Mikä tekee eläinlajeista uhanalaisia ja kuinka voimme auttaa niitä?

Uhanalaisuus on yksi aikamme suurimmista ympäristökysymyksistä. Lajien vähentyminen ei ole vain luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, vaan se uhkaa myös ekosysteemien tasapainoa ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Uhanalaisille lajeille on yhteistä, että niiden elinympäristöt ovat vaarassa, niihin kohdistuu liiallista saalistusta tai niitä uhkaavat muista syistä johtuvat häiriöt, joita ihmiset aiheuttavat.

Esimerkiksi Etelä-Amerikan rannikolla elävä Tucuxi (Sotalia fluviatilis), pieni delfiinilaji, on jatkuvan uhan alla. Vähintään 5 000 yksilöä on jäljellä, mutta lajin kohtalo on kiinni ihmisten toimista: saalistus, vesistöjen saastuminen ja kalaverkkojen käytön lisääntyminen ovat kaikkein suurimpia uhkia. Koska Tucuxi elää alueilla, joilla vesistöt ovat saastuneet, sen elinympäristö on koko ajan kutistumassa. Kalastusverkot ja turistiveneet vahingoittavat delfiinejä, ja vesiin pääsevät saasteet tappavat tärkeitä ravintoketjun osia, joihin Tucuxi on riippuvainen.

Samankaltaisesti on käynyt myös monille muille merieläimille, kuten merinisäkkäille ja kalalajeille. Esimerkiksi merikotkat (Enhydra lutris), jotka ovat tärkeitä ekosysteemin tasapainon ylläpitäjiä, ovat uhanalaisia. Ne syövät merisiilejä, jotka puolestaan uhkaavat merileväkasvustoja, joilla monet muut lajit elävät. Merikotkan elinympäristöt kärsivät saastumisesta ja elinalueiden kutistumisesta. Ne ovat myös alttiita saalistukselle ja muiden lajien kilpailulle.

Uhanalaisia lajeja löytyy myös suoraan mereltä. Vaikkapa auringonkala (Scarus guacamaia), joka on kaunis värikäs kala, elää alueilla, joilla mangrovejen hakkuu ja rannikkorakentaminen uhkaavat sen elintilaa. Tämä vaikuttaa siihen, kuinka kalat löytävät turvapaikan ja ravintoa. Lisäksi uhanalainen vihertäiskilpikonna (Eretmochelys imbricata) kärsii saalistuksesta, elinympäristön tuhoutumisesta ja lisääntymispaikkojen menetyksistä, mikä tekee sen eloonjäämisestä yhä vaikeampaa.

Kommunikointi ja sopeutuminen ovat eläinlajien elintärkeitä ominaisuuksia, ja monet lajit käyttävät ääniä selviytyäkseen. Kalat, kuten murmokalat ja spottidrumit, tekevät kovaäänisiä "rumpu"-ääniä pariutumistarkoituksessa. Toisaalta merinisäkkäät, kuten tappajavalas, voivat uida jopa 56 km/h (35 mph) ja liikkuvat nopeasti, jotta ne voivat metsästää saalistaan ja suojautua vaaroilta. Tällaiset elinvoimaiset lajityypit tarvitsevat kuitenkin ympäristöjä, joissa ne voivat käyttää taitojaan ilman häiriöitä.

Lisäksi monet lajit, kuten katkat ja mustekalat, voivat muuttaa väriään sopeutuvasti. Tämä värihäivytys toimii suojautumisena saalistajia vastaan, mutta myös tilaisuuden tullen metsästyksessä. Esimerkiksi cuttlefish, iso mustekala, voi nopeasti vaihtaa väriä niin, että se sulautuu ympäristöönsä, tai vetää huomion muualle, jolloin se saa mahdollisuuden paeta.

Endtext

Kuinka haialukset navigoivat ja löytävät ruokaa?

Hait ovat meren ekosysteemin todellisia mestareita, jotka käyttävät monia aistejaan ja kehittyneitä aistinsolujaan löytääkseen saaliinsa. Vaikka monet uskovat, että hai pystyy tunnistamaan veripisaroita kilometrejä etukäteen, tämä on hieman liioiteltua. Kuitenkin hait voivat haistaa veden hajuja useiden satojen metrien päästä, ja tämä kyky on yksi tärkeimmistä saaliin etsimisessä.

Hain hajuaisti on hyvin tarkka ja toimii nostrilien (nenän aukkojen) avulla. Vesi virtaa niiden läpi liikkuessaan, ja kun hai tunnistaa hajun, se liikuttaa päätään puolelta toiselle, kunnes löytää hajun lähteen. Hait voivat käyttää hajuaistiaan myös navigointiin ja kumppanin etsimiseen. Tämän lisäksi hai tuntee pienet värähtelyt vedessä, mikä auttaa sitä havaitsemaan saaliin liikkeet. Tämä kyky perustuu erityisiin soluisiin, joita kutsutaan lateraaliviivaksi, jotka ovat hajakuonon lähellä ja havaitsevat pienet liikkeet.

Haiden näkökyky on myös erinomaisen kehittynyt. Monet hait pystyvät näkemään värejä, ja niiden suuret silmät keräävät valoa syvällä meressä, missä valaistus on heikko. Hait voivat liikkua vedenalaisessa pimeydessä ja käyttää silmiään liikkeiden havaitsemiseen, mutta ne eivät pysty sulkemaan silmäluomiaan. Sen sijaan, tietyillä lajeilla, kuten valkoisella hailla, on kalvot, jotka suojaavat silmiä niiden syödessä. Jotkut hait saattavat jopa pyörittää silmiään ympäri ennen hyökkäystä saaliiseen, jolloin niiden muu aistimaailma joutuu auttamaan.

Hait eivät kuitenkaan luota vain hajuaistiin ja näkökykyyn. Vaikka niillä ei ole näkyviä korvia, hait pystyvät havaitsemaan matalataajuisia ääniä, jotka kantavat pitkälle veden alla. Tämä kyky auttaa niitä paikallistamaan saaliin ja liikenteen suunnan jopa useiden kilometrien päässä. Lisäksi hailla on makuaisti, joka sijaitsee niiden suussa, ei kielellä. Tämä makuaisti auttaa niitä tunnistamaan, onko ruoka kelvollista syötäväksi, mutta hait tarvitsevat aina ensin maistaa ennen päätöksentekoa.

Hain iho on myös osa sen tehokasta liikkumista vedessä. Hait ovat kehittäneet erityisiä ihoalueita, joita kutsutaan dermal denticles -hampaisiksi. Nämä pienet, hammastettua ihoa muistuttavat rakenteet vähentävät vedenvastusta ja auttavat haita liikkumaan nopeammin. Tästä ominaisuudesta on tullut inspiraatio myös teknologialle, kuten "fastsuit"-uimapukujen valmistuksessa, jotka vähentävät uimareiden vedenvastusta jopa kolme prosenttia. Samalla tekniikkaa hyödynnetään myös veneiden maalauksessa, jolloin alusten pinnat pysyvät puhtaina ja liukuvat paremmin veden läpi.