Kuka määrittää internetin sisällön rajoitukset ja sensuurin rajat?

Vaikka Euroopan komissio väittää toisin, todellisuudessa internetin sisältöjen valinta ja sensurointi on pitkälti internetalustojen käsissä. Näillä yksityisillä toimijoilla, kuten Googlella ja Facebookilla, on valta päättää, mitä sisältöjä sallitaan, ja he voivat omilla toimillaan vaikuttaa merkittävästi siihen, millaista informaatiota käyttäjät pääsevät vastaanottamaan tai jakamaan. Euroopan unionin tuomioistuin (CJEU) on Google Spain -päätöksessään hyväksynyt internetalustojen autonomian tasapainottaa käyttäjien oikeutta saada tietoa ja oikeutta tulla unohdetuksi, mikä vahvistaa tätä yksityistä vallankäyttöä sisältöjen hallinnassa.

Näillä toimilla on huomattava vaikutus sananvapauteen ja julkiseen keskusteluun. Sisällön poistaminen tai negatiivinen näkyvyys voi kohdistua myös poliittisiin puheenvuoroihin tai mediajulkisuuteen, joka ei alustoille miellytä – tai joka asetetaan taloudellisten intressien tai käyttäjävalitusten painostamana. Tämä herättää vakavia kysymyksiä siitä, missä määrin poliittinen keskustelu ja moniarvoisuus voivat säilyä internetissä, kun julkisen tilan hallinta on käytännössä muutamien yksityisten yritysten käsissä. Erityisesti uutisalgoritmit, jotka painottavat tietynlaista sisältöä – esimerkiksi Yhdysvalloissa on syytetty alustoja suosimaan progressiivista sisältöä konservatiivisen sijaan – uhkaavat pluralismin periaatetta.

Näin ollen internetalustojen toimintaa ei voi jättää täysin vapaan markkinan sääntelyn varaan. Alustojen kasvanut rooli julkisina foorumeina edellyttää juridisia keinoja, joilla varmistetaan sananvapauden ja moniarvoisuuden kunnioittaminen. Valeuutisten vastaisen toimintakoodin puitteissa tämä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta valittaa itsenäisille viranomaisille alustojen päätöksistä sekä yleisen valvontajärjestelmän perustamista, joka valvoisi sisällön moniarvoisuutta ja pluralismia. Tämä valvonta voisi tapahtua yhteistyössä esimerkiksi Euroopan sähköisen viestinnän sääntelijöiden elimen ja kansallisten riippumattomien viranomaisten kesken.

Internetin vapaan tiedonvälityksen ja demokraattisen keskustelun turvaaminen edellyttää ymmärrystä siitä, että sisällön hallinta ja sensuuri eivät ole yksinomaan yksityisten yritysten vallassa. Yhteiskunnan tehtävä on luoda lainsäädännöllisiä ja institutionaalisia puitteita, jotka estävät mielivaltaisen sisällönpoiston ja takaavat kaikille tasavertaisen mahdollisuuden osallistua julkiseen keskusteluun. Tämä on erityisen tärkeää, kun otetaan huomioon internetin globaalin ja rajat ylittävän luonteen vaikutus oikeuksiin ja yhteiskunnan toimintamekanismeihin.

Post-Truthin Aikakauden Haasteet Demokratiassa ja Politiikassa

Vääristynyt tieto ja disinformaatio ovat tulleet osaksi arkipäivän poliittista viestintää, erityisesti sosiaalisen median kautta. Poliitikot ja muut vaikutusvaltaiset henkilöt käyttävät entistä enemmän epäluotettavia lähteitä ja manipuloivat totuutta, jotta he voivat edistää omia intressejään. Esimerkiksi COVID-19-pandemian aikana, kun perinteinen valtamedia on kokenut valtavaa painetta, Facebookin live-lähetykset ja muut sosiaalisen median kanavat ovat täyttäneet tiedonvälityksen aukkoja. Tässä kontekstissa on yhä vaikeampaa erottaa faktat, vääristynyt tieto ja mielipiteet toisistaan.

Tällainen poliittinen viestintä haastaa perinteiset demokratiakäsitykset ja kansalaisten oikeuden saada objektiivista ja totuudenmukaista tietoa. Tieto ja sen oikeellisuus ovat peruspilareita, joilla demokraattinen yhteiskunta lepää. Totuuden manipulointi, olipa kyseessä "fake news" tai puolueellinen raportointi, heikentää kansalaisten luottamusta instituutioihin ja voi jopa johtaa yhteiskunnallisten jakolinjojen syventymiseen.

Arendt'sin mukaan filosofialla on kyky auttaa meitä ymmärtämään todellisuutta ja sovittamaan meidät elämämme maailmaan. Hänen näkemyksensä mukaan totuuden ja politiikan suhteen tarkastelu ei ole vain akateeminen harjoitus, vaan myös käytännöllinen työkalu, joka voi auttaa meitä navigoimaan post-truth-aikakauden haasteissa. Arendt erotti eri totuuden tyypit ja tasot, jotka kaikki voivat vaikuttaa poliittiseen kenttään eri tavoin. Totuus, joka liittyy tieteen ja objektiivisten faktojen maailmaan, eroaa totuudesta, joka on sidoksissa henkilökohtaisiin kokemuksiin ja mielipiteisiin. Politiikassa tämä ero korostuu, sillä poliittinen viestintä on usein enemmän tunnepohjaista kuin rationaalista ja analyyttista.

Post-truth-politiikan aikakauden suurin haaste ei ole ainoastaan se, että totuus vääristyy, vaan myös se, että yhteiskunnassa on luottamus siihen, että totuus on suhteellista. Tämä ei ole vain akateeminen kysymys, vaan se on keskeinen kysymys demokratian tulevaisuudesta. Kun totuus muuttuu joustavaksi ja helposti manipuloitavaksi, vaarana on, että poliittiset ja yhteiskunnalliset päätökset perustuvat vääriin tai vääristettyihin oletuksiin.

Lisäksi on tärkeää huomata, että post-truth-politiikan vaikutukset eivät rajoitu vain poliittisiin kenttiin. Tiedonvälityksen ja median rooli on keskeinen tässä ilmiössä. Yksilöiden ja kansalaisten kyky arvioida ja kyseenalaistaa mediassa esiintyviä väittämiä on ratkaisevassa roolissa. Media- ja informaatiokirjallisuus ovat nousseet tärkeiksi työkaluiksi, joiden avulla voimme suojautua vääristynyttä tietoa vastaan. Esimerkiksi totuuden ja valheiden opettaminen digitaalisessa maailmassa on elintärkeää kansalaisten kyvylle puolustaa itseään informaatiota vastaan.

Politiikan kenttä, joka aikaisemmin oli hallitsevasti valtamedian ja asiantuntijoiden valvonnassa, on siirtynyt suurelta osin sosiaaliseen mediaan, jossa viestintä on monesti epävirallista, epäsäännöllistä ja subjektiivista. Tämä luo haasteita totuuden ja informaation tarkistamiselle, sillä viestintä ei aina perustu journalistisiin käytäntöihin, eikä usein ole läpinäkyvää tai vastuullista. Tästä syystä on yhä tärkeämpää kehittää kansalaisten kykyä erottamaan luotettavat lähteet epäluotettavista.