Miten rakkaus, ylpeys ja itsetunto määrittelevät meidän valintojamme?

Hän seisoi siinä, päättäväisenä, mutta samalla niin haavoittuvana. Hän oli kestänyt sen kaiken – ei vain fyysistä kipua, vaan myös sielun syviä haavoja. Hän ei ollut itkenyt, ei antanut edes merkkiä siitä, että häntä olisi satuttanut. Se oli ollut hänen valintansa. Rautaisella tahdolla hän oli kieltäytynyt antamasta viholliselle sitä iloa, että olisi näyttänyt heikkoutensa. Mutta nyt, vuosien jälkeen, hän ei enää ollut tyttö, vaan nainen, ja maailma oli kääntynyt. Voisiko hän koskaan antaa anteeksi? Olisiko hänellä edes oikeus vaatia anteeksiantoa?

"Rakastan sinua paljon, Ann." Tämä oli lähimpänä, mitä hän oli koskaan tullut pyytämään anteeksi. Ei Fitzjohnia, ei Maria Virginiasta, ei edes niitä kuukausia, jotka olivat olleet täynnä kylmää kohteliaisuutta. Ei, hän ei koskaan pahoittelisi itseään, ei niistä eikä muista asioista. Ei ollut mitään katumusta, ei pientäkään armoa, mitä hän oli valmis antamaan. Ann tiesi sen nyt, ja ymmärsi, kuinka vähän hän oli tuntenut tämän miehen silloin, kun oli ensimmäisen kerran haastanut hänet.

Hän oli ollut nuori, vihainen ja naiivi, luullen, että voima ja ylpeys voisivat estää hänet rakastamasta. Mutta se ei ollut niin. Hän oli ylittänyt rajansa – yön hiljaisuudessa Bannackissa, hän oli tunnustanut rakkautensa, vaikka ei ollutkaan valmis luopumaan ylpeydestään. Jesse ei ollut koskaan tehnyt hänen kaltaiselleen naista haavoittuvaksi, ei edes siinä hetkessä. Hänen ylpeytensä ja itsevarmuutensa olivat olleet niin suuria, että ne ylittivät kaiken sen, mitä hän oli kuvitellut rakkauden olevan.

Se oli outoa, mutta samalla niin totta – rakkaus ja ylpeys kulkivat käsikädessä, eikä mikään ollut koskaan niin mustavalkoista, kuin mitä oli kuviteltu. Jesse ei olisi koskaan antanut periksi omasta voittamattomuudestaan. Hän ei voinut, ei edes silloin, kun Ann oli tullut hänen luokseen ja pyytänyt suudelmaa. Jesse ei ollut koskaan antanut naisten riemuita siitä, että hän oli onnistunut voittamaan heidät. Mutta hän olisi voittanut joka tapauksessa. Se oli hänen tapansa olla, hänen ylpeytensä ja voittamattomuutensa, jotka olivat saaneet hänet pysymään etäällä kaikesta, mitä Ann oli tarjonnut.

Jesse oli saanut tämän naisen rakastamaan itseään, mutta hän ei ollut koskaan voinut antaa hänelle sitä, mitä hän todella kaipasi – alistumista, heikkoutta, suostumusta. Hän ei voinut antaa periksi omalle ylpeydelleen, mutta samalla hän oli rikki. Kaikki oli peliä, mutta pelissä ei ollut sääntöjä, ei reiluutta.

Kun Ann ratsasti joka päivä, hän huomasi, kuinka aika oli muuttanut kaiken ympärillään. Maailma oli täynnä lupauksia – kevät tuli tuuliin, ja se toi mukanaan lupauksia paremmista päivistä. Koko elämä oli odotusta, odotusta, että jotain muuttuisi, että tämä kaupunki ja tämä paikka voisivat kasvaa ja elää. Ja silti, vaikka kaikki ympärillä oli muuttumassa, se, mikä oli jäänyt pysyväksi, oli rakkaus, joka oli syntynyt ja kypsynyt tässä kaikessa.

Mutta samalla oli myös ymmärrettävä, että tämä ei ollut yksinkertaista. Tämä ei ollut vain rakkautta, vaan sen vastapaino oli aina ollut ylpeys, itsetunto, ja oman voiman tunnistaminen. Jesse ei ollut mies, joka olisi voinut antautua. Hän ei ollut koskaan halunnut olla heikko. Ann oli saanut hänet näyttämään haavoittuvaiselta, mutta samalla hän oli saanut hänet piilottamaan sen kaiken, koska rakkaus oli antanut sille uuden ulottuvuuden. Rakkaus ei ollut alistumista, se oli ollut molempien osapuolten ylpeyden ja itsetunnon yhteensovittamista.

Moni asia oli jäänyt sanomattomaksi. Mutta tämä – tämä oli ollut heidän rakkauden määritelmä. Se ei ollut vain tunne, se oli ollut myös väline, jolla he olivat navigoineet elämän rankoissa vesissä. Ja se oli ainoa tapa, jolla he olivat voineet ymmärtää toisiaan.

Mitä Mormoneista pitäisi tietää, ennen kuin muodostaa mielipiteen?

Matka Yhdysvaltain lännen rajamailla oli täynnä juoruja, tarinoita ja ennakkoluuloja, erityisesti mitä tuli Mormonien yhteisöön. Vaikka Mormoneita oli pidetty eriskummallisina ja jopa vaarallisina ryhmänä, todellisuus oli monimutkaisempi ja usein väärin ymmärretty. Monet matkustajat, kuten Peter Carmeny, havaitsivat Salt Lake Cityn hintatason olevan huomattavasti alhaisempi kuin oli pelätty. "Ei tässä ole mitään kallista", Peter sanoi kuunnellessaan miesten keskusteluja kaupungin hinnoista ja elämästä.

Vaikka ensimmäiset vaikutelmat kaupungista saattoivat olla positiivisia, Mormonien elämäntavasta ja heidän uskonnollisista käytännöistään syntyi monenlaisia mielipiteitä. Talbotin ja Larsenin kaltaiset matkalaiset kertovat, kuinka Salt Lake Cityssä oli naisia, jotka käyttäytyivät oudosti tai jopa rohkeasti. Yksi heistä oli nainen, joka kohteli miestä kuin vanhaa tuttua ja teki hänelle erikoisia ehdotuksia – tarjosi jopa tavaraa vastineeksi teestä ja kahvista, jota hänen miehensä ei hyväksynyt. Tällaisten keskustelujen ja muiden erikoisten tapausten kautta muodostui tarina Mormonien monivaiheisista uskomuksista ja käyttäytymismalleista, jotka monesti nousivat esiin väärin ymmärrettyinä ja liioiteltuina.

Kuitenkin muiden miesten, kuten Dagerin, mukaan Mormonien ympärillä oli tapahtunut väkivaltaisia tekoja. Erityisesti eräs tapaus, jossa muutama kulta-aarteen mukana tullut henkilö kohtasi kuoleman Salt Lake Cityn ulkopuolella, oli saanut monet uskomaan, että Danitit olivat vastuussa. Väkivallan väitettiin olevan Mormonien yhteisön puolustautumista ja puolustautumista ulkopuolisilta uhkilta. Tällaiset tarinat herättivät epäilyksiä ja pelkoa, mutta samalla niistä tuli tärkeä osa lännen aikakauden salaliittoteorioita.

Mormonien elämän ymmärtäminen ei ollut kuitenkaan niin yksinkertaista. Vaikka heidän yhteisönsä saattoi vaikuttaa omalaatuiselta ja jopa pelottavalta, monille matkustajille, kuten Clem Talbotille, Mormoneiden kaltaiset "normaalit" ihmiset olivat yllättävän tavallisia. Talbotin kokemukset olivat ristiriidassa muiden kertomusten kanssa – hän ei nähnyt mitään uhkaavaa Mormoneiden käyttäytymisessä. "En usko noihin Danite-juttuihin", Talbot totesi, korostaen, että monet Mormonit olivat itse asiassa kunniallisia ja uskonnollisia ihmisiä, jotka elivät elämäänsä rauhassa.

Näin ollen Mormonien yhteisön ymmärtäminen vaatii avarakatseisuutta ja kykyä erottaa juorut todellisuudesta. Salt Lake City oli paikka, jossa uskon ja yhteisön arvot elivät rinnakkain, mutta jossa myös ulkopuolinen katsoja saattoi helposti tehdä virheellisiä johtopäätöksiä. Matkustajille, jotka eivät olleet valmiita kohtaamaan erilaista elämäntapaa, Mormoneiden maine oli enemmän juorujen kuin todellisuuden muovaama.

Ymmärtäminen siitä, että monet Mormonit eivät olleet väkivaltaisia, eivätkä he olleet vastuussa monista niistä pahuuksista, joita heitä kohtaan oli levitetty, on oleellista. He halusivat vain elää rauhassa ja jättää elämänsä jäljen ilman pelkoa ja väkivaltaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki Mormonit olivat täysin synnittömiä tai että heidän uskonnolliset ja kulttuuriset piirteensä eivät olisi herättäneet kiistoja. Mutta se on muistutus siitä, että kulttuurien ja uskomusten moninaisuutta tulisi aina tarkastella rehellisesti ja ilman ennakkoluuloja.

Miten ymmärtää avioliitto ja sen monimutkainen dynamiikka?

Avioliitto on monenlaisten tunteiden ja odotusten kietoutunut kudelma, joka ei aina ole niin yksinkertainen, kuin se aluksi saattaa vaikuttaa. Jesse ja Ann, kuten monissa suhteissa, kokevat avioliiton eri tavoin, ja heidän välillään vallitsee jännite, joka kumpuaa ymmärryksen ja epäluottamuksen vaaroista. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä, joka nousee esiin, on kysymys siitä, miksi ihmiset menevät naimisiin ja mitä he oikeastaan odottavat toisiltaan.

Jesse suhtautuu yllättävän välinpitämättömästi siihen, mitä hänen avioliitossaan tapahtuu, ja tämä ilmenee hänen huolettomuudestaan ja reaktioistaan Annin tunneperäisiin kysymyksiin. Hän puhuu suhteensa aiemmista vaiheista ja naisista, kuten Maria Virginiasta, tavalla, joka tuntuu irtautuvan hetkellisistä tunteista ja siirtyvän kohti vähättelevää huumoria. Ann sen sijaan on syvästi loukkaantunut ja hämmentynyt. Hän ei saa sitä lohdutusta, jota oli kuvitellut avioliiton tuovan, ja kokee, että hänelle ei anneta tilaa ymmärtää omaa asemaansa.

Tämä ero ymmärryksessä ei ole harvinainen. Avioliitto on monimutkainen ja syvällinen sopimus, jossa ei ole yksinkertaisia vastauksia. Monille se saattaa tarkoittaa elämää yhdessä, joka tuo turvaa ja rakastavaa tukea, mutta toisille se on usein enemmän yhteiskunnallinen ja kulttuurinen odotus, joka ei välttämättä vastaa henkilökohtaisia tunteita. Jesse ja Ann käyvät läpi juuri tätä eroa: Jesse nauttii vapaudesta ja huolettomuudesta, kun taas Ann yrittää löytää itsensä suhteessa, jossa hän ei tunne itsensä ymmärretyksi.

On mielenkiintoista, miten he molemmat suhtautuvat avioliiton pyhyyteen ja siihen, mitä se merkitsee. Annin mielestä avioliitto on jotain, johon sisältyy syvä sitoutuminen ja vastuu, kun taas Jesse suhtautuu siihen enemmän käytännönläheisesti ja jopa irvokkaasti. Hänen mielestään, kuten monien muidenkin, avioliitto ei ole pyhä instituutio, vaan pikemminkin tilanne, jossa on toisiaan muistuttavia rooleja ja odotuksia, mutta ei syvempää tunnetta.

Ann sen sijaan kamppailee omassa mielessään. Hän oli naimisiin pelosta, ei rakkaudesta, ja vaikka hän haluaisi muuttaa asioita, hän ei tiedä, miten. Hän tuntee, että hän ei ole saanut oikeudenmukaista mahdollisuutta tutustua itseensä osana tätä uutta rooliaan. Hän yrittää ymmärtää, miksi Jesse ei ole enää se mies, jonka hän oli kuvitellut olevan, eikä hän tiedä, miten suhtautua avioliittoonsa, joka ei enää tunnu oikealta.

Yksi tärkeimmistä huomioista, joka nousee esiin tästä tarinasta, on se, kuinka avioliiton ja rakkauden käsitykset voivat vaihdella. Se, mitä yksi osapuoli pitää itsestäänselvyytenä, voi olla toiselle tuntematon tai jopa pelottava ajatus. Jesse ei voi täysin ymmärtää Annin tuskaa, koska hän ei ole koskaan ollut sidottu samalla tavalla ajatukseen avioliiton pyhyydestä. Toisaalta Ann ei voi käsittää Jessen huolettomuutta, sillä häneltä puuttuu kyky avata sydämensä täysin, ja hän ei ole valmis hyväksymään suhteen monimutkaisuuksia.

Yksi keskeinen pointti on se, että avioliiton ei tulisi olla vain rooli, joka täytetään odotusten mukaan. On tärkeää ymmärtää, että avioliitto vaatii enemmän kuin pelkkää sitoutumista. Se vaatii kykyä kommunikoida, ymmärtää toista osapuolta ja löytää tasapaino henkilökohtaisen vapauden ja yhteisen elämän välillä. Tämä on erityisen vaikeaa, jos molemmat osapuolet tulevat suhteeseen eri odotuksilla ja elämäntilanteilla.

Annin tilanne herättää myös kysymyksiä siitä, mitä todella tarkoittaa olla hyvä vaimo. Hän haluaa olla Jesseä varten, mutta samalla hän ei tiedä, miten se onnistuu ilman itsensä uhraamista. Hän yrittää olla hyvä vaimo, mutta samalla hän ei voi olla tuntematta pelkoa ja epävarmuutta suhteessa, joka ei ole antanut hänelle tarvittavaa turvaa ja tukea. Tässä konfliktissa piilee monen naisen kokemus, joka ei rajoitu vain tähän tarinaan. Se on universaali tunne, joka koskettaa monia naisia, jotka ovat joutuneet käsittelemään suhteiden monimutkaisuutta ja itseensä kohdistuvaa odotuksia.

Jos avioliitossa ei ole aitoa yhteyttä ja ymmärrystä, se voi helposti rapistua ja jäädä tyhjäksi lupaukseksi. Jesse ja Ann ovat elävä esimerkki siitä, kuinka suhteet voivat muuttua, kun ihmiset eivät ole valmiita kohtaamaan toisiaan sydämellisesti ja rehellisesti.