Maailman rauhan juhla

Tapahtuma "Maailman rauha"
Ei, sana "rauha" jää tuskin elämään,
Kun sota ei enää ihmisille ole tuttu.
Sillä sitä, mitä ennen rauhaksi kutsuttiin,
Kaikki alkavat vain elämänä kutsua.
V. Berestov

On niin kaunista, levollista –
Nukkua rauhassa, ei nähdä räjähdyksiä,
Ei juosta pommituksilta piiloon,
Tiedostaa, että läheiset, ystävät, naapurit ovat elossa!
Nähdä taivas, lampaanvillaiset pilvet,
Ja siniset virrat,
Nähdä kuinka metsässä lentävät linnut.
Monille meistä rauha on arkea.
Maamme nuori sukupolvi ei tiedä, mitä sota, nälkä tai tuho tarkoittavat.
Se on luonnollista ja hyvää, mutta samalla se tekee rauhan lahjan –
rauhan elämää laajemmassa merkityksessä – vähemmän arvokkaaksi.

Kuitenkin monille maille ja kansoille, jotka elävät sekasorron ja aseellisten konfliktien ilmapiirissä,
rauha ei ole tyhjä sana. Se on lahja, satumainen unelma.
Juuri siksi, että maailmassa on ihmisiä, jotka unelmoivat rauhasta, jotka unelmoivat kirkkaasta taivaasta päänsä päällä,
on luotu erityinen juhla.
Joka vuosi 21. syyskuuta vietetään Maailman rauhan päivää.
Tämä juhla kunnioittaa vakautta ja hyvinvointia.
Se on elämää ilman katkeraa menetyksen kyyneltä, ilman tuhoa, ilman jatkuvan vaaran tunnetta.

Maailman rauhan päivän syntyhistoria
Juhla perustettiin vuonna 1981 YK:n yleiskokouksen päätöslauselmalla.
Vuodesta 2001 lähtien Maailman rauhan päivä on ollut 21. syyskuuta.

Maailman rauhan päivän juhlamenot
Juhlan aloituksen ilmoittaa Rauhan kellon soitto.
Kellon soitto muistuttaa ihmiskuntaa siitä, että rauha on suuri arvo, ja siitä ei riitä vain unelmoida –
sen saavuttamiseksi on tehtävä paljon ja uutterasti työtä.
Maailman rauhan päivänä eri maissa järjestetään kansallisia ja valtiollisia tilaisuuksia.
Niiden tarkoituksena on rauhan ihanteiden levittäminen.
21. syyskuuta pääsihteeri lausuu viestejä eri kansoille, ja niiden läpi kulkee punainen lanka siitä, että hallitusten tulee kuunnella kansaa
ja huolehtimalla luoda turvalliset elinolosuhteet.
Sen jälkeen hän soittaa kellon ja alkaa hiljaisuuden hetki – aika, jolloin jokainen miettii omaa tehtäväänsä.

Miksi tarvitaan tämä hiljaisuuden hetki vielä?
Rauhan symboli
Rauhan symbolina on Pablo Picasson työ – kuvassa kyyhky, joka pitää nokassaan oliivipuun oksaa.
Tämä kuva on muuttunut useaan otteeseen ennen kuin se sai meille tutun muotonsa.
Kyyhky rauhan symbolina ei ole valittu sattumalta.
Uskotaan, että tämän valinnan taustalla on Raamatun legenda, jossa Nooan arkilla kyyhky toi oliivipuun oksan –
merkki siitä, että Jumala oli tehnyt sovinnon ihmisten kanssa.

Rauhan aika on hyvää, se antaa meille mahdollisuuden elää vakaasti: opiskella, työskennellä, perustaa perheitä,
toteuttaa oikeuksiamme, kasvaa hengellisesti ja moraalisesti.
Kuuntelepa amerikkalaisen koulutytön Samanta Smithin tarina, joka tuli tunnetuksi vuonna 1982 kirjoittamallaan kirjeellä
Neuvostoliiton pääsihteerille Jurij Andropoville.
Samantaa sai kirjoittamaan artikkeli aikakauslehdessä "Time". Artikkelissa ehdotettiin, että Neuvostoliiton johtaja oli vaaraksi Yhdysvalloille ja että hänen aikanaan
voi syttyä uusi sota.
Lukiessaan artikkelin Samanta kysyi äidiltään: "Miksi kaikki pelkäävät herra Andropovia? Miksi kukaan ei kysy häneltä, aikooko hän hyökätä maahamme?"
Vastaukseksi äiti leikillään sanoi: "Miksi et kysy itse häneltä?"
Samanta otti äitinsä sanat vakavasti ja kirjoitti kirjeen:
"Hyvä herra Andropov!
Nimeni on Samanta Smith. Olen 10-vuotias. Onnittelen teitä uudesta nimityksestänne. Olen todella huolestunut siitä,
että Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä voi alkaa ydin sota. Oletteko sodan kannalla vai ei? Jos ette ole, kertokaa,
miten aiotte estää sodan? Tietenkin teillä ei ole velvollisuutta vastata tähän kysymykseen, mutta haluaisin tietää,
miksi haluatte valloittaa koko maailman tai ainakin meidän maamme.
Herra on luonut maan, jotta me kaikki voisimme elää rauhassa emmekä kävisi sotaa.
Lämpimästi, Samanta Smith"

Tytön kirje julkaistiin Neuvostoliiton "Pravda" -lehdessä.
26. huhtikuuta 1983 hän sai vastauksen Jurij Andropovilta. Kirjeen lopussa Andropov ehdotti Samantalta matkaa Neuvostoliittoon
ja tutustumista siihen, miten lapset elävät siellä.
Heinäkuussa 1983 Samanta ja hänen vanhempansa lensivät Neuvostoliittoon. Moskovassa heitä odotti lämmin vastaanotto.
Samanta vietti Neuvostoliitossa kaksi viikkoa. 22. heinäkuuta 1983, ennen kotiinlähtöä, Samanta lausui sanat, jotka monet muistavat:
"Elämme." Myöhemmin kirjassaan "Matkani Neuvostoliittoon" Samanta kirjoitti: "He ovat samanlaisia kuin me."
Tämä on tarina tytöstä, joka sulatti kylmän sodan jäätyneitä suhteita.

Rauhan rakentaminen on vaikeaa, mutta sen säilyttäminen on vielä vaikeampaa.
Rauha on hyvin hauras. Suojelemme sitä!
Kuinka ihanaa on elää rauhallisessa taivaassa!
Ympärillä kukkivat kukat, linnut visertävät,
Kaikkialla kuuluu kirkas lasten nauru,
Ja ohikulkijoiden kasvot loistavat onnesta.
Kuinka pelottavaa on elää sodan uhkaamassa ajassa,
Nähdä kuolema, armottomat sodat,
Arvostakaa onnea, joka on käsissänne,
Ei enää sotia, jotka hukkuvat vereen.
Ilman rauhaa ei voi elää, se on elämän perusta,
Sota tuomitsee varmaan kuolemaan.
Olkoon tekomme ja sanamme rauhanomaisia,
Suojelkaamme siis yhdessä MAAILMAN RAUHAA.