Nykyisin perinteiset painetut mediat, kuten sanomalehdet, aikakauslehdet ja kirjat, eivät enää ole keskeisin uutisten ja hyödyllisten tietojen lähde. Sen sijaan me olemme palanneet tunteiden ja kasvojen maailmaan, jossa tärkeintä on visuaalinen ja auditiivinen viestintä. Televisio, radio, elokuvat, suoratoistopalvelut ja sosiaalinen media välittävät voimakkaita tunteita kasvojen ja äänten avulla paljon enemmän kuin niitä tarvittavia yksityiskohtia, jotka vaativat pohdintaa ja ajatteluprosessia. Vaikka perinteiset mediat tarjoavat edelleen tekstipohjaista uutisointia, niiden verkkosivustoilla ja podcasteissa esiintyy kasvot ja äänet yhä enemmän.

Ei ole niin, että perinteiset kirjat tai lehdet eivät voisi olla tunteellisia. Ajatellaanpa vaikkapa Thomas Painen Common Sense tai Adolf Hitlerin Mein Kampf teoksia, joissa tunnepitoisuus oli vahvasti läsnä. Erona kuitenkin on, että perinteiset painetut mediat olivat usein hyödyllisiä tiedon ja ohjauksen lähteitä, joissa lukija pystyi helposti tunnistamaan dramaattiset tai voimakkaat kohdat. Tässä mielessä perinteinen teksti pysyy rakenteellisesti analysoitavissa ja jopa keskusteltavissa, kun taas nykypäivän visuaaliset ja auditiiviset mediat keskittyvät herättämään tunteita ilman syvällisempää pohdintaa.

Aivot ovat kehittyneet siten, että ne käsittelevät eri tavoin sanoja ja kasvojen ilmeitä. Vasemman aivopuoliskon tehtävänä on ymmärtää sanoja ja kieltä, kun taas oikea puolisko keskittyy kasvojen ilmeisiin ja äänen sävyyn. Tällä tavoin tunteet voivat tunkeutua mieleen huomaamatta, ja se muokkaa sitä, mitä pidämme tärkeänä. Nykyisin tämä tarkoittaa, että tunteelliset mediat—ne, jotka keskittyvät konflikteihin ja kriiseihin—tulevat keskiöön.

Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana median kenttä on kokenut mullistuksen. Koko mediaympäristö on räjähtänyt käsiin, ja erilaiset alustat kilpailevat keskenään yleisöistä. Ei ole enää yhtä Walter Cronkiten kaltaista toimittajaa, joka rauhallisesti valitsisi, mitä uutisia kansalle pitäisi näyttää. Sen sijaan media on eriytynyt niin, että jotkut tarjoavat huolellisesti punnittua sisältöä, kun taas toiset keskittyvät voimistamaan ääniä ja kasvoja kilpaillakseen huomiosta. Tässä kilpailussa monet mediat käyttävät hyväkseen äärimmäisiä ja huomiota herättäviä käyttäytymismalleja—lähinnä niiden voimakkaiden tunteiden kautta, joita ne herättävät.

Erityisesti korkean konfliktin persoonallisuudet ovat alkaneet hallita tätä uutta mediatodellisuutta. Nämä henkilöt pystyvät houkuttelemaan yleisönsä huomiota voimakkaalla karismallaan ja itseluottamuksellaan. Heidän käyttäytymisensä on ennakoimatonta, ja he keskittyvät syyttämään muita. Nämä henkilöt—täysin tietoisina siitä, miten tunteet vaikuttavat ihmisiin—ruokkivat mediaa ja saavat siitä osansa. Aivot itse asiassa etsivät ja reagoivat voimakkaasti tällaisiin tarinoihin, joissa on selkeitä hyvän ja pahan, uhkan ja voiton teemoja.

Nykyajan digitaalinen teknologia mahdollistaa sen, että voimme katsella elokuvia ja TV-ohjelmia silloin, kun haluamme—yötä päivää, jopa työaikaan. Osa siitä, mitä kulutamme ruuduilta, on fantasiaa ja draamaa: sankaritarinoita, roistojen voittamista ja maailmansotia. Tämä draama keskittyy usein siihen, kuinka erilaiset konfliktit ratkaistaan—tämä luo tunteen, että asiat ovat yksinkertaisia ja selkeitä: on paha vastustaja, ja on sankari, joka voittaa sen.

Nykyisin media tarjoaa poliitikoille ainutlaatuisen mahdollisuuden kommunikoida kansalaisilleen suoraan ja intiimisti. Poliittisten johtajien kasvot täyttävät ruudut, heidän äänensä kuuluvat, ja heidän sanansa lähestyvät meitä henkilökohtaisella tasolla. Narsistit ja sosiopaatit, jotka ovat taitavia manipuloimaan ihmisiä, osaavat tuntea, mitä me haluamme kuulla ja puhua siitä tavalla, joka vie meitä mukanaan. He voivat iskeä pelkoomme tai kertoa meille, kuinka erityisiä olemme—yleensä he tekevät molemmat. Historia on täynnä esimerkkejä tällaisista strategioista, kuten Adolf Hitlerin radiopuheita 1930-luvulla tai Donald Trumpin päivittäisiä twiittejä vuoden 2016 vaalien jälkeen.

Sosiaalisen median nopeus on huikea. Facebook, YouTube, Twitter ja muut alustat voivat levittää poliittisia viestejä—totta tai ei—yksinkertaisesti räjähtävällä nopeudella. Eräs tutkimus on osoittanut, että valeuutiset leviävät nopeammin ja laajemmin kuin totuus. Tämä on käynyt ilmi erityisesti 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana, joissa väitettiin, että venäläiset toimijat olivat olleet mukana valeuutisten levittämisessä. Samankaltaista tapahtui Filippiineillä, joissa väärä tieto oli levinnyt sosiaalisen median kautta ja edesauttanut Rodrigo Duterten valintaa presidentiksi.

Medioiden tarjoama sisältö ei vain lisää tunteellisuutta, vaan se myös muuttaa tapaamme ajatella. Marshall McLuhanin mukaan "väline on viesti"—mitä enemmän altistumme sähköisille laitteille ja ruuduille, sitä vähemmän pystymme keskittymään syvälliseen ajatteluun. Ruudut, jotka kilpailevat jatkuvasti huomiostamme, vaativat yhä enemmän kognitiivista energiaamme. Tämä johtaa siihen, että ajattelun syvällisyys ja analyyttinen tarkkuus heikkenevät.

Miten HCP:t saavat seuraajansa seuraamaan itseään ja tuhoamaan vihollisensa

HCP:t (high-conflict personalities) pyrkivät luomaan tunnesiteen seuraajiinsa jo alusta alkaen. He haluavat, että heidän kannattajansa palvovat heitä ja puolustavat heitä, ja siksi he tekevät tämän suhteen henkilökohtaiseksi. HCP:t kertovat potentiaalisille negatiivisille kannattajilleen, että he rakastavat heitä ja odottavat saavansa rakkauden takaisin. Tähän ei liity politiikkaa tai sääntöjä; kyse on tunteiden voimasta, intensiteetistä ja toistamisesta. Tärkeää on pitää mielessä, että tämä on vain rooli, jonka HCP:t esittävät. He eivät oikeasti rakasta seuraajiaan eivätkä ole kiinnostuneita heidän henkilökohtaisista tai poliittisista tarpeistaan. HCP:lle kyse on vallan saamisesta ja oman dominanssin laajentamisesta, jotta he voivat hallita yhteisöä tai kansakuntaa. He tekevät seuraajiensa kanssa epävirallisen sopimuksen: "Antakaa minulle kaikki valtanne, ja minä esittäydyn rakastavana johtajana, joka puhuu teidän puolestanne ja vastustaa 'vakiintunutta järjestelmää', 'eliittiä' ja 'tunkeilijoita' maassamme. Mutta muistakaa, että kaikki mitä teen, on vain taktinen peli vallan saavuttamiseksi – vallan saaminen yli teidän ja kaikkien muiden."

Tämä tilanne kestää vain niin kauan kuin seuraajat palvelevat HCP:tä ja ovat hyödyllisiä hänen tavoitteidensa saavuttamisessa. HCP:t eivät ole valmiita tarjoamaan mitään takaisin, eivätkä he ole valmiita ylläpitämään tätä illuusioita, kunhan seuraajat alkavat olla epämukavia, epäluotettavia tai odottavat jotakin vastineeksi. Lisäksi HCP:t tekevät suuria lupauksia idyllisestä elämästä, joka on epärealistinen ja täynnä fantasiaa. Esimerkiksi oikeiston poliittiset HCP:t lupaavat paluuta menneeseen, maaseutuun, ja loistavaa aikaa ennen teollistumista. Vasenpuoleiset HCP:t lupaavat loistavaa tulevaisuutta, jossa työntekijät hallitsevat tehtaita ja maatiloja. Hitlerin ja Stalinin tapauksessa tämä lupaus oli keskiössä: Hitler lupasi tehdä Saksasta suuren jälleen, kun taas Stalin puhui kollektiivisesta maataloudesta ja teollistumisen suuresta tulevaisuudesta.

HCP:t huijaavat seuraajiaan esittelemällä nämä visiot ja luomalla suuria kertomuksia, jotka päättyvät usein tuhoon, nälkään ja väkivaltaan. Näiden seuraajat, jotka aluksi rakastuivat näihin valheisiin, joutuivat myöhemmin kirjoittamaan muistelmia siitä, kuinka heidät petettiin. Näiden suurten suunnitelmien toteutumiseksi HCP:t tarvitsevat kuitenkin seuraajiensa apua. He houkuttelevat heidät hyökkäämään "syyllisiä" vastaan.

Kun HCP:t rekrytoivat negatiivisia kannattajia, he eivät ainoastaan vie heitä mukaansa, vaan he myös hyökkäävät jatkuvasti syytettyjä vastaan. Tämä luo yhteisön, joka uskoo siihen, että kaikki ovat mukana taistelussa heidän puolestaan. He opettavat kannattajilleen, että heidän vastustajansa ovat pahoja, voimakkaita ja salaa juonittelevia heitä vastaan. HCP:t järjestävät suuria kokoontumisia, joissa he puhuvat kansalle, vahvistaen kuulijoiden tunnetta yhteisöön kuulumisesta ja vihollisen vihaamista. Tämä ruokkii samalla HCP:n omaa narsismia ja lisää hänen haluaan vallan lisäämiseen. Kannattajille annetaan vihjeitä siitä, kuinka vihollisia voidaan kohdella väkivaltaisesti. Näin he saavat seuraajansa tekemään karkeimmatkin teot itse samalla, kun he kieltävät itsensä vastuusta.

Syytetyt ihmiset jäävät usein järkyttyneiksi ja hämmentyneiksi. He ihmettelevät, mitä he tekivät ansaitakseen tällaista kohtelua. He luulivat, että he olivat osa yhteisöä, jolla oli yhteiset tavoitteet, mutta yhtäkkiä heitä hyökätään kaikilta tahoilta. Tämä käy ilmi erityisesti historiallisessa esimerkissä, jossa Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana. Stalin oli täysin valmistautumaton ja uskoi Hitlerin olevan ystävä. Hän ei ymmärtänyt, että Hitlerin luonteenpiirteet olisivat johtaneet hänen näin radikaaliin toimintaan.

HCP:t jakavat yhteisöjä ja luovat konfliktille pohjan psykologisella jaotuksella, joka tunnetaan nimellä "split". Tämä tarkoittaa sitä, että HCP näkee ihmiset joko "hyvinä" tai "pahoina", tai "voittajina" ja "häviäjinä", eikä ole mitään välimuotoa. He esittävät tämän eron tunteiden kautta niin, että muutkin alkavat omaksua sen ja jakaa maailmansa mustavalkoisesti. Puhumalla jatkuvasti hyvistä ja pahoista henkilöistä he levittävät huhuja, tekevät uhkauksia ja jakavat kansaa. Tämä voi olla erittäin tehokasta, sillä useimmat ihmiset eivät ole tottuneet puolustamaan itseään julkisesti ja voivat hämmentyä ja jäädä liikkumattomaksi, kun heitä syytetään.

HCP:t käyttävät myös taitavasti hyökkäyksiä, jotka tähtäävät ihmisten heikkoihin kohtiin ja murentavat heidän psyykkistä kestävyyttään. Hitler käytti tätä "henkistä terroria" ja kehitti taktiikan, jonka avulla hän sai vastustajansa epävakaiksi ja epätoivoisiksi. Hän käytti täydellisesti hyväkseen ihmisluonteen heikkouksia ja loi näin toimintatavan, joka oli lähes matemaattisesti takuuvarma.

Jatkamalla samalla linjalla HCP:t saavat tukijoitaan pysymään jatkuvassa epätietoisuudessa ja pelossa, jolloin he voivat manipuloida heitä haluamallaan tavalla. Tämä luo myös tilanteen, jossa HCP voi helposti vaihtaa puolta ja sekoittaa peliä, jotta kaikki muut olisivat epävakaita ja epäluotettavia. Stalin oli mestari tässä, ja hän pystyi nopeasti kääntämään puolelleen koko puolueen eri osia ja manipuloimaan tilannetta siten, että vastustajat jäivät heikoiksi.

Jak budovat hierarchie v matematických strukturách s použitím Coq
Jak správně aplikovat integrály v technických výpočtech?
Jak studium dynamiky strojů ovlivňuje vývoj mechanických systémů?