Kuinka disinformaatio muovaa poliittista maisemaa ja vaikuttaa demokraatiaan

Disinformaatio on noussut merkittäväksi haasteeksi monissa kehittyneissä demokratioissa, ja erityisesti se on tullut esiin OECD-maissa. Viimeaikaiset vertailututkimukset osoittavat, että erityisten poliittisten kysymysten, kuten sosiaaliturva- ja hyvinvointipolitiikan, edustaminen vaaleissa on merkittävästi heikentynyt taloudellisen tason laskiessa. Tämä heikentynyt edustus on johtanut kansalaisten luottamuksen vähenemiseen poliittisiin instituutioihin, mikä ei ole yllättävää, kun otetaan huomioon, kuinka vähäistä ja epätodennäköistä poliittisten edustajien tarjoama tuki on tullut monille kansalaisille.

Luottamuksen heikkeneminen poliittisiin instituutioihin on kulminoitunut myös luottamuksen vähenemiseen valtavirran mediaa kohtaan. Tämä, omalta osaltaan, on vaikuttanut siihen, että perinteiset puolueet ja neoliberaliset ajatushautomot ovat joutuneet turvautumaan yhä enemmän markkinointiin, median vääristelyyn sekä poliittisiin väitteisiin ja hyökkäyksiin, joita ohjaavat poliittiset tarpeet. Väitteet ja vääristelyt voivat vaihdella maittain, mutta ilmiön yleisyys on kuitenkin kiistaton.

Yhdysvalloissa vaaleissa ja poliittisessa markkinoinnissa oli havaittavissa hämmästyttävä yhdistelmä rahaa ja vapautta puhua, mikä johti entistä kalliimpaan ja tavanomaista vähemmän säädeltyyn poliittiseen markkinointiin. Esimerkiksi vuonna 2004 John Kerryn vastaiset "swift boater" -hyökkäykset, Barack Obamaa vastaan kohdistunut "birther"-liike ja vuosikymmeniä kestänyt koordinoitu hyökkäys ilmastotiedettä vastaan republikaanipuolueen ja ajatushautomoiden toimesta ovat esimerkkejä tästä ilmiöstä.

Poliittiset hyökkäykset ja äärimmäiset väitteet ovat nostaneet esiin myös median roolin, joka ei ole voinut sivuuttaa tai peitellä tätä epätodennäköistä ja usein valheellista tietoa ilman, että heitä syytetään puolueellisuudesta. Yhdysvalloissa journalistisen normin mukaisesti uutisointia on tasapainotettu tuomalla esiin myös tiede-skeptisiä näkemyksiä, kuten ilmastonmuutoksen kiistäminen ja muiden epätieteellisten väitteiden toistaminen. Tämä on johtanut valtavirran uutisten objektiivisuuden vähenemiseen ja usein myös tieteellisen tiedon vääristymiseen.

Donald Trumpin aikakausi toi esiin poliittisen teatterin, joka sai suuren mediahuomion ja lukuisten "fake news" -syytösten rinnalla koettiin myös poliittisen järjestelmän rappeutumista. Monet uutistoimittajat ryhtyivät dokumentoimaan Trumpin valehtelut, mutta samalla tämä vain kiihdytti poliittista polarisaatiota ja heikensi kansalaisten luottamusta hallitukseen ja poliittisiin puolueisiin. Media ei enää kyennyt tarjoamaan tasapainoista kuvaa, vaan se kävi osaksi poliittista spektaakkelia, joka vaikutti enemmän viihteeltä kuin informaatiolta.

Näin on myös käynyt monille muille hallituksille ympäri maailman. Lähes kaikissa suurissa demokratioissa on nähtävissä poliittista ja taloudellista eriarvoisuutta, joka heikentää kansalaisten mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon ja ilmaista vastarintaa esimerkiksi säästötoimenpiteitä tai hyvinvointivaltioon kohdistuvia leikkauksia vastaan. Tämä on johtanut monilla alueilla valtakirjojen ja vaalikarttojen muokkaukseen, äänioikeuden rajoittamiseen sekä oikeuslaitoksen ja julkisten virastojen täyttämiseen markkinoita suosivilla asiantuntijoilla.

Poliittinen disinformaatio on tällä hetkellä osa laajempaa strategiaa, joka pyrkii heikentämään demokratian perusperiaatteita. On selvää, että disinformaatiota on käytetty poliittisten mielipiteiden muokkaamiseen, erityisesti suurten rahavirtojen ja ajatushautomoiden toimesta. Esimerkiksi Kochin perheen rahoittama ajatushautomo, joka tunnetaan "Kochtopus" -nimellä, on ollut keskeisessä roolissa Yhdysvaltain poliittisessa kentässä ja on ollut mukana tukemassa politiikkaa, joka heikentää työntekijöiden oikeuksia, äänioikeuksia ja ympäristönsuojelua. Tällaisten toimijoiden vaikutus näkyy myös yhteiskunnassa ilmasto- ja terveyspolitiikan vääristymisessä, tieteellisten näkemyksien kyseenalaistamisessa ja median uskottavuuden rapautumisessa.

Disinformaation aika on käynnissä, ja se vaikuttaa poliittisiin rakenteisiin monella eri tasolla. Tämän ajan poliittinen viestintä on kärsinyt valheiden ja väärinkäsitysten täyttämästä tiedonvyörystä, joka vain pahentaa kansalaisten vieraantumista poliittisista prosesseista. Tähän tilanteeseen on johtanut pitkällinen prosessi, jossa valtavirran puolueet ovat luopuneet perinteisistä tavoistaan viestiä kansalaisille ja poliittiset järjestelmät ovat yhä enemmän markkinoitavissa tavaroita, joita kulutetaan ja jotka saavat aikaan vain lisää hajaannusta yhteiskunnassa.

Tärkeää on ymmärtää, että poliittisen disinformaation taustalla on usein pitkäjänteinen strateginen suunnitelma, joka tähtää demokratian ja julkisten instituutioiden rapauttamiseen. Disinformaation valtavirran mediaan levittäminen ei ole sattumaa, vaan osa laajempaa poliittista suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on muokata kansalaisten ajattelua ja estää yhteiskunnallista osallistumista. Tämä prosessi on monivaiheinen ja syvälle juurtunut, ja se vaatii kansalaisilta kriittistä ajattelua ja aktiivista osallistumista, jotta demokratian peruspilarit eivät romahtaisi.

Miten radiomainonta ja propagandasovellukset muovasivat amerikkalaista yhteiskuntaa 1930-1950-luvuilla?

1930-luvulla Yhdysvalloissa radioteollisuus ja mainonta alkoivat muodostaa uudenlaista yhteiskunnallista ja kulttuurista kenttää. Erityisesti National Association of Manufacturers (NAM) käytti tehokkaasti radion voimaa edistääkseen liiketoimintaansa ja korostaakseen kapitalistista ideologiaa. Tällaisessa ympäristössä tuli esiin monia mielenkiintoisia käänteitä, jotka vaikuttivat siihen, kuinka kansalaiset kokivat politiikan ja liiketoiminnan.

Esimerkiksi "The American Family Robinson" -radio-ohjelma oli yksi NAM:n tuotoksista, joka pyrki peittämään propagandan viestinsä viihteen ja perhesarjan muotoon. Ohjelma oli houkutteleva, koska sen pintatasolla se esitteli perinteisen amerikkalaisen perheen elämää ja oli nautittavaa kuunneltavaa. Kuitenkin sen takana oli paljon syvällisempää propagandistista sisältöä, joka ei aina ollut kuuntelijan nähtävillä. Tämä oli huomattava ero verrattuna presidentti Franklin D. Rooseveltin "fireside chat" -puheisiin, jotka olivat avoimen poliittisia ja jossa kuulija tiesi tarkalleen, mitä oli kuulemassa. Kun taas "American Family Robinson" -ohjelman kuulijat saattoivat kuvitella, että he kuuntelevat vain hauskaa ja viihdyttävää ohjelmaa, eivätkä he saaneet tietoa siitä, että ohjelma oli osa liiketoimintapromootiota, jota NAM tuotti.

Tämäntyyppiset ohjelmat antoivat vaikutelman siitä, että liiketoiminnan ja politiikan yhteys oli täysin luontevaa ja läpinäkyvää, mutta käytännössä tämä oli hyvin piilotettua ja usein hämärää. Tällaisten ohjelmien kautta NAM pyrki ohjaamaan kansalaisten mielipiteitä ja korostamaan tietynlaista amerikkalaista elämäntapaa. Ohjelma painotti perinteistä ydinperhe-ideologiaa, jossa isä ja äiti pitivät huolta perheestään ja valitsivat yksinkertaisen elämän, kaukana ulkopuolisista vaikutteista. Erityisesti ohjelman hahmo, "Windy Bill", oli hahmo, joka ei sopinut tähän perinteiseen ydinperhemalliin. Hän oli köyhä, työtön ja epäkäytännöllinen – hahmo, joka ei tuonut mitään positiivista tähän ”amerikkalaiseen unelmaan”. Hänen pyrittäessään tulla osaksi perheiden elämää, kuten esimerkiksi luomalla epätoivottuja ruokareformeja, ohjelma välitti selkeän viestin: perheiden tuli suojella itseään ulkopuolisilta vaikutteilta, olivatpa ne sitten epätoivottuja sosiaalisia muutoksia tai vaikkapa eurooppalaista elämäntapaa.

Tämän tyyppinen viihteen ja mainonnan risteytys, jossa liiketoimintaa edistettiin viihteen avulla, oli ominaista aikakauden kulttuurille. Radiomainonnan rooli oli merkittävä yhteiskunnallisten ja taloudellisten narratiivien muokkaamisessa. Radio oli myös kanava, jonka kautta voitiin tehokkaasti levittää tietoa ja luoda mielikuvia – olipa kyseessä sitten tavaramerkit, yritykset tai ideologiat. Tämä kehitys auttoi muovaamaan amerikkalaisten käsityksiä kapitalismista ja sen suhteesta vapauteen, ja se sai laajaa näkyvyyttä myös tulevien vuosikymmenien aikana. Tässä kontekstissa oli tärkeää, että kuulijat eivät aina olleet tietoisia siitä, että heidän kuulema viesti oli tarkoituksellisesti muokattu ja kääntynyt poliittisesti värittyneeksi.

On myös tärkeää huomata, että kyseiset ohjelmat eivät ainoastaan olleet kaupallisia yrityksiä varten, vaan ne olivat myös osa laajempaa poliittista ja taloudellista peliä. Näiden ohjelmien kautta NAM ja muut yritysjärjestöt loivat kuvan siitä, että kapitalismi ja demokratia olivat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa. Tämä argumentointi oli keskeistä vastarinnan muotoilleessa kommunismille ja sosialismille, erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Amerikkalainen kapitalismi ei ollut pelkästään taloudellinen järjestelmä, vaan se oli myös kulttuurinen ja poliittinen voima, jonka avulla kansakunta pysyisi vakaana ja vapaana.

Radion käytön strategioiden lisäksi on tärkeää pohtia, kuinka tällaiset ohjelmat muodostivat osan suurempaa narratiivia, joka kiinnitti huomiota yksilön rooliin yhteiskunnassa ja perheen merkitykseen yhteiskunnallisten rakenteiden ylläpitäjänä. Tässä diskurssissa taloudelliset ja sosiaaliset arvot kietoutuivat tiukasti yhteen, ja luotiin tilaa sille käsitykselle, että kapitalistinen markkinatalous oli paras järjestelmä, joka mahdollisti yksilön vapauden ja perhesuhteiden kehittymisen ilman valtion tai ulkopuolisten voimien puuttumista.

Ymmärtäminen, kuinka propagandan ja viihteen raja voi hämärtyä, on oleellista tämän aikakauden tarkastelussa. Radion ja muiden massamedioiden käyttö ei ollut vain kaupallista mainontaa, vaan myös yhteiskunnallista muokkaamista, joka tavoitti miljoonat amerikkalaiset. Propagandan ja viihteen yhdistämisellä oli syvät juuret Yhdysvaltojen liiketoimintakulttuurissa, ja se auttoi vakiinnuttamaan kulttuurisia ja poliittisia normeja, jotka kantoivat pitkälle 1900-luvun jälkipuolelle.