Trakeostomia on kirurginen toimenpide, jossa luodaan pysyvä aukko hengitysteihin kaulan alueelle. Tätä toimenpidettä käytetään tilanteissa, joissa potilas ei pysty hengittämään itsenäisesti, kuten vakavissa hengitysteiden tukkeutumisissa, aivovammoissa tai pitkittyneissä tehohoitotarpeissa. Vaikka perinteinen trakeostomia suoritetaan usein kirurgisesti, nykyään yhä yleisemmin käytetään perkutaanista menetelmää, jossa trakeostomia luodaan ihon läpi ohjatun neulan avulla.

Percutaneous-trakeostomia on edistynyt huomattavasti ja on nyt suosituin menetelmä. Alun perin menetelmässä käytettiin useita laajentajia, mutta nykyisin suosituin tekniikka perustuu yhden kartiomaisten laajentajien käyttöön. Griggsin tekniikka, jossa käytetään laajentavia pihtejä, ja laajentimien tai ilmapalloihin perustuvat laajennuslaitteet ovat myös saaneet osakseen huomiota. Trakeostomian oikeellisuus tulee aina varmistaa endoskooppisella tarkastelulla sekä varmistamalla hengityksen tilanne kaasutunnistuksen avulla.

Menettely ei ole ensisijaisesti hätätoimenpide, mutta erikoistuneissa traumakeskuksissa se voi olla ensisijainen interventio akuutissa tilanteessa ja voidaan suorittaa jopa viidessä minuutissa, mutta tämä edellyttää laajaa kokemusta ja taitoa. Tavanomaisia vasta-aiheita ovat muun muassa vaikeudet trakean tunnistamisessa, suurentunut kilpirauhanen, veren hyytymishäiriöt, lyhyt kaula tai liikalihavuus. Abnormaalit verisuonten sykkimät voivat myös aiheuttaa huolta, ja ne voivat johtaa vakavaan verisuonivaurioon, erityisesti sisäisen kaulavaltimon vaurioitumiseen.

Tärkeää on myös, että potilaan kaulassa oleva trakeostomia ei saisi olla kiireellisesti muutettavissa ilman, että potilas on asianmukaisesti valmis siihen. On erityisesti tärkeää, että trakeostomian paikkaa seurataan tarkasti, sillä se voi siirtyä hengitysteihin johtavaan alueeseen. Muutokset, kuten liikkuminen tai kiinnityksen menetys voivat johtaa hengitystien tukkeutumiseen. Oikea postoperatiivinen hoito voi estää tai vähentää näitä komplikaatioita. Komplikaatiot voivat olla vakavia ja niiden ilmeneminen saattaa olla kohtalokasta potilaalle, erityisesti jos hengitysteiden ilma-aukko katoaa.

Pääasialliset komplikaatiot, jotka liittyvät trakeostomian asentamiseen, voivat olla sekä varhaisia että myöhäisiä. Perioperatiiviset komplikaatiot voivat sisältää verenvuotoa, ilmakuplia, rintakehän infektioita sekä trakean ja äänihuulia vaurioittavaa epäonnistumista. Suurempia vaaroja voi aiheutua, jos trakeostomia ei ole oikein paikoillaan, sillä tämä voi johtaa hengitysteiden tukkeutumiseen ja jopa potilaan kuolemaan. Tyypillisiä jälkikomplikaatioita ovat myös henkitorven ahtautuminen ja trakeomalasia. Myös tracheocutaneous fistulan tai hengitystieinfektioiden riski on suurentunut.

Kaulassa olevan trakeostomian jälkeen, potilas saattaa kokea epämiellyttäviä tuntemuksia, kuten hengittämisen vaikeuksia tai puheen kyvyttömyyttä, kunnes trakeostomian reitti on parantunut ja vakiintunut. Trakeostomian jälkihoito on keskeinen osa elpymisprosessia, ja siihen kuuluu erityisesti trakeostomiaputken säännöllinen puhdistus ja valvonta, jotta hengitystie ei tukkeudu. Trakeostomiaputkessa tulee olla sisäkanavaputki, joka voidaan poistaa puhdistettavaksi ja estää ulkoputken tarpeettoman poistamisen. Hoidon aikana on vältettävä vahingossa tapahtuvaa putken irtoamista.

Yksi tärkeä näkökulma trakeostomian jälkihoidossa on, että trakeostomian paikka voi muuttua aikojen kuluessa, ja tästä syystä putken vaihtaminen on hyvin suunniteltu ja varmistettu, erityisesti ensimmäisen vaihdon yhteydessä. Tämä ensimmäinen putken vaihto tulisi tehdä kirurgisen tiimin valvonnassa. Jos putki poistetaan, sen tulisi olla kumppaninsa, sisäkanavaputken avulla, jotta vältetään putken väärä asettaminen ja hengitystieestet. Trakeostomian vaihto on erityisesti vaarallista akuutin hengityshäiriön aikana, ja täsmällinen valmistelu sekä tarkkailu ovat välttämättömiä komplikaatioiden estämiseksi.

Toimenpiteen ja hoidon aikana voi ilmetä vakavia seurauksia, erityisesti jos niitä ei hoideta kunnolla ja nopeasti. Siksi on tärkeää, että jokainen trakeostomian ja sen jälkeisten vaiheiden osa-alueet ymmärretään perusteellisesti ja hoidetaan asiantuntevasti.

Miten aikuiset tulehdukset ja infektiot voivat vaikuttaa ajallisluuhun ja kuuloon?

Ajallisluu, joka sijaitsee kallon pohjassa, on tärkeä rakenne, joka ei ainoastaan suojaa aivoja, vaan myös vaikuttaa kuulon toimintaan. Useiden tulehdusten ja infektioiden voi johtaa vakaviin muutoksiin ajallisluun rakenteessa ja sen ympäröivissä alueissa, mikä voi aiheuttaa kuulon heikkenemistä tai jopa aivovaurioita.

Yksi yleisimmistä infektioista, joka vaikuttaa ajallisluuhun, on nekrotisoiva ulko-otitis, joka tunnetaan myös nimellä pahanlaatuinen ulkokorvatulehdus. Tämä infektio on erityisesti diabetesta sairastavilla tai immuunipuolustukseltaan heikentyneillä potilailla, ja sen aiheuttaa yleensä Pseudomonas -bakteeri. CT-kuvauksessa havaitaan usein pehmytkudosvaurioita ulkokorvakanavan seinämässä. Infektio voi levitä myös läheisiin rakenteisiin, kuten leukaniveliin, kasvohermon alueelle ja jopa keskikorvaan. Jos infektio menee eteenpäin ja saavuttaa keskikorvan, voidaan havaita luiden eroosiota ja kystojen muodostumista.

Cholesteatoma on toinen yleinen sairaus, joka vaikuttaa ajallisluuhun. Cholesteatoma kehittyy usein keskikorvassa ja aiheuttaa kudosmassan kasautumista. Tämä voi johtaa kuuloluiden, erityisesti vasaran ja alasinprosessin, eroosioon. Suuremmat cholesteatomat voivat jopa laajentua mastoidilohkoon ja aiheuttaa laajoja kystoja, jotka täyttävät ilman tilaa. Tämä voi edelleen aiheuttaa sisäkorvan kanavien reikiintymistä ja kasvohermon kanavan eroosiota.

Krooninen otitis media voi näkyä CT-kuvissa paksuuntuneen ja vetäytyneen rumpukalvon muodossa. Joskus se voi johtaa keskikorvassa olevan tilan osittaiseen tai täydelliseen varjostumiseen. Tyypillinen ilmiö on myös kuuloluiden, erityisesti vasaran, pitkä prosessi, eroosio. Mastoidilohkon ilma-alueet voivat myös kovettua ja sclerotisoitua. Lisäksi post-inflammatorinen kalkkikivikerros (tympanoskleroosi) voi näkyä rummun kalvossa tai keskikorvassa.

Kun infektio etenee ja levittää tulehdusta ajallisluiden rakenteisiin, se voi johtaa vakavampiin seurauksiin, kuten sigmoidin laskimon tromboosiin, jota voidaan havaita täyttymisvikoina kontrastivahvistetussa CT- tai MR-venogrammissa. Jos infektio menee ylöspäin, se voi aiheuttaa tulehduksen ajallisluiden yläosassa ja johtaa aivokudoksen absessiin. Tämä on erityisen vaarallista, koska infektio voi helposti levitä aivokalvojen kautta ja aiheuttaa vakavia aivovaurioita.

Ajallisluun ja keskikorvan ongelmat voivat myös olla osa tiettyjä kasvaimia, kuten eksostooseja, jotka ovat ulkokorvakanavan yleisimpiä kasvaimia. Nämä kasvaimet ovat yleisempiä uimareilla, surffaajilla ja syväsukeltajilla. CT-kuvissa eksostoosit näkyvät usein ulkokorvakanavan luiden paksuuntumisena, joka kaventaa kanavan aukkoa. Vaikka eksostoosit ovat usein hyvänlaatuisia, ne voivat silti estää kuulon ja aiheuttaa tulehdusongelmia.

Otoskleroosi on toinen ajallisluuta vaikuttava sairaus, joka ilmenee yleensä kuulon heikkenemisenä. Fenestraalinen otoskleroosi, joka näkyy CT-kuvassa, ilmenee säteittäisenä alueena soikean ikkunan etureunassa. Kyseessä on luuston uusiutuminen ja sen paksuuntuminen, erityisesti jalustan jalustassa. Kohdallinen otoskleroosi voi ilmetä myös matalatiheyksisenä alueena kochlearialueella.

Kaikista näistä sairauksista ja infektiosta huolimatta ajallisluun ja keskikorvan ongelmien diagnosointi on mahdollista nykyaikaisella kuvantamistekniikalla, kuten CT:llä ja MRI:llä. CT on erityisen hyödyllinen cholesteatomien ja muiden pehmytkudosmassoiden laajuuden arvioinnissa. Se voi myös paljastaa luiden eroosiota ja muita rakenteellisia muutoksia, joita tarvitaan diagnosointiin ja hoitoon.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka monet näistä sairauksista voivat olla vakavia ja jopa hengenvaarallisia, aikaisella diagnosoinnilla ja asianmukaisella hoidolla voidaan estää vakavammat seuraukset. Röntgen- ja MRI-kuvaukset ovat elintärkeitä diagnostisia työkaluja, joita tulisi käyttää säännöllisesti, erityisesti potilailla, joilla on riskitekijöitä, kuten heikentynyt immuunijärjestelmä tai pitkäaikaiset tulehdukset.