu aikaan eikä paikkaan, ei siihen, että Jeesus oli tumman ihonvärin omaava mies Lähi-idästä, vaan siihen, että Jeesus oli Jumalan valittu väline maailman pelastamiseksi.

Tämän maailmanlaajuisen ulottuvuuden näkeminen oli Paavalin teologian ydin. Paavali esitti radikaalin ja käänteentekevän ajatuksen, jonka mukaan Kristuksen kuolema ja ylösnousemus avasivat ihmisille mahdollisuuden tulla osaksi uutta, yhteistä ihmiskuntaa, jossa ei olisi enää eroja kansallisuuksien, yhteiskuntaluokkien tai sukupuolten välillä. Galatalaiskirjeen sanoin: "Ei ole enää juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yksi Kristuksessa Jeesuksessa" (Gal. 3:28).

Tämä visio ei ollut vain hengellinen, vaan myös sosiaalinen. Paavali näki Kristuksen opetukset ja hänen omat evankeliuminsa kutsuna yhteisön rakentamiseen, jossa kaikki ihmiset, kaikkialla maailmassa, voisivat kokea Jumalan rakkauden ja armon. Paavalin mukaan Jumalan rakkaus ei ollut rajoitettua: se oli avointa kaikille kansoille ja kaikille ihmisille, ei vain "sisäpiirille" tai etuoikeutetuille. Paavali toi evankeliumin niin kauas kuin mahdollisesti oli mahdollista tuon ajan maailmassa, mutta hän ei koskaan unohtanut sen globaalin luonteen tärkeyttä.

Yksi Paavalin suurimmista haasteista oli vastustajien, jotka yrittivät palauttaa kristinuskon juutalaisuuden rajoihin. Paavali kuitenkin ymmärsi, että hänen tehtävänsä oli tuoda esiin Jeesuksen pelastavan työn universaali luonne. Hän puhui jatkuvasti siitä, miten kristinusko ei ollut vain uuden juutalaisen yhteisön syntyminen, vaan Jumalan valtakunnan laajeneminen kaikille kansoille ja kaikille ihmisille, riippumatta heidän kulttuuristaan, uskostaan tai taustastaan.

Tässä on se radikaali muutos, jonka Paavali toi esiin: Kristus oli tullut maailmaan kaikille, ei vain yhdelle kansalle tai kulttuurille. Tämä oli osa hänen kristologiastaan, joka oli juutalaisuuden ja kristinuskon rajan ylittävä, inhimillisen yhteisön ja Jumalan välinen suhde. Paavali oli itse kutsuttu tätä suurta muutosta edistämään. Hän uskoi, että Kristuksen rakkaus oli niin voimakas, että se voisi ylittää kaikki aikakauden sosiaaliset ja poliittiset rajat ja luoda uudenlaisen yhteisön, jossa ei olisi enää erottelua.

Paavalin ajatus Jumalan valtakunnasta, joka oli tullut maan päälle ja ei enää ollut pelkästään taivaassa, oli yksi hänen keskeisimmistä opetuksistaan. Tässä ajattelussa ei ollut enää taivaan ja maan välistä eroa, sillä Jumala oli tullut maan päälle ja tehnyt siitä osan taivasta. Tällä tavalla Paavali perusti hengellisen yhteisön, joka ei ollut sidottu vain jollekin erityiselle paikalle tai ajalle, vaan se oli globaali liike, joka ulottui kaikkialle maailmaan.

Paavalin opit Jumalan armosta ja ihmiskunnan uuteen luontoon kutsumisesta nousivat myöhemmin keskeisiksi osaksi kristinuskoa maailmanlaajuisesti. Koko kristinuskon sosiaalinen ulottuvuus, jossa kaikkia kansoja kutsutaan osaksi Jumalan valtakuntaa, oli Paavalin näky, joka myöhemmin muovasi kristinuskon kehitystä.

Paavalin vaikutus näkyy myös nykyajan kristillisessä teologiassa. Vaikka monet nykypäivän kristityt saattavat kokea vaikeuksia täysin omaksua Paavalin radikaalin inklusiivista sanomaa, hänen opistaan voidaan edelleen löytää syvällinen ja haastava kutsu elää maailmassa, jossa ei ole rajoja tai erotteluja ihmisten välillä. Paavali kutsui uskovia elämään Kristuksessa, omaksumaan hänen arvonsa ja elämäntapansa, ja olemaan osana uutta luomista, joka kattaa koko maailman.

Endtext

Miten Raamattu voi haastaa ja muuttaa nykypäivän yhteiskuntaa?

Raamattu ei ole vain kirja, joka tarjoaa valmiita vastauksia. Se on teksti, joka voi haastaa lukijansa, järkyttää tutut tulkinnat ja kyseenalaistaa vakiintuneet uskomukset. Pyhien tekstien lukeminen voi olla vaarallista, sillä monet ovat taipuvaisia pitämään niitä kiinteinä totuuksina, jotka edustavat Jumalan täydellistä mieltä. On parempi nähdä pyhät kirjoitukset jumalallisten ja inhimillisten kohtaamisten jatkuvana kehityksenä eikä muuttumattomina totuuksina. Hengellinen voima ei ole pelkästään tekstissä itsessään, vaan se virtaa sanojen kautta ja saattaa horjuttaa vakiintuneita tulkintoja. Raamatun ei pitäisi olla teksti, jota luetaan odottaen, että se vastaa etukäteen määriteltyihin odotuksiin siitä, millainen "pyhä kirja" se olisi.

Luther varoitti, että jos kristityt eivät löydä Kristusta Raamatun keskiöstä, he ovat väärässä lukemisessa. Tämä ajatus on yhä ajankohtainen, ja monet nykypäivän teologit sanovat, että Raamattu täytyy pitää tilivelvollisena Jeesuksen opetuksille. Esimerkiksi Raamatussa on vain muutama jae, joka käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta sitä vastoin yli tuhat jaetta puhuu köyhyydestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kuitenkin monet konservatiiviset lukijat puhdistavat Raamatun teksteistä sosiaalisen myötätunnon ja oikeudenmukaisuuden, mikä tekee Raamatusta tyhjän ja yllätyksettömän.

Raamatun lukeminen ei ole vain akateemista tai hengellistä pohdintaa, vaan se voi myös muuttaa lukijan omaa maailmankuvaa. Hermeneutiikan piiri viittaa mahdollisuuteen, jossa teksti, jota tutkitaan, alkaa käsitellä lukijaa itseään. Kun tarkastelemme Jumalaa, voimme huomata, että Jumala tarkastelee meitä. Raamatun tekstien uudet lukutavat voivat avata aivan toisenlaisen Jeesuksen kuvan kuin sen, joka meille on aiemmin esitetty. Tulkinta voi "vierastuttaa" tuttuja tekstejä, jotka on usein hiottu tasaiseksi ja turvalliseksi. Tällöin teksti alkaa haastaa lukijan mukautetut ajattelumallit.

Samalla on tärkeää tunnistaa "privilegioitujen hermeneutiikan" vaara, jossa monet amerikkalaiset kristityt olettavat, että Raamattu on automaattisesti heidän puolellaan. Tällöin tekstiä luetaan valkoisesta, miespuolisesta tai keskiluokkaisesta näkökulmasta, ja se voi ohjata lukijaa kohti vääristynyttä käsitystä. Tällaisessa tilanteessa voi olla tarpeen suorittaa niin sanottu "sissitulkinta", joka lukee Raamatun tekstin vastaan "virallisten" tulkintojen ja perinteisten asenteiden mukaan. Tämä voi avata Raamatun tekstien vangitsemat merkitykset ja paljastaa niiden vapauttavan sanoman köyhille, hädässä oleville ja sorretuille.

Raamatun pyhyyttä ei ole pelkästään tarpeen suojella, vaan sitä on osattava tulkita myös nyky-yhteiskunnan kontekstissa. Modernin sekulaarin maailmankuvan kriisi on alkanut valistuksen ajoista ja saanut aikaan ajattelutavan, jossa Raamattu on tullut suljetuksi pois julkisesta keskustelusta. Tämä saattaa olla osa laajempaa kulttuurista liikettä, joka siirtää huomion hengellisyydestä maalliseen materialismiin. Monet uskovat, että Raamatun lainaukset julkisessa keskustelussa voisivat uhata valtion erottamista kirkosta. Tämä voi kuitenkin rajoittaa Raamatun kykyä puhua julkisesti, ja se tuo Raamatun uuteen vangitsemiseen.

Samalla on tärkeää huomioida postmodernin kriittisen teorian näkökulmat: Ei ole olemassa syyttömiä tekstejä eikä syyttömiä lukijoita. Feministinen ja rotukysymyksistä huolestunut ajattelu voi kyseenalaistaa patriarkaalisten tekstien objektiivisuuden ja valkoisen privilegion käsityksen. Raamatun tulkinta on aina sosiaalisten konfliktien ja vallan kamppailujen väline. Tämä korostaa, kuinka eri näkökulmat voivat tuoda esiin erilaisia merkityksiä ja tulkintoja.

Raamatun suurimmat kertomukset eivät ainoastaan muokkaa uskovia, vaan ne voivat myös tarjota vaihtoehtoisia maailmoja, jotka syntyvät itse tekstistä. Pyhien kirjoitusten kautta voidaan löytää uusia sosiaalisen evankeliumin tulkintoja ja matkantekoja, jotka voivat ilmetä yhteiskunnassa ja jopa julkisessa keskustelussa. Pyhät kertomukset voivat tarjota raikkaan näkökulman yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin ja tarjota mahdollisuuksia vapauden ja oikeudenmukaisuuden sanoman leviämiselle.

Mikäli Raamatun tekstejä luetaan vakavasti ja avoimesti, ne voivat avata täysin uusia maailmoja ja haastaa lukijansa entistä syvällisemmin. Tällainen kohtaaminen pyhän tekstin kanssa ei ole pelkkää tiedon kartuttamista, vaan se on eksistentiaalinen matka, joka voi muuttaa sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Raamatun tekstin ei tulisi jäädä vain akateemiseksi tai teologiseksi keskusteluksi, vaan sen tulisi vaikuttaa jokapäiväisiin elämänvalintoihin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin.

Mikä on Amerikan poikkeuksellisuuden rooli kansallisessa uskonnollisuudessa?

Bellah kuvasi amerikkalaisen kansalaisuskonnon pohjalta uskonnollisten rituaalien ja pyhien symbolien, kuten perustuslain ja lipun, luonteenomaisia piirteitä. Sen piirteisiin kuuluvat muun muassa filiaalinen kiintymys, usko Jumalaan, jumalallisesti annettujen oikeuksien kunnioittaminen, vapaus Jumalan lahjana hallituksen kautta ja Amerikan vauraus Jumalan huolenpidon tuotteena. Tällainen kansalaisuskonto tuo mieleen eräänlaisen amerikan shinton, joka yhdistää kansan menneisyyteen—ilman genosia tai orjuutta, ilman kriittistä itsetutkiskelua. Bellah’n mukaan kansalaisuskonto sai alkunsa jännitteisestä vuoropuhelusta utilitaristisen individualismin ja yhteisen hyvän huolenpidon välillä. Amerikan historian edetessä tämä vuoropuhelu väheni, ja kansalaisuskonnosta tuli enemmänkin kritiikitön Amerikan poikkeuksellisuuden juhla.

Tämän poikkeuksellisuuden juuret ovat syvällä kansallismielisyydessä, joka samalla glorifioi taloudellista vapautta ja vapaata markkinataloutta. Tässä yhteydessä kapitalismi, erityisesti sääntelyn puute, nähdään jumalallisena siunauksena. Amerikkalaisessa kansalaisuskonnossa ei ole tilaa epäkonformistisille tai uskonnollisesti radikaaleille ajatuksille, ja tänään se ilmentyy erityisesti konservatiivisten liikkeiden ja kristillisten oikeistovoimien muotoutumana. Erityisesti Trumpin presidenttikaudella kansalaisuskonnon muoto oli entistä enemmän kytköksissä valtavaan nationalismiin, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus hylättiin ja käsitykset markkinataloudesta saivat entistä vahvemman uskonnollisen oikeutuksen.

Tässä kansalaisuskonnossa ei ole tilaa profeetalliselle äänenvoimaisuudelle tai yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistäville ajatuksille, kuten Vanhan Testamentin liitossa tai Uuden Testamentin Jeesuksen sanomassa. Sen sijaan tämä uskonnollinen muoto keskittyy enemmän itsetyytyväisyyteen ja kansan omien saavutusten ylistämiseen. Amerikkalaisuus ei ole vain elämäntapa, vaan myös syvästi uskonnollinen identiteetti, jossa kansallismielisyys ja kapitalismi voivat yhdessä toimia jumalallisena siunausjärjestelmänä.

Tärkeää on ymmärtää, että tämä poikkeuksellisuus ei ole vain akateeminen keskustelu. Se on kiinteä osa Amerikan kansallista identiteettiä ja kulttuuria, ja se vaikuttaa voimakkaasti poliittisiin ja taloudellisiin päätöksiin. Tämä malli on loistavasti esimerkki siitä, miten kansalaisuskonto voi luoda ympäristön, jossa kansallinen ylpeys ja taloudellinen voitto saavat uskonnollisen oikeutuksen ja jopa jumalallisen siunauksen.

Miten uskonnolliset liikkeet voivat vastustaa poliittista valtaa ja muuttaa maailmaa?

Uskonnolliset liikkeet, erityisesti kristityt ja juutalaiset, ovat aina olleet yhteiskunnallisten muutosten ja oikeudenmukaisuuden edistämisen eturintamassa. Exodus, eli israelilaisten lähtö Egyptistä, on perinteisesti ollut symboli sorron vastaiselle liikkeelle. Samalla tavalla varhainen kristinusko, Jeesuksen liike, oli vastarintaliike, joka kyseenalaisti vallitsevan yhteiskunnallisen ja uskonnollisen järjestyksen. Kristityt ja juutalaiset voivat ymmärtää itsensä ja oman roolinsa yhteiskunnassa ei niinkään poliittisten puolueiden jäseninä, vaan uskonnollisina ja moraalisina liikkeinä, jotka eivät ole suoraan sidoksissa mihinkään poliittiseen puolueeseen tai ohjelmaan. He ovat vastarintaliikkeitä, jotka asettuvat kyseenalaisiksi vallan rakenteet ja kulttuurin normeja vastaan.

Kristillinen maailmankuva on usein ollut "vastavirtaan menevä", ja siihen kuuluu ajatus siitä, että kirkon tehtävä ei ole ensisijaisesti poliittinen aktivismi. Sen sijaan kirkon tulee omaksua profeetallinen mielikuvitus, joka luo vaihtoehtoisia todellisuuksia ja projisoi ne yhteiskunnan käsitykseksi tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tämä ajattelutapa on nähtävissä useissa historian suurissa uskonnollisissa liikkeissä, kuten orjuuden poistamisessa, kansalaisoikeusliikkeessä ja naisliikkeessä, joissa usko on toiminut moraalisena voimana muutoksen puolesta.

Yksi merkittävä elementti uskonnollisessa liikkeessä on rituaalit, jotka voivat nousta yhteisön kokemuksista ja liikkua kohti kadun kulkuja ja ilmateitä. Uskonnolliset rituaalit ovat usein syntyneet yhteisön tarpeista, mutta ne voivat myös luoda mytologioita, jotka heijastavat yhteisön yhteistä ymmärrystä itsestään ja maailmasta. Vapautus tapahtuu yhteisössä ja luo yhteisöjä, aivan kuten historian suurissa muutoksissa, kuten Seneca Fallsissa, Selmassa, Stonewallissa tai Washingtonin muistomerkillä.

Usko ja liike ovat läsnä kristinuskon historiassa eri tavoin, ja ne ovat olleet käynnistämässä yhteiskunnallisia muutoksia. Exodus oli ensimmäinen liike, jota johti vapauttava Jumala. Jeesuksen liike levisi Välimeren alueelle ja loi varhaisen kristinuskon. Myöhemmin, keskiajalla, luostariliikkeet nousivat muistuttamaan kirkkoa sen alkuperäisestä hengellisestä voimasta ja estämään sen vajoamista maalliseen valtaan. Protestanttinen uskonpuhdistus ja Jesuiittaliike yrittivät taas uudistaa kristinuskoa eri aikakausina. Tämä jatkuva liike ja muuttaminen ovat edelleen kristinuskon ytimessä, eikä niiden tulisi jäädä pelkästään poliittisten puolueiden taisteluksi.

Monet ajattelevat, että uusi poliittinen puolue voisi olla ratkaisu nykymaailman ongelmiin, mutta kristityille tämä ajatus voi olla harhaanjohtava. Kirkon tehtävä ei ole perustaa uutta poliittista puoluetta, vaan sen tehtävä on olla näkyvissä yhteiskunnassa, kulkea kaduilla, tehdä hyvää ja tuoda esiin Jumalan suunnitelma maailmalle. Se on kirkon tehtävä olla kirkko, todistaa Kristuksen pelastustyötä ja antaa esimerkki siitä, millaista maailmaa Jumala haluaa luoda.

Tämän päivän yhteiskunnassa, erityisesti Yhdysvalloissa Trumpin jälkeisinä vuosina, kirkon tehtävä saattaa olla uuden evankeliumin julistaminen, joka yhdistää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristönsuojelun periaatteet osaksi evankeliumia. Tämä uusi evankeliumi, joka ei ole rajoittunut vain henkilökohtaiseen pelastukseen, vaan se on myös yhteiskunnallinen evankeliumi, joka kutsuu kaikkia muuttamaan maailmaa Jumalan valtakunnan mukaiseksi.