Väite, joka on ristiriidassa jonkun aikaisemman tiedon kanssa, on vähemmän todennäköisesti hyväksytty todeksi kuin väite, joka on sen kanssa linjassa. Tämä on ilmiö, joka voidaan arvioida analyyttisesti vertaamalla tietoa omiin uskomuksiin. Tämä arviointi vaatii kuitenkin aikaa ja motivaatiota (Petty & Cacioppo, 1986). Toisaalta vähemmän vaivalloinen indikaattori on metakognitiivinen kokemus ja tunnekokemus. Jos jokin on ristiriidassa olemassa olevien uskomusten kanssa, ihmiset kokevat sen vaikeammaksi käsitellä – he voivat esimerkiksi lukea sitä hitaammin ja kohdata vaikeuksia sen ymmärtämisessä (esim. Taber & Lodge, 2006; Winkielman ym., 2012). Lisäksi ristiriidassa olevat väitteet aiheuttavat usein negatiivisen tunnekokemuksen, kuten on todettu kognitiivisen johdonmukaisuuden tutkimuksissa (Festinger, 1957; Gawronski & Strack, 2012). Näin ollen prosessointikokemukset ja tunnekokemukset voivat toimia (epäluotettavina) indikaattoreina siitä, onko väite johdonmukainen muiden uskomusten kanssa.

Väite, joka sopii osaksi laajempaa kertomusta, jonka osat liittyvät toisiinsa loogisesti, on myös todennäköisemmin hyväksytty todeksi. Tämä on havaittu muun muassa mielikuvien (mentaalisten mallien) tutkimuksessa (Johnson-Laird, 2012) sekä valamiehistöpäätöksenteon analyyseissä (Pennington & Hastie, 1993). Johdonmukaisuutta voidaan arvioida systemaattisella analyysillä erilaisten tietopalanen välisistä suhteista. Vaihtoehtoisesti sen voi arvioida myös oman prosessointikokemuksen kautta: johdonmukaiset kertomukset ovat helpompia käsitellä kuin sisäisesti ristiriitaiset kertomukset (Johnson-Laird, 2012), mikä tekee prosessoinnin sujuvuudesta (epäluotettavan) indikaattorin johdonmukaisuudelle. Ihmiset turvautuvat usein sujuvuuskokemukseensa arvioidessaan, kuinka hyvin asiat "sopivat yhteen" (Topolinski, 2012), kuten on havaittu semanttisten johdonmukaisuuksien arvioinnissa (Topolinski & Strack, 2008, 2009) ja syllogistisen päättelyn yhteydessä (Morsanyi & Handley, 2012).

Tieto on myös todennäköisemmin hyväksytty todeksi, jos se tulee luotettavalta ja uskottavalta lähteeltä. Kymmenien vuosien ajan kestänyt vakuuttamistutkimus osoittaa, että lähteen uskottavuutta arvioidaan usein sen asiantuntemuksen, koulutuksen, saavutusten tai institutionaalisen aseman sekä mahdollisten eturistiriitojen perusteella (esim. Eagly & Chaiken, 1993; Petty & Cacioppo, 1986). Kuitenkin uskottavuuden arviointi voi myös perustua tuttuuden tunteeseen. Arjessa ihmiset luottavat tutumpiin henkilöihin enemmän kuin tuntemattomiin (Luhmann, 1979), olipa kyseessä henkilökohtaiset kohtaamiset tai verkkokauppa (Gefen, 2000). Tuttuuden tunne, joka syntyy aiemmista kohtaamisista tai jopa pelkästään kasvojen toistuvasta näkemisestä, on riittävä lisäämään henkilön rehellisyyden ja vilpittömyyden sekä hänen sanomistensa hyväksyttävyyden tunnetta (Brown, Brown & Zoccoli, 2002; Weisbuch & Mackie, 2009). Samalla tavoin pelkkä nimen toistaminen voi tehdä tuntemattomasta nimestä tutumman, jolloin sen kantaja voi nousta "kuuluisaksi yhdessä yössä" (Jacoby, Woloshyn & Kelley, 1989), mikä puolestaan voi lisätä koettua asiantuntemusta. Tuttu henkilö on myös helpompi tunnistaa ja muistaa, ja heidän nimensä on helpompi lausua toistuvien kohtaamisten myötä. Lähteen tiedon prosessointiin vaikuttavat muuttujat voivat siis parantaa lähteen koettua uskottavuutta. Itse asiassa tietyn väitteen todennäköisyys tulla arvioiduksi todeksi kasvaa, kun lähteen nimi on helppo lausua (Newman ym., 2014).

Todenmukaisuutta arvioitaessa ihmiset pohtivat myös, uskovatko muut siihen. Jos monet ovat samaa mieltä, on siinä todennäköisesti jotain perää. Tämä sosiaalisen konsensuksen (Festinger, 1954) kriteeri on keskeinen monissa sosiaalisen vaikuttamisen prosesseissa ja sitä kutsutaan joskus "sosiaalisen todisteen" periaatteeksi (Cialdini, 2009). Kuten lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, ihmiset ovat varmempiin uskomuksissaan, jos ne ovat muiden jakamia (Newcomb, 1943; Visser & Mirabile, 2004), he ovat valmiimpia hyväksymään viestin, jos moni muu on tehnyt niin (Cialdini, 2009), ja he luottavat siihen, mitä muistavat, jos muut muistavat sen samalla tavalla (Harris & Hahn, 2009; Ross, Buehler & Karr, 1998). Päinvastoin, erimielisyyksien havaitseminen heikentää luottamusta viestiin, mikä tekee todistettujen tai jopa keksittyjen kiistojen raportoinnista tehokkaan keinon muuttaa yleistä mielipidettä (Lewandowsky ym., 2012; Lewandowsky, Gignac & Vaughan, 2013). Sosiaalisen konsensuksen laajuuden arvioimiseksi ihmiset voivat kysyä esimerkiksi ystäviltään tai tarkistaa yleisiä mielipidetutkimuksia. Vaihtoehtoisesti he voivat nojautua siihen, kuinka "tutulta" uskomus tuntuu – onhan yleiset uskomukset todennäköisesti tavanneet useammin kuin harvinaisemmat uskomukset. Empiirisesti ottaen tuttu tieto on helpompi lukea, ymmärtää ja muistaa kuin tuntematon tieto, mikä tekee prosessoinnin sujuvuudesta (epäluotettavan) indikaattorin tutulle ja suositulle tiedolle. Tämän vuoksi satunnaiset muutokset prosessoinnin sujuvuudessa voivat vaikuttaa koettuun konsensukseen.

Lopuksi, ihmisten itseluottamus väitteen todenmukaisuudesta kasvaa sen tueksi löytyvän todisteen määrän myötä. Tuki voidaan arvioida joko ulkoisen haun avulla, kuten tieteellisessä kirjallisuuskatsauksessa, tai palautteen avulla, joka tulee mieleen muistista; molemmissa tapauksissa itseluottamus kasvaa, mitä enemmän tukevia tietoja löytyy. Tukea voidaan myös arvioida sen perusteella, kuinka helposti tukea löytyy – mitä enemmän todisteita on, sitä helpompi niitä pitäisi olla löytää (muistista tai kirjallisuudesta). Tämä yksinkertainen ajattelutapa on Tverskyn ja Kahnemanin (1973) saatavuusheuristiikan ytimessä. Valitettavasti tämä heuristiikka voi olla harhaanjohtava. Jos ainoa tukevia todisteita sisältävä tieto tulee mieleen helposti, koska sitä on toistettu loppumattomasti tai se on erityisen elävä ja mieleenpainuva, voimme erehdyksessä päätellä, että tuki on vahva.

Riippumatta siitä, mitä totuuden kriteereitä ihmiset käyttävät, helposti käsiteltävä tieto nauttii etua verrattuna vaikeasti käsiteltävään tietoon: se tuntuu tutummalta, yhteensopivammalta omien uskomusten kanssa, sisäisesti johdonmukaisemmalta, laajemmin jaetulta, paremmin tuetulta ja todennäköisemmin luotettavalta. Nämä päättelyt heijastavat sitä, että tuttu, usein kohdattu tieto ja tieto, joka on johdonmukaista ja yhteensopivaa omien uskomusten kanssa, on todellakin helpompi käsitellä kuin tieto, joka ei ole. Tämän vuoksi prosessoinnin sujuvuus tarjoaa hyödyllistä – mutta virheellistä – tietoa arvioitaessa, kuinka hyvin väite täyttää keskeiset totuuden kriteerit.

Miten valokuvat vaikuttavat uskomuksiin ja totuudenmukaisuuden arviointiin?

Tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikka kuvat eivät aina tarjoa suoraa todistusaineistoa väitteen tueksi, ne voivat silti lisätä uskoa väitteeseen, koska kuvat itsessään koetaan luotettaviksi. Tässä yhteydessä on tullut esiin niin sanottu "totuudenmukaisuuden vaikutus" (truthiness effect), joka viittaa siihen, kuinka valokuvat voivat vaikuttaa siihen, kuinka todenmukaisena väite koetaan. Newmanin ja hänen kollegoidensa (2012) tutkimuksessa tarkasteltiin tätä hypoteesia: voiko valokuvien läsnäolo vaikuttaa ihmisten uskomuksiin pelkästään niiden luotettavuuden tunteen vuoksi?

Tutkimuksessa koehenkilöille esitettiin julkkisten nimiä, ja heidän tuli arvioida väitteen "Tämä henkilö on elossa [kuollut]" paikkansapitävyyttä. Väitteet esitettiin joko valokuvan tai sanallisen kuvauksen yhteydessä. Tulos oli selvä: riippumatta siitä, oliko mukana kuva vai sanallinen kuvaus, ihmiset olivat todennäköisemmin taipuvaisia uskomaan väitteen paikkansapitävyyteen, verrattuna tilanteeseen, jossa väite esitettiin ilman mitään lisäinformaatiota. Tämä havainto viittaa siihen, että lisätty semanttinen tieto – olipa se valokuva tai sanallinen kuvaus – vaikuttaa siihen, kuinka todenmukaisena väite koetaan, ei niinkään itse kuva.

Kognitiivisen sujuvuuden teoria voi osaltaan selittää tätä ilmiötä. Kognitiivinen sujuvuus viittaa siihen, kuinka helposti tieto käsitellään ja ymmärretään. Kun informaation käsittely tuntuu helpolta ja sujuvalta, se nähdään usein todenmukaisempana ja luotettavampana. Tämä on osa laajempaa kognitiivista ilmiötä, jossa helposti käsiteltävä tieto koetaan koherentiksi, uskottavaksi ja yhteensopivaksi omien käsitystemme kanssa. Kun väite on helppo ymmärtää ja siihen liittyvä informaatio on nopeasti saatavilla muistista, se koetaan todennäköisemmäksi ja uskottavammaksi.

Valokuvilla on erityinen rooli tämän prosessin käynnistämisessä. Vaikka kuva ei sinänsä tarjoa todisteita väitteen tueksi, se voi helpottaa väitteen käsittelyä kolmella tavalla. Ensinnäkin, kuva voi nopeuttaa niihin liittyvien semanttisten tietojen muistamista. Esimerkiksi, jos väite koskee giraffeja, giraffin kuva voi auttaa muistamaan nopeasti, että giraffeilla on pitkät kaulat ja ne elävät Afrikassa, vaikka nämä tiedot eivät suoranaisesti liity väitteen paikkansapitävyyteen. Toiseksi, kuva voi auttaa kuvittelemaan väitteen visuaalisesti, mikä voi lisätä uskoa väitteen todenmukaisuuteen. Kolmanneksi, kuva voi tehdä väitteestä konkreettisemman ja helpommin ymmärrettävän. Tutkimukset ovat osoittaneet, että konkreettinen, visuaalisesti rikastettu informaatio koetaan usein uskottavammaksi kuin abstrakti tai vaikeasti ymmärrettävä informaatio.

Kognitiivisen sujuvuuden mukaan valokuvat voivat vaikuttaa uskomuksiin lisäämällä väitteen käsittelyn helppoutta. Tämä tapahtuu erityisesti silloin, kun kuva on semanttisesti liittyvä väitteeseen. Esimerkiksi, jos väite koskee termostaattia ja kuvassa on termostaatti, väite käsitellään sujuvammin kuin jos kuvassa olisi täysin epäoleellinen esine, kuten lisko. Tämä voi johtaa siihen, että väite koetaan todennäköisemmäksi ja uskomattomammaksi verrattuna tilanteeseen, jossa ei ole kuvia lainkaan. Tällainen ilmiö voidaan selittää kognitiivisen sujuvuuden kautta, joka on prosessi, jossa helpompi käsittely johtaa suurempaan luottamukseen väitteen todenmukaisuuteen.

On tärkeää huomata, että valokuvat vaikuttavat uskomuksiin vain silloin, kun ne liittyvät semanttisesti väitteeseen. Kuvan ja väitteen välinen yhteys on ratkaiseva tekijä siinä, kuinka paljon kuva voi vaikuttaa väitteen arviointiin. Mikäli kuva ei ole semanttisesti merkityksellinen, sen vaikutus uskomuksiin on merkittävästi pienempi, tai se voi jopa estää väitteen käsittelyn, mikä puolestaan vähentää sen uskomusvaikutusta.

Näin ollen, vaikka valokuvat eivät tarjoa suoraa todistusaineistoa, ne voivat silti vaikuttaa siihen, kuinka todenmukaisena väite koetaan. Tämä vaikutus perustuu kognitiiviseen sujuvuuteen ja siihen, kuinka helposti ihmiset voivat käsitellä ja ymmärtää väitteen. Kuvat auttavat luomaan kontekstin ja rikastuttavat väitteen ymmärtämistä, mikä puolestaan voi lisätä väitteen koettua todenmukaisuutta. Tämä ilmiö voi olla merkittävä tekijä erityisesti media- ja viestintäalalla, jossa visuaalisella sisällöllä on suuri vaikutus siihen, kuinka informaatiota vastaanotetaan ja miten sitä tulkitaan.

Miten 6. tammikuuta 2021 tapahtunut kapina heijastaa amerikkalaista demokratiaa ja sen haasteita?
Kuinka puuta voi muotoilla: inspiraatiota ja tekniikoita puun sorvauksessa
Miten meritähti saalistaa ja sopeutuu elinympäristöönsä?
Miten julkinen talouspolitiikka vaikuttaa työllisyyteen ja talouskasvuun?