Kristinuskon ja Alt-Rightin välinen suhde on Yhdysvalloissa monisyinen ja historiallisesti latautunut. Alt-Rightin nousu 2000-luvun lopulla valkoisen nationalismin kentältä merkitsi uudenlaista vaihetta, jossa uskonnollinen identiteetti sai ristiriitaisen aseman liikkeen sisällä. Monet Alt-Rightin keskeisistä vaikuttajista ovat ateisteja tai agnostikkoja, jotka suhtautuvat torjuvasti moderniin kristilliseen ajatteluun. Tästä huolimatta liikkeessä esiintyy romantisoitu kaipuu "perinteiseen" kristinuskoon, joka hahmotetaan usein eurooppalaiseksi sivilisaation ytimenä – ideaalisena kristikuntana ennen nykyaikaisen liberaalin kirkon vaikutusta.

Tämä ei tarkoita yhtenäistä suhtautumista. Osa Alt-Rightiin identifioituvista torjuu kristinuskon täysin, pitäen sitä juutalaisvaikutteisena ja eurooppalaista etnistä identiteettiä heikentävänä tekijänä. Toiset puolestaan näkevät kristinuskon keskeisenä osana länsimaista kulttuuriperintöä ja sen säilyttämistä välttämättömänä poliittisena tehtävänä. Näin syntyy ristiriitainen dynamiikka, jossa kristinusko näyttäytyy samanaikaisesti sekä esteenä että voimavarana valkoisnationalistisessa projektissa.

Historiallisesti amerikkalainen valkoinen nationalismi on kamppaillut kristinuskon roolin kanssa. Toisaalta kristinuskoa on pidetty epäilyttävänä vierasperäisenä ideologiana, toisaalta sen poliittinen vaikutusvalta on houkutellut yhteistyöhön. Varsinkin 2000-luvun alussa alt-rightin kaltaiset liikkeet pyrkivät tasapainoilemaan uskonnon arvostelun ja mahdollisten konservatiivisten kristittyjen liittolaisten houkuttelun välillä. Alt-Rightin ideologinen monimuotoisuus kristinuskon suhteen on näin ollen periytynyt suoraan valkoisen nationalismin sisäisistä ristiriidoista.

George Hawleyn mukaan Alt-Right on yksi valkoisen nationalismin muoto. Tämä määrittely auttaa ymmärtämään, miksi uskonnon roolia koskevat jakolinjat ovat niin näkyviä liikkeessä. Osa aiemmin Alt-Rightiin samastuneista on sittemmin hylännyt sen juuri uskonnollisista syistä – joko koska liike ei ole ollut riittävän uskonnollinen tai koska se on edustanut vääränlaista uskonnollista identiteettiä.

Alt-Rightin nousu julkisuuteen Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleissa ja erityisesti vuoden 2017 Charlottesville'n "Unite the Right" -mielenosoituksessa pakotti kristilliset yhteisöt ottamaan kantaa. Progressiivisille evankelikaalisille Alt-Right oli selvä jatkumo valkoiselle ylivallalle, joka on historian saatossa varjostanut amerikkalaista kirkollisuutta. Konservatiivisempien tahojen, kuten Southern Baptist Conventionin, kohdalla Alt-Rightin esiinmarssi osui herkälle hetkelle, jolloin instituutio oli jo muutenkin kriittisessä itsetutkiskelussa liittyen sen historiaan orjuuden puolustajana ja rotuerottelun kannattajana.

Alt-Rightin vaikutus ulottui myös katolisiin ja mormoniyhteisöihin, joissa käytiin samanaikaisesti kiivasta keskustelua suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja laajemmin LGBTQ+-oikeuksiin. Näissä keskusteluissa jotkut konservatiiviset kristityt joutuivat itse leimatuksi Alt-Rightiksi, vaikka heidän mukaansa he vain puolustivat kirkon perinteistä opetusta. Tämä synnytti tilanteen, jossa sekä liberaalit että konservatiivit syyttivät toisiaan ääriajattelusta, kumpikin pitäen omaa kantaansa uskollisena todelliselle kristinuskolle.

Alt-Rightin uskonnollinen ulottuvuus ei ole siis pelkästään ideologinen kysymys, vaan se vaikuttaa suoraan kristillisten instituutioiden sisäiseen dynamiikkaan ja amerikkalaisen uskonnollisen kentän polarisoitumiseen. Liikkeen kautta nousevat esiin perustavanlaatuiset kysymykset siitä, kenen katsotaan edustavan "aitoa" kristinuskoa ja millä perusteilla. Samalla paljastuu, miten syvälle ideologiset jakolinjat ulottuvat myös niissä yhteisöissä, joiden tehtävänä on ollut tarjota hengellistä yhteyttä ja yhtenäisyyttä.

Kristinuskon ja Alt-Rightin suhdetta ei voida käsitellä ilman tarkastelua siitä, kuinka kulttuurinen identiteetti, rotukysymykset ja poliittinen ideologia kietoutuvat yhteen. Kyse ei ole pelkästään uskonnollisista näkemyseroista, vaan kokonaisvaltaisesta kamppailusta moraalisen auktoriteetin, historian tulkinnan ja tulevaisuuden suunnan määrittelystä.

Kristinuskon rooli ei ole ollut yksiselitteisesti joko vastustaa tai tukea Alt-Rightia – se on toiminut sekä suojakilpenä että hyökkäysaseena. Tämä tekee liikkeen uskonnollisesta ulottuvuudesta erityisen vaikeasti hallittavan, mutta samalla paljastavan. Ymmärtääksemme, miksi Alt-Right on niin jakava voima myös uskonnollisissa yhteisöissä, meidän on tarkasteltava tarkemmin sitä, miten ideologiat käyttävät hyväkseen uskonnollista kieltä, symboleita ja perinteitä omien poliittisten päämääriensä edistämiseksi.

Tämän dynamiikan ymmärtämiseksi on tärkeää tunnistaa myös se, miten uskonto voi toimia siirtymäalueena kulttuuristen ja poliittisten identiteettien välillä. Alt-Right ei vain hyväksikäytä uskontoa omiin tarkoituksiinsa, vaan pyrkii määrittelemään sen uudelleen – rakentamaan siitä uudenlaisen yhteisöllisyyden ytimen, jossa hengellisyys, rotu ja kansallinen identiteetti sulautuvat toisiinsa.

On tärkeää ymmärtää, että Alt-Rightin suhde kristinuskoon ei ole poikkeuksellinen historiallinen ilmiö, vaan jatkumoa pidempään kehitykseen, jossa uskontoa on hyödynnetty etnisen ja kulttuurisen identiteetin rakentajana. Tämä asettaa kristilliset yhteisöt vaikean kysymyksen eteen: missä kulkee raja tradition säilyttämisen ja poliittisen radikalisoitumisen välillä? Ja ennen kaikkea – kuka saa määritellä, mitä kristinusko todella tarkoittaa?

Miten Alt-Right muuttui Trumpin myötä?

Charlottesvillen verilöyly vuonna 2017 oli käännekohta, joka syvensi amerikkalaisen yhteiskunnan jakautumista ja nosti esiin sen, mitä tuli kutsutuksi Alt-Rightiksi. Vaikka väkivalta, joka puhkesikin muistettavalla tavalla, oli yksi tilaisuuden kohokohdista, sen jälkeiset tapahtumat, erityisesti presidentti Trumpin kommentit, määrittivät, miten suuri osa kansasta tulkitsi liikkeen ja sen yhteyden Trumpin presidenttikampanjaan.

Rauhattomuus oli aistittavissa jo ennen itse tapahtumaa, kun ensimmäiset väkivaltaiset yhteenotot syntyivät, ja muutama tunti myöhemmin tilanne eskaloitui. Osallistujat, monet heistä aseistautuneita ja vahvasti oikeistopopulistisia symboleja kantavia, joutuivat vastakkain vastamielenosoittajien kanssa. Yksi vastamielenosoittaja, Heather Heyer, menehtyi, kun James Alex Fields Jr. ajoi autollaan väkijoukkoon. Tämä väkivallan teko nostatti kysymyksiä, erityisesti kun huomio kiinnittyi Trumpin presidentin rooliin. Trump ei tuominnut tapahtumia selkeästi, vaan hänen lausuntonsa sekavuutta tulkittiin siten, että hän oli joko suoraan tai epäsuorasti tukenut Alt-Rightin ideologiaa.

Vuonna 2017 David Duke, entinen Ku Klux Klanin johtaja, sanoi, että heidän liikkeensä oli täysin sidoksissa Trumpin vaalikampanjaan. "Me aiomme palauttaa maamme... Me täytämme Donald Trumpin lupaukset. Sen takia me äänestimme Trumpia", Duke totesi. Näin vahvistettiin väite, että Trump oli tavallaan Alt-Rightin kannattaja, vaikka itse presidentti oli kieltäytynyt suoraan tunnustamasta tätä yhteyttä. Myöhemmin, hänen hallintonsa jäsenet yrittivät selventää hänen kantansa rasismiin ja väkivaltaan, mutta tämä ei poistanut kansan käsitystä siitä, että Trump oli valkoisten valta-asemaa tukevien äänestäjien valinta.

Trumpin suhde Alt-Rightiin oli monivaiheinen, ja se kehittyi hänen poliittisten liittolaistensa kautta. Hänen kampanjapäällikkönään toimi Steve Bannon, joka oli Breitbartin entinen päätoimittaja ja itse kutsui Breitbartin "Alt-Rightin foorumiksi". Bannonin mukanaolo oli merkki siitä, että Trumpilla oli läheiset suhteet liikkeen edustajiin. Toisaalta, Trumpin politiikka, kuten maahanmuuton vastustus ja uskomus, että Meksiko maksaisi rajaseinän rakentamisen, houkutteli erityisesti valkoisia konservatiivisia kristittyjä. Samalla hän teki itseään houkuttelevaksi tällä ryhmälle. Valkoisten evankelisten äänestäjien suuri tuki Trumpille oli myös merkittävä tekijä hänen vaalivoitossaan vuonna 2016.

Donald Trumpin valinta Mike Penceksi varapresidentiksi oli selkeä viesti siitä, kuinka sitoutunut hän oli konservatiivisten kristittyjen arvoihin. Tämä oli osa hänen laajempaa strategiaansa, jonka tavoitteena oli vakuuttaa valkoiset evankeliset kristityt siitä, että hän oli heidän asiansa puolustaja. Trumpin kampanjassa kuulemat lupaukset vastustaa aborttia ja nimittää korkeimman oikeuden tuomareita, jotka olisivat vastustaneet aborttia, saivat suurta kannatusta erityisesti valkoisten evankelisten keskuudessa.

Valkoisten kristittyjen ja Alt-Rightin tuki Trumpille oli toki monitahoista. Vaikka ei voida todistaa suoraa syy-seuraussuhdetta Trumpin vetovoiman ja Alt-Rightin kannatuksen välillä, on silti huomionarvoista, kuinka nämä kaksi ryhmää kohtasivat toisensa, erityisesti maahanmuuttoa ja nationalismia koskevissa kysymyksissä. Trumpin kampanja toi näkyväksi sen, kuinka hänen nationalistinen ja populistinen retoriikkansa resonoi paitsi valkoisten kristittyjen myös Alt-Rightin joukossa.

Tämä tilanne synnytti myös reaktioita uskonnollisissa yhteisöissä. Esimerkiksi #BlackClergyUprising, joka oli organisoitu tuomitsemaan valkoisen nationalismiväkivallan Charlottesville'ssa, vaati presidenttiä tuomitsemaan valkoisen ylivalan kannattajat ja heidän vaaralliset aikeensa. Vaikka osa kristityistä ei suoraan liittänyt Trumpia Alt-Rightiin, he silti vaativat presidentiltä selkeää irtisanoutumista rasismista ja antisemitismistä.

Trumpin kauden aikana kristillisten yhteisöjen sisällä keskustelut maahanmuutosta, abortista ja muista konservatiivisista arvoista vähenivät, ja alettiin kysyä, kuinka valkoisten kristittyjen tuki Trumpille vaikutti heidän uskonkäsityksiinsä. Tämä herätti monissa kirkkojen johtajissa ja yhteisöissä tarpeen käsitellä rasismia syvällisemmin.

Alt-Rightin brändi on kuitenkin osoittautunut hauraaksi. Monet sen merkittävimmistä hahmoista ovat joko jättäytyneet pois julkisuudesta tai luopuneet termistä kokonaan, ja joillekin on tullut eettisiä ja uskonnollisia esteitä liittää itsensä liikkeeseen. Tämä osaltaan heikensi Alt-Rightin vaikutusvaltaa, ja monet sen entiset kannattajat ovat siirtyneet muihin liikkeisiin.

Alt-Right on tullut brändiksi enemmän kuin liikkeeksi. "Brändi" tarkoittaa kaikkea sitä, mitä yleisö ajattelee ja tuntee tietystä liikkeestä tai tuotteesta. Tämä pitää paikkansa myös Alt-Rightin kohdalla, jossa sen merkitys on muodostunut yhteiskunnassa, mutta jossa ei ole selkeitä rajoja tai määritelmiä siitä, mitä Alt-Right todella edustaa.

Mikä on Alt-Rightin suhde uskontoon, rotuun ja tasa-arvon ideologiaan?

Alt-Right-liike on 2000-luvun äärioikeistolainen ilmiö, jonka ytimessä on identiteettipoliittinen, etnonationalistinen ajattelu. Liikkeen tunnetuimmat varhaiset teoreetikot, kuten Richard Spencer ja Vox Day, pyrkivät määrittelemään sen perustuksia kilpailevilla mutta osittain päällekkäisillä manifestillaan. Näiden julistusten pohjalta Alt-Right rakentaa maailmankuvaa, jossa rotu, sukupuoli, seksuaalisuus, uskonto ja kansallinen identiteetti ovat keskeisiä ja toisiinsa nivoutuneita elementtejä.

Spencerin mukaan liikkeen tarkoituksena on rakentaa terve ja toimiva yhteiskunta, joka voi syntyä vain irtautumalla egalitaarisista ideologioista, kuten feminismistä, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta ja niin kutsutusta "biologisen todellisuuden" kiistämisestä. Hän vastustaa erityisesti valtavirran konservatismille tyypillistä puhetapaa “juutalais-kristillisistä arvoista”, pitäen sitä sekä historiallisesti että metafyysisesti vääristyneenä käsitteenä, joka ei vastaa eurooppalaisten eikä juutalaisten perinteiden todellisuutta. Tämä kanta erottaa Spencerin linjan konservatiivisista kristillisistä virtauksista Yhdysvalloissa ja on aiheuttanut jännitteitä myös liikkeen sisällä.

Vox Day, joka julkaisi oman 16-kohtaisen Alt-Right-manifestinsa ennen Spencerin versiota, on jossain määrin samoilla linjoilla etnonationalismin, antiglobalismin ja rotuidentiteetin puolustamisen suhteen. Hän toistaa valkoisen nationalismin keskeisiä teesejä, mukaan lukien suora viittaus niin sanottuihin “14 sanaan”: “Meidän on varmistettava kansamme olemassaolo ja tulevaisuus valkoisille lapsille.” Tämä lause, peräisin valkoisen ylivallan terroristilta David Lanelta, toimii monille Alt-Rightin edustajille ideologisena iskulauseena.

Dayn määritelmässä Alt-Right ei kuitenkaan ole valkoista ylivaltaa vaan valkoista separatismia. Jokaisella kansalla ja “ihmisalalajilla” on hänen mukaansa oikeus asua omassa kulttuurissaan “häiritsemättä”. Tämä suvereniteetin korostaminen pyrkii erottamaan liikkeen avoimen väkivaltaisesta rasismista, mutta käytännössä puhetapa toimii myös väkivaltaisen logiikan oikeuttajana. “Voiko Yhdysvallat olla olemassa ilman eurooppalaisten hallintaa?” kysyy eräs kommentoija Dayn esseen jatkoketjussa – retorinen kysymys, joka paljastaa vallan ja alistamisen läsnäolon liikkeen perustassa.

Suurin ero Spencerin ja Vox Dayn välillä koskee uskontoa. Spencer suhtautuu kristinuskoon varauksella tai jopa vihamielisesti, kun taas Vox Day näkee sen olennaisena osana länsimaista sivilisaatiota. Hän pitää Alt-Rightin perustana kolmea pilaria: kristinuskoa, eurooppalaisia kansoja ja kreikkalais-roomalaista perintöä. Tähän näkemykseen suhtauduttiin skeptisesti myös Alt-Rightin sisällä. Kommentoijat kyseenalaistivat kristinuskon aseman länsimaisen menestyksen lähteenä, ja jotkut näkivät sen jopa vihollisena nykyisessä muodossaan.

Vaikka Day yrittää vedota uskontojen moninaisuuden puolesta – sallien kristityt, pakanat, agnostikot ja ateistit – hän sulkee islamin ulkopuolelle. Hänen mukaansa islam ei ole vain uskonto vaan kilpaileva ideologia. Samalla hän toteaa, ettei Alt-Right kannata kaikkien uskontojen vapautta, vaikka se jossain määrin suvaitsee uskonnollista hajontaa liikkeen sisällä. Tällainen valikoiva uskonnollinen suvaitsevaisuus kuvastaa liikkeen yleistä logiikkaa: kaikkea, mikä ei tue valkoista kansallista identiteettiä, pidetään uhkana.

Vuonna 2016 julkaistu Lawrence Murrayn manifesti syventää Alt-Rightin asemaa konservatismin ja tasapäistämisideologian vastustajana. Hän kuvaa liikettä konservatismin ja republikaanipuolueen torjumiseksi syntyneenä synodaalisena ajatuskokonaisuutena, joka yhdistää nationalistisen, identitaarisen ja fasistisen ajattelun. Hänen mukaansa sodanjälkeinen liberaali järjestys Euroopassa on vastuussa siitä, että valkoiset ovat yhä pienempi osa globaalia väestöä. Feminismi ja antirasismi määritellään hänen kirjoituksissaan utopistisiksi “antirealiteeteiksi”, jotka tulee torjua.

Alt-Rightin keskeinen tehtävä on rakentaa erontekoja: kristinuskon oikean ja väärän muodon, kansallisten ryhmien välillä, sukupuoliroolien välillä sekä länsimaisten ja ulkopuolisten kulttuurien välillä. Tämä binäärinen ajattelu, jossa toiseus nähdään uhkana, kulkee läpi koko liikkeen ideologian. Vaikka liikkeessä on sisäisiä ristiriitoja – erityisesti uskonnon asemasta – se on yhtenäinen pyrkimyksessään suojella ja eristää valkoista identiteettiä globalisaation, maahanmuuton, sekularismin ja tasa-arvoa korostavien ideologioiden puristuksessa.

Tämä ei ole vain kulttuurinen liike vaan poliittinen projekti, jossa rodullinen ja kulttuurinen puhtaus ovat sidottuja valtaan, historiaan ja väkivallan mahdollisuuteen. Alt-Rightin ideologinen ydin pyrkii normalisoimaan ajatuksen siitä, että tasa-arvo on illuusio ja että yhteiskunnan terve toiminta vaatii hierarkiaa – biologista, kulttuurista ja rodullista. Juuri tässä näkyy sen suurin uhka liberaalille demokratialle.

On tärkeää huomata, että vaikka liike esiintyy usein älyllisesti sofistikoituna ja keskusteluun pyrkivänä, sen kieli ja viittaukset ovat suoraan sidoksissa rasistiseen, väkivaltaiseen perintöön. Esimerkiksi “14 sanaa” ei ole vain historiallinen artefakti, vaan sen käyttö toimii liikkeen sisäisenä merkkinä lojaalisuudesta valkoiseen nationalismin perusdogmiin. Samoin kristinuskon aseman jatkuva kiistely ei ole teologinen vaan ideologinen kysymys: onko kristinusko osa valkoista identiteettiä vai uhka sen jatkuvuudelle? Alt-Rightin sisäinen jakautuminen uskonnollisiin ja sekulaarisiin näkemyksiin heijastaa laajempaa kamppailua siitä, mikä on valkoisen länsimaiden "oikea" perintö – ja kenellä on oikeus sitä tulkita.

Miten fotoniikka ja optoelektroniikka mullistavat teollisuuden ja tuotannon?
Miten Jackson Pollockin Teokset Heijastavat Alitajunnan Voimaa ja Kehon Liikettä?
Kuinka data augmentointi ja siirto-oppiminen parantavat luonnollisen kielen käsittelyn malleja