Reaganin hallinnon aikana muotoiltiin konservatiivinen vastaus rodullista tasa-arvoa koskeviin vaatimuksiin: valtion tuli olla "väritön", rodusta riippumaton toimija. Tämä linjaus ankkuroitiin oikeusministeriön silloisen virkamiehen John Robertsin – nykyisen Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtajan – ajatuksiin. Hän vastusti vuoden 1965 äänestysoikeuslakia ja edisti käsitystä, jonka mukaan liittovaltion tuli olla rodullisesti neutraali kaikessa kansalaisoikeuslainsäädännössä. Käytännössä tämä merkitsi vetäytymistä pitkäaikaisen, järjestelmällisen syrjinnän vastaisesta aktiivisesta toiminnasta.

Robertsin esimies, kansalaisoikeusosaston apulaisoikeusministeri William Bradford Reynolds, rakentoi politiikkaansa vastustamalla positiivista erityiskohtelua (affirmative action). Hän väitti, että hallituksen toimet olivat luoneet "rodullisen palkintojärjestelmän", joka syrji valkoisia. Tämä ideologia, jonka mukaan viattomat valkoiset kärsivät menneiden tekojen vuoksi, muuttui viralliseksi politiikaksi – ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain kansalaisoikeusosaston johdossa.

Tavoitteet siirtyivät: koulubussikuljetusten lopettaminen sai etusijan koulujen erottelun purkamisen sijaan, ja kiintiöiden vastustaminen tärkeämpää kuin työpaikkojen tai akateemisten instituutioiden moninaistaminen. Kansalaisoikeuksien kannattaminen kehystettiin yhä useammin valkoisten syrjimiseksi – teema, joka sai eksplisiittisen muodon Donald Trumpin valkoisessa nationalismissä.

Suurin ideologinen innovaatio, jonka Roberts, Reynolds ja muut Reaganin oikeusministeriön konservatiivit toivat rotupolitiikkaan, oli vaatimus todistaa tarkoituksellinen syrjintä. Pelkkä syrjivä vaikutus ei riittänyt. Tämän standardin mukaan oikeus liittovaltion väliintuloon äänioikeuksissa olisi olemassa vain, jos voitiin todistaa syrjivä intentio – äärimmäisen vaikeasti todistettavissa oleva asia.

Tämä "väritön" periaate levisi korkeimpaan oikeuteen. Tuomioistuimen tulkinta oli nyt se, että aivan kuten Brownin päätös teki rotuun perustuvan segregoinnin perustuslain vastaiseksi, niin se teki myös rotuun perustuvan integraation järjestämisestä. Vuonna 1986 Wygant-tapauksessa tuomioistuin rajasi voimakkaasti positiivisen erityiskohtelun perusteita. De facto -syrjintä tai yhteiskunnan ammatillinen monimuotoistaminen eivät enää kelvanneet perusteluiksi toimenpiteille, jotka suosivat aliedustettuja vähemmistöjä.

Korkein oikeus siirtyi pois Warrenin ajan vähemmistöjen puolustamisesta ja omaksui uuden tehtävän: valkoisten suojeleminen hallituksen ohjelmilta, joiden tarkoitus oli korjata historiallista syrjintää. George H. W. Bushin kaudella oikeus ulotti Wygantin periaatteen myös julkisiin hankintoihin, päättäen, että valkoisilla on oikeus olla kohtaamatta rotuun perustuvia etuja edes kilpailtaessa valtion sopimuksista. Tämä uusi linja määritteli uudelleen "tiukan tarkastelun" (strict scrutiny) rotuluokituksia koskevissa tapauksissa. Oikeus julisti, ettei perustuslain eikä lain näkökulmasta ollut väliä, oliko syrjitty valkoinen vai ei-valkoinen henkilö.

Väritön myytti johti oikeudellisiin päätöksiin, jotka käytännössä lakkauttivat hallituksen ohjelmat, joiden tavoitteena oli tietoisesti puuttua syrjintään. Uusi standardi teki lähes mahdottomaksi voittaa kansalais- ja äänestysoikeustapauksia. Korkein oikeus oli huolissaan siitä, kuinka vaikeaa olisi mitata aiempien syrjintämuotojen vaikutuksia äänestyksessä ja työelämässä, ja piti korjaavia toimia kaoottisina, mielivaltaisina ja epäoikeudenmukaisina.

Brownin päätöksellä ei kuitenkaan ollut kyse pelkästä muodollisesta oikeudenmukaisuudesta – sen ytimessä oli ajatus, että koulutus on tehokkaan kansalaisuuden edellytys. Tapaukset kuten Croson ja Wygant mitätöivät valtion pyrkimykset varmistaa kaikkien osallistuminen taloudelliseen elämään.

"Värittömyyden" ideologia, joka sai vahvistusta Reaganin ajan retoriikasta, asetti korkeimman oikeuden ja muun virallisen Washingtonin tilanteeseen, jossa se puolusti niitä hyötyjä, joita valkoiset perheet olivat saaneet menneestä syrjinnästä – ja jotka jatkuivat edelleen. Tämä tekee lähes mahdottomaksi kohdata syrjinnän historiaa ja sen vaikutuksia nykypäivässä.

Vaihtoehto täll

Miten oikeistolainen konservatismi voi pelastaa lännen?

Lännen yhteiskunnat ovat jatkuvassa muutoksessa, ja tämä kehitys on erityisesti nähtävissä Yhdysvalloissa. Siellä valkoihoiset amerikkalaiset kokevat, että lännen kulttuuri on rappeutumassa, kun perinteiset arvot, kuten uskonto ja moraali, joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Tämä prosessi on saanut erityistä huomiota osakseen demokraattien kautta, jotka nähtiin liikkeen tärkeimpinä ajureina. Vastapainona republikaanit tulisi nostaa esiin kansakunnan pelastamisen puolesta. Mutta heidän on muututtava, ennen kuin he voivat toteuttaa historiallista rooliaan. Heidän tulisi puolustaa maahanmuuton rajoittamista, uskonnollista uskoa, kulttuurirelativismin torjuntaa, kansainvälisten instituutioiden hylkäämistä ja Amerikan itsemääräämisoikeuden vahvistamista. Tähän sisältyy myös teollisuuden elvyttäminen ja konservatismin velvollisuus puolustaa valkoihoisia, joita pidetään yhteiskunnallisesti sorrettuina.

Pat Buchananin näkemykset moraliteetin, uskonnon ja kulttuurin puolustamisesta ovat olleet keskeisiä osia konservatiivisessa liikkeessä. Hän vaati republikaanien johtavan kamppailua aborttia, samaa sukupuolta olevien avioliittoja, pornografian ja muiden kulttuuristen konfliktien vastustamiseksi. Vanhanajan isänmaallisten arvojen korostaminen, valkoihoisten naisten kannustaminen lapsentekoon ja yhteisön etujen asettaminen yksilön toiveiden edelle olivat keskeisiä elementtejä hänen poliittisessa manifestissaan. Hän uskoi, että kulttuurin rappeutuminen, monikulttuurisuuden edistäminen ja suvaitsevaisuuden korostaminen eivät pelastaisi Yhdysvaltoja, vaan vain päättäväinen sota voisi palauttaa kansakunnan suuruuden.

Buchananin mukaan valkoihoiset miehet ovat tämän kulttuurisen myllerryksen uhreja. He kokevat syrjintää kiintiöiden, positiivisen erityiskohtelun ja käänteisen syrjinnän kautta. Heidät on nostettu uhreiksi niin akateemisessa maailmassa, tiedotusvälineissä kuin myös feministisissä liikkeissä. Hänen mukaansa republikaanit voisivat parantaa vaaleissa menestymismahdollisuuksiaan, jos he ottaisivat tiukemman kannan maahanmuuttoon ja lopettaisivat rodulliset etuoikeudet. Tässä oli siemenet myöhemmästä Trumpin "America First" -liikkeestä, jossa yhdistyivät rotukysymykset ja maahanmuuttoon kohdistuva vihamielisyys.

Buchananin käsitys Yhdysvaltojen rappeutumisesta sai osakseen yhä enemmän kannatusta. Hänen antama diagnoosi ja hoito kansakunnan sairastuneelle sivilisaatiolle vaikuttivat olevan yhä ajankohtaisempia. Taloudelliset ongelmat, kuten työttömyys ja ulkomaiset sodat, yhdessä mustan presidentin valinnan kanssa loivat hedelmällisen maaperän hänen politiikkansa tukemiselle. Hänen näkemyksensä mukaisesti ei ollut kyse vain ulkoisista uhista, vaan myös sisäisestä petoksesta, joka rapautti maan perustuksia.

Toisaalta, vaikka Buchanan vastusti ulkomaisia sotia ja kansainvälisiä sopimuksia, hän ei epäröinyt vaatia Yhdysvaltojen hallituksen roolia kansallisten moraalikoodien valvonnassa ja maahanmuuton tiukassa hallinnassa. Hänen mukaansa ongelmat eivät liittyneet siihen, että Yhdysvalloilla oli suuri keskushallinto, vaan siihen, että hallinto oli väärissä käsissä. Hän ei siis ollut itseään rajoittava poliittinen dinosauruksen edustaja, vaan ymmärsi, että moderni yhteiskunta tarvitsee modernin valtion. Hän uskoi, että Yhdysvaltojen valtio oli ajautunut tuhoisille urille, koska se oli väärissä käsissä – ja hän halusi palauttaa vallan oikeudenmukaiselle hallinnolle.

Talouskriisi ja jatkuvat ulkomaiset sodat, kuten Afganistanissa ja Irakissa käydyt konfliktit, loivat hedelmällisen maaperän poliittiselle muutokselle. Tämä näkyi erityisesti Tea Party -liikkeen syntymisessä. Liikkeen kannattajat, jotka usein kuuluivat keskiluokan valkoihoisiin pienyrittäjiin, kokivat, että heidän kulttuurinsa ja elämänsä oli uhattuna. He vastustivat voimakkaasti liittovaltion verotusta ja sosiiaalista tasauksia, kuten Obamacarea, joka nähtiin suurena uhkana heidän perinteisille arvoilleen ja taloudelliselle asemalleen.

Tea Party -aktivistit eivät olleet erityisen huonossa taloudellisessa tilanteessa, mutta heidän huolensa olivat moninaiset. He pelkäsivät verotuksen nousua, kulttuuristen muutosten kiihtymistä ja kansakunnan rappioitumista. Heidän vastustuksensa liittovaltion veropolitiikkaa ja sosiaalista uudelleenjakoa kohtaan oli raivoisaa, ja he tunsivat, että heitä verotettiin kuoliaaksi ja että he olivat alttiina liittovaltion tyrannialle. Tämä oli merkittävä syy heidän vihamielisyyteensä Obamacarea kohtaan, joka oli yksi suurimmista liittovaltion tasauksen ja varojen jakamisen hankkeista vuosikymmeniin.

Kun keskustellaan konservatiivisen ajattelutavan kehittymisestä ja sen roolista Yhdysvalloissa, on tärkeää ymmärtää, että tällä liikkeellä on syvällinen yhteys maan poliittisiin ja taloudel

Miten digitaalinen muutos vaikuttaa kemianteollisuuteen ja miksi se on tärkeää?
Miten kipu syntyy ja miksi sitä on vaikea hallita?
Kuinka luoda oma kukkapelto leikkokukkia varten ja tehdä puutarhastasi värikäs ympäri vuoden
Miten geologia muovaa jokien ja vuoristojen kehitystä?