Miten lännen ja idän kosmonauttien valinta heijastaa yhteiskunnallisia jännitteitä ja odotuksia?

Kaikessa, mitä teemme, emme voi paeta yhteisöjemme luomia polkuja. Meidän on jatkuvasti tasapainoteltava odotusten ja todellisten halujemme välillä. Tämä näkyy erityisesti silloin, kun puhutaan poliittisista tai tieteellisistä aloitteista, joissa yksilön rooli ja valinta heijastavat syvempiä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tällöin, kuten astronauttien valinta kansainvälisille avaruusmatkalle, kyse ei ole pelkästään tieteellisistä tai teknisistä vaatimuksista, vaan myös valtioiden ja kansakuntien tarpeesta välittää tiettyjä viestejä maailmalle.

Kun lännen ja idän välinen kilpailu avaruusmatkailussa alkoi kiristyä, syntyi tarve valita henkilöitä, joiden osallistuminen olisi paitsi tieteellisesti merkittävää, myös poliittisesti ja kulttuurisesti latautunutta. Kun Yhdysvallat julkisti astronauttien listan, heidän valintansa oli vähintäänkin kiinnostava. Listalle nousivat Fiske, Fawsett, Larson ja Reinbach, mutta silti tärkeä kysymys oli, kuka astuisi etulinjaan ja miten tämä henkilö valittaisiin. Avaruuden valloittaminen ei ollut vain tiedettä, vaan myös voimakas propagandaväline. Tämä huomattiin erityisesti silloin, kun Neuvostoliitto julkisti oman astronauttiryhmänsä, johon kuului myös Tara Ilyana, venäläinen nainen, jonka osallistuminen avaruusmatkalle sai aikaan valtavan mediakohun.

Ilyanan valinta oli muodikasta ja tarkkaan harkittua. Neuvostoliiton viranomaiset eivät ainoastaan valinneet naista, vaan he etsivät ideologista symbolia: Ilyana oli valittu edustamaan amerikkalaista naiseutta, mutta Neuvostoliiton kautta. Hänen ulkonäkönsä oli osa propagandaa, mutta hänellä oli myös merkittävä älykkyys ja koulutus. Tämä valinta oli sekä kulttuurinen että poliittinen, ja se teki vaikutuksen lännen mediaan, joka oli aluksi epäileväinen. Ilyanan ulkonäkö ei sopinut heidän ennakkoluuloihinsa venäläisistä naisista; hän ei ollut karkea ja karu, kuten monille lännen toimittajille oli tavallista kuvitella, vaan päinvastoin, hän oli kaunis, älykäs ja viehättävä.

Avaruustutkimus on aina ollut enemmän kuin vain tiedettä ja teknologiaa. Se on ollut kulttuurinen taistelu, jossa kummatkin osapuolet – idän ja lännen suurvallat – ovat käyttäneet avaruusmatkailua keinona osoittaa omaansa paremmaksi. Tässä kontekstissa Ilyanan valinta oli osa laajempaa lännen ja idän välistä psykologista taistelua. Lännen media oli aluksi järkyttynyt ja epäili naisen kykyjä, mutta pian kävi ilmi, että valinta oli ollut tarkkaan harkittu ja huolellisesti toteutettu.

Tässä valintaprosessissa ei ollut pelkästään kyse kyvystä suorittaa avaruusmatkaa, vaan myös siitä, mitä nämä astronautit edustivat. Ilyanan rooli oli se, että hän oli sekä naisen että itäblokin edustaja, jonka valinta puhutteli voimakkaasti Yhdysvaltojen omaa yhteiskunnallista tilaa. Samalla tavalla Pitoyan, toinen venäläinen astronautti, oli valittu erinomaisista matematiikan ja fysiikan taidoistaan. Hän oli nuori ja lahjakas, ja hänen kyvykkyytensä oli tärkeä, mutta hän edusti myös Neuvostoliiton halua korostaa omaa teknologista ylivoimaansa.

Tämä valinta oli samalla symbolinen ja käytännöllinen. Vaikka hän oli teknisesti pätevä, Pitoyan edusti myös nuorta, uudenlaista ajattelua ja nousussa olevaa Neuvostoliiton tieteellistä huippua. Hän ei ollut perinteinen venäläinen matemaattinen nero, vaan mies, joka uskalsi erota valtavirrasta ja suuntautua kohti monimutkaisempia ja haastavampia tehtäviä. Tässä näkyy Neuvostoliiton pyrkimys uudistaa ja osoittaa tieteellistä erinomaisuutta lännen edelle.

On tärkeää ymmärtää, että nämä valinnat eivät olleet pelkästään teknisiä arviointeja, vaan ne heijastivat syvällisiä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä. Avaruusmatkailu oli vain väline, jolla suurvallat pystyivät ilmaisemaan omat yhteiskunnalliset ja poliittiset tavoitteensa. Lännen media reagoi Ilyanan valintaan voimakkaasti, mutta pian he joutuivat myöntämään, että tämä venäläinen nainen oli ei vain tieteellisesti pätevä, vaan myös kulttuurinen voima, joka oli kyennyt muuttamaan lännen käsityksiä.

Se, kuinka Ilyana ja muut astronautit valittiin, oli näin ollen huomattavasti enemmän kuin vain yksilöiden taitojen tarkastelua. Kyse oli siitä, miten nämä valinnat vaikuttivat kansakuntien välisiin suhteisiin, miten ne heijastivat suurvaltojen sisäisiä odotuksia ja miten ne käyttivät avaruusmatkailua osana laajempaa kansallista ja kansainvälistä pelissä.

Mikä on avaruusmatkailun ydin – tutkimus ja ihmismielen haasteet?

Matkustaminen avaruuteen ei ole vain teknisten haasteiden voittamista, vaan se on myös syvällinen matka ihmismielen ja fysiologian rajoihin. Matkalla kohti tuntemattomia planeettoja, kuten Achilles, astronautit kohtaavat ei ainoastaan teknisiä ongelmia, vaan myös henkilökohtaisia ja psykologisia vaikeuksia, jotka voivat vaikuttaa heidän toimintaansa ja jopa turvallisuuteensa. Avaruuden tutkiminen tuo esiin eräänlaisen konflikteja, jotka liittyvät mielen ja teknologian rajojen tutkimiseen.

Tässä kertomuksessa astronautit taistelevat paitsi rakettiteknologian haasteiden kanssa, myös omien jäsentensä ja mielensä rajoitusten kanssa. Pitoyan, yksi miehistön jäsenistä, kokee jatkuvaa kipua ja heikkoutta paluumatkalla, mutta hänen huolensa ei rajoitu vain fyysisiin vaivoihin. Hän epäilee Bakovskyn mielen tasapainoa, sillä tämä näyttää olevan kykenemätön havaitsemaan tai tunnistamaan yksinkertaisia teknisiä vikoja, kuten kytkimen väärää asentoa. Tämä herättää vakavaa huolta, sillä avaruusmatkalla pieni virhe voi olla kohtalokas. Koko ryhmä joutuu pohtimaan, kuinka käsitellä mahdollisesti epävakaata henkilöä, joka saattaa vaarantaa koko tehtävän.

Avaruus ei ole vain fyysinen ympäristö, vaan se on myös psykologinen areena. Kuten Pitoyan huomauttaa, Bakovskyn käyttäytyminen ei ole vain outoa, vaan se voi olla merkki suuremmista psykologisista ongelmista. Matkustaminen avaruuteen, pitkän aikavälin eristäytyminen ja rajalliset vuorovaikutusmahdollisuudet voivat laukaista piileviä mielenterveyshäiriöitä. Avaruuden äärettömyys ja tuntemattomuus voivat asettaa mielet koetukselle, ja ihmiset, jotka ovat tottuneet toimimaan tiimissä, voivat kohdata suuria vaikeuksia keskinäisessä yhteistyössä ja itseluottamuksessa.

Kun miehistö palaa takaisin rakettiin ja valmistautuu seuraavaan vaiheeseen, he kohtaavat uudenlaisen haasteen: miten purkaa ja valmistella raketti uudelleen niin, että se pystyy viemään heidät takaisin kotiin? Tämä ei ole vain tekninen ongelma; se on myös käytännöllinen ja psykologinen testi. Voiko ryhmä ylittää sen jännityksen ja väsymyksen, joka on syntynyt matkan aikana, ja onnistua työskentelemään tehokkaasti ja turvallisesti yhdessä? Avaruusmatka ei ole vain teknologian hyödyntämistä, vaan myös ihmismielen kykyä sopeutua äärimmäisiin olosuhteisiin ja tiukoissa paikoissa.

Tämä on se hetki, jolloin ryhmä alkaa todella "nauttia" työskentelystään. Raketti puretaan systemaattisesti, ja vaikka prosessi on vaativa, se tuo mukanaan myös vapautta. Ei ole vain kyse raketin teknisestä toiminnasta, vaan myös ryhmän dynaamisten suhteiden uudelleen muotoutumisesta. Miten ihmiset reagoivat väsymykseen, pelkoon ja epävarmuuteen? Miten he motivoivat itsensä jatkamaan, vaikka ympäröivä planeetta on täynnä tuntemattomia riskejä?

Avaruustutkimus on yhtä lailla henkistä kuin fyysistä. Se vaatii, että astronautit pystyvät hallitsemaan mielensä ja tunteensa, mutta myös että he osaavat käyttää teknologiaa järkevästi ja tarkasti. Se on jatkuva tasapaino mielen ja koneen välillä, ja usein juuri henkinen valmius ratkaisee, onnistuvatko astronautit selviytymään ja saavuttamaan tehtävänsä päämäärän.

Tutkimusmatkalla ei ole aina selkeää päämäärää tai yksiselitteistä tavoitetta. Voit ottaa kuvia, tutkia ympäristöä ja testata laitteiden toimivuutta, mutta se ei riitä, jos matkalla ei ole jotain, joka vie eteenpäin – jotain, joka haastaa ajatteluasi ja vie kohti uutta ymmärrystä.

Lisäksi on tärkeää huomioida, kuinka avaruusmatkalla kaikki on suurennuslasin alla. Pienetkin ongelmat voivat kasvaa suuriksi ja vaikuttaa koko ryhmän toimintaan. Bakovskyn tilanne, hänen mielen epävakautensa, voi vaikuttaa koko matkan turvallisuuteen ja edetä osaksi suurempaa dynamiikkaa, jossa henkilökohtaiset ongelmat saattavat vaarantaa yhteisen tavoitteen. Tässä ympäristössä jokainen toiminta, oli se sitten raketin purkaminen tai yksinkertainen kommunikointi, tulee olla huolellisesti harkittu ja tarkasti suoritetut.

Mitä tapahtui Fifth Planeten jälkeen ja kuinka selviytyä avaruuden painajaisista?

Fifth Planet oli poistunut, mutta Tom Fiske ei tuntenut helpotusta. Ei ollut enää mitään, mitä hänen olisi tarvinnut kantaa, ja silti hän tunsi itsensä vieraaksi ja hämmentyneeksi. Hän oli juuri saanut Reinbachin paikoilleen, ja tiesi, että hänen oli huolehdittava miehestä, joka oli liian heikko auttamaan itseään. Uli oli saanut samanlaisen kuumeen kuin Mike, ja koko retki oli päättymässä. Aikaa ei ollut hukattavaksi, raketti piti saada nousemaan taivaalle ja matka takaisin kotiin piti aloittaa mahdollisimman pian. Mutta ensin oli tarkistettava Larsonin kuolema – se oli välttämätöntä, sillä maan päällä odottaisi tutkimus.

Tom meni alas ja täytti koneen polttoaineella. Hän tarvitsi tarkempia tietoja, joten hän pyysi Ilyanaa opastamaan hänet takaisin. Ilyana ei puhunut, mutta käveli hiljaa hänen rinnallaan. He kulkivat joitakin kilometrejä, mutta matka tuntui turhalta. Ilyana itse epäili, ettei hän pystyisi enää löytämään oikeaa paikkaa, ja vaikka paikan löytäisi, ei siellä olisi enää mitään nähtävää. Se olisi yhtä tyhjä kuin kuvat olivat olleet. Kun he viimein pysähtyivät ja Ilyana kertoi Tomille totuuden siitä, mitä oli tapahtunut, Tom ei voinut muuta kuin myöntää, että se oli järkevä selitys. Koko kokemus, tämä outo maailma ja ympärillä kiertäminen ilman päämäärää, tuntui kuin olisivat olleet lentäviä hyttysiä ikuisessa liikkeessä. Ilyana piti hänen kättään ja sanoi: "Sinun täytyy sanoa, että polttoaine loppui. On parempi olla hullun kuin typerän maineessa."

Raketti nousi nopeasti pois Achillesin ilmakehästä, ja heidän matkastaan tuli odottamattoman raskas. Koko matkan ajan he yrittivät nähdä kimaltavat läpinäkyvät levyt, mutta niitä ei ollut enää missään. Tom sääti raketin ohjauksen ja avasi moottorit. Matka takaisin tuntui helpommalta, mutta tämä saattaa olla vain harhaa. Aikaisemmin Tom oli kiroillut loppumattomia ruohoisia rinnettä, mutta nyt, viimeistä kertaa katsoessaan niitä, hän tunsi jotain yllättävää - kuristavaa tunnetta kurkussaan. He olivat vain olleet kuin kalat, jotka eivät ymmärtäneet ympäröivää maailmaa. Matkustamossa oli vain neljä sänkyä, joten joko piti improvisoida tai jakaa sänky. Tom ja Ilyana jakavat sängyn, ja matka kotia kohti oli täynnä hämmennystä ja huolia. Pitoyan ei ollut tyytyväinen tähän järjestelyyn, mutta hän ymmärsi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa.

Sairaat miehet aiheuttivat yhä enemmän ongelmia. He tarvitsivat hoitoa, mutta entistäkin enemmän hämmennystä herätti se, kuinka heidän käyttäytymisensä muuttui. Heidän kuumeensa ei ollut vain kehon oire, vaan heidän mielensä vaikutti olevan jollain tavalla poissa tolaltaan. He tekivät asioita kuin lapset, vaikka heidän katseensa olivat syviä ja aikuisten. Koko tilanne tuntui kuin peliltä, jossa vain odotettiin seuraavaa kohtaloa. Lopulta Reinbach kuoli, ja vaikka oli luonnollista laittaa hänen ruumiinsa kylmäsäilöön, Tom päätti hävittää sen. Se tekisi selityksistä helpompia. Jos joku koskaan löytäisi sen avaruudesta, ruumis voisi olla täydellisesti säilynyt.

Fawsett jatkoi huutamistaan, ja kaikki he tunsivat, ettei hänestä olisi enää paluuta. Mutta ei ollut pelkästään hänen käytöksensä, joka teki tilanteesta painajaismaisen. Se oli heidän jatkuva valvontansa, heidän jännityksensä ja pelkonsa, joka tunsi raastavan heidän psyykeään. Tähän oli totuttava, mutta tilanne ei voinut jatkua ikuisesti.

Matka takaisin ei ollut pelkästään tekninen haaste, se oli myös inhimillinen koettelemus. He olivat jo liian syvällä avaruuden pimeyteen, ja joka päivä heidän psyykkinen kanttinsa heikkeni. Avaruus ei ollut vain ulkoista tilaa, vaan se oli myös sisäinen vankila, jossa he kaikki joutuivat kohtaamaan omat pelkonsa ja rajansa.

Miten kriisitilanteet voivat johtaa suureen psykologiseen käänteeseen?

Conway oli hämmästynyt huomatessaan, kuinka pahaksi tilanne oli kärjistynyt kahden viime päivän aikana. Laskeutumisen jälkeen hän ei ollut nähnyt lehtiä eikä kuullut uutislähetyksiä, eikä hän ollut tajunnut, kuinka voimakkaasti jännite oli noussut — aivan kuin elohopeatermometteri olisi asetettu Bunsenin liekkiin. Monet asiat olivat toki tuttua maata, mutta ilmeni uusia uhkaavia virtoja, joita hän ei ollut aiemmin huomannut.

Cathy ymmärsi asiat nopeasti. Hän katseli uutisia maailman suurimmista pääkaupungeista silmät kiiluen. Conway oli hämmästynyt huomatessaan, että Cathy hymyili suurelle ja mahtavalle puheelle, jonka Kaluga piti Ylemässä Neuvostossa. Cathy ei nauranut ääneen, mutta Conwaylla oli tunne, että nauru pulpahti syvällä hänessä. Hän yritti analysoida sitä. Se oli juuri sellaista, mitä alkuperäinen Cathy olisi tehnyt, jos hän olisi ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa. Ja uusi Cathy tuntui pitävän sitä yhtä huvittavana — piru vie, molemmat heistä pitivät kylkiään. Jonkin ajan kuluttua Cathy viittasi sammuttamaan tämän helvetillisen laitteen. Hän istui tyynyillä lattialla, nojaten tuoliin, ja hänen hiuksensa kutittelivat Conwayn kasvoja. Cathy nojasi päätään taaksepäin ja hieroi hiuksiaan.

”Huomenna viet minut Lontooseen. Sitten näytän sinulle jotain, mikä yllättää sinut suuresti. Ja se opettaa näille typerille ihmisille elämänsä tärkeimmän läksyn.” Hän venytteli laiskasti ja lisäsi: “Ja nyt uskon, että menemme nukkumaan.”

Kun Conway ja hänen uusi vaimonsa nauttivat rauhastaan, maailma kävi omaa vakavaa toimintaansa. Tärkeät viestit kulkivat nopeasti mantereelta toiselle, ja viestintäkanavat pidettiin avoimina niille. Mutta alemmalla tasolla, miljoonissa liike-elämän yrityksissä, liikenne oli tukossa aivan ylitsevuotavalle tasolle. Kaikki tiesivät, että viimeisten tuntien aikana maailma oli tullut huomattavasti lähempänä sotaa. Ja kaikki halusivat tietää, kuinka he itse asettuivat, jos pahin olisi todellakin edessä.

Virallisten tahojen mielestä Washingtonissa ja Pariisissa ei ollut syytä uskoa sotaan. Psykologit olivat ennustaneet, että jos sota koskaan alkaisi, se alkaisi juuri näin. Ei olisi pitkittynyttä jännitteiden nousua kuukausien aikana, jolloin molemmilla osapuolilla olisi aikaa päättää, ettei sotaa tule. Vaara piili äkillisessä psykologisessa syklissä, joka voisi kehittyä epävakaaksi ja johtaa vaarallisiin toimiin. Silti viranomaiset olivat varmoja. Ainoa ongelma oli päästää jännitteet kehittymään lisää, mutta silti hallittavissa rajoissa. Ongelma oli tietenkin se, että venäläiset olivat raivostuneita — ja kenties syystä. Tämän vuoksi oli tehtävä suuria myönnytyksiä. Todennäköisesti venäläisille oli annettava pariteetti Etelä-Amerikassa, ja tämän heidän kansansa oli oltava valmis hyväksymään. He nielevät sen, kunhan heidät voidaan vakuuttaa, että vain suurilla myönnytyksillä sota voidaan estää. Kaikki tämä oli syy siihen, miksi kriisin annettiin kehittyä vielä hieman pidemmälle. Ja niin tilanne kehittyi koko yön ajan.

Conway heräsi. Cathyn hiukset kutittelivat hänen kasvojaan sietämättömästi. Cathyn ääni kuiskasi: ”On aika lähteä. Meidän pitäisi olla Lontoossa tänään. Muistatko?” Tämä oli uusi kehitys, sillä Cathy ei ollut aiemmin halunnut olla ulkona näin aikaisin. Conway nousi sängystä tunteella, että tämä oli yksi niistä päivistä, jolloin hän olisi toivonut voivansa nukkua ikuisesti. Auringonvaloa virtaasi ikkunasta, ja päivän oli tarkoitus olla upea.

He valmistivat aamiaista yhdessä. Cathy näytti rentoutuvan vanhaan itseensä. ”Olitko huolissasi viime yönä?”

”Pitkälti,” Conway murahti. Sitten, nähdessään hänen katseensa, hän hymyili: "Nyt kun asiat näyttävät olevan menossa parempaan suuntaan, etkö voisi selittää, mitä oikeastaan tapahtui?"

Cathy levitti lisää voita paahtoleipäänsä ja mietti hetken. ”Mm. En kai ole kertonut, kuinka hauskalta näytit?”

”Ei se tuntunut hauskalta.”

Hän hymyili, ja Conwaylla oli tunne, että alkuperäinen Cathy oli erittäin tyytyväinen itseensä.

”Miltä se näytti?”

”No, katsoit ovea hyvin hämmästyneenä. Sitten teit suuren loikan taaksepäin, löit pääsi seinään ja kaaduin maahan.”

”Et tiedä, mitä näin?”

”Mitenhän voisin tietää?”

Tämä antoi vähän järkeenkäyvää selitystä — miten hän olisi voinut tietää?

”Näin sen kusipään, joka potki minua taistelussa.”

”Tietenkin se piti olla jotain, mikä oli todella tapahtunut, mutta en voinut tietää siitä. Ainoa mitä tein oli pelotella sinut.”

”Ja sama mies kentällä?”

”Kyllä. Yritin arvata, mitä hän näki, mutta en voinut. Oliko sinulla aavistustakaan?”

”Näytti siltä, että hän taistelee anakondan kanssa.”

”Mikä se on?”

Conway tajusi, että alkuperäinen Cathy ei varmasti osannut tietää, mitä anakonda oli. ”Se on eräänlainen suuri käärme. Se puristaa sinut hengiltä myrkyttämisen sijaan. Se tappaa tukkimalla hengityksesi.”

”No, hänellä näytti olevan ihan tarpeeksi hengitystä kehossaan. En usko, että tuo pitää paikkansa.”

Keskustelun kulku vakuutti Conwayn siitä, mitä hän oli jo osannut päätellä — että joku uusi ja voimakas voima, jonka hän toivoi ymmärtävänsä pian, oli liittoutunut alkuperäisen Cathyn kanssa. Tämä liitto tuntui sopivan heille molemmille. Uusi olento oli saanut täydellisen loogisen hallinnan, mutta alkuperäinen Cathy ohjasi kaikki tunneperäiset reaktiot. Conway pystyi ymmärtämään, että tämä sopisi alkuperäiselle Cathylle erinomaisesti, mutta hän ei ymmärtänyt, miksi uusi olento oli niin valmis menemään mukaan Cathyn vanhoihin huolettomiin tapoihin.

”Aiotko mennä muiden miesten kanssa?”

”Miksi ihmeessä pitäisi? Sinä vaikuttaa täysin tyydyttävältä. Muista, että tiedän, millaisia miehet voivat olla. Tulenhan minä tänne yhden heistä sisällä, eikö niin?”

Tämä täysin järjetön kysymys, vanha tapa Cathyn, vei Conwayn jollain tavalla pois tuskasta. ”Sinä käytit. Vaimoni käytti…” Hänen äänensä hiipui, kun hän tajusi, että Cathy ymmärsi, mitä hän tarkoitti.

”Ah, se on ilmeistä, eikö? Hän ei voinut jäädä luoksesi, muuten olisit pian alkanut halveksia häntä hänen typeryydestään. Se oli ainoa tapa, jolla hän saattoi pitää sinut, juoksemalla ympäriinsä muiden miesten kanssa ja tehden sinut mustasukkaiseksi.”

Sitten Cathy katsoi häntä leveästi hymyillen ja lisäsi: ”Mutta minä en ole tyhmä. Lisäksi voisin estää sinua lähtemästä, vaikka haluaisitkin.”

Hän katsoi Conwarya viehättävästi ja hän tiesi, että tämä oli se vanha Cathy. Sen sijaan, että olisi kauhistunut, hän alkoi nauraa. Se oli kuin Cathy olisi yhtäkkiä muuttunut mestarilliseksi näyttelijäksi, esittäen uutta rooliaan, päättäen olla paljastamatta pienintäkään vihjettä siitä, että hän olisi koskaan ollut mitään muuta.

”Katsotaanpa kortit pöytään. Tiedän, että tämä on sinua, Cathy — ei kaikkea, mutta paljon — joten miksi et tunnustaisi sitä?”

Cathy nauroi. ”Miksi vaivaat itseäsi? Miksi et aloittaisi niistä asioista, joita tiedät varmasti? Tiedät, että täällä ei ole ollut ainoatakaan atomia,

Miten kohdata avaruusmatkan tekniset haasteet ja innovaatiot?

Conway seisoi hetkisen ja mietti, miten hänen pitäisi reagoida. Ei ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta ulos tästä tilanteesta. Emling oli sen verran villi henkilö, ettei hän välittänyt asemasta, muodista tai kunnioituksesta. Tytön asunto oli varmasti vain huvitus, eikä hänellä ollut mitään kiinnostusta siihen, että nainen oli saanut sen. Mutta hän ei voinut olla myös täysin vilpitön. "Löytyi asunto Etelä-Lontoosta, voisin järjestää sen sinulle", hän sanoi, yrittäen pelastaa itsensä, jotta ei näyttäisi liiallisesti tekopyhältä.

Myöhemmin samana päivänä Conway seisoi vaateliikkeen edessä, miettien tekosyytä astuakseen sisään. Hän ei saanut paljon tietoa, paitsi että Cathy oli ystävänsä, Mike-nimisen miehen kanssa. Kiinnostuksensa herätti kuitenkin tieto, jonka hän sai tiedotustoimistosta: mies oli ilmiselvästi Mike Fawsett. Tämä ei ollut pelkkä sattuma, ja Conway ymmärsi, että tämä suhde oli vakavampi kuin hän oli kuvitellut.

Matka kotiin sujui synkissä tunnelmissa, ja Conway tunsi kuinka tieto Cathy’n yhteyksistä avaruusasioihin selvisi hänelle täysin. Tämä ei ollut vain satunnainen suhde, vaan siinä oli mukana syvällisiä kytköksiä, jotka voisivat vaikuttaa hänen omiin ammatillisiin tavoitteisiinsa. Tieto, että Cathy oli kerännyt lehtileikkeitä astronauttien saavutuksista, antoi viitteitä siitä, että hänen elämänsä oli jollain tavalla kietoutunut avaruusmatkailuun.

Kun Conway palasi kotiin, hän pukeutui nopeasti, sytytti takan ja oli juuri saanut savun kohoamaan, kun puhelin soi. "Onko Hugh? Tämä on Alex. Miten meni tänään?" Alex Cadogan oli yksi johtavista raketti-insinööreistä, jonka tuki tulisi olemaan elintärkeää tulevina kuukausina.

Conway ei ollut päässyt tapaamiseen, koska hän oli herännyt kamalan päänsäryn kanssa. Hänellä oli epäilyksiä siitä, että Cadogan oli pettynyt hänen poissaoloonsa. "Miksi et tulisi tänne juomaan jotain tänä iltana?" Conway ehdotti, yrittäen välttää tilannetta, jossa hän joutuisi paljastamaan totuuden siitä, että ei ollut täysin kunnossa.

Tämän jälkeen hän soitti sihteerilleen Edith O'Malanille. "Olen pahoillani, mutta tänään oli todella huono päivä", hän selitti. "Olemme yrittäneet tavoittaa teitä koko päivän." Conway tunsi, kuinka hänet oli melkein vallannut eräänlainen eksistentiaalinen väsymys. Hän ei voinut olla miettimättä, oliko edes mitään paikkoja, joissa voisi elää elämäänsä ilman jatkuvaa paineita ja vaatimuksia.

Kadoganin tullessa käymään illalla, keskustelut siirtyivät nopeasti projektin painaviin teknisiin ongelmiin. "Se tulee olemaan helvetin kova työ", sanoi Cadogan vakavana. "Koko matka on niin vaativa, että se ylittää kaikki aiemmat kokeet."

Yksi suurimmista haasteista oli raketin tarpeiden yhdistäminen. Matka Helios-järjestelmään oli täysin erilainen verrattuna perinteisiin avaruusmatkoihin, kuten matkaan Marsiin tai Uranukseen. Normaalisti, kun matkustetaan aurinkokunnan ulkoreunoille, raketti voi saavuttaa lähes nollanopeuden, mutta tässä tilanteessa matkan kohde kulkisi läpi avaruuden noin seitsemänkymmentä kilometriä sekunnissa. Tämä tarkoitti, että raketin oli pakko saavuttaa sama nopeus tai muuten se ei pystyisi liittymään Helios-järjestelmään.

Paluumatka olisi yhtä haasteellinen. Raketin olisi pyrittävä kehittämään täsmälleen oikea nopeus, jottei se jäänyt matkalleen. Tämä oli radikaali ero tavanomaisista avaruusmatkoista, sillä Helios-järjestelmän liike olisi niin suuri, että raketin olisi pakko saavuttaa suunnattomia nopeuksia. Näiden tieteellisten ja insinööritaitojen yhdistäminen oli aivan uudenlainen haaste, jota ei ollut aiemmin kohdattu.

Projektissa ei ollut pelkästään kyse teknisistä ratkaisuista, vaan myös siitä, miten insinöörit voisivat kehittää täysin uudenlaisia rakettimoottoreita. Helios-järjestelmän matkalle ei olisi mahdollista käyttää tavallista ionirakettia, koska matka vaatisi niin suurta työntövoimaa. He tarvitsisivat ydinvoimalla toimivan raketin, joka olisi magneettikentässä vapaasti leijuva.

Nyt he olisivat rakentamassa uutta aikakautta avaruusmatkailussa, joka vaatisi poikkeuksellisia tieteellisiä ja teknisiä innovaatioita. Ratkaisujen löytäminen ei ollut helppoa, mutta siitä ei voinut tinkiä, sillä matka oli elintärkeä ja avaruusmatkailun tulevaisuus oli käsillä.

Rakettien ja avaruusteknologian kehitys tulee jatkumaan vuosisatoja, mutta tulevaisuudessa ei ole vain kyse nopeuksien lisäämisestä tai uusien polttoaineiden kehittämisestä. Se on kysymys siitä, kuinka yhdistetään nämä innovaatiot niin, että ne mahdollistavat matkat kaukaisiin maailmoihin, joissa mikään ei ole itsestään selvää.