Usko ja uskonnollinen vakaumus ovat aina olleet osa ihmiskunnan historiaa, ja ne ovat vaikuttaneet kulttuurien ja yhteiskuntien kehitykseen. Aikaisemmin uskonnollisten yhteisöjen jäsenet elivät varmoina siitä, että muut uskonnot vievät jäsenensä helvettiin, ja tämä ajatus oli kiinteä osa kristillistä maailmankuvaa. Nykyään tämä käsitys on lähes mahdotonta pitää voimassa, mutta entisen uskon ja monien uskonnollisten järjestelmien historia on vaikuttanut uskonnoista käytävään keskusteluun.

Kristityt eivät enää usko yksiselitteisesti, että kaikki muiden uskontojen seuraajat menevät kadotukseen. Uskonnolliset ja hengelliset kokemukset ovat laajentuneet ja monimuotoistuneet niin, että yksittäinen uskontokunta ei enää pysty antamaan tyhjentäviä vastauksia ihmisen hengelliselle kaipuulle. Historiatieteessä "uskontojen historia" on ollut akateeminen oppiaine 1800-luvulta lähtien. Tänään jokainen yliopisto-opiskelija voi valita opinnoissaan maailmankatsomuksia käsittelevän kurssin. Monet amerikkalaiset ovat kohdanneet maailmankatsomusten edustajia, olivatpa he sitten opiskelukavereita, työtovereita tai naapuruston jäseniä. Moni amerikkalainen juutalainen ja kristitty, joka on vieraantunut omista uskontoon liittyvistä traditioistaan, mutta joka on silti hengellisesti etsivä, on kääntynyt idän suuntiin, erityisesti buddhalaisuuteen.

Uskonnollisten liikkeiden moninaisuus on luonut uudenlaisen maaperän ajattelulle ja hengelliselle etsinnälle. Perinteisen kristinuskon ohella on noussut esiin uusikäynnistysliikkeitä, kuten Wicca-uskonnon henkisyys, jooga, shamaniikka ja pohjoisamerikkalaiset alkuperäiskansojen uskomukset. Näitä liikkeet on nähty vastauksina globaaleihin sosiaalisiin ja ekologisiin kriiseihin sekä postmoderniin hengellisyyden kriisiin. Ne etsivät uusia tapoja tuntea, ajatella ja toimia kaikilla elämänalueilla: tieteessä, politiikassa, ekologian kentällä, ruokavaliossa ja omassa itsessä. Ne pyrkivät vastaamaan niihin ongelmiin ja mahdollisuuksiin, joita perinteiset uskontojärjestelmät ovat laiminlyöneet.

Kun hallitsevat uskonnolliset instituutiot sulkevat Jumalan tarkoin määriteltyihin tiloihin ja sivuuttavat tai kieltävät monien etsijöiden henkiset matkat, nämä etsijät investoivat uusiin pyhiin paikkoihin ja kiertävät perinteiset instituutiot. Tänään uuden aikakauden etsijät muodostavat globaalin kulttuuriverkoston, joka viljelee älyllistä ja esteettistä asennetta avoimuudelle monenkirjavia hengellisiä kokemuksia kohtaan. Heidän maailmankatsomuksensa ei kuitenkaan ole huolissaan sosiaalisesta vastuusta eikä se kyseenalaista talouden perusrakenteita, mikä tekee siitä kapitalismin suosiollisen uskonnollisuuden muodon.

Yhteiskunnan korruptoituneet rakenteet ja materiaalistinen elämäntapa ovat tuottaneet hengellisyyden muotoja, jotka keskittyvät itsehoitoon ja henkilökohtaiseen elämään ilman, että ne haastavat suuria yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia. Kriitikot väittävät, että nämä liikkeet ovat paenneet yhteiskunnallista vastuuta ja muodostavat oikotien hengellisyyden ja yhteiskunnan rakenteiden väliseen eroon. He voivat nähdä itsensä osaksi laajempaa liikettä, joka pyrkii palauttamaan pyhän kokemuksen ja numinaalisuuden ajan saatossa kadonneeseen muotoon. Nämä liikkeet rakentavat uudenlaisia hengellisyyden kehikkoja ja rakenteita postmoderniin aikakauteen, joka haastaa kirkollisten instituutioiden jähmettyneet dogmit.

Tämän kaiken taustalla on ihmiset, jotka tekevät suuria vedonlyöntejä Jumalasta, universumista ja mahdollisuudesta, että Jumala ja ihmiset voivat liikkua yhteisössä kohti kohti korkeamman tietoisuuden tilaa. Tämä ajattelu saattaa luoda pohjan uudelle sosiaaliselle evankeliumille, joka saattaa kehittyä aikakauden henkisyyden ja kirkollisten perinteiden myötä. Aivan kuten fundamentalismin liikkeet nousivat vastausliikkeiksi moderniteettiä vastaan, voivat myös nykyiset henkiset liikkeet toimia vastausliikkeinä nykyisen hengellisyyden tyhjiöön ja postmoderniin aikakauteen.

Fundamentalismin nousu, erityisesti sen kristillisessä muodossa, oli alkujaan reaktio modernismiin ja valistuksen aikakauteen. Alussa se nousi protestiksi evoluutioteoriaa ja modernin kulttuurin hyväksymistä vastaan. Tämän liikkeen kannattajat uskovoivat kirkollisten totuuksien, kuten Kristuksen jumaluuden, neitseellisen syntymän ja ruumiillisen ylösnousemuksen, olevan kristinuskon perusasioita, jotka eivät ole neuvoteltavissa. Tällöin uskonnollinen kokemus muutettiin rationaaliseksi ja yksinkertaiseksi dogmatiikaksi, joka unohti evankeliumin elävän voiman. Nykyään tällaiset liikkeet näyttävät olevan vahvasti poliittisesti sitoutuneita, ja ne esiintyvät sekä oikeistolaisina kansallismielisinä liikkeinä että konservatiivisina, perinteitä puolustavina uskonnollisina suuntauksina.

On tärkeää huomata, että uskonnollisten liikkeiden monimuotoisuus ei ole vain reaktio nykymaailman haasteisiin, vaan myös osa suurempaa liikkeen kaarta, joka vastaa henkisen tyhjiön ja epävarmuuden aikakauteen.

Voiko uusi sosiaalinen evankeliumi syntyä vapaasta markkinakapitalismista huolimatta?

On selvää, että markkinatalouden vapauden ja sen moraalisten ja hengellisten vaikutusten välinen suhde on ollut kiistanalainen jo pitkään. Erityisesti Yhdysvalloissa evankeliset ryhmät ovat yrittäneet sovittaa vapaata markkinakapitalismia henkilökohtaisen pelastuksen yksilölliseen näkemykseen ja kuvitelleet Jumalan olevan näkyvä markkinoiden johdattaja. Samalla kuitenkin Sojourners-liike, joka juontaa juurensa Yhdysvaltain uus-evankelikalismiin tai uus-anabaptismiin, on ollut yksi kristillisistä liikkeistä, joka on aktiivisesti puolustanut yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Nykyään on tärkeää kysyä, olemmeko valmiita julistamaan ja toteuttamaan uutta sosiaalista evankeliumia. Tämä kysymys tulisi olla jatkuvasti läsnä saarnoissa ja uskonnollisessa opetuksessa. Monet uskovat, että vuoden 1989 jälkeen ei ainoastaan ollut kyse Neuvostoliiton romahduksesta, vaan myös Marxilaisen talouskritiikin merkityksen loppumisesta. Kapitalistit ja muut konservatiiviset ajattelijat ilmensivät tämän ajattelutavan mukaisesti, että ei vain valtiollinen kommunismi ollut kuollut, vaan myös Marxilainen talousanalyysi oli tullut merkityksettömäksi.

Kun Marxismi oli menettänyt vallan ja kristillinen profeetallinen ääni oli vaimentunut, markkinatalous nähtiin objektiivisena ja ratkaisevana tieteellisenä järjestelmänä. Sitä ei enää kyseenalaistettu uskonnollisista eikä moraalisista näkökulmista. Harva tajusi, että itse kapitalistinen kulutus oli noussut merkittävämmäksi vastustajaksi perinteiselle, raamatulliselle maailmankatsomukselle. Tätä pidettiin laajasti "historian loppuna" – aikaan, jolloin ei enää ollut paikkaa muille talousmalleille tai ideologioille.

Radikaali kristinusko on kuitenkin suhtautunut myönteisesti talousasiantuntijoiden kriittisiin näkemyksiin epätasapainoisesta taloudesta, ja samalla katolinen perinne on palannut omiin juurilohkoihinsa. Aina 1800-luvun lopulta lähtien katolinen kirkko on pyrkinyt tarjoamaan visioita työväenluokan hyvinvoinnista. Paavi Franciscuksen valitsemat uudet kardinaalit edustavat kirkkoa, joka on köyhien puolella ja keskittyy erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Tällöin ei ole pelkästään kysymys hyväntahtoisesta puheesta, vaan syvälle juurtuneesta, radikaalista katolisesta sosiaaliteoriasta, joka ulottuu Pius XI:n ajalle ja laajenee paavi Johannes Paavali II:n ja Benedictus XVI:n oppeihin.

Tämä ajattelutapa kohtaa kuitenkin kapitalismin ja sen äärimmäisen keskittyneen varallisuuden ja vallan muodostaman maailman, joka on yhä suuremmassa määrin irti todellisten hengellisten ja eettisten periaatteiden soveltamisesta. Vuonna 2019 kiertäneet tiedot siitä, kuinka suuryrityksissä toimitusjohtajat saavat kymmenkertaisen palkan tavallisiin työntekijöihin verrattuna, tuovat esiin huomattavan eriarvoisuuden, joka leimaa nykyistä kapitalistista järjestelmää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa toimitusjohtajan palkka oli vuonna 1965 noin 20 kertaa keskituloisen työntekijän palkka, mutta nykyisin ero on kasvanut 475 kertaiseksi.

Historiallisesti monet johtajat, kuten presidentti Thomas Jefferson, ovat varoittaneet suurten rahakorporaatioiden kasvusta ja sen uhasta demokraattiselle valtiolle. Franklin Roosevelt puolestaan huomautti vuonna 1938, että yksityisen vallan kasvu voi johtaa fasismiin, ja Dwight Eisenhower 1961 varoitti laajan armeijan ja teollisuuden yhteensulautumisesta, joka tasapainoton talous voi aiheuttaa. Nämä puheet kuitenkin syrjäytettiin Reaganin aikakauden myötä, jolloin uudet taloudelliset visiot nousivat esiin ja hallitsivat yhteiskunnallista keskustelua. Reaganin aikakauden aikana perinteinen valtion ja markkinan välinen tasapaino hajoaa, ja neoliberalistinen ajattelu tuli vallalle.

Tämän kehityksen myötä tapahtui yksi historian suurimmista varallisuuden siirroista rikkaimpien hyväksi. Reaganin aikakausi pyrki luomaan talouden mallin, jossa markkinat saivat lähes rajoittamattoman vapauden, ja valtio astui apuun vain silloin, kun markkinat menivät huonosti. Tämä radikaali muutos ja talouden deregulaatio avasivat oven uudentyyppiselle, rikkaiden sääntöjä noudattavalle taloudelle, jossa varallisuus keskittyi entistä enemmän perhesuhteiden ja perintöjen varaan.

Tämä kehitys ei ole jäänyt huomaamatta. Thomas Piketty on todennut teoksessaan Capital in the Twenty-First Century, että olemme palaamassa kohti perinnöllistä kapitalismia, jossa syntyperä merkitsee enemmän kuin ansio. Tässä talousmallissa pieni eliitti elää perityn varallisuuden turvin, kun taas suuri osa väestöstä kamppailee elämisen edellytyksistä. Tämä ilmiö on vastakohta sille raamatulliselle visiolle, joka käsittää myös talouden ja varallisuuden oikeudenmukaisen jakamisen.

Pohdittaessa nykyisen kapitalistisen järjestelmän ongelmia on tärkeää kysyä, kuinka kirkko voi reagoida tähän epäoikeudenmukaisuuteen. Onko tänä päivänä olemassa saarnoja, joissa käsitellään talouden ja yhteiskunnan rakenteita ja niiden vaikutusta kansalaisten elämään? Kuka tai mikä taho voisi olla se liike, joka uudelleen herättää sosiaalisen evankeliumin ja tuo sen jälleen kirkon sanomaan?

Miten uskonnollinen kapina muuttaa yhteiskuntaa ja yksilön roolia uskonnossa?

Raamatun luomiskertomus ilmoittaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä tarkoittaa, että erityisesti juutalaisille ja kristityille ihmisille on annettu tehtävä elää maan päällä tavalla, joka kuvastaa Jumalan luonteenpiirteitä Raamatun kertomuksissa. Jos Jumala leväsi luomisen jälkeen, Jumalan kansan tulisi seurata sapattia: työtaukoa, maapallon lepoa, yhteisön elämän vaalimista ja Jumalan kunnioittamista. Jos Jumala vapautti Israelin Egyptin sorrosta ja johdatti kansan autiomaahan opettaakseen heille uudenlaista yhteisöelämää, tulisi Jumalan kansan palata silloin tällöin autiomaahan, jossa he voisivat oppia liiton yhteisön arvoja. Jos Jumala loi maallisen paratiisin, hän teki ihmisistä maan hoitajia, puutarhureita, viinitarhureita ja paimenia, joiden vastuulla oli Jumalan maan huolehtiminen ja sen hedelmien jakaminen toisilleen.

Jumalan exodushanke ei aina sujunut hyvin. Kymmenen käskyn aloituksesta ja profeettojen liiton oikeudenkäynneistä lähtien, ihmisten ahneus ja ahneudelle antama arvo (kapitalismin hyveet) nostettiin jatkuvasti oikeuden eteen yhteisön, maan ja Jumalan valtakunnan tuhoamisina. Vanhan testamentin uskonnolliset johtajat, jotka oli kuviteltu Israelin paimeniksi, tuomittiin toistuvasti välinpitämättömiksi ryöstäjiksi, jotka eivät piitanneet laumastaan vaan ajattelivat vain itseään, jotka muokkasivat Jumalan kuvan itselleen sopivaksi. Uudessa testamentissa Jeesus tuo esiin tämän aiheen kertomalla vertauksia, joissa Jumala on maanomistaja ja uskonnolliset johtajat ovat niitä, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan, tuhoavat maan ja eivät piittaa "yhteisestä" Jumalan viinitarhassa. Vanhan ja Uuden testamentin välinen piilevä kysymys on aina ollut: miksi kansanjohtajat eivät matki Jumalaa? Miksi he eivät ole yhteydessä Jumalan liiton unelmiin? Miksi he eivät toteuta Jumalan päämääriä? Miksi he eivät johda vastarintaa niitä voimia vastaan, jotka ryöstävät maata ja kansoja?

Tähän kysymykseen tarjotaan vastaus: ehkä Jumala nostaa uuden kansan, joka palauttaa luomakunnan arvostuksen, tekee hyvää yhteisölle, huolehtii naisten, orpojen, köyhien, vieraiden ja alienien erityistarpeista. Latinalaisen Amerikan vapautusteologia on pitkään ymmärtänyt, että eliitit, olivatpa ne patriarkaalisia tai kapitalistisia, eivät halua vapaaehtoisesti luopua vallastaan. Köyhien, sorrettujen ja naisten—tai kirkon heidän puolestaan—on nousettava ylös ja muutettava asioita. Tämä ei ole teokratian vaatimus, vaan kutsu kristityille yksilöille ja yhteisöille tulla poliittisiksi toimijoiksi—kuten olemme nähneet mustassa sosiaalisessa evankeliumissa, sodan vastaisessa liikkeessä, kansalaisoikeuksissa, naisten ja homojen oikeuksissa. Uskonnollinen kapina ei aina pääty hyvin profeetoille, jotka olivat jatkuvassa konfliktissa kuninkaan ja varakkaiden kanssa, harjoittaen suoraviivaista uskonnollista radikalismia ja tultuivat surmatuiksi, kuten Martin Luther King Jr. Tai Jeesukselle, jonka yleisö yritti heittää hänet alas kalliolta hänen juhlallisen Julistuspuheensa jälkeen, ja joka lopulta ajettiin ristille heidän, jotka hylkäsivät hänen missionsa, vuoksi, koska se uhkasi heidän etujaan. Oppilaan kustannus on osa Raamatullista uskontoa. Edistyksellisen uskonnon on oltava valmis kohtaamaan samat riskit kuin Jeesus ja profeetat tekivät.

Jumalan matkiminen nykyajassa ei ole pelkästään keskittyminen vaarallisiin naisiin ja homoseksuaaleihin. Nykyisen taloudellisen ympäristön rajoittama moraalinen mielikuvitus kutsuu edistyksellistä uskontoa paljastamaan ja kohtaamaan sääntelemättömän vapaan markkinakapitalismin valtaa ja ahneutta, köyhien ja ympäristön tuhoamista sekä toisten marginalisoimista. Koska Raamatun Jumala puhuu monilla kansankielillä ja monissa keskusteluyhteisöissä, jotka ulottuvat uskonnollisten instituutioiden ulkopuolelle, uskonnollisten kapinallisten on opittava puhumaan monilla kielillä ja sopeutumaan eri näyttämöille, aina vastustaen kansallisen turvallisuuden ja kansainvälisen kapitalismin moraalista nihilismiä sekä Jumalan omistamisen puolustamista niiltä, jotka haluavat pitää Jumalan niukkana hyödykkeenä. Meidän on opittava uudelleen ja vallattava uudelleen vapauttavat kertomukset exoduksesta, profeetoista ja Jeesuksesta ja muutettava ne nykyajan kertomuksiksi, jotka vapauttavat ihmiset ja myös maapallon.

Aikakaudella, jossa moraalinen tila on kaventunut ja poliitikot kulkevat silmät sidottuina eivätkä näe politiikkojensa vaikutuksia, on uskonnollisen kapinan ensimmäinen tehtävä kunnianhimoinen moraalinen mielikuvitus, joka voi projisoida vaihtoehtoisia visioita yhteiskunnalliseen mielikuvitukseen—ja vallata julkinen tila. Edistyksellinen uskonto on oltava valmis ottamaan julkinen elämä ja julkinen politiikka takaisin tilaksi, ei vain kirkon sisäiseksi paikaksi uskonnolliselle ja yhteiskunnalliselle muutokselle. Anti-hallituspuheiden voimistuvan äänensävyn aikana, joka on vallitseva Ronald Reaganin ajoista lähtien, meidän on tehtävä julkisesta politiikasta ja julkisesta tilasta se paikka, jossa uskonnollinen kapina viehättää ja kasvaa. Koska ymmärrämme liiton, voimme nähdä, kuinka suuret hallituksia vastaan kohdistuvat rajoitukset suosivat rikkaita ja valtaapitäviä ja estävät 99 prosenttia saamaan toivoa rakenteellisista ja valtakunnallisista ratkaisuista heidän ongelmiinsa. Mihin päämäärään kristillinen oikeisto on kannattanut individualismia, jolle Raamatulla ei ole sanaa, ja miksi sekulaariset edistykselliset (ja useimmat demokraatit) ovat liian helposti unohtaneet, että yhteisen hyvän tavoittelu on ollut pitkäaikainen ja kyllä, jumalallinen tavoite juutalaisissa ja kristillisissä perinteissä? Jumalan matkiminen voi toki tapahtua sielun mystisessä ekstaasissa, mutta jos katsomme sen etenemistä Raamatussa, exoduksesta Jeesuksen julistukseen Jumalan valtakunnasta, huomaamme, että se myös provosoi uskonnollisesti laillistettua sosiaalista osallistumista.

Miten uudet poliittiset ja taloudelliset arvot voivat muuttaa yhteiskuntaamme?

Tikkunin visio uudesta yhteiskuntajärjestyksestä perustuu siihen, että muokkaamme yhteiskunnallista elämäämme niin, että se mittaa poliittisia ja taloudellisia valintoja ei rahallisen voiton ja vallan näkökulmasta, vaan sen mukaan, kuinka hyvin ne edistävät rakkautta, huolenpitoa, älyllistä uteliaisuutta, suvaitsevaisuutta ja kiitollisuutta. Tikkun ehdottaa, että meidän tulisi uudistaa koulutusjärjestelmämme ja opettaa arvoja, jotka eivät perustu materialismiin, vaan ihmisyyteen, joka ilmenee huolenpitona ja empatiaa toisia kohtaan. Uuden yhteiskuntajärjestyksen tulee myös edistää ympäristönsuojelua ja tasa-arvoista terveydenhuoltoa, jonka tulee olla kansallinen ja yhtenäinen, ei kilpailun ja yksityistämisen varassa.

Terveydenhuollon uudistus ei tarkoita pelkästään sitä, että lisäämme kansalaisten ymmärrystä terveydenhuollosta, vaan että otamme käyttöön kansallisen, yhdellä maksajalla toimivan järjestelmän, joka tekee terveydenhoidosta oikeudenmukaisempaa ja saavutettavampaa kaikille kansalaisille. Tämä on osa laajempaa visiota, jossa köyhyys poistetaan ei vain Yhdysvalloista, vaan myös maailmanlaajuisesti. Maahanmuuton osalta tämä tarkoittaa, että kansainvälisiä siirtolaisia kohdeltaisiin inhimillisesti, ei rikollisina tai epätoivottuina, vaan heitä autettaisiin paremmin rakentamaan parempaa elämää.

Erityisesti Tikkunin visio tähtää uskonnon, valtion ja tieteen erottamiseen toisistaan. Tämä ei tarkoita uskonnon poissulkemista yhteiskunnallisista keskusteluista, vaan päinvastoin – se tuo esiin tarpeen erottaa hengelliset ja maalliset asiat, jotta kumpikin voi toimia omalla kentällään ilman, että toiset saavat liian suurta vaikutusvaltaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Tikkunin ajattelussa on myös syvällinen kutsu elää elämää, jossa kulutuksen ja tehokkuuden sijasta ihmiset elävät "radikaalissa ihmetyksessä" ja tunnustavat toistensa pyhyyden. Tämä korostaa elämän syvällisempää, ei utilitaristista merkitystä – elämää, joka ei perustu yksinomaan hyötyyn, vaan yhteisön ja ympäristön hyvinvointiin.

Tikkunin visio ei ole vain teoreettinen; se pohjautuu vahvasti käytäntöön ja ehdottaa, että voimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa oikeudenmukaisuus, rakkaus ja inhimillisyys ovat keskiössä. Tämä vaatii myös poliittista rohkeutta ja kykyä kohdata suuria taloudellisia voimia, jotka pyrkivät estämään merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia. Wall Streetin valta, joka on monella tapaa kulttuurisesti liberaali mutta taloudellisesti konservatiivinen, toimii esteenä suuremmille sosiaalisille ohjelmille, kuten eläkkeiden turvaamiselle, yleiselle terveydenhuollolle ja koulutuksen parantamiselle. Tällaiset rakenteet estävät reilujen ja tasapuolisten ratkaisujen löytämistä ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Vaikka Yhdysvalloissa ei ole ollut pysyvää, tehokasta vasemmistolaista poliittista liikettä, joka keskittyisi yhteiskunnan eettisiin ja ekologisiin haasteisiin, on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia kulttuurisessa ajattelussa. Alusta alkaen, esimerkiksi orjuuden ja naisten oikeuksien puolustaminen, on luonut perustan, jolle sosiaalinen oikeudenmukaisuus voi kasvaa. Feminismi, kansalaisoikeudet ja viimeisimpänä LGBTQ-oikeudet ovat edistynyt, mutta tämä ei ole ollut vailla vastarintaa. Vaikka kulttuuriset muutokset ovat edenneet, taloudelliset ja poliittiset rakenteet ovat usein jääneet samalle paikalle – edelleen puolustaen taloudellista hierarkiaa ja luokkajaottelua.

Tässä tilanteessa on tärkeää miettiä, miksi radikaalit taloudelliset muutokset ovat niin vaikeita. Amerikkalainen yksilöllisyyden palvonta ei ole ollut valmis hyväksymään suuria taloudellisia muutoksia, ja monesti vastarinta tällaisten liikkeiden nousulle on ollut voimakasta. Koko yhteiskunnan, niin poliittisten puolueiden kuin uskonnollisten yhteisöjenkin, on haettava uusia liittolaisuuksia, jotka tukevat yhteiskunnallista muutosta ja taloudellista oikeudenmukaisuutta.

Tikkunin visio ei ole vain poliittinen, se on myös hengellinen: kyky nähdä toisissamme pyhyyttä ja arvostaa yhteisöä tavalla, joka menee syvemmälle kuin materiaalinen hyöty. Tämä ajattelu ei ole vain Yhdysvaltojen sisäinen haaste, vaan globaalinen kysymys siitä, kuinka voimme muuttaa taloudellisia rakenteita ja valtasuhteita sellaisiksi, jotka todella palvelevat koko ihmiskuntaa, ei vain pientä osaa siitä.

Tämä vaatimus sosiaalisen ja taloudellisen muutoksen puolesta tulee ottaa huomioon, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää, että kaikki tämä on mahdollista vain, jos pystymme siirtymään pois vanhasta ajattelutavasta, joka keskittyy vain rahaan ja valtaan. Tarvitaan uusi malli, joka asettaa inhimillisyyden ja yhteisön edelle.

Miten kristillinen ylösnousemus muuttuu yhteiskunnalliseksi vastuuksi?

Kristillinen kutsumus ei ole pelkästään yksilöllinen hengellinen matka, vaan se liittyy syvällisesti yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Tämän lähestymistavan mukaan kirkon tehtävä ei ole vain yksilöiden sielujen pelastaminen, vaan sen tulee myös kuroa umpeen etäisyyksiä, jotka erottavat ihmiset toisistaan ja Jumalasta. Tässä kontekstissa kristillinen usko ei ole vain yksityinen kokemus, vaan yhteisöllinen matka, jossa uskovat tuovat ruumiinsa ja elämänsä esiin pyhän yhteyden ja oikeudenmukaisuuden nimissä.

Erityisesti kristillisissä "perusyhteisöissä" näkyy tämä näkökulma. Nämä yhteisöt luovat uudenlaisia sosiaalisia tiloja, joissa Kristus tulee näkyväksi – mutta myös tiloja, joissa kirkon opetus kohtaa maallisen maailmankuvan, joka saattaa usein olla etääntynyt hengellisistä arvoista. Ortodoksisessa perinteessä pääsiäistä ja ylösnousemusta ei kuvata vain Kristuksen yksinäisenä nousuna kuolleista, vaan mukana ovat myös Adam ja Eeva, ja symbolisesti kaikki ihmiskunta, joka vapautuu vanhan maailman kahleista. Tämä kuvastaa syvää yhteyksien ja elämän palautumista, jonka Kristus tuo mukanaan ylösnousemuksensa myötä.

Kristillisessä ajattelussa ylösnousemus ei ole vain historiallinen tapahtuma, vaan se on myös elävän uskon voima, joka kutsuu kristityt elämään "nousseena" tässä maailmassa, kohti lopullista ylösnousemusta. Tämä näkemys on keskeinen osa kristillistä kastetta, jossa ihmiset kuolevat vanhalle itselleen ja nousevat uudelle elämälle, joka on kiinteästi sidoksissa Jumalan valtakunnan ilmestymiseen maan päälle. Jumalan tahto ei ole pelkästään tulevaisuudessa, vaan se on jo nyt läsnä, kutsuen uskovia mukaan maailmankuvansa ja elämänsä muuttamiseen Jumalan lopullisen suunnitelman mukaan.

Tässä mielessä kristityt ovat kutsutut antamaan elämälleen uuden suunnan, joka ei perustu yksittäisiin hengellisiin kokemuksiin, vaan yhteisön ja maailmankuvan yhteiseen muutokseen. Rukous, jonka kristityt lausuvat joka sunnuntai – "Isä meidän" – on enemmän kuin pyhyyden pyyntö. Se on voima, joka ohjaa ja muuttaa elämää, ja sillä on merkitystä yhteiskunnan ja maailman rakenteissa. Kristittyjen tehtävä on tuoda Jumalan valtakunnan voima maan päälle, ei vain yksityisesti, vaan kollektiivisesti.

Tässä kontekstissa Paavalin sanat "Olette nousseet Kristuksen kanssa" saavat syvemmän merkityksen. Tämä ei ole vain hengellinen lohdutus, vaan kutsu elää uudella tavalla: elämällä, joka heijastaa ylösnousemusta tässä ja nyt. Samalla tavalla kuin Johannoksen evankeliumi esittää Jeesuksen Logosina, joka on ollut Jumalan kanssa alusta asti, myös tämä ylösnousemus on enemmän kuin historiallinen hetki; se on kosmoksen ja Jumalan lopullisen suunnitelman täyttymys.

Kristityt, jotka ymmärtävät ylösnousemuksen ja Jumalan suunnitelman mukaan elämisensä merkityksen, eivät ole vain pelastettavissa olevia yksilöitä, vaan he ovat kutsutut osaksi yhteiskunnan ja maailman parantamista. Tämä ajattelutapa voi olla radikaali, mutta se haastaa kristityt elämään elämää, joka on suoraan yhteydessä Jumalan valtakunnan ilmestymiseen tässä maailmassa.

Historiallisesti kirkko on pyrkinyt olemaan Jumalan kuvaksi luotujen yhteisöjen suojelija, mutta nykyään tämä rooli on tullut yhä monimutkaisemmaksi. Kristillinen kirkko, joka aikaisemmin keskittyi yksilön pelastukseen, on nyt myös kutsuttu uudistamaan yhteiskuntaa ja taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta. Tämä laajentunut ymmärrys kristillisestä kasteesta ja ylösnousemuksesta tarkoittaa sitä, että kristityt eivät ole pelkästään odottamassa Jumalan valtakunnan tulevaisuuden ilmestymistä, vaan he ovat itse mukana tuomaan sen esiin jo tässä ja nyt.

Koko tämä prosessi on tiukasti yhteydessä siihen, mitä tarkoittaa olla "Jumalan kuva". Kristityt eivät ole vain passiivisia vastaanottajia, vaan aktiivisia toimijoita, jotka elävät elämäänsä Jumalan suunnitelman mukaisesti. Kristillinen yhteisö, joka elää ylösnousemuksen valossa, on kollektiivinen voima, joka muuttaa maailmaa ja tuo toivon sinne, missä on epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Tämä ei ole vain hengellistä pohdintaa, vaan se on elävää yhteiskunnallista toimintaa, joka juontaa juurensa Kristuksen omaan ylösnousemukseen ja Jumalan elävässä läsnäolossa tässä maailmassa.

Miten puolijohdemateriaalit ja hiilipohjaiset aineet vaikuttavat aurinkoenergiapohjaiseen vesihöyrystykseen?
Miten aromataasiinhibiittorit vaikuttavat terveyteen ja mitä on tärkeää ymmärtää niiden käytöstä?
Miten ehdolliset riskimittarit ja niiden vankka esitys määritellään dynaamisessa rahoitusmallissa?