Vanhempien reaktiot voivat muokata lasten käyttäytymistä ja tunteiden ilmaisemista monin tavoin. Arkielämän esimerkit valaisevat, kuinka tärkeää on, että vanhemmat osaavat valita oikeat sanat ja reaktiot hetkissä, joissa tunteet ovat herkässä tilassa. Väärä tapa reagoida voi helposti johtaa tilanteiden eskaloitumiseen, kun taas lempeä, mutta johdonmukainen lähestymistapa voi estää turhat riidat ja auttaa lasta ymmärtämään omia tunteitaan paremmin.

Esimerkiksi kahdeksanvuotias Al oli valittamassa äidilleen veljestään, joka kiusasi häntä ja hänen ystäviään. Aikaisemmin äiti olisi saattanut huutaa Tedille ja uhata kurinpidolla. Tällä kertaa hän kuitenkin antoi Tedille mahdollisuuden valita, kuinka halusi toimia. Tämä yksinkertainen, mutta voimakas viesti toi esiin tilanteen hallinnan ilman tarvetta huutaa tai syyttää. Ted itse päätti muuttaa käytöstään. Tällaisessa tilanteessa äiti ei antanut heti komentoa, vaan tarjosi lapselle tilaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään.

Toinen esimerkki tulee kahdeksanvuotiaalta Ruthilta, joka kertoi äidilleen, että yläkoulu on "romanssin koulu". Aikaisemmin äiti olisi voinut antaa pitkän saarnan siitä, että koulussa on tarkoitus keskittyä opiskeluun eikä seurusteluun. Tällä kertaa äiti kuitenkin vastasi yksinkertaisella kysymyksellä, joka osoitti hänelle olevan kiinnostunut tyttärensä tunteista, mutta ei käynyt väittelyyn aiheesta. Ruthin äiti ei ryhtynyt opettamaan, vaan käytti tilanteessa huumoria ja lempeää hyväksyntää.

Samalla tavalla myös huumori voi estää suuria konflikteja. Esimerkiksi Ron, kaksitoistavuotias poika, huomasi äitinsä purkavan hedelmiä ostoskärryistä. Hän kommentoi sarkastisesti: "Tee nyt jotain oikein, äiti, ja laita ne hedelmät jääkaappiin." Äiti ei ryhtynyt riitelemään, vaan vastasi huumorilla: "Tein jotain oikein kerran. Synnytin sinut." Tällainen vastaus ei ollut syytös, vaan tilanne saatiin naurun kautta hallintaan ilman, että kukaan tunsi tarvetta puolustella itseään tai lähteä väittelemään.

Jokaisessa perheessä tulee hetkiä, jolloin lapsi saattaa valita helpomman tien ja teeskennellä, ettei tiedä jotain tai kieltää tekonsa. Tällöin vanhemman reaktiolla on suuri merkitys. Lapsi ei halua tuntea itseään huonoksi, ja hän voi kokea vanhemman syyttävän häntä liikaa. Jos vanhempi lähtee syyttelemään suoraan, saattaa lapsi puolustautua valehtelulla, kuten esimerkiksi tapauksessa, jossa Quentin oli rikkonut isänsä lahjaksi saamansa lelumallin. Isän syytökset johtivat huonoon tilanteeseen, mutta olisiko parempi ollut, että hän olisi yksinkertaisesti todennut: "Näen, että uusi lelusi on rikki. Se ei kestänyt kauan. Vahinko, koska nautit siitä." Tällöin Quentin olisi saattanut ymmärtää, että hänen isänsä ymmärtää tilanteen, eikä häntä syytetä vaan hänelle annetaan tilaa tunnistaa omat virheensä ilman pelkoa siitä, että häntä rangaistaan liikaa.

Lapsi saattaa myös valehdella, koska hän pelkää totuuden kertomista. Tämä tuli esiin nelivuotiaan Willien tapauksessa, jossa hän kertoi äidilleen, ettei hän enää pitänyt mummistaan. Äiti ei voinut hyväksyä tätä, vaan hänen reaktionsa oli oikaiseminen ja rangaistus. Willie oppi nopeasti, että totuuden kertominen voi johtaa rangaistuksiin ja hylkäämiseen. Jos äiti olisi sen sijaan kysynyt: "Mikä sai sinut tuntemaan noin?" ja kuunnellut lapsen tunteet, hän olisi voinut ohjata Willien ymmärtämään, että tunteiden ilmaiseminen on sallittua, vaikka ne olisivatkin kielteisiä. Tällöin lapsi olisi voinut oppia, että totuus ei ole vaarallista, vaan se on tärkeää ja arvostettua.

Vanhemmat voivat estää lasten valehtelua, jos he pystyvät luomaan ympäristön, jossa totuus on hyväksyttävää kaikessa sen muodossa. On tärkeää, että vanhemmat eivät pakota lapsia piilottamaan tunteitaan tai valehtelemaan välttääkseen rangaistuksia. Jos lapsi tuntee, että hänen tunteitaan ei arvosteta tai niitä ei kuunnella, hän saattaa alkaa valita valehtelun tai hylkäämisen sijaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että vanhemmat tarjoavat lapsille tilaa puhua avoimesti, ei vain silloin, kun se on mukavaa tai helppoa, vaan erityisesti silloin, kun se on vaikeaa.

Silence on myös yksi tehokas tapa vaikuttaa lastensa päätöksiin ilman, että tilanteesta tulee taistelua. Esimerkiksi Scott, seitsemänvuotias poika, oli saanut jalanvammaa, mutta silti meni partiopileisiin. Seuraavana päivänä hän ei halunnut mennä kouluun, mutta hänen äitinsä ei vastannut heti hänen valituksiinsa, vaan antoi lapselle tilaa miettiä. Scott lopulta itse päätti mennä kouluun, koska hän ymmärsi, että jos hän pystyi olemaan juhlissa, hän pystyi myös menemään kouluun. Vanhemman hiljaisuus ja yksinkertainen myönteinen vastaus auttoivat lasta tekemään itsenäisen päätöksen ilman vastakkainasettelua tai väittelyä.

On myös hyvä muistaa, että vanhemmat eivät aina tarvitse monimutkaisia puhutteluja tai moralisoivia puheita, vaan he voivat reagoida yksinkertaisilla, mutta merkityksellisillä sanoilla. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi syytä väheksyä lasta, vaan enemmänkin sitä, että tilanne voidaan kohdata ilman liiallista paineen luomista. Samalla tavalla, kun vanhemmat eivät lähde puolustamaan itseään tai hakemaan syyllisiä, voivat he luoda tilan rakentavalle keskustelulle ja lapsen tunteiden käsittelemiselle.

Miten ymmärtää lastemme tunteet ja auttaa heitä käsittelemään niitä?

Lapsen tunteiden ja reaktioiden ymmärtäminen on vanhemmille usein haaste. Esimerkiksi Anita kertoi äidilleen, että opettaja repi hänen työpaperinsa, vaikka hän oli tehnyt sen huolellisesti. "Ilman lupaasi?" äiti kysyi. "Ei ihme, että olet vihainen!" Äiti ymmärsi, että tyttären oli tärkeää purkaa tunteitaan ja hän ei alkanut syyttää opettajaa tai miettiä liikaa, miksi näin oli käynyt. Sen sijaan äiti otti aikaa kuunnellakseen ja empatiaa osoittaen auttoi lastaan purkamaan suuttumustaan.

Toinen esimerkki on Jeffrey, joka tuli koulusta hyvin pettyneenä. "Opettaja teki päivästä aivan hirveän", hän sanoi äidilleen. Kun äiti kuunteli, hän ymmärsi, että Jeffrey oli turhautunut, koska koko luokka oli saanut rangaistuksen kahden häiriötekijän vuoksi, joita opettaja ei edes tuntenut. Jeffrey oli yrittänyt puhua opettajalle tilanteen epäoikeudenmukaisuudesta, mutta tämä ei ollut vaikuttanut. Äiti ei vähätellyt hänen tunteitaan, vaan myönsi, kuinka väsyneeltä ja turhautuneelta poika vaikutti. Hän tunnisti, että vaikka tilanne ei ollut muuttunut, pojan mieliala oli silti parantunut pelkästään siitä, että tämä oli saanut kertoa huolensa ja yrittänyt olla osa ratkaisua.

Lapsen tunteiden tunnistaminen on vanhemmille suuri apu. Jos vanhempi osaa kuunnella ja ottaa lapsen tunteet vakavasti, tämä voi vähentää angeria ja ahdistusta. On tärkeää huomata, että monet lasten käytöksistä johtuvat tunteista, joita he eivät osaa ilmaista. Vanhemman on kuitenkin usein vaikea ymmärtää, että käytöksen takana on pelkoa, turhautuneisuutta tai häpeää. Tunteiden käsittely tulee ensin, ennen kuin käyttäytymistä voidaan parantaa.

Esimerkiksi Ben, 12-vuotias, tuli kotiin äidiltään ja valitti opettajastaan. "Hän antaa niin paljon kotitehtäviä, etten ehdi niitä tekemään", Ben sanoi. Äiti ei pystynyt ymmärtämään poikansa turhautumista ja purki oman suuttumuksensa häneen. Hän syytti poikaansa laiskuudesta ja käski tätä vain keskittyä töihin. Tällainen reaktio ei johtanut mihinkään hyvään. Ben meni huoneeseensa ja ei tullut alas illalliselle. Äiti tunsi itsensä syylliseksi, mutta ei tiennyt, miten olisi voinut tukea poikaansa. Jos Ben olisi voinut avautua tunteistaan ja sanoa, että hän oli peloissaan, ettei ehtisi tehdä tehtäviä, äiti olisi voinut suhtautua siihen ymmärtäväisesti ja tukea häntä.

Tunteiden tukahduttaminen ei koskaan ratkaise ongelmia. Lapsen tunteet eivät katoa pelkästään siksi, että niitä yritetään unohtaa tai vähätellä. Jos lapsi ei pysty ilmaisemaan tunteitaan, hän saattaa käyttäytyä aggressiivisesti tai syyttävästi. Sen sijaan, että reagoisi pelkästään käytökseen, vanhemman pitäisi pyrkiä ymmärtämään, mitä lapsi tuntee ja miksi. Vanhemmat voivat auttaa lasta ilmaisemaan tunteensa sanallisesti, jolloin tämä voi käsitellä ahdistustaan ja turhautumistaan.

Tunteet eivät lakkaa olemasta sillä, että niistä sanoo "ei ole mukavaa tuntea noin" tai että vakuuttaa lapselle, ettei hänellä ole syytä tuntea näin. Tunteet voivat kuitenkin vähetä ja menettää terävyytensä, kun niitä kuunnellaan ymmärtäväisesti. Tämä pätee paitsi lapsiin, myös aikuisille. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen puoliso kritisoi toista, se voi johtaa äkilliseen suuttumukseen ja tunteiden hallitsemattomuuteen. Jos puoliso taas osoittaa empatiaa ja sanoo: "Voi rakas, tiedän että tänään on ollut hankalaa", tämä voi täysin muuttaa päivän tunnelman ja auttaa puolisoa tuntemaan itsensä paremmin.

Lapsille ja aikuisille yhteinen piirre on, että me kaikki kaipaamme ymmärrystä ja tukea tunteidemme käsittelyssä. Tämä ei tarkoita vain sitä, että hyväksymme tunteet, vaan myös sitä, että emme reagoi niihin tuomitsemalla tai yrittämällä muuttaa niitä liikaa. Vanhempien rooli on avustaa lastaan tunteidensa jäsentämisessä ja antaa tälle mahdollisuus tuntea turvallisesti ilman pelkoa siitä, että ne ovat väärin tai epämiellyttäviä.

Erityisesti meidän on tunnistettava, että lapset eivät aina osaa käsitellä tunteitaan selkeästi. He voivat olla vihan, turhautumisen tai pelon vallassa ilman, että osaisivat sanoittaa niitä. Siksi on tärkeää, että vanhemmat harjoittelevat herkkyyttä ja kykyä kuunnella tarkasti. Kun lapsi tuntee, että hänen tunteensa ovat tärkeitä ja ne hyväksytään, hän voi löytää paremman tavan käsitellä niitä ja tämä vaikuttaa myös hänen käyttäytymiseensä. Tunteet eivät ole vain "mielialoja", jotka menevät ohi. Ne ovat osa ihmisen hyvinvointia ja kehitystä, ja niiden huomioiminen on keskeistä lapsen kasvatuksessa.

Miten ymmärtää ja tukea lasta hänen tunteidensa ja ajatustensa kautta?

Lapsen kanssa käytävä keskustelu voi olla huomattavan paljon enemmän kuin pelkkä tapahtuman tai asian käsittely. Usein tärkeintä ei ole itse tapahtuma, vaan se, mitä se herättää lapsessa – hänen tunteensa, pelkonsa ja toiveensa. On aivan tavallista, että lapset hakevat keskusteluissaan varmuutta ja turvaa, eivät niinkään ratkaisuja tai selityksiä.

Esimerkiksi kuuden vuoden ikäinen Flora saattaa valittaa, että hän on saanut vähemmän lahjoja kuin veljensä. Hänen äitinsä ei oikaisut väitettä, ei selittänyt veljen ikää ja sitä, miksi tämä sai enemmän lahjoja, mutta ei myöskään luvannut tasoittaa epätasa-arvoa. Sen sijaan äiti vastasi: "Mietitkö, rakastanhan minä sinua yhtä paljon kuin veljeäsi?" Tämän lauseen jälkeen äiti otti Floran syliinsä, ja tyttö vastasi yllättynyt ja onnellinen hymy huulillaan. Keskustelu, joka olisi voinut muuttua loppumattomaksi riidaksi, sai näin rauhallisen ja myönteisen lopun. Tämä esimerkki havainnollistaa hyvin sitä, kuinka lapsen tunteet ja epävarmuudet voidaan ottaa huomioon vastauksessa, ilman että keskustelussa keskitytään pelkästään faktan tarkistamiseen tai tapahtuman yksityiskohtien käsittelyyn.

Usein lapsen kysymys ei ole pelkästään kysymys. Se voi olla hätähuuto tai toive tulla ymmärretyksi. Seitsemänvuotias Gloria, joka tuli kotiin järkyttyneenä kertomaan, kuinka hänen ystävänsä Dori oli työnnetty sadekouruun, ei ollut niinkään huolissaan tapahtuman yksityiskohdista, vaan siitä, kuinka se oli vaikuttanut hänen tunteisiinsa. Isä ei kysynyt tarkempia yksityiskohtia tai ehdottanut rangaistuksia, vaan hän otti huomioon Glorian tunteet ja sanoi: "Se on varmasti järkyttänyt sinua. Olitko vihoissasi pojille, jotka tekivät sen?" Tähän Gloria vastasi heti vahvasti: "Kyllä!" Isä jatkoi ymmärtäen: "Pelkäätkö, että he tekevät sen myös sinulle?" Ja näin Gloria alkoi nauraa kuvitelmalle, jossa hän "vetäisi pojat mukanaan veteen", tehden tilanteesta humoristisen ja lieventäen hänen alkuperäistä järkytystään. Tämä on esimerkki siitä, kuinka lapsen tunteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen voi estää tilannetta eskaloitumasta ja luoda luottamusta.

Toisinaan on myös tärkeää, että vanhemmat eivät keskity yksin lapsen valituksiin, vaan pyrkivät ymmärtämään, miksi lapsi kokee asiat niin kuin hän kokee. Kymmenvuotias Harold tulee kotiin valittamaan opettajansa käyttäytymisestä, joka oli kutsunut hänet valehtelijaksi. Sen sijaan, että äiti olisi heti alkanut etsiä tarkempia yksityiskohtia tapahtumasta tai puolustamaan opettajaa, hän ymmärsi ja kuvasi Harolduksen tunteet. "Sinusta tuntui varmasti todella pahalta, kun opettaja nimitti sinua valehtelijaksi koko luokan edessä", äiti sanoi. Harold vastasi: "Se oli kauheaa." Tällainen tunne- ja kokemuskeskeinen lähestymistapa ei vain lohduta lasta, vaan myös auttaa häntä ymmärtämään, että hänen tunteensa ovat normaaleja, eikä hän ole yksin niiden kanssa. Kun lapsi huomaa, että hänen tunteensa ovat ymmärretty, se luo syvää lohtua ja turvaa.

Kun lapsi sanoo: "Minä olen huono matematiikassa", vanhempien ei ole tarpeen riitellä lapsen kanssa tai tarjota halpoja neuvoja kuten "opettele enemmän". Tällaiset reaktiot voivat pahentaa lapsen oloa ja vahvistaa hänen epävarmuuttaan. Sen sijaan vanhemman tulisi näyttää, että hän ymmärtää lapsen tuskan. Voisi sanoa: "Matematiikka ei ole helppo aine." "Oletko huomannut, että joitakin tehtäviä on todella vaikea ratkaista?" "Opettajasi ei ainakaan helpota tilannetta, kun hän arvostelee sinua." Tällainen lähestyminen ei vähennä lapsen vaikeuksia, mutta se osoittaa, että vanhempi tunnistaa lapsen kipupisteet ja on valmis olemaan hänen tukenaan.

Usein lapsen itsestään esittämät kielteiset ajatukset, kuten "Olen tyhmä" tai "Minulla ei ole onnea", eivät poistu suoraan kieltämällä niitä. Jos lapsi kokee itsensä huonoksi tai epäonniseksi, suora vastaväite ei yleensä muuta hänen sisäistä uskomustaan. Esimerkiksi, kun lapsi sanoo: "Olen tyhmä", vastaväite "et ole tyhmä" saattaa vain lujittaa lapsen uskomusta, että hän todella on tyhmä. Sen sijaan parempi tapa on lähestyä asiaa ymmärtäväisesti ja osoittaa, että tunnet lapsen kamppailut. Esimerkiksi: "Sinusta tuntuu, ettet pärjää koulussa. Oletko huolissasi siitä, että et voi koskaan onnistua?" Tällainen lähestymistapa ei välttämättä muuta lapsen käsitystä itsestään heti, mutta se voi antaa lapselle toivoa ja lohtua. Hän voi ajatella, että jos hänen vanhempansa ymmärtävät hänet, hän ei olekaan niin arvoton.

Tärkeää on ymmärtää, että lapsen tunteiden kuuleminen ja hyväksyminen on avain parempaan vuorovaikutukseen. On tärkeää, että lapsi kokee, että hänet ymmärretään ja hänen tunteensa otetaan vakavasti. Tämä ei tarkoita vain sitä, että kuunnellaan, vaan myös sitä, että näytetään empatiaa ja ymmärrystä ilman kiirettä antaa ratkaisuja. Kun vanhemmat onnistuvat luomaan tällaisen yhteyden, se voi merkittävästi tukea lapsen itsetuntoa ja kehitystä.

Miten urheilutapahtumat voivat edistää kansainvälistä yhteistyötä ja kulttuurivaihtoa?
Miten valmistautua tehokkaasti pyöräilytapahtumaan: harjoittelu, varusteet ja henkinen valmius
Kuinka rakentaa tietoputki käyttäen Snowpipe Auto-Ingest -vaihtoehtoa?