Koko prosessi oli kuin huolellisesti rakennettu palapeli, jossa jokaisella osalla oli tarkasti määritelty paikkansa ja merkityksensä. Maria ei ollut vain nainen, joka soitti valittavasti taksikuskille, vaan hänen liikkeensä olivat osa suurempaa peliä, jossa jokainen valinta, jokainen sanottu sana, oli tutkittu ja harkittu. "En pese enää paitoja", hän sanoi ja ehdotti taksia hotellille, jotta voisimme noutaa pyykkiä. Keskustelu taksikuskien kanssa oli kuin poliittinen neuvottelu: kolme eri kuljettajaa, kolme erilaista reittiä, kolme erilaista tapaa päästä perille. Viimein yksi heistä taipui ja suostui viemään meidät, mutta se oli vain alku sille, mitä oli odotettavissa.

Kun pääsimme huoneeseen, minä astuin sisään ensimmäisenä, ja Maria seurasi minua hitaasti. Joey huomasi minut ja tervehti hiljaisella, kohteliaalla äänellä. "Voi hyvänen aika", Maria totesi katsoessaan ympärilleen, "joku on käynyt täällä." Tietenkin oli. Pöydät ja komerot oli tyhjennetty, kirjeet ja shekit lojui levällään sohvalla, ja monet tavarat oli rikottu. En tiennyt mistä aloittaa. Maria sen sijaan toimi nopeasti ja tehokkaasti, lajitteli vaatteet, taitteli ne ja ripusti housut sekä takit henkareille. Itse menin puhelimen ääreen ja soitin numeron, jonka Loiseau oli antanut minulle. "Un sourire est different d’un rire", sanoin ja mietin, kuinka Ranskan romantiikka ei koskaan tule unohtumaan, vaikka olosuhteet olisivat kuinka synkkiä tahansa.

"Loiseau, onko tämä sinua?" kysyin puhelimessa, mutta vastaus ei ollut yhtä suora kuin olisin toivonut. Vastaus oli enemmänkin pelin jatkumista kuin rehellistä tunnustusta, ja se sai minut epäilemään kaikkea ympärilläni. Maria kuunteli ja teki oman arvionsa tilanteesta: poliisin ei pitäisi jättää jälkiä. Hän arveli, että Loiseau oli saattanut tehdä tämän tarkoituksella, yrittäen saada minut riitaan Dattin kanssa. Mutta miksi? Miksi pitäisi esittää jotain, mikä saattaisi vahingoittaa henkilökohtaista turvallisuutta? Kaikki oli pelkkää strategiaa.

Keskusteluni Jean Paulin kanssa vain lisäsi hämmennystä. Hänen sanomansa sai minut tajuamaan, että tilanne oli vakavampi kuin olin kuvitellut. Tietämättämme olimme kaikki liikkeellä kuin pelinappulat isossa shakkipelissä. Loiseau oli saanut tietoonsa, että olin mahdollisesti vakooja, mutta mikä oli totta ja mikä pelkkää valhetta? Jean Paulin varoitus, että Maria oli entinen vaimo ja itsekin mukana Suretéssa, lisäsi epäilyksiä entisestään. Koko elämänsä ajan Maria oli pyörinyt tällaisten miesten kanssa, mutta koskaan ei ollut tietoa siitä, missä hän oli todella puolensa.

Loiseau ei ollut vain poliisi. Hän oli myös mies, jolla oli omat salaisuutensa, omat ristiriitaiset tunteensa ja elämäntapansa, jotka tekevät hänestä vaarallisen. Kaikki, mitä hän teki, oli tarkkaan harkittua, olipa kyseessä henkilökohtainen elämä tai työ. Maria oli nainen, joka oli jäänyt hänen varjoonsa – ei enää rakastettuna, mutta silti jollain tapaa sidottuna menneisyyteen. Miehen työ oli häntä suurempi, mutta nainen, kuten Maria, ei voinut olla osa tuota maailmaa, koska siinä ei ollut tilaa hänelle.

Tämän kaiken keskellä oli myös perhesuhteiden ja henkilökohtaisen tunteen syvä ristiriita. Maria, joka oli yrittänyt valloittaa Loisea, ei ollut enää rakastaja. Hän oli jäänyt kiinni itsensä ja miehen välille, tuntien menettäneensä osan itsestään. Hänen itseluottamuksensa ei enää tullut pelkästään suhteesta, vaan omasta kyvystään kontrolloida tilanteita. Vaikka hän oli enää vain Loisea kohtaan tunteva ex-vaimo, hänen suhteensa mieheen oli silti elossa – hän ei voinut kuvitella elämää ilman häntä, mutta ei voinut myöskään palata takaisin.

Tässä maailmassa ei ollut tilaa tunteille, ei paikoilleen jäämiselle. Tunteet olivat vain välineitä pelissä, ja niin Maria kuin Loiseaukin ymmärsivät sen.

Elämä ei ollut enää vain rakkauden ja vihan välistä tanssia. Se oli pelaamista ja valheiden värittämää peliä, jossa kukaan ei ollut turvassa. Aivan kuten Jean Paul oli sanonut: "Älä luota Mariaan". Mutta oliko silloin enää mitään, mihin voisi luottaa? Kaikki oli vain peliä, jossa henkilökohtaiset suhteet olivat enemmän strategioita kuin tunteita.

Miksi Paris on kallis ja vaarallinen paikka elää?

Monique ei ollut mikään tavallinen nainen. Hän puhui, kuin omistaisi koko maailman, ja samalla kuin maailma olisi riistänyt häneltä kaikki mahdollisuudet. Hänen kertomuksensa oli täynnä kipua ja syvää tyytymättömyyttä elämään, joka oli hylännyt hänet. "Annie oli enkeli", Monique sanoi, mutta se ei ollut koko tarina. Hän ei tiennyt, oliko heidän suhteensa ollut jotain muuta kuin ystävyyttä, mutta se ei enää merkinnyt mitään. Se, mikä todella merkitsi, oli se, että hän oli löytänyt itsensä maailmasta, jossa arvot olivat hämärtyneet, ja ihmiset, joilla oli rahaa, hallitsivat kaiken.

Monique puhui parisuhteistaan, ja vaikka hänen sanoissaan oli kuivuuden ja epätoivon sävy, hän ei karttanut tunnustusta siitä, että naisten elämä oli liian usein pelissä vain miehille, jotka pystyivät tarjoamaan turvaa rahassa ja vallassa. "Pelko", hän sanoi, "pelko siitä, että kauneus häviää ja että jää yksin tässä raadollisessa kaupungissa, joka on samalla niin houkutteleva ja niin julma." Tämä oli Monique'n elämän hinta. Hän ei ollut koskaan antanut itselleen lupaa rakastaa, vaan oli antanut elämän rakastaa häntä hinnalla millä hyvänsä, jotta ei olisi jäänyt yksin maailmaan, joka ei osannut rakastaa.

Monique’n isovanhemmat elivät köyhyydessä, tilanne oli melkein kuin jatkuva piiritys. Tuo elämä oli jatkuvaa niukkuutta – saippuaa käytettiin varoen, ruoka oli harvinaista ja kallista. Hänen vanhempansa elivät kuin ansassa, mutta kaupunki, jossa Monique oli kasvanut, ei ollut sama kaupunki, johon hän oli palannut. Kaupunki oli muuttunut; se oli kuin nainen, joka oli kertaalleen ollut kaunis, mutta nyt oli väsynyt ja lannistunut. Vieraiden rahaa tarvitseva Pariisi oli ulkokuoreltaan elegantti, mutta sen alla oli rakoja ja rapistunutta maalia.

Paris oli paikka, jossa ero köyhyyden ja rikkauden välillä oli helppo huomata. Monique'n vanhemmat tuskailivat jokapäiväisessä elämässään, kun taas Monique oli saanut kokea yltäkylläisyyttä ja luksusta. Se oli ristiriita, joka ei koskaan jättänyt hänelle rauhaa. “Ei se ole rakkaus, joka meidät yhdistää", hän sanoi. "Se on pelko, pelko siitä, että olemme yksin tässä kaupungissa, jossa kaikki on mahdollista, mutta ei enää meille." Pelko, joka piiloutuu yhteiskunnan kuoren alle, on se voima, joka pitää sen pyörimässä.

Tässä maailmassa ihmiset tekevät kompromisseja ja elävät naamioiden takana. Monique’n sanat olivat teräviä, mutta ne eivät olleet vihaa, vaan syvää surua ja kaipuuta. Hän ei halunnut olla osa sitä yhteiskuntaa, joka tuhosi häntä ja joka ei koskaan antanut hänelle tilaa olla oma itsensä. Hän oli elänyt elämänsä osana suurempaa koneistoa, mutta oli aina jäänyt sen ulkopuolelle. Hän ei enää jaksanut väittää vastaan; hän oli oppinut, että paras tapa selviytyä oli ymmärtää oma paikkansa ja mennä eteenpäin.

Ja sitten oli Loiseau. Hän ei ollut vain poliisi. Hän oli mies, joka oli nähnyt liikaa ja oppinut liian paljon siitä, kuinka yhteiskunta toimii. Loiseau oli vihainen, mutta ei niin paljon sen takia, että hän oli joutunut pelin osaksi, vaan siksi, että hän oli tullut tietoiseksi siitä, kuinka vähän hän voi muuttaa. Hänen kanssaan Maria oli kuin sisarensa, joka rakasti ja ymmärsi häntä, mutta hän oli samalla rakastanut Loiseauta sen verran, että hän tiesi, millainen tämä oli: uhmaava ja kova, mutta samalla arka ja haavoittuva.

Monique ja Loiseau edustivat kahta erilaista tapaa käsitellä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Monique valitsi mennä eteenpäin ja elää elämäänsä mahdollisimman pitkään osana pelissä, kun taas Loiseau oli valinnut taistella oikeuden puolesta. Mutta kumpikaan heistä ei ollut enää nuori, eivätkä he enää uskonneet yhteiskunnan tarjoavan heille mitään muuta kuin jatkuvaa hylkäämistä.

Kun kaikki ympärilläsi rapistuu, kun kaikki ympärilläsi on vain pintaa, on tärkeää ymmärtää, että mitään ei ole varmaa. Silloin ei ole enää mitään, mitä ei voisi menettää. Jos ei pysty nauttimaan elämästään, ei voi koskaan oppia olemaan aidosti itsensä kanssa.

Miten puolijohdemateriaalit ja hiilipohjaiset aineet vaikuttavat aurinkoenergiapohjaiseen vesihöyrystykseen?
Miten aromataasiinhibiittorit vaikuttavat terveyteen ja mitä on tärkeää ymmärtää niiden käytöstä?
Miten ehdolliset riskimittarit ja niiden vankka esitys määritellään dynaamisessa rahoitusmallissa?