Nixonin aikakauden politiikka oli syvästi juurtunut rotukysymykseen ja sen vaikutuksiin Yhdysvaltain poliittisessa kentässä. Kun hän päätti väistää Goldwaterin ehdotuksen etelän alueiden suuntaan, hän pystyi välttämään Wallaceen liittyvää valkoisten rasistien, osavaltion oikeuksien ja etelän ylpeyden retoriikkaa. Näin ollen hän pystyi rajoittamaan itsensä taloudellisiin malleihin, jotka vedotivat maltillisiin äänestäjiin, eikä hänellä ollut tarvetta hyökätä Brownin päätöksen tai vuoden 1964 kansalaisoikeuslain kimppuun. Sen sijaan hänellä oli vapaus kritisoida tuomareita ja virkamiehiä, jotka halusivat mennä rodullisen tasa-arvon muodollisten julistusten ulkopuolelle ja käsitellä koulutusta, sosiaalista eristystä ja työttömyyttä esimerkiksi koulutukseen liittyvillä kuljetuksilla ja avoimella asuntopolitiikalla.

Vuoden 1964 ja 1965 kansalaisoikeuslait antavat vihjeitä siitä, että liittovaltion tuki ei rajoittunut pelkästään etelän segregoituneiden käytäntöjen uhkaamiseen, vaan se ulottui myös valkoisten etuoikeuksiin työmarkkinoilla ja asuntomarkkinoilla. Rakennusteollisuus oli yksi tämän muutoksen näyttämöistä. Vahva vastustus mustien työntekijöiden palkkaamiselle rakennustyömaille oli yleistä, ja se herätti väkivaltaisia vastareaktioita ympäri Yhdysvaltoja. Rakennusalan työpaikat, jotka olivat usein hyvin palkattuja ja turvattuja, olivat keskeisiä kohteita valkoisten työntekijöiden vastarinnassa. Tämä ilmeni monilla työpaikoilla ja yhteisöissä, joissa väkivalta ja mielenosoitukset nousivat esiin.

Muutokset kaupungistumisessa ja rotujen väliset jännitteet olivat keskeisiä tekijöitä, jotka muokkasivat kansalaisoikeusliikkeen suuntaa. Vuosituhannen puolivälin jälkeen monilla suurilla kaupunkialueilla oli jatkuvia mellakoita, jotka liittyivät rotukysymyksiin ja rasismiin. Vaatimukset avoimista asunnoista ja koulutuksesta yhdistyivät työpaikkojen puolustamiseen, ja tämä loi valtavaa jännitettä työväenluokan valkoisten keskuudessa. Tämä kehitys tuotti osaltaan populistisen liikkeen nousun, joka keskittyi etnisiin ja alueellisiin jännitteisiin. Rasismin ja sosiaalisten jännitteiden tilanne toimi myös poliittisten liittoutumien syntymisen perustana.

Nixonin kampanjan strategia perustui siihen, että hän pystyi vetämään hyötyä tästä yhteiskunnallisesta tilanteesta. Hänen tukijakuntansa koostui pääosin valkoisista keskituloisista, jotka kokivat, että heidän verovarojaan käytettiin väärin. Tämä tuli esiin erityisesti liberaalidemokraattien Great Society -ohjelmien vastustuksessa, joita pidettiin vieraantuneina kansan tarpeista. Nixon ymmärsi, että etelän rotukysymys oli laajentunut valtakunnalliseksi ongelmaksi ja että pohjoisen valkoisten kaupungistumisen myötä tilanne oli muuttunut.

Kevin Phillipsin analyysi "emerging Republican majority" (nouseva republikaaninen enemmistö) tarjosi keskeisen osan Nixonin politiikasta. Phillipsin mukaan Yhdysvaltain vaalit eivät perustuisi enää abstrakteihin ideoihin tai toiveisiin, vaan ne keskittyisivät vihamielisyyksiin ja epäluuloon. Hän uskoi, että rotukysymykset, etniset jännitteet ja alueelliset vastakkainasettelut olivat aina olleet poliittisen historian perusta. Nämä vastakkainasettelut olivat olleet keskiössä presidentinvaaleissa, ja nyt niistä oli tullut osa uudenlaista poliittista liittoutumaa, jossa valkoiset työläiset ja keskiluokkaiset äänestäjät vastustivat liberaalia elitismiä, joka tukisi mustien poliittista valtaa.

Tämä uusi poliittinen linjaus oli siis vastalause liberaaleille arvoille, ja sen keskiössä oli valkoisten työläisten, esikaupunkialueiden keskiluokan ja etnisten vähemmistöjen liittoutuma. Phillipsin mukaan demokraattinen puolue oli epäonnistunut mustien vaatimusten ja rotujännitteiden hallinnassa, ja tämä avasi tietä republikaanien valtaan.

Tällöin syntyi poliittinen kriisi, joka vahvisti valkoisten keskituloisten suuntautumista oikeistoon. Phillips oli oikeassa siinä, että Yhdysvalloissa oli tapahtumassa kulttuurinen ja poliittinen murros, jonka seurauksena syntyi uusi liittouma, joka vastustaisi liberaalia "sosiaalista insinööritaitoa" ja puolustaisi valkoisten keskituloisten etuja. Tämä oli vaihe, joka ennakoi republikaanien nousua 1970-luvulla.

Mikä johti Yhdysvaltojen taloudelliseen ja poliittiseen muutokseen 1980-luvulla?

1980-luvun alussa alkoi prosessi, joka muutti Yhdysvaltojen yhteiskunnan rakenteita ja johti voimakkaaseen vaurauden jakautumiseen, mikä on jatkunut monilla edistysaskelilla ja takaiskuilla yli 40 vuoden ajan. Tämä kehitys oli mahdollistettu kahdella koordinoidulla politiikkalinjalla, jotka molemmat vaativat vahvaa valtion toimintaa, huolimatta Ronald Reaganin retorisista hyökkäyksistä Washingtonia vastaan. Tämä prosessi liittyi hyvin tiiviisti hyvinvointivaltion heikentämiseen, veroleikkauksiin, sääntelyn purkamiseen ja yksityistämiseen, jotka muodostivat peruslinjan republikaanien talouspolitiikalle seuraavien neljän vuosikymmenen ajan.

Nämä muutokset loivat laajan joukon turvattomia, uhattuja ja turhautuneita valkoisia äänestäjiä, joiden elämäntilanne ei ollut muuttunut lähes kahteen sukupolveen. Heidän taloudellinen ja psykologinen ahdingon tunteensa nousivat keskeiseksi tekijäksi kansallisessa politiikassa. Konservatiiviset poliitikot, jotka syyttivät vähemmistöjä ja maahanmuuttajia heidän ahdingostaan, pystyivät radikalisoimaan näitä äänestäjiä eriarvoisuuden kasvaessa. Heistä tuli massapohja, joka tuki Donald Trumpin valkoista nationalismia. Reagan ei ollut itse keksinyt niitä olosuhteita, jotka tekivät hyvinvointivaltion heikentämisen mahdolliseksi, mutta hän oli hyvin asemoitu hyödyntämään niitä.

1970-luvun lopulla laajalle levinnyt uhka ja omistuksen menetyksen tunne saivat miljoonat valkoiset perheet vetäytymään tuesta liberaaleja politiikkoja kohtaan, jotka olivat menettäneet suurimman osan laillisuudestaan. Yhdysvaltain taloudellinen järjestelmä, joka oli rakentunut maltillisen keynesiläisyyden varaan ja joka oli aiemmin tuottanut kasvua, vakautta ja vaurautta, ei enää pystynyt ratkaisemaan samanaikaisia taantuman ja inflaation ongelmia. Yhdysvaltojen taloudellista ja poliittista järjestelmää ravistelivat lisäksi monet muut kriisit, kuten öljykriisi, Iranin panttivankikriisi, teollisuuden rapautuminen, rasistiset levottomuudet ja kaupunkien rappeutuminen, jotka heikensivät monen äänestäjän luottamusta vallitseviin poliittisiin rakenteisiin.

Jimmy Carterin politiikka, joka nojasi säästötoimiin ja sääntelyn purkamiseen, merkitsi Yhdysvaltain kapitalismin kultakauden päättymistä. Tämän kehityksen myötä konservatiivinen liike sai tilaisuuden nousta valtaan. Carterin heikko johtajuus ja kyvyttömyys hallita monia kriisejä avasivat tien konservatiiviselle uudelle oikeistolle, joka oli aiemmin ollut poissa kansallisesta vallasta, mutta oli nyt valmis astumaan eteenpäin. Vuosien järjestäytyminen tuotti hedelmää republikaanien puolueessa, ja heidän valintansa Reaganin nimittämiseksi presidenttiehdokkaaksi vuonna 1980 oli lopullinen merkki siitä, että pitkäaikainen bipartisan politiikka talouden hallinnasta oli tullut päätökseensä.

Reaganin rooli presidenttinä oli monille yllättävä. Elokuvateollisuudessa epäonnistuneena näyttelijänä hän oli kuitenkin löytänyt paikkansa kansallisessa politiikassa, kun hän puhui Barry Goldwaterin presidenttikampanjan tukemiseksi ja valittiin Kalifornian kuvernööriksi. Reaganin kyky hyödyntää valkoisten pelkoa ja huolta nousi esiin erityisesti Wattsin kapinan jälkeen. Tämä tapahtuma mursi illuusion siitä, että Jim Crow -lait etelässä olisivat olleet ainoita rasismia ylläpitäviä tekijöitä maassa, ja paljasti, että rotukiistat saattoivat kärjistyä väkivallaksi missä tahansa. Reagan hyödynsi tätä pelkoa ja esiintyi puolustajana "laki ja järjestys" -puolueen edustajana, vaikka itse asiassa Wattsin kapinan taustalla oli poliisiväkivalta.

Reaganin nousu oli osa laajempaa ilmiötä, jossa valkoiset äänestäjät, erityisesti etelän ja maaseudun alueilta, siirtyivät pois liberaaleista näkemyksistä ja kääntyivät konservatiiviseksi puolueeksi. Wattsin kapina nosti esiin kysymykset rotukysymyksistä, ja Reagan käytti tätä tilannetta hyväkseen houkutellakseen valkoisia äänestäjiä lupauksillaan veronalennuksista, segregoidun asuntopolitiikan puolustamisesta ja valtion roolin vähentämisestä yhteiskunnassa. Tämä tilanne heijasti hänen poliittista muutostaan: nuoruudessaan hän oli ollut aktiivinen rotusyrjintää vastaan, mutta uran edetessä hän oli siirtynyt yhä enemmän oikealle.

Reaganin strategia poliittisena yrittäjänä oli yksinkertainen mutta tehokas: hän käytti hyväkseen valkoisten pelkoa ja turhautumista, joka oli kasvanut useiden kriisien seurauksena. Hänen politiikkansa nojasi laajasti rotukysymysten ympärille ja loi ilmapiirin, jossa vähemmistöjen ja maahanmuuttajien syyllistäminen sai tukea monilta valkoisilta äänestäjiltä. Tämä kehitys oli avaintekijä, joka muovasi Yhdysvaltojen politiikkaa seuraavaksi neljäksi vuosikymmeneksi.

Samalla on tärkeää muistaa, että Reaganin politiikka oli osa laajempaa konservatiivisen liikkeen nousua, jossa ei vain taloudelliset tekijät, vaan myös kulttuuriset ja rasistiset jännitteet vaikuttivat. Vaikka Reaganin retoriikka oli usein yksinkertaistavaa ja syyllistävää, hänen hallintonsa oli mukana muuttamassa Yhdysvaltojen taloudellista ja poliittista kenttää siten, että se loi olosuhteet, joissa eriarvoisuus ja poliittinen polarisaatio syvenivät entisestään.

Miten hip-hop ja crack-epidemia muovasivat valkoista Amerikkaa?

Crack-epidemian aikana tapahtunut yhteiskunnallinen kaaos ja sen vaikutukset vähemmistöihin herättivät laajaa huolta. Erityisesti mustan väestön nuorten oletettiin olevan tämän vaaran keskiössä. Viime kädessä ilmiö, jota Crack-epidemia edusti, ei ollut pelkästään rikollista käyttäytymistä tai huumeiden käyttöä, vaan myös syvä yhteiskunnallinen ja kulttuurinen muutos. Tämä ilmiö tuli näkyväksi erityisesti hip-hopin kautta, joka alkujaan juurtui New Yorkin Bronxista ja levittäytyi ympäri maata, jopa valkoisten esikaupunkialueille.

Hip-hopin kehitys peilasi samalla vähemmistön kärsimää alistamista. Alun perin kulttuurinen liike, joka tarjosi tilaa identiteettien ja yhteiskunnallisten kokemusten ilmaisemiselle, alkoi kuitenkin muuttua. Rappareiden sanoituksista tuli kyynisempiä ja väkivaltaa, naisvihamielisyyttä sekä kulutushysteriaa ihannoivia. Elämä, jossa kuolema oli jatkuvasti läsnä, kulutushysteria valtasi kadut ja nuoret alkoivat leikkiä ”gangsta”-identiteetillä, ja tätä ilmiötä peilasi yhä vahvemmin massakulttuuri.

Tämä kulttuurinen siirtymä näkyi myös valkoisessa Amerikassa, erityisesti esikaupunkialueilla, joissa nuoret alkoivat ottaa mallia mustan hip-hopin ikonien pukeutumisesta ja elämäntyylistä. Aiemmin valkoiset esikaupunkilaiset olivat jollain tavalla erillään tästä kulttuurista, mutta pian se oli tullut heidän elämäänsäkin. Tähän liittyvä ristiriita on merkittävä: alkujaan mustien kaupunginosien väkivalta ja huumeongelmat nähtiin osaksi heitä itseään, mutta kulttuurinen muutos oli niin voimakas, että se levisi laajalle, muuttaen samalla käsityksiä siitä, mitä "väärä" elämäntapa oli.

Tämän kulttuurisen ilmiön takana oli hip-hopin voima kertoa tarinoita, jotka toivat esiin kaupunkien väkivaltaisen todellisuuden. Hip-hop oli itse asiassa ”CNN” kaduilta. Nuoret mustat miehet, jotka esittelivät kalliita vaatteita, kultaketjuja ja sveitsiläisiä kelloja, ilmestyivät yhteiskunnassa, joka ei ollut valmis kohtaamaan tämän yhteiskunnallisen ryhmän valtaa. Se ei ollut vain muoti, vaan osa suurempaa narratiivia, joka kertoi nuorten mustien miesten toivottomuudesta ja vihaisuudesta yhteiskunnan rakennetta kohtaan.

Kulttuuriin liittyvät ilmiöt eivät kuitenkaan rajoittuneet vain Yhdysvaltoihin. Vaikka hip-hop oli alun perin paikallisesti juurtunut tiettyihin kaupunginosiin, se alkoi nopeasti vaikuttaa globaalisti. Nuoret ympäri maailmaa, aina Johannesburgista Tukholmaan ja Casablancaaan, omaksuivat rapin ja gangsta-musiikin. Jopa valkoiset nuoret alkoivat matkia mustan hip-hopin kulttuuria – samoin kuin aiempina vuosikymmeninä valkoisten nuorten oli tapana ottaa vaikutteita rokin ja jazzin kautta.

Tämä ilmiö herätti myös ristiriitoja. Vaikka aikaisemmin nuorten oli ollut helppo omaksua hip-hop ja rap ilman, että he joutuisivat kohtaamaan sen yhteiskunnallisia juuria, nyt musiikin synkkä viesti oli liian ilmeinen. Tämä viesti oli juuri se, mikä herätti vahvoja reaktioita Yhdysvalloissa. Hip-hop, joka oli alun perin väline vähemmistön kokemusten ilmaisemiseen, muuttui aikanaan yhteiskunnalliseksi haasteeksi valkoiselle, keskiluokkaiselle Amerikalle.

Tämä kehitys johti paitsi kulttuurisiin jännitteisiin, myös poliittisiin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Rappareiden sanoitukset, jotka käsittelivät väkivaltaa, poliisiväkivaltaa ja rasismia, toivat esiin valtavan yhteiskunnallisen kuilun. Tällöin syntyi ajatus "superpetoista" – nuorista mustista miehistä, joita pidettiin yhteiskunnan ja lain rikkureina. Tämän ajattelun taustalla oli sekä poliittinen että kulttuurinen pelko siitä, että yhteiskunnallinen rakenne oli vaarassa romahtaa, jos "epäjärjestys" ei saataisi kuriin.

Samalla kuitenkin Reaganin ja Bushin hallitusten aikana noussut "perhearvojen" retoriikka, joka nojasi valkoisen Amerikan pelkoon ja ahdasmielisyyteen, alkoi vaikuttaa yhä voimakkaammin. Vastaavasti Tipper Gore ja muut kulttuurivartijat tekivät aloitteita rapin sanoitusten sensuroimiseksi. Musiikin kautta valkoisten ja mustien väliset jännitteet vahvistuivat entisestään.

Valkoisen ja mustan Amerikan välinen kulttuurinen kuilu tuli yhä selkeämmäksi, kun poliittiset ja sosiaaliset kamppailut alkoivat heijastua hip-hopin muotoon. Tämä kehitys kuitenkin osoitti, että kulttuurinen kamppailu oli osa laajempaa poliittista ja taloudellista kamppailua, jossa oikeiston ja vasemmiston välinen kuilu syveni entisestään. Yhdysvallat oli astumassa aikakauteen, jossa yhteiskunnallinen ja kulttuurinen eriarvoisuus oli keskeinen teema, ja hip-hopin muutos kuvasi osuvasti tämän ajan risteyskohtaa.

Miten Yhdysvaltain republikaanipuolue on muuttunut oikeistopopulismin ja rodullisen jakautumisen ajamina voimana?

Republikaanipuolue on käynyt läpi syvällisen muutoksen, joka on muuttanut sen ultra-oikeistolaiseksi muodostelmaksi, joka on eristäytynyt poliittiselta keskustalta ja joka voi elää vain rasismiin, vihaan ja jakautumiseen vedoten. Se on yhdistänyt oikeistopopulismin ja plutokratian yhteen joukkoon poliittisia näkemyksiä, jotka ovat täysin ristiriidassa sen oman äänestäjäkannan etujen kanssa. Republikaanit ovat kehittäneet vaalipuheenvuoroja, jotka ovat yhä äänekkäämpiä, hälyttävämpiä ja rodullisesti latautuneita. Näissä puheissa on opittu hyödyntämään valkoista identiteettiä ja rodullista vihaa eriarvoisuuden palveluksessa. Tällä tavoin Yhdysvaltain oikeistopopulismi eroaa merkittävästi eurooppalaisista vastineistaan. Vaikka se jakaa eurooppalaisen oikeiston kanssa nativismin, xenofobian, nationalismiin, maahanmuuttovastaisuuden ja rasismin, sen ei voi sanoa jakavan sitoutumista sosiaalisiin turvaverkkoihin. Brittiläiset konservatiivit, Ranskan Marine Le Pen ja Italian Pohjoinen Liitto ovat kaikki sitoutuneet säilyttämään hyvinvointivaltion ydinstinstituutiot. Yhdysvalloissa tämä ei ole tilanne.

Republikaanipuolueessa oikeistopopulistinen käännös on yhdistynyt jatkuvaan ja väsymättömään hyökkäykseen sosiaalista turvaverkkoa vastaan. Rasismin rooli tässä prosessissa on ollut keskeinen. Lukuisat empiiriset tutkimukset dokumentoivat, kuinka valkoiset äänestäjät hylkäävät sosiaaliturvapalvelut, kun he kokevat niiden hyödyttävän vähemmistöryhmiä – vaikka nämä ryhmät hyötyisivät niistä myös. Yleinen käsitys siitä, että julkinen raha menee suhteettoman paljon mustille ja latinoille, on voimakas tekijä valkoisten vieraantumisessa näistä ohjelmista. Väite siitä, että hallituksen kulutus suosii vähemmistöjä valkoisten kustannuksella, ja että valkoiset ovat jatkuvasti uhreja ohjelmissa kuten positiivinen erityiskohtelu ja "käänteinen rasismi", selittää osittain Trumpin kannatuksen nousua. Erityisesti tutkimukset, jotka käsittelevät niin sanottua "viimeisen paikan pelkoa", osoittavat, että valkoiset, jotka ovat juuri vailla julkista tukea, ovat kaikkein vastahakoisimpia köyhien tukemiseen. "Psykologinen palkka" siitä, että joku on heidän alapuolellaan, selittää osittain sitä, miksi valkoiset vastustavat hyvinvointivaltion roolia vähemmistöjen suojelijana. Tähän liittyy laaja uskomus siitä, että valkoiset köyhät ansaitsevat apua, mutta ei-valkoiset köyhät eivät ansaitse apua, koska he ovat laiskoja, kulttuuriltaan vajavaisia tai itse syyllisiä tilanteeseensa.

Valkoisten pelko poliittisen ja sosiaalisen asemansa menettämisestä on voimakas tekijä valkoisten vastenmielisyydessä hyvinvointivaltiota kohtaan. Nämä asenteet eivät ole syntyneet republikaanipuolueessa, vaikka sen ehdokkaat ovatkin hyötyneet niistä. Republikaanipuolueen omaksuma plutokratian tavoite on saanut aikaan yhä vihamielisempiä rodullistuneita apuja sen äänestäjäkannan suuntaan. Valkoisten viha, jota hyödynnetään, vapautti puolueen ajamaan pitkään ajettuja talouspoliittisia tavoitteita. Trumpin hallintokaudella rodullinen vastarinta ja maahanmuuttovastaisuus esiteltiin ratkaisuna valkoisen vallan ja etuoikeuksien palauttamiseen yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa murroksessa.

Trumpin retoriikka herätti monille valkoisille illuusion, että hän puolusti heidän etujaan vuosien uhriksi joutumisen jälkeen, mutta tämä tuli kalliiksi. Kun terveydenhuolto-ohjelmia vähennettiin, ympäristölainsäädäntöä heikennettiin, ampuma-aselakeja lievennettiin ja hyvinvointiohjelmia leikattiin, tuloksena oli tuhoisia seurauksia juuri niille valkoisille, joita oli sanottu autettavan. Lyhyellä aikavälillä tämä ei tuntunut olevan ongelma, sillä valkoisuuden voima ilmenee edelleen Trumpin politiikan ja lupauksien suosiosta, vaikka ne ovat osoittautuneet turhiksi ja epärealistisiksi.

Tämä kehitys ei ollut väistämätön. Monet tärkeät valinnat tehtiin matkalla, ja muitakin polkuja olisi ollut mahdollisia. Mutta lopulta plutokratian hallitsevien johtajien ja heidän rodullisesti kaunaisia kannattajiensa liitto on johtanut republikaanipuolueen nykytilaan. Kun puolueen johtajat päättivät houkutella radikaaleimpia ja vihamielisimpiä kannattajiaan, heidän oli ylläpidettävä tätä suuntausta, jos he halusivat pitää äänestäjät ja voittaa vaalit. Rodullisen vihamielisyyden kiihdyttäminen ja äärimmäisen oikeistolaisten äänestäjien pyhittäminen oli ratkaisevaa puolueen nykyisen yhtenäisyyden, uskollisuuden ja kaunan syntymisessä. Tärkeä oivallus tuli Lee Atwaterilta jo vuosia sitten: rodullinen viha teki mahdolliseksi saada köyhät eteläiset valkoiset kannattamaan talouspolitiikkaa, joka hyödytti suuryrityksiä ja rikkaimpia.

Sosiaalikysymykset, kulttuurisota ja rodullinen kauna paketoitiin yhteen, mikä mahdollisti historiallisen tulonsiirron ja varallisuuden kasvun, joka on muovannut nykyajan Yhdysvaltojen politiikkaa. On lukuisia tutkimuksia, journalistisia paljastuksia ja arkipäivän havaintoja, jotka havainnollistavat tämän yhteiskunnan perusluonteen: olemme tulleet yhteiskunnaksi, jossa rikkaimpien uskomaton varallisuus tulee suoraan suurimman osan kustannuksella. Ideologian ja materiaalisen todellisuuden vuorovaikutus tekee selväksi, että ne vahvistavat toisiaan. Valkoisen identiteetin piiriin on liittynyt myös muita tärkeitä tekijöitä, kuten kristinusko, maaseutu, konservatiivisuus, miehen rooli perheessä ja aseiden omistaminen. Nämä ovat kaikki yhdistyneet yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi, joka on mahdollistanut huikean varallisuuden ja tulon kasvun ylimmillä tasoilla samalla kun suurin osa kansasta on jäänyt ilman.

Neljäkymmentä vuotta kehittynyt plutokratia on muovannut molempia suuria poliittisia puolueita, mutta se on vaikuttanut erityisesti republikaanipuoleen. Demokraatit, jotka olivat aiemmin sitoutuneet New Deal -sääntelyyn ja redistribuutioon, ovat asettaneet keskiöön suvaitsevaisuuden ja kulttuuripluralismin, jotka ovat jääneet heikoiksi korvauksiksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja taloudellista tasa-arvoa kohtaan. Republikaanit ovat pysyneet uskomattoman johdonmukaisina politiikassaan. He ovat lähes poikkeuksetta omaksuneet plutokratian ja hyökänneet hyvinvointivaltiota vastaan. Siitä huolimatta, että aiemmin he olivat vastuullinen ja konservatiivinen hallituspuolue, republikaanit ovat muuttuneet äärikonservatiiviseksi kapinallispuolueeksi, joka on omistautunut esteiden luomiselle ja sabotoimiselle.

Miten sosiaalisen median postaukset ryhmitellään kriisitilanteissa ja miten upotukset vaikuttavat prosessiin?
Kuinka varmistaa tietoturva sovelluksissa ja käsitellä arkaluontoista tietoa
Miten yhdistelmä liikuntaa ja hedelmien nauttimista vaikuttaa sydän- ja verisuoniterveyteen?