Tiede on aina ollut ihmisen elämän ja kehityksen kulmakivinä, mutta viimeisten vuosisatojen aikana se on astunut uudenlaisiin, monimutkaisiin sfääreihin. Tieteiskirjallisuus, joka on pitkään yhdistänyt fantasian ja tieteelliset spekulaatiot, on kehittynyt vastaamaan tämän ajan monimutkaisempia kysymyksiä. Tämän kehityksen myötä tiede ja uskonto, kaksi perinteisesti erillistä alueita, ovat saaneet tieteiskirjallisuudessa mahdollisuuden kohdata toisensa, ja tämä yhdistelmä on luonut kiehtovia ja ristiriitaisia maailmoja.

R. A. Laffertyn novellissa And Walk Now Gently Through the Fire yhdistyvät biokemia ja okkultismi tavalla, joka vie lukijan syvälle kysymyksiin ihmisen evoluutiosta ja sen suhteesta suurempiin, salattuihin voimiin. Tieteiskirjallisuus ei enää ole pelkästään spekulatiivista pohdintaa avaruusmatkasta tai roboteista, vaan se on tullut alaksi, jossa tarkastellaan myös ihmisen syvällisiä ja hengellisiä kysymyksiä. Laffertyn kertomus esittää eläviä olentoja, jotka kamppailevat elämän ja kuoleman välisellä rajalla, ja herättää kysymyksiä siitä, mitä on olla ihminen tieteellisen ja uskonnollisen ymmärryksen ristipaineessa.

Tieteiskirjallisuuden kehitys ei ole vain kuvittelua, vaan se on saanut vaikutteita reaalimaailman tieteellisistä ja filosofisista suuntauksista. Etenkin bioteknologian ja genetiikan alalla käynnissä olevat kokeet, joissa pyritään luomaan uutta elämää ja ymmärtämään elämän perusolemusta, ovat tulleet keskeiseksi osaksi monien tieteiskirjailijoiden teemoja. Uuden elämän luominen koeputkessa, geenimuokkauksen mahdollisuudet ja ihmisen kehon rajoja venyttävät kokeet avaavat ovia, joihin myös uskonto on alkanut jälleen astua, ja tuovat esiin kysymyksiä ihmisyyden merkityksestä ja elämän pyhyydestä.

Roger Elwoodin kokoama novellikokoelma, johon Laffertyn teos kuuluu, käsittelee monia tällaisia teemoja. Robert Silverbergin Caught in the Organ Draft esittää yhteiskunnan, jossa ihmisten elintarvikkeet voidaan ottaa siirrettäviksi nuorilta vanhuksille, ja tämä tarina tuo esiin tiedon ja etiikan kohtaamisen, joka on noussut keskeiseksi kysymykseksi tieteellisessä ja uskonnollisessa keskustelussa. Tällaiset pohdinnat eivät ole vain spekulaatioita, vaan ne herättävät todellisia kysymyksiä siitä, kuinka kauas ihminen on valmis menemään muuttaakseen omaa biologista olemustaan.

Erityisesti nuoret lukijat voivat saada tieteiskirjallisuudesta uutta pohdittavaa, kun he käsittelevät tulevaisuuden yhteiskunnallisia kysymyksiä. Miten tieteellinen kehitys voi muuttaa ihmisen mielen ja ruumiin? Entä kuinka monta rajaa ihminen on valmis rikkomaan saadakseen hallintaansa luonnon voimat? Tällaiset kysymykset ovat olennainen osa tieteiskirjallisuuden syvintä olemusta, ja ne auttavat nuoria lukijoita kehittämään pohdintaa itsestään ja maailmasta, jossa elämme.

Tieteiskirjallisuuden ja uskonnon yhteys on myös mielenkiintoinen alue, joka ei rajoitu pelkästään geneettisiin kokeisiin tai futuristisiin yhteiskuntiin. Se ulottuu myös elämän perimmäisiin kysymyksiin: Onko elämämme sattumaa, vai onko olemassa suurempi voima, joka ohjaa meitä? Tiede ja uskonto, jotka perinteisesti ovat olleet erillään, alkavat tieteiskirjallisuudessa olla vuoropuhelussa. Tiede avaa uusia mahdollisuuksia, mutta uskonto voi tarjota moraalista ja eettistä pohdintaa siitä, kuinka pitkälle ihminen saa mennä.

Tieteiskirjallisuus ei siis ole vain tulevaisuuden spekulaatiota, vaan se on tärkeä väline nykyajan ajattelun ymmärtämisessä. Se ei pelkästään kuvittele, mitä voisi olla, vaan tutkii, mitä pitäisi olla, ja miksi. Loppujen lopuksi niin tieteellinen kehitys kuin hengellinen pohdinta liittyvät toisiinsa kysymyksissä, jotka ovat elintärkeitä meille kaikille: mikä tekee meistä inhimillisiä, ja mitä kaikkea olemme valmiita tekemään, jotta voimme ymmärtää elämämme syvimmät salaisuudet?

Mikä on oikeudenmukaisuus lääketieteellisissä päätöksissä, jotka liittyvät eri kulttuureihin ja kansoihin?

Chantuka seisoi hiljaa, miettien, pitäisikö hänen luottaa ulkopuolisten lupauksiin ja ottaa vastaan lääkkeelliset hoidot, jotka voisivat pelastaa hänen vaimonsa. Martin huomasi sen epävarmuuden, joka sai Chantukan pohtimaan raskasta päätöstä, jossa yhdistyivät sekä henkilökohtaiset tunteet että yhteisön tulevaisuus. Ulkomaailman lääketieteellinen apu oli todennäköisesti ainoa pelastus, mutta siihen liittyi myös pelkoa tuntemattomasta ja arvottoman käsityksistä, joita sen taustalla saattoi olla.

Brandon, joka oli tullut avaamaan keskustelua, puhui nopeasti ja vakuuttavasti. Hän kertoi, että lääketieteelliset hoidot olivat ainut mahdollisuus, jota oli tarjolla. Se oli lähes sääntö, että lännen maailmasta tulevat lääketieteelliset standardit ja hoidot esitettiin tehokkaina, vaikka samalla ignoroitiin kulttuurinen konteksti ja alkuperäiskansojen omat hoitokäytännöt. Martin huomasi, kuinka Chantukan ilme muuttui toivoksi, mutta samalla myös epäilykseksi. Lupausten takana oli lääketieteellistä ylemmyydentuntoa ja pelkoa omasta tuntemattomuudesta.

Päätös oli vaikea, ja se ei ollut vain henkilökohtainen. Jos Chantuka ei suostuisi hoitoihin, hänen vaimonsa kuolisi, mutta jos hän suostuisi, hän antaisi muiden ihmisten tehdä päätöksiä, joita ei ollut osannut tehdä itse. Tässä kohtaa hän oli jo tehnyt päätöksensä. Hän ojensi kätensä Brandonille. Hänen vastauksensa oli myöntävä, mutta se ei ollut pelkästään toiveikasta hyväksyntää. Hän oli halukas hyväksymään avun, mutta ei ilman huolta siitä, mitä tämä kaikki todella merkitsi hänen kansalleen.

Kuitenkin koko prosessi, jossa lännen lääketiede kohtasi alkuperäiskansan tarpeet, ei ollut yksinkertainen. Yksilön elämä ja koko kansan tulevaisuus saattoivat riippua päätöksestä, mutta lääketieteen ja kulttuurin välinen raja oli liian ohut. Martin huomasi, kuinka Brandon halusi vain nopeita tuloksia ja sanoi sen suoraan: "Meidän pitää yrittää, vaikka emme onnistuisikaan." Hän ei sanonut "me hoidamme sen", vaan "me yritämme". Tämä tarkoitti, että lääketieteellinen interventio oli vain puolivälissä. Oliko tämä reilua, oliko se oikein?

Martin oli perillä tästä kulttuurisesta epäsuhtaista. Hän tiesi, että Chantuka oli jo tehnyt päätöksensä ja valinnut, mutta Martin itse ei voinut täysin hyväksyä sitä, että pelkästään lännen lääkkeet ja lääketieteellinen ymmärrys olivat ainoa ratkaisu. Hän epäili, oliko oikeudenmukaista laittaa alkuperäiskansan elämän ja kuoleman tällaisen toiseuden ratkaistavaksi, vaikka hoidot olivat tehokkaita.

Kun lääke ei toiminut, epäilys kasvoi. Lääkkeet eivät aina toimi samalla tavalla eri rotujen ja kansojen välillä, mutta silti yritettiin takertua niihin, koska ne kuuluivat lännen lääketieteen kontekstiin. Jopa asiantuntijat myönsivät epäonnistuneensa – ehkä ei ollut aikarajoja, mutta ehkä kulttuurinen yhteys ja biologinen ero olivat suurempia tekijöitä kuin kukaan oli kuvitellut.

Koko tapahtuma on varoittava esimerkki siitä, kuinka lännen lääketeollisuus ja kulttuuri voivat syrjäyttää alkuperäiskansojen omat käytännöt ja uskomukset. Se on myös muistutus siitä, kuinka monimutkaisiksi ja eettisiksi lääketieteelliset valinnat voivat muuttua, erityisesti silloin, kun niihin liittyy kulttuurien välinen ero ja elämän ja kuoleman kysymykset.

Tätä pohdittaessa ei voi unohtaa, että lääketieteelliset hoidot eivät ole vain teknisiä ratkaisuja, vaan myös syvällisiä kulttuurisia vuorovaikutuksia. Lääkärit ja apulaiset voivat olla huolettomia siitä, mitä hoito merkitsee juuri kyseiselle kansalle ja sen omalle identiteetille. Hoito voi olla pelastus, mutta se voi myös olla korvaamaton loukkaus, joka rikkoo kulttuurisia, sosiaalisia ja hengellisiä siteitä, joita kansa on vaalinut sukupolvien ajan.

Miten Voima ja Usko Eivät Tavoita Kuolemaa: Rituaali ja Parantaminen

Lodge-alueen ulkopuolella, päivännousun valossa, seisoi ryhmä hiljaisia, keskittyneitä henkilöitä. Heidän ympärillään oli erikoinen rauha, mutta myös jännitystä, joka tuntui ilmassa. He seisoivat ympyrässä, katseet kohdistettuina aurinkoon, ja kaikki oli juuri ennen suurta koetusta. Keskellä tätä ympyrää lepäsi Chantukan vaimo, jonka hengitys oli melkein pysähtynyt. Hänen rintakehänsä ei enää noussut raskaasti, hengitys oli heikkoa, eikä voinut olla varma, oliko hän enää elossa. Mutta silloin, juuri silloin, oli aika alkaa.

Rituaalit ja uskomukset, joita tässä kylässä harjoitettiin, olivat syvällisiä ja monimutkaisia. Ro-gon, kylän parantaja, oli juuri valmistautumassa johdattamaan koko yhteisön yhteiseen rukoukseen. Hän ei tarvinnut erityisiä vaatteita tai merkkejä, sillä hänen olemuksensa ja asenteensa ilmensivät kaikkea sitä voimaa, joka oli tarpeen, jotta hän voisi toimia välikappaleena maailmojen välillä. Hänen ei tarvinnut pukeutua mihinkään erikoiseen, sillä hänen sydämensä oli yhteydessä suoraan Luojaan ja maailmankaikkeuden voimaan. Ro-gon kulki sisimpäänsä ja pyysi suurta Isää, Luojaa, auttamaan vaimon hengityksessä ja elämässä. Hän puhui hiljaa Martinille ja pyysi tätä irrottautumaan kaikesta maailmallisesta ja valmistautumaan vastaanottamaan pyhää voimaa.

Martin oli osittain eksyksissä, mutta samanaikaisesti tunsi itsensä osaksi tätä pyhää tilaa. Hänen sisällään oli suuri ristiriita – maailmallinen ja hengellinen elämä kävivät jatkuvaa taistelua toisiaan vastaan. Hän oli aina ollut lääketieteellisten ja tieteellisten välineiden orja, mutta nyt hänelle tarjottiin mahdollisuus kokea jotain muuta. Ro-gon ohjasi häntä, rohkaisi vapautumaan niistä esteistä, joita Martin oli itselleen asettanut. Tässä hetkessä Martin ymmärsi, että vain puhdas, vilpitön ja peloton yhteys maailmankaikkeuteen voisi auttaa, ja hän päätti luottaa tähän voimaan.

Parantaja kääntyi taivaalle ja puhui korkealle, sanat olivat kuin rukous. Koko kylä oli hiljaa, he olivat kuin yhtä henkeä. Martin seisoi mukana ja koki, kuinka aurinko poltti hänen ihoaan, mutta samalla tunsi voimakkaan energian virtaavan lävitsensä. Yksi aurinko, yksi sydän, yksi yhteys. Rituaali ei ollut pelkkä ulkoinen toimitus – se oli sisäinen matka, jossa sielu ponnisteli päästäkseen yhteyteen Jumalan kanssa. Kukaan ei voinut ennustaa, kuinka kauan tämä kestäisi. Aika oli suhteellista, mutta se tuntui olevan kallista.

Aikojen kuluessa ja rukousten toistuessa oli kuin koko maailma olisi pidättänyt hengitystään. Kun Ro-gon viimein puhui ääneen pyytäen Luojan voimaa, tilanne sai käänteen. Chantukan vaimo, joka oli ollut kuoleman rajamailla, avasi silmänsä. Hetken hiljaisuus rikkoutui, ja kuului kuiskaavaa chanttia – ei sanoja, vaan sointuja, jotka olivat itse hengellisyyden ilmentymiä. Tuo ääni, tuo rukous, oli pelkkä kanava niiden henkiolentojen kautta, jotka olivat yhteydessä maahan ja taivaisiin. Martin ymmärsi nyt, kuinka syvälle tämä yhteisö oli juurtunut pyhyyteen ja kuinka heidän uskomuksensa olivat enemmän kuin pelkkä kulttuuri – ne olivat elämänvoima.

Hetken kuluttua vaimon silmät avautuivat täysin, ja ensimmäinen hengenveto oli pitkä ja täysi. Chantuka oli hänen vierellään, kyykistyi alas ja kosketti hänen kasvojaan, ja Martin tunsi syvän kiitollisuuden siitä, että hän sai olla osa tätä tapahtumaa. Yhteisön kaikki jäsenet hengittivät tämän hetken kanssa – yhdessä. Vaikka Martin oli aluksi tuntenut olevansa ulkopuolinen, hän ei ollut enää. Hänen sielunsa oli nyt yhtä tämän paikan ja tämän kansan kanssa.

Tämä ei ollut vain parantamisen rituaali – se oli kokemus, joka ulottui syvälle ihmisyyteen, luontoon ja jumaluuteen. Kaikki oli yhteydessä kaikkeen, ja joka ikinen hetki oli osa suurempaa kosmista tanssia, joka ei ollut vain sattumaa. Tässä hetkessä ei ollut eroa parantajan ja parannettavan välillä. He olivat kaikki osa yhtä suurta elämää, ja tämä elämän virta kulki kaikkien lävitse.

Tätä hetkeä ei voinut mitata ajassa tai paikoissa. Koko tapahtuma oli ajoitettu täydellisesti, eikä siihen voinut vaikuttaa yksikään ulkopuolinen tekijä. Se oli osa suurempaa luonnon ja hengellisyyden harmoniaa, joka ei jättänyt mitään tilaa epäilyselle tai pelolle. Sitä oli vaikea käsittää rationaalisesti, mutta juuri siinä piili sen todellinen voima.

Martin jatkoi matkaansa, mutta hänen sydämessään oli jotain uutta. Hän ei ollut enää vain ihminen, joka oli eksyksissä. Hän oli saanut kokea jotain, joka ei ollut riippuvainen ymmärryksestä tai tieteestä – hän oli tullut osaksi pyhää voimaa, joka oli syvempää kuin mikään muu. Ja se kokemus oli muuttanut hänet.

Mitä on todella merkittävää, kun rajat tieteessä, eettisyydessä ja ihmisyydessä ylitetään?

"Sateenvarjo oli avattu." Skinner kuiskasi mietteliäänä. "Teet tarkalleen niin kuin sanon, koska olet niin intohimoisesti ja täydellisesti utelias lopputuloksesta. Kukaan muu ei tarjoa sinulle keinoja ja mahdollisuuksia viedä tätä kloonausprojektia eteenpäin. Jos kokeilu onnistuu, sinusta tulee historian suurin tieteellinen läpimurto. Et petä luottamustani epäonnistumisen tai kieltäytymisen takia. Ja kun menet niin pitkälle, et pysty vastustamaan sitä, että viet sen loppuun. Erityisesti kun ymmärrät, että tämä on vain alku."

"En ymmärrä."

"Olen koko elämäni edennyt voimasta, itseluottamuksesta käsin. Ja tiedät, mitä olen saavuttanut. Luulen, että olen tällä hetkellä galaksin rikkaimpia ja voimakkaimpia yksilöitä. Olen sairas mies nyt, mutta kiitos sinulle tulen parantumaan. En vain parane, vaan olen kuolematon. Kuvittele, millaista itseluottamusta minulla on, kun olen vapaa sairaudesta, vapaa ikuisesti kuoleman pelosta. Meidän ponnistelumme voivat viedä meidät paljon suurempiin konsepteihin, suurempiin saavutuksiin – ratkaisemaan kaikki salaisuudet, murtamaan kaikki esteet, ravistamaan tähtiä!"

"Et voi koskea mieleeni, koska haluat olla osa tätä kaikkea – nähdä ja jakaa sen kanssani. Niin, tohtori?"

Togolin katse horjahti. Hänellä ei ollut vastausta, sillä hän tiesi sen olevan totta. Ja niin oli käynyt. Kloonauksen toteutus oli mennyt juuri niin kuin Seward Skinner oli suunnitellut. Ja psykologisen ehdollistamisen projekti, joka seurasi, oli toteutettu kunnolla, vaikka se osoittautui paljon monimutkaisemmaksi kuin kukaan oli osannut kuvitella. Viimeinen vaihe sisälsi useiden satojen teknikkojen rekrytoinnin, jotka oli erikoiskoulutettu ja jaettu psykologisen ja lääketieteellisen tiimin tehtäviin, jotka olivat vastuussa yksittäisten kloonien muistilukkojen luomisesta ja persoonallisuuksien muokkaamisesta, jotta heistä tulisi täydellisiä Skinnerin suunnitelmiin sopivia aikuisia.

Siitä eteenpäin alkoi kuljetus. Avaruustransportit, jotka olivat täysin Skinnereiden miehittämiä, toivat lisää Skinnereitä salaiselle satelliitille. Muut Skinner-pilotit kuljettivat ja toimittivat loput materiaalit, joita tarvittiin tyhjän Edenin maan muuntamiseksi Skinnerin unelman maailmaksi. Pienen kaupungin rakennus nousi tasangolle, talo kohosi kukkulalle ja laboratorioiden kompleksit kasvoivat suuren holvin alle. Kaikki tämä tapahtui niin tiukasti salassa, että ei kukaan ulkopuolinen ollut koskaan epäillyt paikan olemassaoloa.

Aika kului, ja operaatiosta tuli kilpailu kuolemaa vastaan. Skinner kuoli. Vain uskomaton tahto piti hänet hengissä riittävän pitkään, jotta hän saattoi valvoa maapallon työskentelyn tuhoamisen. Sitten hän itse meni Edeniin tohtori Togolin kanssa, mutta vasta sen jälkeen, kun oli varmistettu, että koko psykologinen ja lääketieteellinen henkilökunta lähetettäisiin sinne uuteen laboratorioon.

Skinner muisti elävästi sen illan, jolloin hän makasi kuolinvuoteessaan kukkulatalossa tohtori Togolin kanssa, odottaen kuljetuksen saapumista. Mediatransmitteri heijasti huoneeseen sen järkyttävän viestin. "Painevika ja imploosio Pluton takana - kuljetus täysin tuhoutunut, ei selviytyneitä."

"Jumalani!" sanoi Togol.

Sitten, hämärässä valossa, hän näki kuolevan miehen hymyn kasvoilla ja kuuli kovan, vaivalloisesti lausuvan kuiskauksen: "Luulitko todella, että antaisin kenenkään ulkopuolisen tulla tänne – piiloutumaan, sekaantumaan, oppimaan salaisuuksia, viemään uutisia muille maailmoille?"

Togol tuijotti häntä. "Sabotoimalla kuljetuksen, murhaamalla kaikki nuo miehet! Et voi päästä siitä jäljelle!"

"Fait accompli." Skinner irvisti. "Kukaan aluksella ei tiennyt oikeasta määränpäästään – he luulivat sen olevan Rigel. Ja mitä tapahtui, kirjataan onnettomuudeksi."

"Ellei minä valitse raportoida siitä."

Kuolevan miehen kasvot väännyttivät irvistykseksi. "Et tee sitä. Koska minulla on yksityiskohtainen selonteko koko suunnitelmasta piilotettuna tiedostoihini. Se tekee sinusta minun avustajani, joten jos puhut, allekirjoitat oman kuolemantuomiosi."

Unohdat, että voin allekirjoittaa sinun, sanoi tohtori Togol. "Pelkästään jättämällä luonnon ottaa kurssinsa."

"Jos annat minun kuolla nyt, kaikki tiedoistani tulee ilmi. Joten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Tulet viemään sen loppuun – toteuttamaan viimeisen kloonausprojektin, joka tuottaa minut sellaisena kuin olen käskenyt."

Tohtori Togol veti syvään henkeä. "Siinä se oli, miksi olit niin varma, etten koskaan pettäisi sinua! Et ollut luottamassa tiedeuteliaisuuteeni – olit suunnitellut tämän koko ajan, saadaksesi pysyvän otteen minusta."

"Sanoinhan, että olen monimutkainen mies." Skinner vääntelehti tuskasta. "Nyt on aika tehdä minusta kokonainen ja terve. Aloita nyt – tänä iltana."

Se ei ollut käsky, vaan pelkkä todistus faktasta. Ja faktisesti, tohtori Togol oli edennyt suunnitelman mukaan. Seward Skinner oli kiitollinen siitä, että uusi kloonattu itsensä kehittyi ennen kuin vanha ruumis oli todella kuollut. Koska jos Togol olisi odottanut siihen asti, klooni olisi pitänyt muistot Skinnerin kuolemasta. Ja sellaisia muistoja ei ihminen kestä.

Elävänä kudoksena oleva Skinner oli alkanut kasvaa tutkimuslaboratoriossa turvallisesti ennen kuin vanhan, tuskalla raatavan ruumiin toiminnot loppuivat. Skinner ei tiennyt tarkalleen, milloin hän oli kuollut; hän oli liian kiireinen oppiakseen elämään. Työskentely ilman teknikoiden tiimiä oli suuri haitta, mutta tohtori Togol oli voittanut sen nopeasti ja tehokkaasti – muiden Skinnerien avustuksella, joille hän pystyi opettamaan perustavanlaatuisia lääketieteellisiä taitoja.

Tästä eteenpäin Skinnerin uusi itse oli täysin itsenäinen. "Et tarvitse ulkopuolisia enää," hän sanoi. "Olemme täysin omavaraisia täällä. Ja kun nämä ruumiit alkavat osoittaa rappeutumisen merkkejä ja toimintahäiriöitä, uudet kloonit korvaavat ne. Täydellinen kuolemattomuuden unelma on viimein toteutunut."

"Sitäkö tarkoitat?" sanoi tohtori Togol. "Tämä on sinun maailmasi."

Skinner ei vastannut, vaan katsoi eteenpäin. "Jatkamme eteenpäin, luomme maailmaa, jonka voi elää ikuisesti."

Miten tallentetaan ja käytetään koneoppimismalleja Snowflakessa?
Kuinka ymmärtää liiketoimintapäätöksiä tekevien ostajien tarpeet?
Miten luoda maukkaita ja elegantteja juhla-aterioita helposti?