Miten faktantarkistus ja virheellisen tiedon havaitseminen kehittyvät?

Uscinski (2015) kyseenalaistaa perinteisen käsityksen siitä, että faktantarkastuksen konsistenssi eri viranomaistahojen välillä olisi merkki objektiivisuudesta ja luotettavuudesta. Hänen mukaansa tämä konsistenssi on itse asiassa yksinkertainen heijastus siitä, että faktantarkastajat jakavat poliittisia ennakkoluuloja ja pääsyn samoihin tietolähteisiin. Uscinski (2015) argumentoi, että faktantarkastajien johdonmukaisuus viittaa enemmän heidän yhteiseen lähestymistapaansa faktojen tarkistamiseen kuin mihin tahansa empiiriseen validointiin eri organisaatioiden välillä. Tämä herättää kysymyksen faktantarkastajien roolista: jos heiltä puuttuu asiantuntemus, ovatko he "episteemisesti naiivisti" sitä mieltä, että asiantuntemus ei ole tarpeen ja että totuus on helposti saavutettavissa (s. 247)?

Wu, Agarwal, Li, Yang ja Yu (2017) yrittivät kehittää laskennallisia menetelmiä, jotka voisivat parantaa faktantarkastuksen luotettavuutta. He ehdottivat "kyselyhäiriöiden" (query perturbations) käyttöä, jolla pyritään välttämään faktantarkistuksessa esiintyvää "kirsikoiden poimintaa" — ilmiötä, joka on Uscinskin (2015) mukaan yksi keskeinen faktantarkastuksen heikkouksista. Kyselyhäiriöiden idea on laajentaa faktan tarkastelun parametrien ulottuvuutta ja tutkia, pitääkö väitetty totuus paikkansa erilaisten mittaustasojen alla. Esimerkkinä he käyttävät New Yorkin entisen pormestarin Rudy Giulianin väitettä, jonka mukaan adoptiot kasvoivat 65–70 % hänen aikanaan virassa. Tämä väite on totta, jos tarkastellaan hyvin rajattuja aikarajoja (1990–1995 ja 1996–2001), mutta kun tarkasteluaikaväliä laajennetaan, huomataan, että adoptiot itse asiassa laskivat 1 % hänen pormestarin kautensa aikana. Tämä esimerkki havainnollistaa, kuinka dataa voidaan manipuloida esittämään tilastollisesti oikeita, mutta kontekstuaalisesti vääriä totuuksia.

Castillo, Mendoza ja Poblete (2011) tutkivat automaattisten menetelmien käyttöä uutisiin liittyvien twiittien uskottavuuden arvioimiseksi. Tutkimuksessa ihmiset tunnistivat uutistapahtumiin liittyvät twiitit, ja arvioivat niiden todenmukaisuutta. He loivat joukko ominaisuuksia, jotka liittyivät twiittien ja niiden jakajien käyttäytymiseen, kuten twiitin pituus, huutomerkki, twiitin sisältämä tunne, käyttäjän seuraajien määrä ja twiitin jakamiskäyttäytyminen. He huomasivat, että uskottavaa tietoa levittivät enemmän uudet käyttäjätilit, jotka olivat aktiivisempia ja joilla oli paljon seuraajia. Sen sijaan positiivinen tunne ja tietyt merkit (kuten kysymysmerkit ja hymiöt) yhdistyivät vähemmän uskottaviin uutisiin.

Tacchini, Ballarin, Della Vedova, Moret ja Alfaro (2017) kehittivät lähestymistavan, jolla Facebookin julkisilta sivuilta löytyvät viestit voidaan luokitella päteväksi tieteeksi tai salaliittoteoriaksi. Tässä lähestymistavassa otettiin huomioon käyttäjien "tykkäykset" ja heidän mieltymyksensä tieteellisen tiedon tai salaliittoteorioiden kuluttamisessa. Tämän lähestymistavan ongelmana oli kuitenkin se, että etukäteen ei voitu tietää, olivatko tietyt käyttäjät tykänneet tietyistä viesteistä, koska he arvostivat tieteellistä tietoa vai salaliittoteorioita.

On tärkeää huomata, että virheellisen tiedon leviäminen ei ole pelkästään tiedon vääristymistä, vaan se on monimutkainen ja dynaaminen prosessi, jossa sosiaaliset suhteet, käyttäjien vaikutusvalta ja aikatekijät vaikuttavat siihen, kuinka tieto leviää. Tämä tekee virheellisen tiedon havaitsemisesta ja sen leviämisen mallintamisesta äärimmäisen haastavaa, mutta myös erittäin tärkeää yhteiskunnallisen tiedon luotettavuuden varmistamiseksi.

Miten valeuutiset leviävät ja vaikuttavat yhteiskuntaan?

Valeuutisten leviäminen on ollut merkittävä haaste modernille yhteiskunnalle, erityisesti demokratioille. Tietojen vääristely, joka voi tapahtua niin tarkoituksellisesti kuin tahattomasti, horjuttaa luottamusta yhteiskunnassa ja sitä kautta vaarantaa yhteiskunnallisen vakauden. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuoden 2016 presidentinvaalien aikana havaittiin voimakas puolueiden välinen luottamusero perinteisiin uutislähteisiin, kun vain 14 % republikaanista uskoi niihin, verrattuna 51 %:iin demokraateista (Swift, 2016). Tämä jakautuminen ei ole pelkästään politiikkaa, vaan se koskettaa syvällisesti sitä, miten kansalaiset suhtautuvat valtion ja median rooliin tiedon välittäjinä.

Tämän historian myötä on selvää, että vaikka tiedon levittäminen on ollut mahdollista aina, teknologian kehitys on tehnyt siitä aiempaa tehokkaampaa ja laajempaa. Internetin ja erityisesti sosiaalisen median myötä kuka tahansa voi nyt tulla uutisten välittäjäksi. Esimerkiksi keskimääräisellä Twitter-käyttäjällä on 707 seuraajaa (Smith, 2019), ja tämä joukko voi saada tietoa sekunneissa. Tämä teknologinen muutos on muuttanut tiedon kulun dynamiikkaa radikaalisti. Aiemmin tiedon levittäminen oli resursseja vaativa prosessi, mutta nyt se on kaikkien saavutettavissa.

Sosiaalisen median rooli on keskeinen nykyisessä valeuutisten leviämisessä. Yritykset kuten Facebook muokkaavat käyttäjiensä uutisvirtaa algoritmeilla, jotka suosivat käyttäjän mieltymyksiin sopivia uutisia ja jättävät huomiotta muuta sisältöä. Tällöin muodostuu "suodatinkupla" (Pariser, 2011), jossa käyttäjä altistuu vain oman maailmankuvansa mukaisille tiedoille. Tämä vahvistaa käyttäjän uskomuksia ja saattaa johtaa siihen, että muiden mielipiteitä pidetään virheellisinä tai pahimmillaan jopa pahoina. Suodatinkuplien vaikutus oli havaittavissa esimerkiksi Brexitin äänestyksessä (Oyserman & Dawson, 2020), jossa sosiaalisen median algoritmit olivat mukana vahvistamassa puolueellisia näkökulmia.

Nykyisin myös ei-inhimilliset agentit, kuten sosiaaliset botit, voivat jakaa tietoa ja vaikuttaa uutisvirran sisältöön. Botit voivat luoda, jakaa ja "tykätä" sisällöstä ilman ihmisten ohjausta, ja tämä voi vääristää informaatiota ja muuttaa tiedon jakamisen dynamiikkaa. Tämä on haaste sekä tiedon jakamisen laatuun että määrään, ja se tuo lisää vaikeuksia valeuutisten tunnistamisessa. Tulevaisuudessa syväväärennöksillä, kuten väärillä videoilla ja kuvilla, on entistä suurempi rooli tiedon luotettavuuden kyseenalaistamisessa.

Valeuutisten vastainen taistelu vaatii uutta ajattelua tiedon jakamisen ja arvioimisen normeista. Sosiaalisen median roolin ja internetin nopeuden vuoksi valeuutisten torjuminen ei ole pelkästään teknologinen haaste, vaan myös kulttuurinen ja yhteiskunnallinen. Yhteiskunnan täytyy kehittää uusia tapoja arvioida ja jakaa tietoa, jotta voimme turvata luotettavan ja eettisen tiedon kulun.

Lopuksi on tärkeää ymmärtää, että valeuutisten torjuminen ei ole vain tekniikasta kiinni. Se vaatii myös tiedon kuluttajilta kykyä arvioida lähteiden luotettavuutta, ymmärtämystä siitä, kuinka helposti manipuloitavaa tieto on, ja rohkeutta kyseenalaistaa omia uskomuksiaan. Yhteiskunnan kyky vastustaa valeuutisia riippuu viime kädessä siitä, kuinka hyvin ihmiset voivat kehittää itselleen välineet erottamaan totuus valheista ja tiedon jakamisen vastuullisesti.

Miten valeuutisten torjunta voi toimia: Inokulaation teoria ja sen sovellukset

Inokulaatioteoria, joka sai alkunsa McGuirelta ja Papageorgisilta vuonna 1961, on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi asenteiden suojaamisessa ja manipuloinnin torjumisessa eri alueilla, kuten terveydessä (Compton, Jackson & Dimmock, 2016) ja politiikassa (Pfau, Park, Holbert & Cho, 2001). Teorian keskeinen ajatus on se, että julkisia asenteita voidaan "inokuloida" eli valmistella kohtaamaan uhkia ja väärää tietoa. Meta-analyysit tukevat tätä käsitystä ja osoittavat, että inokulaatioviestit voivat tehokkaasti estää asenteiden muuttumista ja lisätä vastustuskykyä manipulatiivisille viesteille (Banas & Rains, 2010).

Inokulaatioprosessi koostuu kahdesta pääosasta: ensimmäinen on varoitus, joka herättää uhkakuvan vastaanottajassa (affektiivinen perusta), ja toinen on ennakoiva kumoaminen (kognitiivinen perusta). Varautuminen siihen, että kohtaamme vastakkaisia viestejä, luo uhkan tunteen, joka puolestaan motivoi uskomusten suojelemiseen. Toisaalta, kahdensuuntaiset kumoamisviestit informoivat ja opettavat samalla: ne mallitavat vasta-argumentointia ja tarjoavat konkreettista sisältöä, jota voidaan käyttää vastustamaan manipulatiivisia yrityksiä (McGuire, 1970; Compton, 2013).

Toinen avoin kysymys liittyy siihen, kuinka inokulaatioprosessia voidaan laajentaa väestötasolle. On ilmeistä, että ei ole käytännöllistä eikä mahdollista kumota jokaista valeuutista erikseen. Tällöin on pohdittava, miten voidaan kehittää yleisluontoista vastustuskykyä disinformaatiota kohtaan. Kolmas kysymys on, voiko inokulaatio olla aktiivisempaa ja osallistavampaa. McGuire oli jo varhain sitä mieltä, että aktiivisempi prosessi, jossa ihmiset itse tuottavat omia pro- ja kontra-argumenttejaan, voisi olla vielä tehokkaampi kuin pelkkä viestin lukeminen (McGuire, 1970).

Tämän pohjalta teimme kolme tutkimusta, joissa halusimme tarjota vastauksia näihin avoimiin kysymyksiin. Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkastelimme, voisiko valeuutisten torjumiseksi luoda “rokotteen” tai heikennetyn version virheellisestä väitteestä ja samalla kumota se tieteellisillä faktoilla. Tavoitteena oli tutkia, miten tällainen "rokote" voisi suojata ihmisiä väärältä tiedolta, erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvissä kiistanalaisissa aiheissa.

Ensimmäisessä kokeessa käytimme Yhdysvalloista otettua satunnaisotantaa (N = 1000) ja selvitimme, mitkä ilmastonmuutokseen liittyvät virheelliset käsitykset olivat yleisimpiä. Yksi tunnetuimmista oli Oregonin vetoomus, jossa väitettiin, että yli 31 000 tiedemiestä vastustaa ihmisen aiheuttaman ilmastonlämpenemisen teoriaa. Tämä virheellinen tieto oli levinnyt laajasti sosiaalisessa mediassa vuonna 2016 (Readfearn, 2016).

Toisessa tutkimuksessa käytimme laajaa ja monipuolista otantaa (N = 2167) ja vertailimme osallistujia, jotka olivat saaneet joko vain tieteellisiä faktoja (97 % ilmastotieteilijöiden konsensuksesta), pelkästään virheellistä tietoa, väärän tasapainon esittämistä (konsensus vs. vetoomus) tai inokulaatioviestejä, jotka varoittivat virheellisen tiedon vaikutuksista. Tutkimustulokset osoittivat, että inokulaatioviestit olivat tehokkaita, sillä ne säilyttivät jopa kaksi kolmasosaa tieteellisistä faktoista, erityisesti niille, jotka vastustivat ilmastotiedettä poliittisista syistä.

Tutkimukset myös osoittivat, että inokulaatio ei pelkästään toimi passiivisena tiedonvälityksenä, vaan se voi olla jopa terapeuttinen prosessi, joka auttaa muuttamaan aiempia väärinkäsityksiä. Tämä oli erityisen tärkeää henkilöille, jotka olivat jo kieltäytyneet ilmastotieteestä poliittisista syistä. Lisäksi tutkimus osoitti, että inokulaatiomenetelmä voi olla tehokas, vaikka ihmisillä olisi jo aiempia negatiivisia asenteita ilmastonmuutosta kohtaan.

Toinen tutkimus keskittyi siihen, voidaanko ihmisille opettaa aktiivisesti valeuutisten tunnistamista ja vastustamista. Tässä yhteydessä teimme yhteistyötä hollantilaisen "Bad News" -järjestön kanssa ja loimme interaktiivisen pelin, jossa pelaajat ottivat valeuutisten tuottajan roolin. Tämä lähestymistapa oli tehokas, sillä pelaajat pääsivät kokemaan, miten valeuutisia luodaan, ja tämä prosessi antoi heille työkalut paremman vastustuskyvyn kehittämiseen.

On tärkeää huomata, että valeuutisten torjunnassa on keskeistä ymmärtää, että tämä ei ole vain yksittäisten viestien kumoamista, vaan pitkäaikaisen ja kestävän kriittisen ajattelun kehittämistä. Inokulaation menetelmä, joka toimii sekä passiivisesti että aktiivisesti, voi auttaa luomaan yleistä vastustuskykyä disinformaatiolle ja valeuutisille, joka ei rajoitu vain tiettyihin, yksittäisiin väitteisiin. Koulutus ja tietoisuus ovat avainasemassa, sillä ne voivat vahvistaa yksilöiden kykyä suodattaa ja arvioida tietoa monimutkaisessa ja yhä enemmän polarisoituvassa mediaympäristössä.

Miten tiedon manipulointi ja salaliittoteoriat vaikuttavat maailmankuvaamme ja poliittisiin asenteisiimme?

Tiedon ja sen muokkaaminen on nykyään monella tapaa osa arkipäiväämme. Erityisesti sosiaalinen media on tullut keskeiseksi tiedon levittäjän välineeksi, ja se on vaikuttanut siihen, miten muodostamme käsityksiä ympäröivästä maailmasta. Yksi tämän kehityksen seurauksista on disinformaatio, joka leviää usein salaliittoteorioiden kautta. Tällaisissa ilmiöissä havaitaan erityisesti, miten ihmiset altistuvat virheelliselle tiedolle ja miten tämä voi muokata heidän maailmankuvaansa. Erityisesti silloin, kun käsityksenne maailman tapahtumista perustuvat osittain tai kokonaan virheellisiin tietoihin, voi olla vaikea ymmärtää, miten tällainen tieto todella vaikuttaa meihin.

Erityisesti psykologiset mekanismit, kuten "scapegoating" (syytöksenteko) ja "terrorin hallinta", ovat keskeisiä ilmiöitä, jotka liittyvät siihen, kuinka ihmiset käsittelevät uhkia ja ahdistusta. Esimerkiksi syyllisten etsiminen on keino, jolla voidaan vähentää sisäistä ahdistusta ja muuttaa negatiiviset tuntemukset ulkoisiin syihin. Tämä on tyypillistä salaliittoteorioissa, joissa maailman monimutkaisilta ilmiöiltä yritetään etsiä yksinkertaisia selityksiä. Yksilöt, jotka kokevat maailmansa epäselväksi tai uhkaavaksi, saattavat kääntyä kohti salaliittoteorioita, koska ne tarjoavat selkeitä syyllisiä ja vastuullisia toimijoita.

Tällöin tieto ei ole enää vain faktojen esittämistä vaan se on myös keino hallita omaa maailmankuvaa ja parantaa tunnepohjaisia reaktioita. Ihmiset, jotka kokevat korkean tarpeen jäsentää ympäröivää maailmaa, ovat erityisesti alttiita tällaiselle ajattelutavalle. He voivat kokea helpotusta ja turvallisuutta siitä, että he voivat uskoa, että maailmassa on järkeä, vaikka se saattaa perustua virheellisiin tai yksinkertaistettuihin teorioihin. Näiden henkilöiden maailmankuva on usein jäykempi ja vähemmän avoin ristiriitaiselle tiedolle, mikä tekee heistä herkempiä salaliittoteorioiden ja disinformaation vaikutuksille.

On myös havaittu, että ihmisten suhtautuminen kuoleman ja elämän merkityksen kysymyksiin voi syventää tätä ilmiötä. Kuoleman ja uhkan läsnäolo elämässämme nostattaa ahdistusta, joka voi johtaa tarvearvioon maailmankuvan vahvistamiseksi. Tällöin tietyt käsitykset, jotka tukevat turvallisuuden tunnetta, voivat näyttää todenmukaisemmilta ja helpommin omaksuttavilta. Erityisesti pelot ja epävarmuus liittyvät usein kyseenalaistamattomiin uskomuksiin, kuten salaliittoteorioihin, jotka tarjoavat selityksiä tapahtumille, jotka muuten tuntuisivat satunnaisilta tai arvaamattomilta.

Sosiaalinen konteksti on keskeinen tekijä siinä, miten ihmiset altistuvat tälle ilmiölle. Sosiaalinen ympäristö, jossa valtioiden välinen kilpailu, uutismedian toiminta ja kansalaisten asenteet ovat kaikki vuorovaikutuksessa keskenään, luo otollisen maaperän disinformaatiolle. Esimerkiksi vaaleihin vaikuttaminen ja manipulointi sosiaalisen median avulla ovat saaneet huomiota erityisesti viime vuosina. Usein kyseessä on yksinkertaistettujen ja houkuttelevien selityksien tarjoaminen, jotka voivat kulkea väärän tiedon mukana ja vahvistaa yksilön ennakkoluuloja.

Lisäksi on tärkeää huomata, että tämä prosessi ei ole pelkästään tiedon virheellistä käsittelyä, vaan se myös vaikuttaa siihen, kuinka yksilöt reagoivat yhteiskunnallisiin ja poliittisiin tapahtumiin. Jos tieto ei ole oikeaa tai se on johdettu virheellisistä lähteistä, se voi vääristää käsityksemme poliittisista ilmiöistä ja siitä, mitä tapahtuu maailmanlaajuisesti. Tällöin uskomukset voivat saada aikaan syvempiä jakautumia yhteiskunnassa ja heikentää luottamusta instituutioihin, jotka edustavat objektiivista tiedon tuottamista.

Yksi keskeinen syy sille, miksi salaliittoteoriat ja disinformaatio voivat olla niin houkuttelevia, on se, että ne tarjoavat yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Ihmiset, jotka kokevat elämänsä hallitsemattomaksi tai epäselväksi, voivat hakea selkeyttä ja lohtua tällaisista teorioista, jotka rakentavat helposti ymmärrettäviä ja loogisia rakenteita. Näiden teorioiden avulla he voivat selittää maailmankuvansa ristiriidat ja epävarmuudet.

Yksi tärkeimmistä asioista, joka auttaa ymmärtämään tätä ilmiötä, on tiedostaa, miten psykologiset tarpeet ohjaavat tiedon vastaanottamista ja sen käsittelyä. Kun ihmiset kokevat, että heidän käsityksensä maailmasta on uhattuna, he voivat alkaa etsiä yksinkertaisia ja vahvistavia selityksiä, jotka tukevat heidän omia uskomuksiaan. Tässä kontekstissa tieto, vaikka se olisikin virheellistä, voi tarjota tarvittavaa turvallisuuden tunnetta, joka estää ahdistusta ja epävarmuutta.